1 kysymys

  1. Anonymous kysyi:

    Moi! hyvä blogi sulla. haluaisin kysyä, että muuttuukon crazy linsseissä pupillille raekoitetun kohdan koko pupillin kokoon muuttumisen mukaan, vai pysyykö se samana? ja sitten että sopiiko ne lapsille vai onko enemmän aikuisten tuote?

  2. Piilolinssioptikko vastasi:

    Hei!
    Crazy-linsseissä kuvio on tavallaan maalattu linssin pintaan ja pupillin kohta on jätetty maalaamatta. Pupillille tarkoitettu osa on siis linssissä aina saman kokoinen.

    Tämä tarkoittaa sitä, että mustuaisen ollessa pieni silmän oma väri saattaa näkyä linssin värjäämättömältä kohdalta. Vastaavasti pupillin ollessa laajana voi linssin värjätty osa häiritä hieman näkemistä.

    Mielestäni crazy-linssit eivät ole missään tapauksessa mikään lasten juttu, vaan aikuisten tuote. Kyseessä on kuitenkin puhtaasti hetken hauskanpitoon tarkoitettu tuote, jonka takia ei kannata altistaa lasten kasvavia ja kehittyviä silmiä piilolinssien mahdollisesti aiheuttamille muutoksille. Piilolinssi on kuitenkin aina vieras esine silmässä ja sen käyttöön liittyy esimerkiksi pieni tulehdusriski.

    Myös crazy-linssejä hankkiessa tulee muistaa piilolinssitarkastuksen merkitys turvallisessa piilolinssien käytössä.