Ei tarkennetun kohteen kahtena näkeminen

Tilaa piilolinssit tai aurinkolasit Lensonilta

Nopea toimitus - Aina edulliset hinnat - Ilmainen palautus

Tilaa nyt Lensonilta

Osiossa vastaan lukijoiden lähettämiin näkemiseen liittyviin kysymyksiin.

Nimimerkki kirsikkakissa kysyi 29.4.2014

Hei!

Olen käynyt kahdesti näkötesteissä ja viimeisimmässä n. 2v sitten, jolloin todettiin että minun kannattaisi hankkia lasit kun en enää näe taululle. Menen lukioon syksyllä ja ajattelen että silloin olisi hyvä aika hankkia ne.

Mutta kysymykseni on se, että miksikä sitä kutsutaan tai mitä se on, kun näen aina tarkennetun kohteen tarkasti mutta ei-tarkennettavan kahdesti. Jos en tarkenna käteeni, näen kaksi kättä. Se on hyvin häiritsevää, kun tausta näkyy koko ajan kahtena, eikä ole varma kumpi kuvista on oikea. Ja onko tälle apua kenties laseista?

Kiitos!

Piilolinssioptikon vastaus

Hei Kirsikkakissa!

Valitettavasti näin netin kautta on hankala sanoa mitään varmaa kuvailtujen oireiden perusteella.

Kertomasi perusteella ongelmasi kuulostaa kuitenkin normaalilta ilmiöltä, jota kutsutaan fysiologiseksi diplopiaksi. On ihan normaalia, että muut, kuin se kohde johon katse on tarkennettu, näkyvät kahtena. Silloin jos tätä kahtena näkemistä tarkennuskohteen ulkopuolella ei tapahdu, ei silmien yhteistoiminta ole kunnossa.

Tilanteen voi todeta helposti ottamalla kynän molempiin käsiin ja laittamalla lähemmän kynän noin 25 sentin päähän kasvoista ja toisen kynän kauemmaksi vaikka noin 50 senttimetriin. Kun tarkennat katseen lähempään kynään, niin näkyy takana oleva kynä kahtena.

Yleensä ihmiset eivät kuitenkaan kiinnitä huomiota tähän asiaan.

Jos kyseessä on fysiologinen diplopia, niin tätä ei voida parantaa silmälaseilla.

Varmasti en voi kuitenkaan näin netin kautta sanoa, että kyse on juuri tästä ongelmasta. Sinun kannattaakin kertoa asiasta optikolle tai silmälääkärille, kun menet näöntarkastukseen ennen silmälasien hankkimista. Kun sinulle on suositeltu laseja jo kaksi vuotta sitten, on niiden hankkiminen varmasti järkevää.

Kysyttävää optikolta? Jätä oma kysymyksesi  tai katso kaikki kysymykset ja vastaukset Optikolta kysyttyä -osiosta.

Tilaa piilolinssit tai aurinkolasit Lensonilta

Nopea toimitus - Aina edulliset hinnat - Ilmainen palautus

Tilaa nyt Lensonilta

Muut kirjoitukset samasta aiheesta

Kysy optisen alan ammattilaisilta

Blogissa kerrotaan näkemiseen liittyvistä asioista ja vastataan lukijoiden kysymyksiin. Tähän mennessä olemme vastanneet noin 1 000 kysymykseen. Kysymyksesi voit lähettää täältä tai kommentoida aiheeseen liittyvää kirjoitusta.


Lähetä kysymys optikolle täältä
Piilolinssioptikko Facebookissa