Miksi optikko kyselee sairauksista ja lääkityksestä?

Tilaa piilolinssit tai aurinkolasit Lensonilta

Nopea toimitus - Aina edulliset hinnat - Ilmainen palautus

Tilaa nyt Lensonilta

Osa asiakkaista on ihmeissään optikon kysellessä näöntarkastuksen yhteydessä mahdollisista yleissairauksista ja lääkityksestä. Jotkut saattavat kokea tämän tungettelevaksi.

Optikolle tieto sairauksista ja lääkityksestä on kuitenkin erittäin tärkeä, koska niillä voi olla vaikutusta silmiin ja näkemiseen.

Mahdollisista sairauksista ja lääkityksistä kannattaa kertoa rehellisesti optikolle. Vastaus “Ei mitään mikä vaikuttaa silmiin” on optikon kannalta hankala. Välttämättä asiakas ei tiedä oman sairautensa tai lääkityksensä vaikutusta.

Silloin tällöin lääkityksestä kysyttäessä asiakas saattaa vastata kielteisesti. Jokin ele tai pieni hiljainen hetki ennen vastausta saa kuitenkin epäilemään jättikö asiakas jotakin kertomatta.

Kannattaa muistaa, että optikolla on vaitiolovelvollisuus. Optikkosi ei siis saa levitellä eteenpäin tietoa terveydentilastasi.

Omien kokemusteni perusteella optikot myös suhtautuvat vaitiolovelvollisuuteen tunnollisesti.

Näköön vaikuttavat sairaudet ja lääkkeet

Esimerkiksi diabetes, reumasairaudet, sydän- ja verisuonisairaudet, kilpirauhasen sairaudet, Ms-tauti, astma ja psyykkiset sairaudet voivat aiheuttaa muutoksia silmiin tai näkemiseen. Lisäksi niiden hoitoon käytettävillä lääkkeillä voi olla vaikutusta.

Esimerkiksi diabeetikoilla erilaiset silmävaikutukset ovat todella yleisiä.

Lääkeaineista esimerkiksi kortisoni saattaa nostaa silmänpainetta tai aiheuttaa harmaakaihia.

Mieliala- ja psyykelääkkeet puolestaan saattavat vaikuttaa silmän mukautumiskykyyn, nostaa silmänpainetta ja aiheuttaa silmien kuivumista.

Avoimuus näöntarkastuksessa

Näöntarkastuksessa kannattaa siis aina kertoa avoimesti erilaisista sairauksista tai lääkityksestä kun niistä kysytään. Näin varmistetaan tältäkin osin paras mahdollinen tulos näöntarkastuksessa.

Valitettavasti kuitenkin osa asiakkaista haluaa peitellä sairauttaan tai lääkitystään. Esimerkiksi mielialalääkkeitä käyttää noin 6-8 prosenttia suomalaisista eri tilastojen ja uutisten mukaan. Oman kokemukseni mukaan läheskään vastaava prosenttiosuus asiakkaista ei kuitenkaan kerro käyttävänsä mielialalääkkeitä.

Optikoilla apuna tarkastuslistat

Varsinaisesti me optikot emme ole lääkityksen ammattilaisia. Näin ollen emme tiedä automaattisesti eri lääkkeiden vaikutuksista. Tätä tarkoitusta varten optikoille on kuitenkin olemassa valmiita listauksia silmään ja näköön vaikuttavista lääkeaineista.

Itsekin käytän luonnollisesti näitä listauksia ja ne ovat oiva apuväline optikon työssä. Tarvittaessa konsultoin esimerkiksi silmälääkäriä, jos jonkun lääkeaineen tai sairauden vaikutukset jäävät mietityttämään.

Loppuun voinee vielä sanoa, että luonnollisesti missään lääkityksessä tai sairaudessa ei ole mitään hävettävää. Mielestäni on kuitenkin paikallaan kirjoittaa aiheesta ja korostaa miksi tämä tieto on tärkeää näöntarkastuksessa.

Toki myös ymmärrän sen, että syystä tai toisesta osa ihmisistä ei halua kertoa sairauksistaan tai lääkityksestään. Tässä yhteydessä on kuitenkin hyvä muistaa jo aiemmin mainitsemani asia eli optikon vaitiolovelvollisuus.

Kirjoitus on julkaistu 26.08.2009 ja päivitetty 1.2.2014.

Tilaa piilolinssit tai aurinkolasit Lensonilta

Nopea toimitus - Aina edulliset hinnat - Ilmainen palautus

Tilaa nyt Lensonilta

Muut kirjoitukset samasta aiheesta

Kysy optisen alan ammattilaisilta

Blogissa kerrotaan näkemiseen liittyvistä asioista ja vastataan lukijoiden kysymyksiin. Tähän mennessä olemme vastanneet noin 1 000 kysymykseen. Kysymyksesi voit lähettää täältä tai kommentoida aiheeseen liittyvää kirjoitusta.


Lähetä kysymys optikolle täältä
Piilolinssioptikko Facebookissa

Kysymykset, vastaukset ja kommentit

  1. Henna says

    Olen jo pidemmän aikaa pohtinut, voiko sairauksilla olla yhteyttä näön heikkenemiseen. Tämä artikkeli olikin siksi hyvin mielenkiintoinen.

    Olen epäillyt omalla kohdallani yhteyttä astman ja huonontuneen näön välillä. Näköni alkoi heiketä reilu 2 vuotta sitten mielestäni nopealla tahdilla (vielä kuukautta aiemmin terveydenhoitajan tarkastuksessa ajokorttia varten näin alimmat rivitkin, ja 1,5v päästä olivat vahvuudet -2 ja -1,5). Samaan aikaan minulla alkoi myös ensimmäiset astmaoireet. Kummatkin alkoivat siis muutaman viikon sisällä. Astma on nykyään tasapainossa ja on ollut koko ajan suhteellisen lievä, mutta näön heikkeneminen ei ole vaan hidastunut. Nyt tuntuu, etten näe enää hyvin puoli vuotta sitten hankituilla laseilla ja ilman laseja ero tuntuu vieläkin suuremmalta. Aika silmälääkärille on nyt varattu, saa nähdä mitkä vahvuudet olisivat tällä hetkellä tulossa… Voiko tämä näköjuttukin liittyä siis astmaan ja onko mahdollista että näkö huonenee yhä samaa tahtia? (Eli muutaman vuoden päästä tarvisin jo jotain -5 vahvuuksia?)

  2. Hei Henna!
    Astman vaikutus näön heikkenemiseen on asia, josta sinun kannattaa jutella juuri silmälääkärin kanssa. Hän osaa kertoa parhaiten onko astmalla tai siihen käytetyillä lääkkeillä mahdollisesti vaikutusta näkemiseen.

    Kysymykseesi näön huononemisen nopeudesta ei valitettavasti kukaan pysty antamaan varmaa vastausta. Näön muutokset ovat hyvin yksilöllisiä.

    Toivottavasti saat vastaukset kysymyksiisi silmälääkäriltäsi.

    Toki olisi mukavaa, jos kirjoittaisit tähän kuulumiset silmälääkärillä käynnin jälkeen.

  3. Henna says

    Onko noin nopea muutos kuinka yleistä? Ikää kuitenkin jo parikymmentä vuotta, eikä pituuskasvuakaan ole ollut senttiäkään viiteen vuoteen… Vaikka silmät ymmärtääkseni voivat kasvaa vanhempanakin, mutta eikö usein etenkin nopeaan pituuskasvuun saata liittyä näön heikkeneminen?

  4. Hei Henna!
    Valitettavasti en osaa sanoa näillä tiedoilla kuinka suuri muutos näkemisessä sinulla itse asiassa on tapahtunut.

    Näöntarkkuustaulut eivät ole samanlaisia, joten en pysty kertomasi perusteella tietämään minkälainen näkö sinulla oli tuolloin terveydenhoitajan tarkastuksessa.

    Se on totta, että samanaikaisesti voimakkaan pituuskasvun aikana myös näkö voi muuttua.

  5. Henna says

    Kävin lääkärin luona viime viikolla. Hän sanoi suoraan ilman tutkimusta, että astman yhteys näönheikkenemiseen ei ole ollenkaan todennäköistä. Muutosta oli taas tullut viime kesästä jonkin verran, toisaalta silmät olivat nyt tasoittuneet eli kummassakin -2.25. Voisiko tämää silmien keskenäisen eron tasoittuminen viitata siihen, että myös itse näön heikkeneminen olisi hidastumassa? Lääkäri myös kommentoi, ettei näköni heikkeneminen ole mitenkään nopeaa. Aloin siinä miettiä, että kuinka usein ne henkilöt sitten uusivat lasinsa, joilla se on nopeaa, sillä itsellä on nyt hankinnassa kolmannet lasit vuoden sisään… Hajataitosta tuli kanssa hieman muuttuneet arvot, kumpaankiin silmään +0.50 lisää, eli entiset miinukset muuttuivat nollaksi ja plussaksi. Onko tuo kovin normaalia? Kysyin vielä, että jatkuuko tämä näön heikkeneminen samaa tahtia, että onko muutaman vuoden päästä vahvuudet -5 luokkaa. Lääkäri vaan nauroi ja sanoi, että ei ole. Noh, eiköhän lääkäri tiedä, ettei tämä huononeminen jatku enää samaa tahtia kuin tähän mennessä… Tilanteenhan näkee sitten muutaman vuoden päästä, kuinka kävi.

  6. Hei Henna!
    Tuo arvojen muuttuminen miinuksesta plussaksi lääkärin reseptissä voi johtua optikoiden ja silmälääkärien erilaisesta tavasta ilmoittaa voimakkuus. En voi sanoa asiaa kuitenkaan varmasti, koska et kertonut tarkkoja arvojasi.

    Valitettavasti kukaan ei varmasti pysty kertomaan kuinka paljon näkösi muuttuu ja missä tahdissa. Sen näyttää vain aika.

    Toki kolmet lasit vuodessa tuntuu aika paljolta. Valitettavasti en kuitenkaan oikein osaa auttaa tämän enempää, koska en ole päässyt tutkimaan näköäsi.

    Ja varmasti silmälääkäri olisi kertonut, jos tilanteessa olisi jotain epänormaalia.