Monissa perheissä keskustellaan siitä, mikä on sopiva ikä aloittaa piilolinssien käyttäminen. Monesti asiaa kysytään myös optikolta tai silmälääkäriltä.

Mielestäni aloittamiseen sopivaa ikää ei voi määrittää tarkkaan, vaan se riippuu nuoresta itsestään. Nuoren on pystyttävä huolehtimaan itsenäisesti linsseistä ja ymmärtää hyvän hygienian merkitys.

Kun nuori asiakas tulee optikkoliikkeeseen kysymään piilolinssien käyttämisestä, arvioin onko hän mielestäni kykenevä hoitamaan piilolinssejä. Tietenkin myös vanhempien ja silmälääkärin mielipide vaikuttaa asiaan.

Nuorimmat piilolinssien käyttäjät, joille olen tehnyt piilolinssisovituksen, ovat olleet 12-13 vuotiaita. Tavallisempi piilolinssien käyttämisen aloitusikä on noin 15-vuotta.

Piilolinssit eivät voi olla ainoa vaihtoehto

Varsinkaan nuorella piilolinssit eivät saa olla ainoa näönkorjausvaihtoehto. Mielestäni kasvavaan ja kehittyvään silmään piilolinssit soveltuvat vain todella satunnaiseen käytöön. Piilolinssit voivat olla tarpeellisia esimerkiksi urheiluharrastuksessa, jossa ei voi käyttää sankalaseja. Ehdottomasti paras vaihtoehto nuorelle on kertakäyttölinssi, jota ei tarvitse puhdistaa.

Säännöllisesti kontrollissa

Nuoret tulevat liian monesti optikolle vasta sitten, kun heillä on ongelmia linssien tai näkemisen kanssa. Lisäksi osalla nuorista on aivan väärää tietoa linssien käyttämisestä ja puhdistamisesta.

Itse pyrin korostomaan piilolinssien käyttämistä aloittaville nuorille asiakkaille säännöllisen piilolinssikontrollin merkitystä. Tällöin silmän kuntoa ja sopeutumista piilolinsseihin pystytään seuraamaan säännöllisesti ja mahdolliset muutokset huomataan ajoissa.

Vanhempien seurattava

Vanhemmilla on usein tärkeä rooli nuoren piilolinssien käytössä. Vaikka nuoren onkin huolehdittava itsenäisesti linssien käsittelystä, tulee vanhempien seurata aktiivisesti kuinka paljon nuori käyttää linssejä. Monilla nuorilla linssien käyttö saattaa repsahtaa todella helposti, ellei sitä vahdita.

Valitettavasti kaikista vanhemmista ei ole tähän eivätkä kaikki vanhemmat myöskään ymmärrä piilolinssitarkastuksen merkitystä.

Pahimmillaan nuorelle tilataan linssejä netistä ilman tarkastusta tai ihmetellään kun optikkoliikkeessä pyydetään nuorta tulemaan kontrolliin.

Piilolinssit ovat henkilökohtaisia

Yksi asia, josta ei voi koskaan muistuttaa liikaa on piilolinssien henkilökohtaisuus. Niitä ei siis saa lainata kaverille. Turhan usein vastaan tulee kuitenkin tapauksia, joissa on kokeiltu kaverin linssejä tai käytetty kaverin piilolinssikoteloa.

Kysy optisen alan ammattilaiselta - vastaan jokaiseen kysymykseen

Tähän mennessä olen vastannut noin 500 kysymykseen ja kysymyksistä ja vastauksista on ollut varmasti iloa muillekin kuin kysyjille.

Kysy siis rohkeasti oma kysymyksesi!

Löydät blogini myös Facebookista ja Twitteristä

Follow optikko on Twitter

28 kommenttia

  1. Marfa says:

    Hei!

    Mitä vahinkoa silmiin voi tulla jos käyttää kaverin linssejä / linssikoteloa? Silmätulehdus varmasti ainakin, mutta mitä muuta?

  2. Hei Marfa!
    Kaverin piilolinssien tai piilolinssikotelon käyttäminen ei ole missään olosuhteissa suositeltavaa.

    Kotikonsteilla linssejä tai koteloa ei pysty millään keinolla puhdistamaan siten että ne olisivat 100 % turvalliset käyttää.

    Toisen henkilön piilolinsseistä voi saada virus- tai bakteeritartunnan, joka voi pahimmillaan aiheuttaa näköä uhkaavan tulehduksen silmään.

    Kannattaa muista, että piilolinssit ovat kuitenkin limakalvokosketuksessa, joten erilaisiin tartuntavaaroihin kannattaa suhtautua todella vakavasti

  3. emma says:

    voiko noin 11 vuotiaat käyttää piilolinssejä??

  4. Hei Emma!

    Tähän ei valitettavasti ole yksiselitteistä vastausta, mutta missään nimessä piilolinssejä ei voi käyttää ainakaan säännöllisesti tuossa iässä. Yksitoistavuotias on kuitenkin todella nuori ja tuossa iässä silmät kasvavat ja kehittyvät koko ajan.

    Piilolinssit voisivat tulla kyseeseen korkeintaan jotakin semmoista harrastusta varten, jossa laseja ei voi käyttää, eikä ilman laseja näe riittävän hyvin. Tällöin kyseessä olisi kertakäyttöpiilolinssit ja niitäkin voisi käyttää vain hyvin satunnaisesti.

    Henkilökohtaisesti en sovittaisi piilolinssejä sinun ikäisellesi ilman silmälääkärin mielipidettä ja lupaa piilolinssisovitukselle.

  5. Marjukka says:

    12v poikani pelaa korkealla tasolla Jalkapalloa. Hänellä on silmalasit, joissa on molemmissa linsseissä korjaus -3, niitä hän käyttää vain koulutyössä. Hänellä on ongelmia jalkapallokentällä varsinkin etäisyyksien arvionnissa. Onko mahdollista hankkia hänelle kertakäyttölinssit urheilua varten? Mitä haittaa niistä voi olla silmälle? Olen useamman kerran kuullut kommentin (jopa silmälääkäriltä) että kasvavaan silmään ei voi laittaa linssejä. Miksi?
    Kiitos vastauksesta ja terveisiä Sveitsistä!

  6. Hei Marjukka!

    Poikasi tilanne jalkapallokentällä on varmasti aika haastava. Hänen voimakkuudella -3,00 kaikki 33 senttiä kauempana olevat kohteet näkyvät epätarkkana. Jalkapallossa hänen pitäisi kuitenkin käsittääkseni erottaa pallo useiden metrien päästä tarkasti.

    Silmälasit eivät ole varmasti järkevä ratkaisu ja ne saattavat olla jopa kielletty, koska esimerkiksi puskutilanteessa lasit voivat aiheuttaa pahaa jälkeä.

    Itse olen sovittanut näille nuorille juuri harrastuskäyttöön kertakäyttölinssejä. Missään nimessä poikasi ei voi käyttää niitä säännöllisesti. En tiedä riittäisikö jo se, jos poikasi käyttäisi piilolinssejä peleissä ja pelinomaisissa harjoituksissa. Tällä haen sitä, että piilolinssien käyttö jäisi mahdollisimman vähäiseksi, mutta niistä olisi kuitenkin iloa. Oheisharjoituksissa silmälasienkin kanssa varmasti pärjää.

    En tiedä minkälainen jako Sveitsissä on optikkojen ja silmälääkärien välillä. Joka tapauksessa sinun kannattaa käydä optikkoliikkeessä tai silmälääkärillä keskustelemassa asiasta vielä tarkemmin.

    Suomessa optikko voi kirjoittaa tuonkin ikäiselle piilolinssireseptin, mutta ainakin itse olen todella tarkkana kun kyseessä on noin nuori lapsi. Mikäli yhtään epäilen linssien sopivuutta, pyydän aina silmälääkäriltä lausuntoa piilolinssien sovittamisesta kyseiselle nuorelle.

  7. silmälasikäärme says:

    Hei! Olen 13-vuotias, tänä vuonna 14 täyttävä tyttö. Harrastan tanssia ja liikun muutenkin, joten silmälasit vaivaavat jokseenkin… ne myös likaantuvat ärsyttävästi. Lisäksi toivoisin voivani käyttää aurinkolaseja. Silmissäni on kuitenkin suht’ kova karsastus, ja mietinkin voiko piilolinssejä käyttää korjaamaan sitä. Muistaakseni toisessa silmässä oli jopa jotakin +6 tai sinne päin, sillä karsatus on kova vaikka näenkin ilman laseja ihan hyvin :D Osaan kuitenkin huolehtia hygieniasta ja näin edelleen. Eli voiko piilareita käyttää karsatuksen korjaamiseen (niin että käyttäisin välillä myös laseja), ja kuinka paljon “sovitus” maksaa? Entä itse linssit? Kiitos! :)

  8. Hei Silmälasikäärme!

    Tuo kertomasi +6 tarkoittaa lasien voimakkuutta karsastuksen määrän sijaan.

    Varsinaisesti piilolinsseillä ei voida korjata karsastusta, mutta sinun kannattaa käydä optikkoliikkeessä keskustelemassa asiasta. Ota tällöin nykyiset voimakkuutesi mukaan, niin tällä tiedolla siellä osataan kertoa onko piilolinssien käyttäminen mahdollista. Tämä ei vielä maksa mitään ja samalla voit kysyä piilolinssisovituksen hintaa, jos piilolinssien käyttäminen on mahdollista.

    Tuossa iässä on kyllä periaatteessa ihan mahdollista käyttää piilolinssejä harrastuksissa.

  9. silmälasikäärme says:

    Hei, kyselisin taas mikäli vaan sopii :)
    Haluaisin kysyä siis näin etukäteen, kuulostavatko nämä arvoni siltä että olisi mahdollista saada piilarit edes osa-aikaiseen käyttöön.
    Tässä silmälasejeni silmälääkäriltä saatu “resepti”
    Oikea silmä: sf +5.50 (vieressä lukee 1.00, en tiedä mitä tarkoittaa) cyl +0.50 ax 0
    Vasen silmä: +5.75 (vieressä lukee 0.9) muita tietoja ei merkitty, eli ilmeisesti ei ole.
    Ja karsastuksesta siis kärsin.

    Eli onko edes järkeä lähteä kyselemään eri liikkeistä? :)

  10. Hei!
    Toki voit kysellä ja vastaan mielelläni.

    Voimakkuuksien suhteen ei pitäisi olla mitään ongelmaa löytää sinulle piilolinssejä. Sinun kannattaa siis ehdottomasti käydä kysymässä asiaa optikolta.

    Tuon reseptin perusteella sinulle ei ole määrätty prismakorjausta laseihin, eli en pysty sanomaan kuinka paljon karsastusta sinulla on.

    Se aiheuttaako karsastus ongelmia piilolinssien kanssa selviää piilolinssisovituksessa.

  11. henna says:

    mulla ois yks kysymys! Olen 12- vuotias ja minulla on rillit mutta en ole tarvinnut niitä pitkiin aikoihin. Nyt näköni on taas alkanut reistailla. Joten, haluaisin tietää, voisiko minun ikäiselleni hankkia piilolinssejä? Olen muutenkin hyvin hygieeninen jo pienestä pitäen. Ja osaisin pitää huolta kyllä piilolinsseistä. Veljelläni on kuukausipiilarit. Voisiko mun ikäselle saada sellaset? Ja mikä on karkastus?

  12. Hei Henna!
    Nuorimmat asiakkaat, joille olen sovittanut piilolinssejä, ovat olleet 12-13-vuotiaita.

    Missään tapauksessa linssit eivät voi olla tuossakaan iässä ainoa näönkorjausvaihtoehto, eli tarvitset jatkossakin silmälasit. Nuorille suosittelen ainoastaan kertakäyttölinssejä, koska niiden kanssa ei tarvitse miettiä linssien puhdistusta.

    Sinun kannattaa jutella piilolinssiasiasta vanhempiesi kanssa ja miettiä asiaa. Mikäli päädytte piilolinssien kokeiluun, niin tällöin teidän kannattaa varata aika paikalliselta optikolta.

    Karkastuksella tarkoitat varmasti karsastusta, josta olen kirjoittanut ihan oman kirjoituksen. Kirjoituksen löydät täältä: Karsastus.

  13. mursu says:

    minulla olisi kysymys. Voisinko käyttää koulussa piilolinssejä ja kotona sitten silmälaseja. Minulla on rillit ja koulussa en haluaisi oikein käyttää. Tietenkään ei pitäisi vaan turvautua piilolinsseihin, vaan käyttäisin vapaa-ajalla silmälaseja. Onko tämä mahdollista?

  14. mursu says:

    niin ja ikäni on 12- vuotta

  15. Hei Mursu!
    Valitettavasti en voi suositella piilolinssejä vielä tuossa iässä noin säännölliseen käyttöön.

    En toki tunne tilannettasi tarkemmin, mutta yleisesti ottaen moni nuori voi ajatelle pitävänsä piilolinssejä vain koulussa. Aina välillä koulupäivä kuitenkin venyy harrastusten tai jonkin muun syyn takia ja tällöin piilolinssit ovat saattaneet olla silmissä jo pitkän päivän.

    Sinun kannattaa kuitenkin jutella asiasta vanhempiesi kanssa ja toki voitte käydä keskustelemassa asiasta paikallisessa optikkoliikkeessä. Näin optikkosi pystyy arvioimaan tilanteen kasvotusten.

  16. Tyttö13v says:

    Olen siis 13-vuotias tyttö ja käytän silmälaseja. Olen aatellut ottaa kesäksi piilolinssit koska ne olisivat hyvät esim- huvipuistossa kun joudun koko ajan ottamaan lasit pois laitteisiin ja en sitten taas näe hyvin ilman niitä. En aatellut käyttää jatkuvasti vaan muutemana päivänä kesällä. Paljonko siis maksaa piilolinssien hankinta noin esim. specsaversilta ? ja voiko tämän ikäinen ottaa edes niitä ?

  17. Hei!
    12-13-vuotiaat ovat olleet nuorimpia, joille olen sovittanut piilolinssejä. Tällöin suosittelen aina kertakäyttölinssejä ja ainoastaan satunnaiseen käyttöön.

    Sinun kannattaa jutella asiasta vanhempiesi kanssa ja halutessanne voitte varata ajan optikolta piilolinssisovitukseen.

    Yleensä piilolinssisovitus sekä käytönopastus maksaa noin 30-60 euroa paikasta riippuen.

    Tarkka hinta selviää kysymällä asiaa aikaa varatessa.

  18. Ansku says:

    Hei! Tänne on jo laitettu paljon samantapaisia kysymyksiä, mutta haluan silti vielä tätäkin asiaa puida.

    Olen siis 12-vuotias ja sain silmälasit noin viisi kuukautta sitten. En suostu kuitenkaan pitämään silmälaseja koulussa, sillä en pidä niistä ja näytän omasta mielestäni melko typerältä. Kotona pyrin pitämään laseja, mutta silti toivoisin saavani piilolinssit. Näinkö nuoret eivät voi pitää niin usein piilolinssejä? Jos pitäisin aina kotona ja muualla, mutten koulussa. Tai olisiko edes se mahdollista että pitäisin piilolinssejä vaikka 2-3 kertaa viikossa? Voiko näkö muuttua takaisin normaaliksi jos pidän silmälaseja jatkuvasti, vaikka optikolla se olisikin osoittautunut melko huonoksi? Toivon että saisin pian vastauksia kysymyksiini. Kiitos jo etukäteen.

  19. Hei Ansku!
    Nuoret ovat tosiaan esittäneet viime aikoina aktiivisesti kysymyksiä.

    Valitettavasti en pysty näin netin välityksellä kertomaan mitään tarkempaa siitä kuinka paljon pystyisit käyttämään piilolinssejä tai sitä soveltuvatko piilolinssit sinulle.

    Henkilökohtaisesti olen kuitenkin sitä mieltä, että tuossa iässä piilolinssejä ei voi käyttää kokoaikaisesti.

    Mielestäni sinun kannattaa kuitenkin keskustella asiasta vanhempiesi kanssa ja varata aika piilolinssisovitukseen. Näin pääset juttelemaan optikon kanssa kasvotusten eri mahdollisuuksista.

    Itse suosittelen nuorille kertakäyttölinssejä, koska niiden kanssa ei tarvitse huolehtia linssien puhdistuksesta. Lisäksi jokaisella käyttökerralla on käytössä aina uudet puhtaat linssit.

    Kysymykseesi näkösi kehittymisestä minun on valitettavasti sanottava, että lasien käyttäminen ei vaikuta suuntaan tai toiseen näkösi kehittymiseen.

  20. Are says:

    Moi, olen 14 vuotias poika ja näkö alkaa hieman vaivata. Koulussa takapulpetista näen vain siristellen liitutaululle. Eli olisiko mahdollista tämän ikäiselle hankkia kertokäyttö piilarit vain koulukäyttöön? Harrastuksissa kun tuo ei (ainakaan vielä) haittaa. Ja kotona ei ole tarvetta käyttää.

  21. Hei Are!
    Ihan ensimmäiseksi sinun kannattaa varata aika näöntarkastukseen. Tarkastuksessa selviää onko sinulla taittovirhettä ja kuinka paljon.

    Tarkastuksen yhteydessä pystyt keskustelemaan optikon kanssa erilaisista näönkorjausvaihtoehdoista eli silmälaseista ja piilolinsseistä tarkastuksen tulosten perusteella.

    Sinun kannattaa kuitenkin muistaa että piilolinssit eivät voi olla ainoa käytössä oleva näönkorjausvaihtoehto, koska esimerkiksi flunssaisena tai silmätulehduksen aikana ei piilolinssejä voi käyttää.

  22. Aino says:

    Hei ! Olen 12-vuotias tyttö(täytän joulukuussa 13) ja haluaisin kovasti piilolinssit. Äitini ei suostu ostamaan niitä minulle, koska niissä on kuulemma joku rerveyshaitta. Olen varma, että pystyisin hoitamaan piilolinssien hygieniaa oikein. Harrastan lajia, jossa lasit eivät ole kovin suuri haitta. Käyttäisin piilolinssejä koulussa ja kaupungilla. Kotona pitäisin laseja, joten minkä ikäisenä minulle minimissä voitaisiin ostaa piilarit?

  23. Johanna says:

    Hei! Olen 13-vuotias tyttö en ole varma kuuluuko tämä kysymys tänne, mutta tilasin äitini luvalla piilolinssit ilman vahvuuksia ihan kokeilua varten ei siis ole mitään näkövaivoja, mutta haluaisin tietää, kuinka monta kertaa saan käyttää samoja linssejä, jos tietenkin puhdistan ja hoidan hygieniaa oikein? Anteeksi, jos on jotenkin epäselvästi kirjoitettu :)

  24. Hei Aino!
    Ei ole olemassa mitään tiettyä ikää minkä ikäisenä piilolinssien käyttämisen voisi aloittaa. Itselläni nuorimmat piilolinssiasiakkaat ovat olleet 12-13-vuotiaita. Tiedän että vielä nuorempiakin linssien käyttäjiä on Suomessa olemassa.

    Jokainen perhe tekee kuitenkin omat ratkaisut sen suhteen koska ovat valmiina hankkimaan piilolinssit lapsilleen.

    Ehkä sinun kannattaisi jutella asiasta vielä äitisi kanssa ja kysyä voisitteko käydä keskustelemassa asiasta optikon tai silmälääkärin kanssa? Näin kuulisitte yhdessä ammattilaisen mielipiteen asiasta.

  25. Hei Johanna!
    En halua kuulostaa ilkeältä, mutta mielestäni sinun ja äitisi kannattaisi lukea ehdottomasti kirjoitukseni värillisten piilolinssien tilaamisesta netistä.

    Kirjoituksessani olen toivottavasti perustellut hyvin miksi ilman vahvuuksiakin olevien piilolinssit tulee aina sovittaa optikon toimesta.

    Samalla optikko kertoisi myös linssien käyttöön liittyvistä asioista ja linssien hoidosta.

  26. Johanna says:

    Moi,missä sen piilolinssisovituksen voi tehdä, voiko käydä ihan, vaikka Specsavers optikolla?

  27. Johanna says:

    Niin ja paljon se maksaa?

  28. Hei Johanna!

    Piilolinssisovitussa voi käydä missä tahansa optikkoliikkeessä, jossa työskentelee piilolinssien sovitukseen oikeuttavan lisäkoulutuksen käynyt optikko.

    Sovituksen hinta vaihtelee paikasta riippuen noin 30-60 euron välillä.
    Tarkempia hintatietoja saat paikkakuntasi optikkoliikkeistä.

    Optikon antamassa piilolinssimääräyksessä on sitten merkattu linssi, jota voit turvallisesti käyttää. Itsenäisesti et voi muuttaa piilolinssimääräystä ja esimerkiksi tilata jotakin toista linssiä.

    Sinun kannattaakin ottaa siis netistä tilaamasi linssit ja mennä niiden kanssa optikkoliikkeeseen.

Lähetä kommentti tai kysymys

Käytettävissä olevat tagit: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <strike> <strong>