Aina välillä tulee tilanteita, jolloin asiakas haluaa perua silmälasikaupan joko tilauksen tekemisen jälkeen tai jonkin aikaa laseja käytettyään.

Tilauksen tekemisen jälkeen ennen lasien saamista tilauksen perumishaluun ei taida olla selvää yksittäistä syytä. Joillakin ihmisillä muuttuu vaan mieli helpommin kuin toisilla.

Jo saatujen lasien palautushalukkuus johtuu puolestaan yleensä siitä, että hankittujen kehysten ulkonäkö ei miellytäkään.

Voiko jo tilatut silmälasit perua?

Kun asiakas tilaa silmälasit liikkeestä on kyseessä niin sanottu tilauskauppa. Kauppa on jo syntynyt, vaikka laseja ei ole vielä toimitettukaan.

Tilauskaupankin voi purkaa, mutta asiakas on velvollinen maksamaan myyjälle tilauksen johdosta syntyneet kustannukset. Purkukustannuksiin lasketaan silmälasien hankintamenot mikäli niitä ei voida myydä edelleen. Yleensä hankintamenoihin lasketaan linssit ja niiden työkustannukset. Joissain tapauksissa kyseeseen voi tulla myös kehys.

Enimmillään purkukustannus voi olla sovittu kauppasumma.

Periaatteessa jo tilattuja laseja ei voi siis perua ilman kustannuksia. Tietenkin tämä riippuu myös siitä missä vaiheessa tilaus on menossa.

Kaupan peruminen kun silmälasit on toimitettu

Mikäli asiakas on jo saanut lasit ja käyttänyt niitä, ei kaupan purkaminen ole mahdollista ellei laseissa ole virheitä. Tässäkin tilanteessa myyjällä on oikeus korjata laseissa oleva virhe.

Eräillä ketjuilla on käytössä kuitenkin niin sanottu tyytyväisyystakuu. Takuun voimassaolon aikana lasit voi vaihtaa veloituksessa vastaaviin saman hintaisiin laseihin.

Tämä kirjoitus kuuluu Onko asiakas aina oikeassa -sarjaan.

Kaikki kirjoitukset aiheesta

Asiakkaan oikeudet silmälasien toimituksen viivästyessä

Milloin silmälaseissa on virhe ja mikä on liikkeen virhevastuu?

Mitä tehdä mikäli myyjä ja kuluttaja eivät pääse sopimukseen ongelmatilanteessa?

Mitä tehdä mikäli silmälasikauppa alkaa kaduttaa?

Piilolinssien ja silmälasien nettikauppojen toimitusehdot

Silmälasien maksaminen jo tilausvaiheessa?

Tilaa tästä Cosmopolitan, jokaisen nuoren naisen suosikkilehti!
4kk vain 19,80 - tilaajalahjaksi blingbling-rannekello.

Kysy optisen alan ammattilaiselta - vastaan jokaiseen kysymykseen

Tähän mennessä olen vastannut noin 500 kysymykseen ja kysymyksistä ja vastauksista on ollut varmasti iloa muillekin kuin kysyjille.

Kysy siis rohkeasti oma kysymyksesi!

Löydät blogini myös Facebookista ja Twitteristä

Follow optikko on Twitter

Lähetä kommentti tai kysymys

Käytettävissä olevat tagit: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <strike> <strong>