Päänsärky, haamukuvat silmissä ja optikon silmänpohjakuvaus?

Piilolinssit, aurinko- ja silmälasit kaikki saman katon alta

Nopea toimitus: 95% tilauksista lähetetään 24 tunnin sisällä.

Huolestunut haamuilija kysyi 08.3.2016

Hei,

haluaisin kysyä sinulta haamukuvista!

Olen opiskelija ja tietokoneen ruutua tulee tuijoteltua päivittäin vähintään muutama tunti. Noin kuukausi sitten kesken erään opiskeluviikon silmät tuntuivat väsyvän todella kovasti ja kärsin muutaman päivän päänsärystä ja näin todella vahvasti haamukuvia (?) tummien ja kirkkaiden objektien ympärillä (utuisena rajana) mutta myös katseen siirtäessä ne seurasivat hetken aikaa mukana.

Kävin viikkoa myöhemmin varuilta optikollakin silmänpohjankuvauksessa, sillä haamukuvat eivät kadonneet, mutta siellä ei näkynyt mitään erikoista. Nyt vieläkin näen samalla tavalla tummista ja kirkkaista esineistä haamut molemmilla silmillä, vaikka pitäisikin monta päivää taukoa koneella olosta. Päänsärkyjä ei ole ollut.

Olen miettinyt silmälääkärille menoa, mutta hinnat tuntuvat opiskelijalle niin kovin korkeilta. Pitäisiköhän minun varata aika silmälääkäriltä hinnoista huolimatta?

Kiitos jo etukäteen vastauksesta!

Piilolinssioptikon vastaus

Hei Huolestunut haamuilija!

Valitettavasti minun on mahdoton antaa näin netin kautta mitään varmoja vastauksia näin, kun en pääse tutkimaan silmiäsi. Muutenkin aihe on semmoinen, että tässä voidaan mennä osittain silmälääkärin osaamisalueen puolelle.

Haamukuvat voivat johtua varsin monesta asiasta. Esimerkiksi korjaamattomat taittovirheet ja karsastus voivat aiheuttaa haamukuvia katsottaviin kohteisiin. Toki myös vaikka kuivat silmät ja eräät silmäsairaudetkin voivat aiheuttaa haamukuvia.

Sitten näistä optikon tekemistä silmänpohjakuvauksista. Omasta mielestäni kyseessä on seulamuotoinen tutkimus, joka ei kerro kaikkea silmänpohjan terveydestä. Optikon silmänpohjatutkimuksessa silmänpohjan kuvaa verrataan niin sanottuun normaaliin silmään ja etsitään poikkeavuuksia siihen nähden. Missään nimessä tämä ei korvaa silmälääkärillä käyntiä. Näin siitä huolimatta, että tutkimuksessa voidaan huomata asioita, jonka takia asiakas kannattaa ohjata silmälääkärille.

Kysymyksestäsi ei selviä tehtiinkö sinulle optikolla vain silmänpohjakuvaus vai tehtiinkö sinulle myös näöntutkimus? Jos näöntutkimusta ei tehty, sekin varmasti kannattaa tehdä. Pientenkin silmälasivoimakkuuksien tarve voi aiheuttaa tarkassa katselussa silmien väsymistä ja haamukuvia.

Kuulutko muuten esimerkiksi YTHS:n piiriin tai olisiko sinun muuten mahdollista päästä silmälääkärille opiskelijaterveydenhuollon kautta?

Aiheeseen liittyviä kirjoituksia blogissani

Kysyttävää optikolta? Tässä osiossa vastaan lukijoiden lähettämiin näkemiseen liittyviin kysymyksiin. Jätä oma kysymyksesi tai katso kaikki kysymykset ja vastaukset Optikolta kysyttyä -osiosta.

Piilolinssit, aurinko- ja silmälasit kaikki saman katon alta

Nopea toimitus: 95% tilauksista lähetetään 24 tunnin sisällä.

LensWay.fi

Muut kirjoitukset samasta aiheesta

Kysy optisen alan ammattilaisilta

Blogissa kerrotaan näkemiseen liittyvistä asioista ja vastataan lukijoiden kysymyksiin. Tähän mennessä olemme vastanneet noin 1 000 kysymykseen. Kysymyksesi voit lähettää täältä tai kommentoida aiheeseen liittyvää kirjoitusta.


Lähetä kysymys optikolle täältä
Piilolinssioptikko Facebookissa
Piilolinssioptikko Google+:ssa