Crazy-piilolinssit eli niin sanotut kuviolliset piilolinssit otettiin käyttöön ensimmäiseksi musiikkivideoissa ja elokuvissa. Yksi kyseisten linssien uranuurtajista on suomalainen optikko Freddie Bensky, joka alkoi valmistaa 1990-luvun puolessa välissä kuvioituja linssejä perinteisten värillisten linssien rinnalle.
Crazy-linsseillä silmiin saadaan aikaan erilaisia kuvioita ja huimia efektejä.

Silmien muuttaminen "kissansilmiksi" onnistuu crazy-linsseillä. Kuva: 9mm SFX
Nykyään linssien käyttäminen on levinnyt elokuvien ja musiikkivideoiden ulkopuolelle ja yhä kasvavampi joukko käyttää crazy-linssejä myös asusteina. Niitä käytetään etenkin naamiaisissa, penkkareissa, halloween-juhlissa sekä satunnaisesti muutenkin.
Optikon näkökulmasta crazy-linssien tulo markkinoille on ollut toki hauska lisä. On ollut kuitenkin huolestuttavaa seurata kuinka paljon crazy-linssien käyttämisestä liikkuu vääriä käsityksiä ja ohjeita.
Esimerkiksi monet nuoret kuvittelevat, että ilman vahvuuksia olevia crazy-linssejä ei tarvitsisi sovittaa silmään optikon toimesta. Vääriä ja jopa suorastaan vaarallisia ohjeita löytyy myös joidenkin nettikauppojen sivuilta.
Oman kokemuksen perusteella crazy-linssejä ei kysellä optikkoliikkeistä kovin paljon. Uskoisinkin, että crazy-linssit tilataan pääasissa netistä.
Minkälaiseksi silmät saadaan crazy-linsseillä?
Crazy-linsseillä silmä saadaan esimerkiksi hohtamaan pimeässä. Myös erilaisia kuvioita on lukuisia kuten jalkapallot, dollarin kuvat ja kissansilmät.
Kissansilmät ja dollarin kuvat saadaan pysymään silmässä oikeassa asennossa, kun linssiksi valitaan prismatasapainotettu linssi, joka ei pääse pyörähtämään väärään asentoon.
Normaalisti crazy-linssit ovat värikalvon peittäviä eli halkaisijaltaan noin 14 millimetrin luokkaa. Tämän lisäksi valmistetaan myös erikoisempia koko silmän peittäviä sclera-linssejä.
Myös erilaisia kuvioita on lukuisia. Kuva: Custom Contacts
Crazy-linssit vahvuuksilla ja ilman vahvuuksia
Oman kokemukseni perusteella suurin osa crazy-linsseistä ostetaan ilman vahvuuksia. Varsinkin monesta nettifirmasta on saatavilla vain ilman vahvuuksia olevia linssejä.
Crazy-linssejä on kuitenkin saatavissa myös vahvuuksilla. Koska suurin osa linsseistä myydään ilman vahvuuksia, on vahvuuksilla myytävien linssien valikoima varsin pieni. Yleensä saatavissa on vain miinusvoimakkuksia ja niitäkin vain -4 saakka.
Erikoistilauksena joiltain valmistajilta on kuitenkin saatavissa crazy-linssejä isoimmillakin voimakkuuksilla ja erilaisilla halkaisijoilla sekä kaarevuuksilla. Samalla kuitenkin myös linssien hinta kasvaa huomattavasti.
Crazy-linssejä valmistetaan lyhyen vaihtovälin eli kuukausilinsseinä sekä pitkän vaihtovälin linsseinä. Monet valmistajat markkinoivat pitkän vaihtovälin linssejä vuoden tai jopa kahden vuoden vaihtovälin linsseinä. Henkilökohtaisesti olen kuitenkin sitä mieltä että maksimi käyttöikä pitkän vaihtovälin linsseillä on yksi vuosi.
Joillain henkilöillä saattaa olla esimerkiksi sellainen kyynelneste, joka tahrii linssin niin, että huolellisesta puhdistuksesta huolimatta linssit on vaihdettava esimerkiksi kolmen kuukauden välein.
Crazy-linssien hankkiminen

Kuva: Custom Contacts
Crazy-linssien käyttäminen turvallisesti vaatii aina optikon tekemän piilolinssisovituksen.
Monet ovat siinä uskossa, että linssiä ei tarvitse sovittaa silloin kun siinä ei ole vahvuuksia. On kuitenkin muistettava, että linssi voi esimerkiksi hangata silmää tai estää verenkulkua silmän pienissä verisuonissa onpa siinä vahvuuksia tai ei. Tästä syystä on sulaa hulluutta hankkia minkäänlaisia piilolinssejä ilman piilolinssisovitusta.
Se miltä piilolinssi tuntuu silmässä, ei valitettavasti välttämättä kerro mitään linssin sopivuudesta. Mielestäni yksi hyvä esimerkki tästä on liian tiukka piilolinssi, joka voi tuntua todella hyvältä silmässä, mutta samalla estää verenkulkua pintaosan pienissä verisuonissa.
Lisäksi kannattaa muistaa, että jokainen eri linssi tulee sovittaa erikseen silmiin. Optikko kyllä pystyy mittaamaan silmän kaarevuuden, mutta se ei ole sama kuin silmään tarvittavan linssin kaarevuus. Silmästä mitatun kaarevuusarvon perusteella optikko valitsee mielestään sopivat mitat sovituslinssiin ja tekee lopullisen arvion linssin sopivuudesta mikroskoopin avulla arvioimalla linssin istuvuutta asiakkaan silmässä.
Jokainen linssi on siis sovitettava erikseen silmään, koska linssin mittojen lisäksi myös materiaali sekä valmistustekniikka vaikuttavat linssin istuvuuteen. Eli vaikka yhdestä linssistä sopisi tietty kaarevuus, se ei välttämättä sovi toisesta merkistä.
Piilolinssisovituksessa käydään läpi myös linssien käsittely ja hoito. Esimerkiksi netin keskustelupalstoilta on luettavissa paljon kysymyksiä siitä miten linssin saa silmään tai pois. Piilolinssisovituksessa käydään kädestä pitäen nämä asiat ja muutkin mahdolliset ongelmakohdat läpi.
Vääriä väitteitä ja uskomuksia crazy-linsseistä

Kuva: 9mm SFX
Koska harva meistä käyttää crazy-linssejä säännöllisesti herättää linssien käyttöaika paljon kysymyksiä.
Aina välillä törmää väitteeseen, jonka mukaan linssien käyttöajan voisi laskea käyttökertojen perusteella, mutta tämä ei pidä missään nimessä paikkaansa. Todellisuudessa linssien materiaali alkaa vanheta heti kun linssi on avattu myyntipakkauksesta. Esimerkiksi lyhyen vaihtovälin eli niin sanottuja kuukausilinssejä ei voi käyttää puolen vuoden aikana 30 kertaa, vaan linssi on käyttökelpoinen kuukauden ajan linssin ensimmäisestä käyttöönotosta.
Yksi tyhmimmistä väitteistä on erään nettikaupan väite, jonka mukaan heidän linssit sopisivat kaikille. Näin ei todellakaan ole, koska kaikille ihmisille piilolinssit eivät sovi ollenkaan. Lisäksi linssit tulee aina sovittaa erikseen silmään. Ei ole olemassa yhtä kaarevuutta ja halkaisijaa joka sopisi kaikille.
Välillä kuulee myös ohjeen, jonka mukaan linssi pitäisi uusia kun se alkaa tuntua pahalta. Tämäkään ei pidä paikkaansa, koska linssi tulee vaihtaa uuteen sitten kun sen ilmoitettu käyttöaika menee umpeen. Siinä vaiheessa kun linssi alkaa tuntua pahalta on silmässä voinut pahimmillaan tapahtua jo selviä muutoksia. Linssin pitäisi tuntua viimeisellä käyttökerralla yhtä hyvältä kuin ensimmäisellä kerralla.
Myös piilolinssinesteistä annetaan tavallaan väärää ohjeistusta. Tavallaan on totta, että kaikki pehmeiden linssien nesteet soveltuvat crazy-linsseille. Tässä kuitenkin unohdetaan, että on nesteitä, joiden kanssa tulee käyttää nesteen omaa koteloa. Tällaisia ovat esimerkiksi vetyperoksidipohjaiset nesteet, joissa katalyyttilevy neutraloi nesteen steriiliksi keittosuolaliuokseksi.
Heips
Tuo auttoi mua tosi paljon. Mutta yksi asia vaivaa mua. Nimittäin se kuinka vanha saa käyttää väri piilolinssejä? Itse tarvitsisin omassa harrastuksessani noita värillisiä piilareita. Mutta pelkään pahoin ettei kukaan optikko suostu näin nuorelle (12v) mitään tietoa noista antamaan. Ja tarkotus ei olisi käyttää niitä kuin max 2h kerrallaan
Hei!
Mukavaa, jos kirjoituksesta oli iloa;)
Olen kirjoittanut oman kirjoituksen aiheesta minkä ikäisenä piilolinssien käyttämisen voi aloittaa.
Sinun kannattaa lukea tuo kirjoitus, niin se osaltaan vastaa kysymykseesi.
Mitään yksiselitteistä ikää piilolinssien käytön aloittamiselle ei ole. Erityistapauksissa niitä voidaan kuitenkin ajatella harrastuskäyttöön sinunkin ikäisille.
Värillisissä linsseissä ongelmaksi tulee se, että varsinkin voimakkaammin silmän väriä muuttavat linssit ovat kuukauden tai pidemmän vaihtovälin linssejä, joita en ainakaan henkilökohtaisesti määräisi kovin mielelläni nuorelle.
Tämä sen johdosta, että linssi tulee aina puhdistaa huolella ja varsinkin pidemmän vaihtovälin linsseissä hapenläpäisy on heikompi kuin kertakäyttölinsseissä.
Sinun kannattaa käydä vanhempiesi kanssa optikkoliikkeessä juttelemassa asiasta. Näin kuulette optikon mielipiteen kasvotusten ja voitte miettiä mitä tehdä.
Saanko muuten kysyä mihin harrastukseen tarvitset värillisiä piilolinssejä?
kiitos todella paljon!
Ajattelinkin tässä optikolle mennä, kun on aikaa, mutta päätin eka kysyä sinun mielipidettäsi asiasta.
Harrastan cosplaytä (pukuilua) mutta käyttäisin linssejä vain kun käyn otattamassa kuvia.
Hei PDU!
Hyvä että menet käymään optikolla. Toivottavasti löydätte hänen kanssaan sopivan ratkaisun asiaan.
Ja varoitan vielä tässäkin yhteydessä, että missään nimessä värillisiä linssejä ei kannata mennä tilaamaan netistä omin päin.
Kirjoittamasi perusteella et toki näin aikonutkaan tehdä, mutta varoitan silti:)
eli aion hankkia värilliset piilari ikä 16v kohta kesäl 17.en uskalla hirveesti koskee silmiin et ku noi piilarit laittaa pitääks painaa tota silmää vai mitä.
Hei Tiia!
Piilolinssiä silmään laittaessa sinun on tosiaan koskettava silmäsi pintaa. Aluksi silmään koskeminen voi tuntua hieman oudolta tai pelottavalta, mutta siihen tottuu nopeasti.
Piilolinssisovituksessa optikkosi neuvoo sinulle miten linssien käsittely tapahtuu. Sovituksessa pääset myös itse kokeilemaan linssien laittamista silmiin.
Kiitoksia paljon mahtavasta blogista! Olen saanut täältä paljon hyödyllistä tietoa, mutta nyt mielessäni on (joskin aika nippelitietomainen) kysymys liittyen värillisten linssien hankkimiseen. Eli harrastusta varten tarvitsisin punaiset piilolinssit vahvuuksilla (-4.00 asti). Pystytkö kertomaan joitakin yksittäisiä kauppoja/firmoja joilta tällaisia linssejä voi ostaa/tilata? Kiitoksia jo etukäteen!
Hei Nanami!
Mukavaa kun blogistani on ollut hyötyä!
Valitettavasti en osaa sanoa suoraan mistä liikkeestä löytäisit punaiset linssit. Välttämättä niitä ei löydy monestakaan liikkeestä suoraan varastosta, mutta linssien tilaamisen ei pitäisi olla ongelma liikkeille.
Sinun kannattaa siis käydä kysymässä asiaa suoraan paikkakuntasi optikkoliikkeistä.
Netistähän noita löytyy suoraan, mutta silloin ongelmaksi tulee piilolinssien sovittaminen.
kiitos kovasti antamastanne infosta! sain paljon uutta ja tärkeää tietoa. olen itse jo pitkään halunnut piilolinssejä ja erityisesti crazy-linssejä. mutta minua vaivaa se että voi olla ettei kukaan optikko antaisi tietoa piilolinsseistä. en tarvitse huonon näön vuoksi piilareita vaan haluaisin toisen väriset silmät sillä silmäni eivät miellytä. haluaisin saada tietoa erityisesti crazy-linssien käyttöajasta ja niiden pois otosta.
ikäni on myös ongelmani sillä olen vasta 13 v ja pelkään ettei minulle sopivia crazy-linssejä tai ettei optikot suostuisi antamaan tietoa tai tekemään minulle esim.piilari sovitusta testatakseni millaiset linssit ovat sopivat silmiini
Hei Stefani!
Valitettavasti en voi suositella sinun ikäisellesi crazy-linssejä tai muitakaan piilolinssejä säännölliseen käyttöön silloin kuin ainoana tarkoituksena on
silmien värin vaihtaminen.
Itse suosittelisin crazy-linssejä ainoastaan erikoistapahtumiin kuten naamiaisiin tai muihin juhliin.
Suosittelisin sinua juttelemaan asiasta ensin vanhempiesi kanssa ja tämän jälkeen voitte varata ajan optikolle piilolinssisovitukseen.
Sovituksessa optikko pystyy kertomaan minkälaisia linssejä on olemassa ja kuinka paljon sinun on niitä turvallista käyttää.
Piilolinssisovituksessa optikko antaa sinulle muutenkin kattavasti tietoa esimerkiksi linssien puhdistuksesta ja niiden käyttöajoista.
hei! haluaisin vielä kysyä onko mahdollista että minun ikäinen (13v) käyttäisi piilolinssejä? en tarvitse piilolinssejä jatkuvaan käyttöön vaan erikois tapauksiin. olen miettinyt jo asiaa pidemmän aikaa ja haluaisin piilolinssit mutten jatkuvaan käyttöön ja ajattelin että onko mahdollista että minäkin voisin saada silmilleni sopivat piilarit?
Hei Lover!
Olen kirjoittanut oman kirjoituksen siitä minkä ikäisenä piilolinssien käyttämisen voi aloittaa.
Uskoisin kirjoituksen vastaavan osittain kysymykseesi.
Ensimmäiseksi sinun kannattaa keskustella asiasta vanhempiesi kanssa ja sitten voitte varata ajan optikolle tai silmälääkärille.
Kysy vaan vapaasti lisää jos joku asia jäi mietityttämään.
Moi! olen jo aika varma asiasta, mutta kysyn silti: Olen 14 ja puoli, enkä haluaisi käyttää silmälaseja. Voisinko käyttää piilareita kolmena koulupäivänä viikossa? Jos en, niin milloin voin aloittaa piilolinssien käytön noin säännöllisesti?
Hei!
Olen kirjoittanut oman kirjoituksen siitä minkä ikäisenä piilolinssien käyttämisen voi aloittaa. Toivon kirjoituksen vastaavan kysymyksiisi.
Mielestäni sinun kannattaa keskustella asiasta vanhempiesi kanssa ja varata aika optikolle piilolinssisovitukseen.
Siellä selviää voitko käyttää piilolinssejä ja kuinka paljon niitä voit käyttää. Samalla selviää myös juuri sinulle parhaiten sopiva linssimerkki.
Moikka! Tilasimme äitini kanssa Punanaamio -sivulta punaiset piilolinssit. Nämä olisivat vain kerran n. 3h silmissäni. Uskallanko laittaa nämä silmiini. Äitilläni ja siskollani on kokemusta piilolinssien käsittelystä, sillä molemmat käyttävät usein piilareita. Nämä linssit laittaisin silmiini eräisiin halloween juhliin. Otan tietty purkit ja purnukat mukaan, jos otan siellä pois tms.. Tuossa sanoit että ei kannata tilata netistä, mutta näin kuitenkin teimme. :/ Tämä loppuviikko on sellaista hulinaa, etten ehdi optikolla käydä asiaa tiedustelemassa. Mutta mitä luulet, onko siitä haittaa silmilleni jos pidän niitä pari tuntia? Ja sen kysyisin, että jos linssin laitan silmään, niin voiko jo siinä vaiheessa arvioida onko linssi vääränlainen silmääni?
Hei Boika!
Alan ammattilaisena en voi missään nimessä suositella sinua käyttämään piilolinssejä edes satunnaisesti ilman piilolinssisovitusta.
Valitettavasti sinun on itse mahdoton arvioida onko linssi sinulle sopiva vai ei. Se että linssi tuntuu hyvältä silmässä ei kerro vielä mitään, koska esimerkiksi liian tiukka piilolinssi voi tuntua hyvältä, mutta samalla se häiritsee silmän pintasuonien verenkiertoa.
Lisäksi on aina pieni vaara, että piilolinssit jäävät silmään siten että asiakas ei saa niitä itse poissa.
Kuulostaa ehkä oudolta, mutta on kuulemma yllättävän yleistä että päivystykseen tulee ihmisiä, jotka eivät saa piilolinssejä pois omin avuin. Tämmöisissä tapauksissa lähes poikkeuksetta kyseessä on henkilöt jotka ovat tilanneet linssit netistä ilman että piilolinssien sovitusta ja käytönopastusta ei ole tehty.
Hei!
Minä Käytin noin 2 vuotta taaksepäin ruskeita piilareita ilman vahvuuksia, nämä olivat tilattu netistä. En silloin tilatessani ajatellut että nä voisivat jotenkin vahingoittaa silmääni jollain tavalla.. Äitini sitten sanoi että minun olisi hyvä mennä optikolle näyttämään linssejä että sopivatko ne silmääni. Kävin silloin optikolla ja minulle sanottiin että linssien ei pitäisi vahingoittaa silmääni, vaikka muistaakseni optikko sanoi että linssi on silmääni aavistuksen liian väljä eikä ollenkaan liian tiukan puolelle mennyt.. luotin silloin siihen mitä optikko sanoi ja käytin linssejä liikkeestä ohjatuilla nesteillä jne… mutta minua on silti jäänyt askarruttamaan, että voiko linssejä jotenkin käyttää väärin ja siitä aiheutua vuosien päästäkin silmään vaurioita joita ei heti käytön jälkeen huomaa??
Hei Menninkäinen!
Tässäkin tapauksessa kannatti noudattaa äidin neuvoa eli hienoa että kävit varmistamassa linssien sopivuuden optikolla:)
Piilolinssien aiheuttamat muutokset tai mahdolliset vauriot tulevat esiin linssien käytön yhteydessä. Tällä tarkoitan sitä, että jos käytön yhteydessä ei ole syntynyt vaurioita, niin ei niitä silloin ilmaannu silmään käytön lopetuksen jälkeen vuosien kuluttua.
Tietenkin jos silmään on tullut muutoksia ne voivat olla pysyviä, eli ne eivät palaudu vaikka linssien käyttö lopetetaan.
Vaikka linssin istuvuus ei ole ollut täydellinen, on optikko kuitenkin arvioinut sinun voivan käyttää linssiä turvallisesti. Tällöin linssien käytöstä ei olisi pitänyt aiheutua muutoksia, kunhan olet noudattanut muuten käyttö- ja hoito-ohjeita.
Mikäli asia kuitenkin mietityttää sinua vielä, niin toki voit käydä silmälääkärillä tai optikolla varmistuttamassa asian.
kiitos! mukava kun vastasit viestiini. Helpotti mieltä, olen menossa silmälääkärille lähiaikoina kun minulle on määrätty silmälasit jo jokunen vuosi sitten, ja nyt pitäisi mennä uudestaan tarkastamaan näkö, kysyn samalla vielä mitä he meinaavat onko mahdollista että olisi ollut jotain huonoa vaikutusta mitä en kyllä enää viestisi jälkeen usko, sillä käytin linssejä ihan ohjeiden mukaisesti
mutta kiitos vielä
ja hyvää alkanutta Uutta Vuotta!
Hei Menninkainen!
Hienoa että olet käyttänyt piilolinssejä ohjeiden mukaan.
Sinun kannattaa tosiaan kertoa vielä silmälääkärille, että olet miettinyt onko piilolinssien käyttäminen aiheuttanut jotakin muutoksia. Näin silmälääkärisi voi tarkistaa asian, eikä sinun tarvitse murehtia asiasta enää.
Oikein hyvää alkanutta vuotta sinullekin!
Moi. Mua pelottaa että pehmeät linssit ei sovi mulle. Sopiiko pehmeet linssit yleensä monille?
Hei Allu!
Lähes kaikki Suomessa myytävät piilolinssit ovat pehmeitä piilolinssejä ja yleensä ne sopivat suurimmalle osalle ihmisistä.
Optikolla tehtävässä piilolinssisovituksessa selviää minkälaiset linssit materiaaliltaan ja optisilta mitoiltaan ovat sinulle parhaimmat.
Suosittelen siis sinua varaamaan ensimmäiseksi ajan piilolinssisovitukseen mikäli olet aloittamassa piilolinssien käyttämistä.
Hei,
Haluaisin arvoiltaan sopivan piilonssin oikeaan silmään (vasemman kanssa ei ongelmia, sopiva löytyy), mutta en oikein ymmärrä miten tulkitsen seuraavat arvot valitessani linssejä: od sf 0, cyl 1.00, ax 105. Tiedän toki mitä nuo merkitsevät, mutta mistään ei tunnu löytytvän juuri oikeaa sylinterin ja axelin suhteen. Pitääkö linssit teettää erikseen vai luovunko koko ajatuksesta?
Tiina
Hei Tiina!
Hajataitteisuuden korjaavista piilolinsseistä ei ole saatavissa voimakkuuksia 0.25 dioptrian välein eikä akselinsuuntaa asteen tarkkuudella kuten silmälaseista.
Ymmärsinkö oikein, että kertomasi arvot ovat silmälasiesi voimakkuus?
Jos näin on, etkä ole käynyt piilolinssisovituksessa, niin sinun kannattaa varata ensimmäiseksi aika sovitukseen.
Välttämättä silmälasien ja piilolinssien voimakkuus ei ole ihan sama. Tästä aiheesta olen kirjoittanut oman kirjoituksen Piilolinssiresepti ja silmälasiresepti.
Lisäksi olen kertonut kirjoituksessani Hyvä piilolinssisovitus mitä kaikkea piilolinssisovitukseen kuuluu.
Piilolinssisovituksessa saat tietää mikä piilolinssi sinulle sopii ja minkälaisilla arvoilla.