Kuivasilmäisyys on yleinen vaiva

Piilolinssit, aurinko- ja silmälasit kaikki saman katon alta

Nopea toimitus: 95% tilauksista lähetetään 24 tunnin sisällä.

Kuivasilmäisyys on asia, josta olen kirjoittanut aiemmin kirjoituksessa Kuivat silmät ja piilolinssit. Monet henkilöt kärsivät kuitenkin kuivista silmistä, vaikka heillä ei olisikaan käytössä piilolinssejä.

Yleensä kuivasilmäisyydestä kärsivät yli 40-vuotiaat, mutta toki vaivaa voi olla nuoremmillakin. Naisia kuivasilmäisyys kiusaa enemmän kuin miehiä. Suomen Silmälääkäriyhdistyksen mukaan noin 40 prosenttia suomalaisista kärsii kuivista silmistä jossain vaiheessa elämäänsä.

Kuivasilmäisyys voi aiheuttaa silmien punoitusta, roskan tai hiekan tunnetta silmissä, silmät väsymistä, kirvelyä ja veden vuotoa silmistä sekä näön sumenemista. Silmissä voi olla myös poltteleva tunne, valonarkuutta tai kutinaa.

Oireet voivat siis olla hyvin moninaisia ja aina niitä ei osaa yhdistää kuivasilmäisyyteen.

Kyynelnestettä vähän tai se on huonolaatuista

Aina räpäyttäessä silmää ihmisen silmänpinnalle syntyy uusi, ohut kyynelnestekerros. Tämä kyynelkalvo on todella tärkeä. Kyynelnesteen tehtävänä on esimerkiksi suojata silmän pintaa infektioilta ja pitää silmä kosteana. Kalvo onkin yksi tärkeä osa ihmisen näköjärjestelmää.

Kuivasilmäisyys voi johtua siitä, että silmässä olevaa kyynelnestettä on vähän. Näin se ei pysty kostuttamaan silmää.

Toinen vaihtoehto on, että kyynelneste on huonolaatuista. Siinä ei ole esimerkiksi riittävästi libidejä eli rasvoja estämässä kyynelnesteen vaihtumista silmän pinnalta.

Lisäksi kuivasilmäisyys voi olla myös yhdistelmä näistä molemmista.

Lääkeaineet ja sairaudet voivat aiheuttaa kuivasilmäisyyttä

Monilla lääkeaineilla voi olla yhtenä sivuvaikutuksena silmien kuivuminen. Tämmöisiä lääkkeitä ovat esimerkiksi eräät psyykelääkkeet, allergialääkkeet, nesteenpoistolääkkeet, kilpirauhasen vajaatoimintaan vaikuttava lääkitys, ihotautilääkkeet, hormonilääkitys sekä silmänpainelääkkeet.

Sairauksista diabetes, reuma, allergia, psoriasis, kilpirauhasen toimintahäiriöt, keliakia, ruusufinni, Sjögrenin syndrooma, keratokonjuktivitis sicca, atopia sekä astma voivat aiheuttaa kuivasilmäisyyttä.

Apua kuivasilmäisyyteen

Apua kuivasilmäisyyteen voidaan hakea esimerkiksi kostuttaville tipoilla. Apteekista ja hyvin varustelluista optikkoliikkeistä löytyy monenlaista valmisteita kuivasilmäisyyden hoitoon.

Osa tipoista on ohuita, vesimäisiä tippoja ja osa paksumpia geelitippoja. Lisäksi erilaisia silmäsuihkeita on nykyään olemassa.

Kuivasilmäisyyttä voidaan hoitaa myös Omega-rasvahappoja sisältävillä valmisteilla. Näitä löytyy myös osasta optikkoliikkeitä sekä apteekeista ja luontaistuotekaupoista.

Aina kostuttavista tipoista tai ravintolisistä ei ole apua, vaan tarvitaan “järeämpiä” keinoja kuten kyynelpisteeseen asennettavat tulpat.

Kuivasilmäisyys havaitaan esimerkiksi näöntarkastuksessa

Itse olen lisännyt omaan näöntarkastukseeni sen, että tutkin jokaisen asiakkaan silmän pinnat silmämikroskoopilla.

Tämän tutkimuksen myötä sekä hyvällä alkuhaastattelulla monelta asiakkaalta on löytynyt kuivat silmät, joihin on saatu apua kostuttavilla tipoilla. Omassa työssäni olen huomannut sen, että kaikille ei vaivaan auta sama tippa. Tämä johtuu siitä, että kuivasilmäisyyden syyt ja vaikeusaste ovat erilaisia.

Piilolinssit, aurinko- ja silmälasit kaikki saman katon alta

Nopea toimitus: 95% tilauksista lähetetään 24 tunnin sisällä.

LensWay.fi

Muut kirjoitukset samasta aiheesta

Kysy optisen alan ammattilaisilta

Blogissa kerrotaan näkemiseen liittyvistä asioista ja vastataan lukijoiden kysymyksiin. Tähän mennessä olemme vastanneet noin 1 000 kysymykseen. Kysymyksesi voit lähettää täältä tai kommentoida aiheeseen liittyvää kirjoitusta.


Lähetä kysymys optikolle täältä
Piilolinssioptikko Facebookissa
Piilolinssioptikko Google+:ssa