Osa asiakkaista kokee taittovirheen jotenkin oudoksi ja ihmeelliseksi asiaksi.
Toisinaan asiakkaat kyselevät esimerkiksi voiko optikko määrätä lasit taittovirheen takia. Monet myös mieltävät taittovirheen sairaudeksi. Oikeasti taittovirhe ei ole mikään ihmeellinen asia, eikä missään nimessä sairaus.
Käytännössä aina kun kaukonäkö voidaan korjata silmälaseilla tai piilolinsseillä, kyse on jonkinlaisesta taittovirheestä. Mikäli näköä ei voida korjata laseilla, on kyse jostain silmäsairaudesta tai näköön vaikuttavasta yleissairaudesta.
Taittovirheellä tarkoitetaan silmän ominaisuutta taittaa valoa poikkeavasti. Tällöin silmä on joko liian pitkä tai lyhyt taittovoimaansa nähden ja tästä syntyy silmän takaosassa olevalle verkkokalvolle epätarkka kuva.
Eri taittovirheet lajitellaan kolmeen eri pääluokkaan ja niistä käytetään useita eri termejä.
Kaukonäköisyys
Kaukotaitteisuus eli hyperopia tarkoittaa tilannetta, jossa silmä on liian lyhyt taittovoimaansa nähden tai taittovoima on liian pieni silmän pituuteen nähden. Tällöin tarkka kuva muodostuu verkkokalvon taakse eli tavallaan silmän taakse. Verkkokalvolla oleva kuva puolestaan on epätarkka.
Silmä pyrkii korjaamaan kaukotaitteisuutta lisäämällä taittovoimaa eli akkommodoimaan. Tällöin silmä pystyy omalla lihastoiminnallaan korjaamaan kaukotaitteisuutta niin pitkään kun silmän mukautumiskyky on taittovirheeseen nähden riittävä.
Monesti kaukotaitteisuutta omaava henkilö saattaa tulla näöntarkastukseen kokiessaan lähinäön heikentyneen. Silmät saattavat esimerkiksi väsyä ja punoittaa etenkin pitkäaikaisen lähikatselun jälkeen ja lisäksi lähikatselu voi aiheuttaa myös päänsärkyä.
Tällöin lähinäkö voi olla kuitenkin kunnossa. Lähelle katsomisen ongelmat johtuvat siitä, että silmä ei jaksa tehdä normaalia tarkennustyötä lähelle, koska silmä joutuu tekemään työtä jo kauas katsottaessa.
Kun silmän mukautumiskyky ei enää riitä korjaamaan kaukotaitteisuutta voidaan taittovirhettä korjata kuperilla plus-linsseillä.
Likinäköisyys
Likitaitteisyys eli myopia tarkoittaa tilannetta, jossa silmä on liian pitkä taittovoimaan nähden tai silmän taittovoima on liian suuri pituuteen nähden.
Likinäköisellä kuva muodostuu verkkokalvon eteen eli ikään kuin silmän sisään. Kuva verkkokalvolla on epätarkka.
Likitaitteinen henkilö näkee lähelle hyvin, mutta kauas kuva on epätarkka. Se kuinka kauas likinäköinen näkee on riippuvainen taittovirheen määrästä.
Mitä suurempi taittovirhe on kyseessä, sitä lähempänä on kaukaisin tarkkana näkyvä etäisyys. Mikäli taittovirhettä on noin -10 dioptriaa henkilö näkee tarkasti noin kymmenenn sentin etäisyydelle. Voimakkuuden ollessa -1 dioptriaa henkilö näkee noin metriin.
Silmä ei pysty omalla toiminnallaan korjaamaan tilannetta. Likinäköisyyttä korjataan koverilla miinus-linsseillä.
Hajataitteisuus
Henkilölla voi olla pelkkää hajataitteisuutta tai se voi olla yhdistyneenä kauko- tai likitaitteisuuteen.
Hajataitteisessa eli astigmaattisessa silmässä silmän etupinta on enemmän soikion kuin pallon muotoinen. Tämän johdosta valo taittuu pysty- ja vaakasuunnassa eri kohtiin verkkokalvolle. Hajataitteisessa silmässä esimerkiksi pystysuunta voi olla normaalitaitteinen ja vaakasuunta likinäköinen. Tälläisessä tilanteessa henkilö näkee katseltavan kohteen pystysuunnan viivat teräväna ja vaakasuuntaiset viivat ovat epätarkkoja.
Hajataitteinen silmä pyrkii tarkentamaan kuvaa jatkuvasti silmän omalla tarkennusmekanismilla, mutta hajataitteinen silmä ei tarkennu akommodaation avulla.
Varsinkin tarkkaa lähityötä tekeville tai paljon tietokoneen ääressä työskenteleville korjaamaton hajataitteisuus voi aiheuttaa silmien väsymistä ja päänsärkyä.
Hajataitteisuutta voidaan korjata toorisilla sylinterilinsseillä, missä on 90 asteen kulmassa toisiinsa nähden kaksi voimakkutta. Silmälasireseptissä on silloin CYL-kohdassa hajataitteisuuden määrä ja AX-suunnassa hajataitteisuuden suunta.
Taittovirheiden korjaaminen laserleikkauksella
Kaikkia eri taittovirheitä voidaan luonnollisesti korjata lasien ja piilolinssien lisäksi myös laserleikkauksella. Tulen kirjoittamaan laserleikkauksista myöhemmin enemmän.
Normaalinäköisyys
Normaalitaitteinen eli emmetrooppi tarkoittaa tilannetta, jossa verkkokalvolle syntyy tarkka kuva. Tällöin ihminen ei tarvitse kaukokatseluun silmälaseja. Kauas katsoessa hänen silmänsä on lepotilassa ja kaikki kohteet näkyvät terävästi. Lähelle katsoessa silmän oma tarkennusmekanismi akkommodaatio hoitaa tarkennuksen ja kuva näkyy tarkkana.
Miten taittovirheet todetaan?
Taittovirheet huomataan normaalissa näöntutkimuksessa optikolla tai silmälääkärillä.
Samalla henkilöllä voi olla toinen silmä likinäköinen ja toinen kaukonäköinen tai jopa normaalitaitteinen. Hajataitteisuutta voi olla toisessa tai molemmissa silmissä tai sitten ei kummassakaan.
Karsastukseen ja ikänäköön eli aikuisnäköön palaan myöhemmin.
Pääpalkintona Lapponian 2800€ arvoinen kaulakoru!
Kysy optisen alan ammattilaiselta - vastaan jokaiseen kysymykseen
Tähän mennessä olen vastannut noin 500 kysymykseen ja kysymyksistä ja vastauksista on ollut varmasti iloa muillekin kuin kysyjille.
Kysy siis rohkeasti oma kysymyksesi!

Hei! Olen käynyt näöntarkastuksessa, jonka yhteydessä optikko taisi todeta minulla olevan hajataittoa. Arvot ovat:
OD sf/+0,75 cyl/-0,25 ax/85
OS sf/+0,75 cyl/-0,25 ax/70
kv 29/31
Eikö nämä arvot ole kuitenkin sen verran pieniä vielä, ettei ole tarvetta laseja ostaa? Teen näyttöpäätetyötä (siis koko 8 tuntia näytön edessä ja paljon pientä tekstiä ja tarkkuutta vaativaa työtä). Olen miettinyt, että tottuvatko silmäni laseilla "helppoon" näkemiseen ja sen jälkeen en enää voi tehdä töitä ilman laseja…
Hei!
Tarkastustulosten perusteella sinulla on todettu pieni kaukotaitteisuus ja hajataitto.
Mielestäni sinun kannattaa hankkia lasit, mikäli koet näkemisessä oleven ongelmia, kuten silmien väsyminen työpäivän aikana tai säännöllinen päänsärky.
Lasien käyttäminen ei mitenkään heikennä näköäsi. Luonnollisesti kuitenkin totuttuasi laseihin ja näkemisen ongelmien korjaantumiseen et luultavasti enää työskentele mielellään ilman laseja.
Jo todella pienistä voimakkuuksista voí olla apua mikäli näkemisessä on ongelmia.
Yhteenvetona siis voisin sanoa, että sinun on punnittava onko sinulla ongelmia näkemisen kanssa ja kuinka kiusaavia ne ovat. Niiden pohjalta päätät hankitko lasit.
Minulla on näkö alkanut huonontua. Ensimmäisen kerran huomasin/tajusin sen 7 luokalla, nyt olen 9 luokalla. En käytä vieläkään minkäänlaisia laseja tai piilolinssejä. 8 luokalla koulussa oli terveystarkastus ja yhteisnäköni oli juuri ja juuri 0.8. Lähetettä en ottanut. Epäilen, että se on jatkanut huonontumista jonkin verran. Mikä merkitys silmälääkäri lähetteellä on? Onko siinä se, että se olisi maksuton?
Vanhempani eivät taida tietää, että minulla on vaikeuksia näkemisen kanssa nimenomaan kauas näkemisen kanssa, olen likinäköinen kuten hekin ovat/olivat. En ole halunnut valittaakkaan näköni huonomisesta. Koska olen ajatellut ja uskon vieläkin, että äitini haluaisi heti minulle silmälasit aivan kuten veljellänikin on. Eli että käyttäisin päivittäisesti silmälaseja niin koulussa kuin kotona. En todellakaan ole ajatellut suostua moiseen. En edelleenkään kehtaa ottaa asiaa puheeksi, koska tiedän mitä sitten tapahtuu… Ihmettelyä, harmittelua, “kylläpä sulla huononi äkkiä”, hymyilyä ynm. vanhemmiltani. Lisäksi kustannuksia ja niistä valittelua.
Elämäni helpottuisi aika paljonkin, jos käyttäisin piilareita. Ja haluaisin nyt todellakin käyttää piilareita, mutta eipä ole niitä.
Vanhempani ovat kyllä aikoinaan itsekkin käyttäneet piilolinssejä ja itsekkin suostuisin ilman muuta käyttämään niitä, mutta äitiltäni tulisi varmasti ennakkoluuloja siihen, että olen niin nuori ja että minun pitäisi käyttää rillejä aina/joskus ja myös koulussa, niin ehei. Sitä paitsi nykymaailma on erilainen kuin ennen eli yhä nuoremmat käyttävät piilareita, mutta ei taida vanhemmat sukupolvet tietää sitä.
En tiedä nyt, että mitä pitäisi tehdä. Pitäisi varmaan ensin kertoa näköni huonontumisesta, mutta en taida viitsiä, kun sitten mulle hankitaan rillit ja sitten ei kun kouluun ne päässä ja vielä kotonakin… Huutoa, jos en menekkään ne päässä kouluun ja voihan äitini uhata, että ei hanki piilareita, jos en mene kouluun rilleillä tai sitten hän kieltäytyy kokonaan piilareista. Olen kyllä miettinyt vaihtoehtoa, että menisin itse jonnekkin ostamaan piilarit, koska arvelisin vahvuuteni olevan jotain -0.5. Mutta niiden hankkiminen vaatii jonkun reseptin… Netistä en voisi omatoimisesti tilata. Ja optikollekkaa en ole viitsinyt raahautua yksikseen, kun pitäisi itse varata aikakin ja asunhan tälläisessä pikkuruisessa juorukylässä…
Hei Omena!
Mielestäni sinun kannattaa ottaa terveydenhoitajan lähete silmälääkäriin. Tässä tapauksessa uskoisin silmälääkärin tarkastuksen olevan maksuton. Tässä voi olla kaupunkikohtaisia eroja, mutta asia selviää terveydenhoitajalta kysymällä.
Valitettavasti ainakaan minä en koskaan lupaa asiakkailleni, että piilolinssejä voisi käyttää ainoana näönkorjausvaihtoehtona. Tähän on perusteluna ihan asiakkaan hyvinvointi ja terveys, koska liiallinen piilolinssien käyttö voi aiheuttaa pysyviä muutoksia silmään. Nämä muutokset voivat jopa olla este linssien käytölle tulevaisuudessa.
Vaikka maailma onkin muuttunut ja piilolinssit kehittyneet, voivat ne silti aiheuttaa ongelmia vääränlaisella käytöllä.
Tietenkään optikko tai silmälääkäri ei voi pakottaa sinua hankkimaan silmälaseja.
Mielestäni sinun kannattaisi kuitenkin ehdottomasti kertoa vanhemmillesi, että näkösi on heikentynyt.
Mikä sinua laseissa ärsyttää? Koetko että mitkään lasit eivät sovi sinulle vai mikä?
Suosittelen sinua olemaan avoimin mielin lasien suhteen ja kokeilemaan erilaisia silmälaseja. Silmälasien saaminen ei ole kuitenkaan mikään maailmanloppu, vaikka se tässä vaiheessa siltä tuntuisikin.
Kannattaa muuten muistaa, että optikolla ja optikkoliikkeen henkilökunnalla ei ole oikeutta kertoa mitään asiakkaistaan. Ei edes sitä kuka liikkeessä on käynyt.
Moi!
Olen 20-vuotias nuori nainen. Olen omistanut silmälasit jo yli kymmenen vuotta ja tiedän ettei näköni riitä poliisin ammattiin. Arvoni ovat:
OD: -2.25 c:-1.00 a:90¤
OS: -2.00 c: -1.00 a:90¤
PD: 63/
Kysyin optikoltani mahdollisuudesta laserleikkaukseen, sillä optikon teettämä tarkastus varmensi näköni olevan liian huono poliisikouluun. Hän kertoi, että minulla on liikaa hajataittoa ja ettei laserleikkaus pystyisi sitä korjaamaan. Onko totta? Itse en ymmärrä juurikaan noista arvoista mitään, mutta voiko olla liikaa hajataittoa, mitä laserleikkaus ei todella pystyisi korjaamaan? Vai halusiko optikkoni taata, että pysyisin aina heidän asiakkaanaan?
Hei Anita!
Käsitykseni mukaan laserleikkauksella pystytään korjaamaan myös hajataittoa. Sitä minkälaisia määriä leikkauksella pystytään korjaamaan ja minkälaisin tuloksin en valitettavasti osaa sanoa.
Mielestäni sinun kannattaa kysyä asiaa suoraan laserleikkauksia tekevästä yrityksestä. He pystyvät kertomaan minkälainen onnistumisprosentti leikkauksessa on sinun voimakkuuksillasi.
Toivottavasti näkösi saadaan tarpeeksi hyväksi poliisikouluun pääsemistä varten!
Moikka!
Minulla oli muksuna -2.5 oikea silmä ja vasen silmä jotain -1.0 tms. Käytin laseja muutaman vuoden ja näkö parani aika hyvin. Oikea silmä oli n. -0.5 ja vasen silmä ihan perfect. Pääsin labrahoitajakouluun ja kävin sitä varten tarkastuttamassa näköni. Oikea silmä on nyt +1.5 ja vasen edelleen täysin normaali. Onko ihan tavallista? Voinko esim hankkia piilolinssit toiseen silmään? Olen parikymppinen ja jotenkin järkytyin että minulla onkin ikänkö. Minulla on myös lievä esforia. Minun binokulariteetti on poikkeava mutta stereonäkö ja värinäkö olivat täysin normaalit joten minulla ei kuulemma ole mitään estettä mikroskoopin kanssa työskentelyyn. Toivon todella että näin on.
Hei Eevis!
Kasvun myötä taittovirhe voi muuttua hyvinkin paljon. Joskus voi jopa käydä kuten sinulla eli miinus muuttuu plussaksi.
Varsin harvinainen tämmöinen muutos kuitenkin on.
Olethan ihan varma, että muistat oikein vanhat voimakkuutesi?
Plusvoimakkuus kaukonäössä ei tarkoita ikänäköä vaan sitä että sinulla on kaukotaitteiset silmät.
Piilolinssien käytölle ei ole mitään estettä voimakkuuksiesi puolesta. On myös ihan tavallista että ihmiset käyttävät vain toisessa silmässä piilolinssiä.
Lopullisesti piilolinssien sopivuus juuri sinulle selviää optikon tekemässä piilolinssisovituksessa.
Sinun kannattaa siis varata aika optikolle mikäli piilolinssit kiinnostavat.