Aurinkolasimuoti 2013

LensWaylta parhaimmat aurinkolasit

LeSpecs, Ray-Ban, Gucci, Hugo Boss, Superdry, Oakley

–> Katso kirjoitus ja kuvia vuoden 2016 aurinkolasimuodista.

Edustajat ovat vierailleet optikkoliikkeissä esittelemässä kevään ja kesän 2013 aurinkolasimuotia. Pikku hiljaa kevään 2013 uutuus aurinkolasit ovat myös saapuneet liikkeisiin.

Lieneekin paikallaan kirjoittaa tämän vuoden aurinkolasimuodista ja julkaista myös muutamia kuvia mielenkiintoisista aurinkolaseista.

Oman näkemykseni mukaan aurinkolasimuodissa ei ole tapahtunut mitään mullistavaa uutuutta. Lasit ovat edelleen kooltaan isoja ja värien kirjo on moninainen.

Itse pidän henkilökohtaisesti isokokoisista aurinkolaseista ihan jo sen takia, että ne myös suojaavat silmiä parhaimmalla mahdollisella tavalla.

Mielestäni mallistot ovat omalla tavallaan hyvin kaksijakoisia. Malleista löytyy hyvinkin käytännöllisen oloisia aurinkolaseja, mutta myös rohkeampia vintage-henkisiä malleja on tarjolla.

Tämä mallistojen kaksijakoisuus kuvastaa hyvin sitä miten ihmiset mieltävät aurinkolasit.

Toisille aurinkolasit on asuste, ja tällöin ihmisellä saattaa olla useita erilaisiin vaatteisiin ja tilanteisiin sopivia aurinkolaseja. Toisille taas aurinkolasit on silmien suojain, jonka valinnassa mietitään ennen kaikkea lasien käytännöllisyyttä sekä suojaavuutta.

Naisten malliston kehykset pääasiassa muovisia

Naisten malliston kehyksistä suurin osa on viime vuosien tapaan muovisia.

Värimaailmassa korostuu mielestäni moniväriset kehykset ja printtikuosit. Mallistoista löytyy kuitenkin myös yksivärisiä vaihtoehtoja etenkin sinisenä, punaisena ja ruskean eri sävyinä. Toki myös klassisen mustia mallejakin on tarjolla. Lisäksi myös pastillisävyjä on tarjolla.

Muotokieli on isoa ja näyttävää ja muodot ovat pyöreähköjä ja kissamaisia. Kantikkaampiakin malleja on kuitenkin myös tarjolla.

Viime vuosien suosikkimuoti pilotti löytyy edelleen monen valmistajien mallistosta.

Miesten mallistossa korostuvat klassiset muodot

Varsinkin miesten malleissa korostuu selvästi se, että osa malleista on hyvin klassisia muodoltaan mutta kehysmateriaalit ovat erityisen kestäviä ja kevyitä sekä linssit ovat monesti polarisoivat.

Toinen puoli malleista on sitten enemmän viimeistä pintamuotia seuraavia retrohenkisiä ehkä hieman rohkeampia aurinkolaseja. Näissäkin laseissa on toki hyvällä optiikalla varustetut UV-suojatut linssit, mutta ei välttämättä pinnoitteita tai polarisointia.

Miesten malleissa metallikehyksiä löytyy enemmän kuin naisten malleista, mutta toki miehille on myös muovikehyksiä.

Linssit ovat monessa mallissa liukuvärjätyt. Peilipintoja oli hillitysti mielestäni hieman enemmän kuin viime vuoden malleissa.

Tänä vuonna panostetaan kohtuuhintaisiin malleihin?

Varsin monen optisen alan ammattilaisen suusta on tänä talvena ja keväänä kuultu, että mallistossa on panostettu kohtuuhintaisin, mutta siitä huolimatta trendikkäisiin aurinkolaseihin.

Moni liike on kuulemani mukaan vähentänyt niin sanottujen luxus-aurinkolasimallien eli ulosmyyntihinnaltaan lähemmäs 300 euron aurinkolasien valikoimaa ja panostanut edullisimman kategorian laseihin.

Samanlaista viestiä on kuulunut myös muualta Euroopasta. Suurin syy tähän taitaa olla monessa maassa oleva heikko taloudellinen tilanne. Toki myös näitä luksusmalleja on kuitenkin saatavissa, mutta ei välttämättä niin paljon kuin aikaisemmin.

Lue myös kirjoitukseni Aurinkolasit vahvuuksilla.

LensWaylta parhaimmat aurinkolasit

LeSpecs, Ray-Ban, Gucci, Hugo Boss, Superdry, Oakley

LensWay.fi

Muut kirjoitukset samasta aiheesta

Kysy optisen alan ammattilaisilta

Blogissa kerrotaan näkemiseen liittyvistä asioista ja vastataan lukijoiden kysymyksiin. Tähän mennessä olemme vastanneet noin 1 000 kysymykseen. Kysymyksesi voit lähettää täältä tai kommentoida aiheeseen liittyvää kirjoitusta.


Lähetä kysymys optikolle täältä
Piilolinssioptikko Facebookissa
Piilolinssioptikko Google+:ssa

Kysymykset, vastaukset ja kommentit

  1. jenna says:

    Hei!
    Tämä ei tosin aurinkolasimuotiin liity, kyselisin näistä “crazy-linsseistä” jotka tarvitsisin cosplay-asuuni.
    Nuo ajattelin tilata http://www.candylens.com/products/Anime-CPS1-Red-Cosplay-Contacts.html
    ,mutta sitten syvennyinkin surffailemaan netissä ja ilmeisesti itse niitä ei pitäisikään tilata? En ole käynyt oikeastaan ikinä optikolla, pitäisi varmaan mennä puhumaan noista sinne. Tilaako optikko sitten tuollaiset piilarit? Ja kuinka kalliiksi optikkokäynti tulisi? Nuo netissä olevat eivät maksaisi kuin parikymmentä euroa. En kuitenkaan pitäisi linssejä vuoden aikana kuin ehkä 10-15 päivää. Piilarit pitäisi keretä saada ennen toukuun puoltaväliä…

  2. Hei Jenna!
    Crazy-linssien suhteen nettikaupoissa on valtavan paljon suuremmat valikoimat kuin optikkoliikkeissä.

    Valtaosa nettikauppojen merkeistä on optikoille tuntemattomia merkkejä, eikä niitä ole mahdollista tilata optikkoliikkeen kautta. Esimerkiksi tuo linssi, jonka tilaamista olet miettinyt, on ainakin itselleni tuntematon merkki.

    Olet kuitenkin oikeassa siinä, että ilman sovitusta linssejä ei kannata käyttää.

    Mielestäni sinun kannattaisikin käydä optikolla katsomassa minkälaisia linssejä heidän kauttaan löytyisi. Jos sopiva linssi löytyy, niin tällöin saat varmasti turvallisen vaihtoehdon kun optikko sovittaa linssin silmääsi. Samalla optikko myös opastaa sinua piilolinssien käytössä.

    Optikon veloitus tarkastuksesta ja käytön opastuksesta vaihtelee paikasta riippuen noin 20 – 50 euron välillä.

    Toinen vaihtoehto on toki tilata linssit ilman sovitusta ja mennä linssin kanssa optikolle piilolinssisovitukseen ja käytön opastukseen. Tällöin on kuitenkin olemassa riski, että kyseinen linssi ei sovikaan silmääsi.

    Mikäli käyt optikolla, niin tästäkin vaihtoehdosta kannattaa kuitenkin kysyä.

    Olethan muuten huomannut kirjoitukseni crazy-linsseistä?