Googlen patentoimat valumattomat silmälasit – mitä muuta uutta silmälaseihin voi tulla?

Piilolinssit, aurinko- ja silmälasit kaikki saman katon alta

Nopea toimitus: 95% tilauksista lähetetään 24 tunnin sisällä.

Luin jokin aika sitten artikkelin Googlen patentoimasta valumattomista silmälaseista.

Valumattomien silmälasien idea perustuu siihen, että silmälasien sankoja kiristetään tai löysennetään sen mukaan mitä käyttäjä tekee. Esimerkiksi juostessa lasit tunnistavat tämän automaattisesti ja sangat lyhenevät.

Se kuinka hyvin tämmöinen tekniikka toimii, jää nähtäväksi. Toki näin optikkona itseä kiinnostaa myös se miten tämmöinen tekniikka saadaan upotettua laseihin kauniisti.

Tämä sai minut taas kerran miettimään laajemminkin sitä miten silmälasit voivat muuttua tulevaisuudessa. Silmälasithan ovat perusperiaatteeltaan pysyneet aika samanlaisina koko niiden historian ajan.

Emme ehkä osaa edes villeimmissäkään kuvitelmissa kuvitella mitä kaikkea uutta ja ihmeellistä laseihin voi tulla. Luonnollisesti olen lukenut paljon erilaisista älylaseista ja tämä voi todella muuttaa tapaa miten silmälaseja käytetään.

Myös voimakkuutta muuttavia linssejä on käsittääkseni kehitteillä. Tämä on yksi uusi innovatiivinen keksintö, jonka kehitystä on mielenkiintoista seurata.

Arkisempaakin kehitystyötä toki tehdään koko ajan. Esimerkiksi linssien pinnoitteita kehitetään ja linsseistä pyritään saamaan oikeasti täysin likaa ja rasvaa hylkiviä.

Optikon työssä tämä voi näkyä esimerkiksi siten, että täysin likaa hylkivät pinnan työstäminen voisi olla tosi haastavaa. Nykyäänkin myynnissä olevat likaa hylkivillä pinnoilla olevat linssit ovat todella liukaspintaisia. Tämän johdosta tämmöisiä linssejä hioessa joudutaan käyttämään erikoisteippejä, jotta linssit eivät niin sanotusti pyörähdä hiontavaiheessa.

Kaiken kaikkiaan on erittäin mielenkiintoista seurata miten silmälasit kehittyvät esimerkiksi seuraavan 20 vuoden aikana. Kuvittelisin, että tulemme näkemään paljon suurempia kehitysaskelia kuin koko silmälasien historiassa on tähän asti nähty.

Toinen kysymys on tietenkin se, että kehittyvätkö silmäleikkaukset jossain vaiheessa oikeasti niin paljon, että silmälasit alkavat käymään tarpeettomiksi. Näin optikkona tämä kehityskulku luonnollisesti vähän pelottaa. No, vaikka näin kävisikin, uskon näönhuollon ammattilaiselle kuitenkin löytyvän edelleen työtä, vaikka työnkuva voi muuttua paljonkin.

Piilolinssit, aurinko- ja silmälasit kaikki saman katon alta

Nopea toimitus: 95% tilauksista lähetetään 24 tunnin sisällä.

LensWay.fi

Muut kirjoitukset samasta aiheesta

Kysy optisen alan ammattilaisilta

Blogissa kerrotaan näkemiseen liittyvistä asioista ja vastataan lukijoiden kysymyksiin. Tähän mennessä olemme vastanneet noin 1 000 kysymykseen. Kysymyksesi voit lähettää täältä tai kommentoida aiheeseen liittyvää kirjoitusta.


Lähetä kysymys optikolle täältä
Piilolinssioptikko Facebookissa
Piilolinssioptikko Google+:ssa