Monitehoilla ei näe lukea television tekstejä?

Tilaa piilolinssit tai aurinkolasit Lensonilta

Nopea toimitus - Aina edulliset hinnat - Ilmainen palautus

Tilaa nyt Lensonilta

Nimimerkki Sameaa kysyi 29.11.2015

Hei.

Kävin kuukausi sitten optikolla ja ostin monitehot ja työlasit kaupan päälle.

En näe lukea monitehoilla edes televisiosta tekstiä. Kauas näen. Haluaisin rahani takaisin. Miten on rahojen palautuksen kanssa?

Piilolinssioptikon vastaus

Hei!

Onpa harmillista, että et näe hankkimistasi monitehoilla kunnolla. Siinä olet oikeassa, että kyllä monitehoilla pitäisi nähdä esimerkiksi television tekstit ongelmitta.

Kaupan purku ja rahojen palauttaminen on kuitenkin aina viimeinen vaihtoehto silloin kun asiakas ei ole tyytyväinen silmälaseihinsa. Silmälasit myyneellä liikkeellä on oikeus korjata silmälaseissa mahdollisesti oleva virhe, joka vaikuttaa näkemiseesi.

Välttämättä ongelma ei ole edes kovin ihmeellinen. Esimerkiksi jo se, että monitehot istuvat huonosti kasvoilla, voi vaikuttaa näkemiseen.

Sinun kannattaa siis olla yhteyksissä optikkoliikkeeseen, josta hankit lasit. Näin he pystyvät selvittämään asiaa.

Näin yleisestikin on mielestäni aina sekä asiakkaan että myös liikkeen etu, kun asiakas kertoo mahdollisista ongelmista silmälaseista. Yleensä ongelmat selviävät ja lopulta tyytyväinen asiakas on aina liikkeenkin etu.

Aiheeseen liittyviä kirjoituksia blogissani

Kysyttävää optikolta? Tässä osiossa vastaan lukijoiden lähettämiin näkemiseen liittyviin kysymyksiin. Jätä oma kysymyksesi tai katso kaikki kysymykset ja vastaukset Optikolta kysyttyä -osiosta.

Tilaa piilolinssit tai aurinkolasit Lensonilta

Nopea toimitus - Aina edulliset hinnat - Ilmainen palautus

Tilaa nyt Lensonilta

Muut kirjoitukset samasta aiheesta

Kysy optisen alan ammattilaisilta

Blogissa kerrotaan näkemiseen liittyvistä asioista ja vastataan lukijoiden kysymyksiin. Tähän mennessä olemme vastanneet noin 1 000 kysymykseen. Kysymyksesi voit lähettää täältä tai kommentoida aiheeseen liittyvää kirjoitusta.


Lähetä kysymys optikolle täältä
Piilolinssioptikko Facebookissa