Optisen alan tiedotuskeskus ja liikkuva poliisi ovat yhteistyössä toteuttaneet niin sanottuja näkökatsastus-tapahtumia. Tapahtumissa on kerätty tietoa ihmisten näkemisestä liikenteessä.
Näkökatsastukset ovat toteutettu siten, että optikot ovat olleet poliisien mukana tien päällä tekemässä autoilijoille näöntarkkuuden mittaamisia. Autoilijoiden tarkastaminen on perustunut vapaaehtoisuuteen, eli kenenkään näköä ei tarkistettu vasten tahtoaan. Edellinen näkökatsastus toteutettiin toukokuussa 2007.
Oma näkökyky yliarvioidaan liian usein
Vuoden 2007 näkökatsastusten tulosten perusteella kuljettavat yliarvioivat näkökykynsä todella usein.
Tutkimusten perusteella voidaan sanoa, että väestön ikääntyminen lisää huonosti näkevien kuljettajien määrää liikenteessä. Jopa joka 35. kuljettaja ei täyttäny ajokorttinsa näkövaatimusta. Lisäksi melkein viisi prosenttia kuljettajista ei käyttänyt laseja ajaessaan, vaikka niistä oli merkintä ajokortissa.
Mielestäni on aika hurjaa, että keskimäärin joka 35. vastaantuleva auto on sellaisen henkilön kuljettama, joka ei näe riittävän hyvin liikenteessä. Lisäksi päälle tulee vielä ilman tarpeellisia laseja ajavat eli kyse on jo merkittävästä määrästä autoilijoita.
Mitään tutkimusta heikon näkökyvyn vaikutuksista kolareihin en ole nähnyt, mutta varmasti näkemisen ongelmat ovat vähintään osasyyllisiä osaan kolareista.
Hyvä näkö antaa joka tapauksessa liikenteessä lisäaikaa tehdä päätöksiä ja reagoida erilaisiin tilanteisiin.
Mitä asialle voisi tehdä?
Henkilökohtaisesti uskon tiedottamisen ja oman näkökyvyn mahdollisimman helpon testausmahdollisuuden toimivan parhaina keinoina ongelman vähentämisessä.
Voisiko esimerkiksi huoltoasemilla tai katsastusasemilla olla seulontatauluja siten, että kuljettajat pystyisivät itse arvioimaan näköä ja tarkemman näöntarkastuksen tarvetta.
Netistäkin löytyy seuloja näkemisen testaamiseen esimerkiksi Ajoneuvohallintokeskuksen sivuilta.
Aukotonta tulosta tämmöisillä tutkimuksilla ei tietenkään saavuteta. Parhaimmillaan ne voisivat kuitenkin herättää huomaamaan tarkemman näöntarkastuksen tarpeen.
Valvonnan avulla heikkonäköisiä tuskin saadaan kiinni poliisin resursseilla. Joka tapauksessa poliiseilla on käytössä näköseulataulut, joilla voidaan testata kuljettajien näkökykyä liikenteessä. En osaa kuitenkaan sanoa kuinka paljon näitä käytetään, mutta tuskin kovin paljon. Itse en ole ainakaan ikinä kuullut, että poliisi olisi tarkastanut joltakin näön tien päällä.
4kk vain 19,80 - tilaajalahjaksi blingbling-rannekello.

Kysy optisen alan ammattilaiselta - vastaan jokaiseen kysymykseen
Tähän mennessä olen vastannut noin 500 kysymykseen ja kysymyksistä ja vastauksista on ollut varmasti iloa muillekin kuin kysyjille.
Kysy siis rohkeasti oma kysymyksesi!
Löydät blogini myös Facebookista ja Twitteristä