Karsastus haittaa lukemista

Tilaa piilolinssit tai aurinkolasit Lensonilta

Nopea toimitus - Aina edulliset hinnat - Ilmainen palautus

Tilaa nyt Lensonilta

Pekka kysyi 30.1.2015

Mikä olisi avuksi (liikkuvaan eli vaihtelevaan) karsastukseen, että voisin nähdä lukea paremmin ja normaalisti, ettei se lukeminen olisi näin hidasta ja vaivalloista, kuten se nykyään on?

Olisiko mitään apuvälinettä, jonka voisi kiinnittää silmälaseihin lukemisen ja työskentelyn ajaksi?

Piilolinssioptikon vastaus

Hei Pekka!

En ole ihan varma mitä tarkoitat liikkuvalla eli vaihtelevalla karsastuksella. Tämä ei ole siis mikään ”virallinen” tai yleinen termi karsastuksen kuvailemiseen.

Onko sinulla karsastusta vain lähelle katsoessa ja jos on, esiintyykö sitä aina lähityöskentelyssä? Entä onko sinulla karsastusta myös kauemmaksi katsoessa?

Mikäli karsastusoireita on vain lähinäkemisessä, voisi erillisestä lukulasista prismakorjauksella olla apua ongelmiisi.

Lisäksi on olemassa myös Fresnel prismakalvoja, jonka avulla prismavaikutus saadaan tehtyä mihin laseihin tahansa. Kalvo on varsin helppo kiinnittää laseihin ja poistaa niistä. Kalvo ei kuitenkaan ole kovin kauniin näköinen. Lisäksi erillinen linssiin kiinnitettävä kalvo heikentää linssin optiikkaa ja sumentaa näkemistä.

Yleensä prismakalvoja käytetään silloin kun halutaan testata olisiko prismasta apua karsastuksen hoitoon. Mikään pysyvä ratkaisu tämä ei siis yleensä ole, vaan tarvitaan prismalasit.

Sinun kannattaa jutella erilaisista mahdollisuuksista optikkosi kanssa. Hän pystyy kertomaan mikä olisi järkevin ratkaisu sinun ongelmiin.

Aiheeseen liittyviä kirjoituksia blogissani

Kysyttävää optikolta? Tässä osiossa vastaan lukijoiden lähettämiin näkemiseen liittyviin kysymyksiin. Jätä oma kysymyksesi tai katso kaikki kysymykset ja vastaukset Optikolta kysyttyä -osiosta.

Tilaa piilolinssit tai aurinkolasit Lensonilta

Nopea toimitus - Aina edulliset hinnat - Ilmainen palautus

Tilaa nyt Lensonilta

Muut kirjoitukset samasta aiheesta

Kysy optisen alan ammattilaisilta

Blogissa kerrotaan näkemiseen liittyvistä asioista ja vastataan lukijoiden kysymyksiin. Tähän mennessä olemme vastanneet noin 1 000 kysymykseen. Kysymyksesi voit lähettää täältä tai kommentoida aiheeseen liittyvää kirjoitusta.


Lähetä kysymys optikolle täältä
Piilolinssioptikko Facebookissa

Kysymykset, vastaukset ja kommentit

  1. Pekka Turunen says

    Olisiko tavallisiin silmälaseihin mitään irrallista osaa, joka auttaisi katsastukseen?
    Lukeminen on nykyään hankalaa, kun katsastus haittaa niin paljon!

    • Hei Pekka!
      Minun tietääkseni silmälaseihin ei ole olemassa esimerkiksi lasien päälle tulevaa prismalinssiä tai muutakaan irrallista osaa, joka auttaisi.

      Koska karsastus haittaa selvästi sinua, suosittelisin sinua varaamaan ajan optikolle tai silmälääkärille. Näin ongelmiisi toivottavasti löytyisi ratkaisu.