Kevään aikana muutama henkilö on kysellyt voiko piilolinssien kanssa käyttää aurinkolaseja? Itsestään selvältä ja yksinkertaiselta tuntuva asia ei ole siis kaikille selvä.

Piilolinssien kanssa voi ja tulee käyttää aurinkolaseja. Luonnollisesti aurinkolaseissa ei tarvitse voimakkuuksia, koska piilolinssit korjaavat näön normaaliksi.

Aurinkolasit ja piilolinssit eivät siis myöskään häiritse toisiaan, vaikka jotkut ihmettelevätkin asiaa, koska “siinä on kahdet lasit päällekkäin”. Päällekkäisyyttä epäileviltä olen kysynyt, että kuinka paljon piilolinssit haittaavat esimerkiksi auton tuulilasin läpi katsoessa? Ehkä vertaus ei ole kovin hyvä, mutta kertoo kuitenkin kuinka paljon päällekkäiset lasit haittaavat.

Piilolinssien kanssa monet henkilöt pääsevät ensimmäistä kertaa elämässään valitsemaan aurinkolasit ilman rajoituksia. Tällöin ei tarvitse miettiä minkälaiseen kehykseen omat linssit soveltuvat.

UV-säteilyltä suojaavat piilolinssit ja aurinkolasit

Toinen ihmisiä mietityttävä asia on aurinkolasien tarve, kun käytetään UV-säteilyltä suojaavia piilolinssejä. Tällaistenkin piilolinssien kanssa aurinkolaseja tulee käyttää, koska piilolinssit suojaavat ainoastaan niiden alle jäävän osan silmästä. Piilolinssien ulkopuolelle jäävät side- ja kovakalvo läpäisevät kuitenkin myös UV-säteilyä. Piilolinssit eivät siis suojaa silmää kokonaan, vaikka niissä olisikin UV-suoja. Lisäksi myös silmäluomet kannattaa suojata UV-säteilyltä.

Tilaa tästä Cosmopolitan, jokaisen nuoren naisen suosikkilehti!
4kk vain 19,80 - tilaajalahjaksi blingbling-rannekello.

Kysy optisen alan ammattilaiselta - vastaan jokaiseen kysymykseen

Tähän mennessä olen vastannut noin 500 kysymykseen ja kysymyksistä ja vastauksista on ollut varmasti iloa muillekin kuin kysyjille.

Kysy siis rohkeasti oma kysymyksesi!

Löydät blogini myös Facebookista ja Twitteristä

Follow optikko on Twitter

Lähetä kommentti tai kysymys

Käytettävissä olevat tagit: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <strike> <strong>