Usein asiakkaat miettivät pitääkö näöntarkastukseen tulla piilolinssien vai silmälasien kanssa? Sama kysymys mietityttää myös piilolinssitarkastukseen tulevia.

Vastaus kysymykseen riippuu siitä onko henkilö tulossa näöntarkastukseen silmälaseja vai piilolinssejä varten vai onko kyseessä piilolinssikontrolli.

Itse ohjeistan omia asiakkaitani siten, että silmälasien hankkimista varten tehtävään näöntarkastukseen tullaan aina ilman piilolinssejä. Piilolinssitarkastukseen puolestaan voidaan tulla joko linssit silmässä tai ilman riippuen tarkastuksen syystä.

Näöntarkastus silmälaseja varten

Ennen silmälasien hankkimista varten tehtävää näöntarkastusta asiakkaan tulisi olla ilman piilolinssejä koko päivän ja edellisen yön. Piilolinssien käyttäminen voi aiheuttaa sarveiskalvon turvotusta ja tämä voi muuttaa silmän voimakkuutta. Mahdollinen turvotus ei häviä silmästä saman tien kun piilolinssit otetaan pois. Tästä syystä ei riitä, että asiakas ottaa linssit pois juuri ennen tarkastusta.

Vaikka asiakkaalla ei olisikaan käytössä sankalaseja tulisi hänen silti olla koko tarkastuspäivä ilman piilolinssejä.

Piilolinssitarkastus

Piilolinssitarkastukseen voidaan tulla linssit silmässä tai ilman linssejä riippuen tarkastuksen syystä. Mikäli kyseessä on piilolinssikontrolli tai niin sanottu jälkitarkastus pitää tarkastukseen tulla piilolinssit silmässä. Silloin pystytään samalla käyntikerralla varmistamaan linssin istuvuus ja voimakkuus. Mukaan kannattaa ehdottomasti ottaa myös piilolinssikotelo ja sankalasit, koska joskus tarkastuksen yhteydessä joudutaan poistamaan linssit silmästä.

Mikäli kyseessä on piilolinssityypin vaihtaminen toiseen linssityyppiin tai näkö on kovasti muuttunut kannattaa tarkastukseen tulla ilman piilolinssejä. Tällöin saadaan helposti selville tarkat näköarvot ennen varsinaista piilolinssisovitusta.

Viimeisimmät käytössä olleet piilolinssit kannattaa ottaa kotelossa mukaan, koska joskus halutaan nähdä myös niiden istuvuus silmässä.

Varmista asia aina omalta optikoltasi ennen tarkastusta

Normaalisi optikkoliikkeestä kerrotaan aikaa varatessa tuleeko tarkastukseen tulla piilolinssien kanssa vai ilman. Mikäli näin ei kuitenkaan tehdä kannattaa asia varmistaa ennen tarkastusta.

Mikäli piilolinssitarkastukseen tullaan linssit silmässä on todella tärkeää tietää tarkalleen minkälaiset linssit on silmässä. Mukaan kannattaa siis ottaa vaikka linssipaketti tai optikon antama piilolinssikortti.

Lue myös aiheeseen liittyvät kirjoitukset Piilolinssiresepti ja silmälasiresepti, Piilolinssien kaarevuus, halkaisija ja muut mitat ja Silmälasireseptin merkinnät.

Oliko kirjoituksesta hyötyä? Kerro siitä ystävillesikin:
  • Facebook
  • Twitter
  • del.icio.us
  • Digg
  • MySpace
  • Google Bookmarks

2 kommenttia

  1. Salla says:

    Hei ! Kysyisin sellasta että onko siinä mitään aikaa että kauvan pitää olla ilman piilolinssejä ennen kuin tulee näön tarkastukseen? Etää riittääkö vaikka 2 tai 3 tuntia?

  2. Hei Salla!

    Suosittelen aina omille asiakkailleni, että he eivät käyttäisi piilolinssejä tarkastuspäivänä eikä sitä edeltävänä yönä heidän tullessaan näöntarkastukseen.

Lähetä kommentti tai kysymys

Käytettävissä olevat tagit: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <strike> <strong>