Etenkin piilolinssien käyttämistä aloittavia asiakkaita mietityttää kuinka paljon piilolinssien käyttäminen oikeasti maksaa. Asiaa käydään kyselemässä säännöllisesti optikkoliikkeistä.

Suoraan kysymyksiin on kuitenkin hankala vastata, koska kustannukset riippuvat monista tekijöistä. Niihin vaikuttavat muun muassa se minkälaisia linssejä henkilö tarvitsee ja kuinka paljon piilolinssejä halutaan käyttää. Lisäksi myös mahdollinen puhdistusnesteen tarve vaikuttaa kokonaiskustannukseen.

Hyvin karkeasti lajiteltuna voidaan sanoa, että vähän linssejä käyttävien kannattaa valita kertakäyttölinssit ja paljon linssejä käyttävien lyhyen vaihtovälin linssit.

Tässä kirjoitussarjassa pyrin selvittämään kolmen eri tavalla piilolinssejä käyttävän asiakasesimerkin avulla kuinka paljon piilolinssit maksavat ja minkälaiset piilolinssit kannattaa valita erilaisiin käyttötapoihin.

Esimerkeissä on laskettu kuinka paljon piilolinssien käyttäminen maksaa yhtä käyttökertaa kohti ja kuinka paljon kustannuksia tulee vuodessa.

Aivan tarkkoja hintoja on kuitenkin hankala sanoa, koska linssien hinnat vaihtelevat linssimerkin ja linssien hankintapaikan mukaan.

Kustannuksissa ei ole huomioitu piilolinssitarkastuksen ja kontrollien hintaa, jotka tekevät vuodessa noin 15-60 euroa. Tarkempaa tietoa näiden kustannuksista löytyy Hyvä piilolinssisovitus -kirjoituksesta.

Esimerkit löydät täältä

Piilolinssien kustannukset satunnaisessa käytössä (käyttökertoja yksi-kaksi viikossa)
Piilolinssien kustannukset vaihtelevassa käytössä (käyttökertoja kolme-neljä viikossa)
Piilolinssien kustannukset säännöllisessä käytössä (käyttökertoja kuusi viikossa)

Kysy optisen alan ammattilaiselta - vastaan jokaiseen kysymykseen

Tähän mennessä olen vastannut noin 500 kysymykseen ja kysymyksistä ja vastauksista on ollut varmasti iloa muillekin kuin kysyjille.

Kysy siis rohkeasti oma kysymyksesi!

Löydät blogini myös Facebookista ja Twitteristä

Follow optikko on Twitter

Lähetä kommentti tai kysymys

Käytettävissä olevat tagit: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <strike> <strong>