Yllättävän monella asiakkaalla on hankaluuksia hahmottaa milloin piilolinssi on oikein päin. Lisäksi osa asiakkaista kuvittelee, että piilolinssit olisivat pakkauksessa valmiiksi “oikein päin”. Näin ei kuitenkaan missään nimessä ole, vaan piilolinssit ovat pakkauksessa sattumanvaraisessa järjestyksessä.

Piilolinssien käytön opettelussa on helppo näyttää milloin linssit ovat oikein päin, mutta yritän selittää sitä myös näin kirjallisesti.

Osasta linsseistä löytyy merkintä

Joissain linssimerkeissä, kuten esimerkiksi Acuvuessa, on linssissä merkintä, josta näkee linssin olevan oikein päin.

Merkintä saattaa olla esimerkiksi numerosarja 123. Kun piilolinssejä ollaan asettamassa silmään ja etusormen päässä olevaa linssiä katsotaan, tulee numerosarjan olla luettavissa oikein.

Linssi näyttää “kulholta” ollessaan oikein päin

Mikäli linsseissä ei ole olemassa tätä merkintää, pystyy oikein päin olemisen näkemään muutenkin.

Linssin ollessa oikein päin sormenpäässä näyttää se tavallaan kulholta. Mikäli linssi on väärin päin muodostuu linssiin pienet reunat samalla tavalla kuin syvässä lautaessa.

Yksi hyvä keino varmistaa linssin olevan oikein päin on puristaa etusormella ja peukalolla linssin reunoja vastakkain. Linssin ollessa oikein päin kääntyvät reunat simpukankuorimaisesti toisiaan vasten. Väärin päin ollessaan linssi tarttuu ikään kuin sormia vasten.

Kaikki kirjoitukset piilolinssien käsittelemisestä

Piilolinssien käsitteleminen
Piilolinssien laittaminen silmiin
Piilolinssien poistaminen silmistä
Mistä piilolinssin tietää olevan oikein päin?
Voiko piilolinssejä säilyttää vesijohtovedessä?
Piilolinssien puhdistus ja hoito laiminlyödään liian usein

Tilaa Aku Ankka nyt todella edullisesti! Saat kaupan päälle kahden kuukauden lehdet.

Kysy optisen alan ammattilaiselta - vastaan jokaiseen kysymykseen

Tähän mennessä olen vastannut noin 500 kysymykseen ja kysymyksistä ja vastauksista on ollut varmasti iloa muillekin kuin kysyjille.

Kysy siis rohkeasti oma kysymyksesi!

Löydät blogini myös Facebookista ja Twitteristä

Follow optikko on Twitter

Lähetä kommentti tai kysymys

Käytettävissä olevat tagit: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <strike> <strong>