Näöntarkkuus ja silmälasien voimakkuus ovat useimmille ihmisistä epäselviä termejä. Välillä termit myös sekoitetaan keskenään.
Lyhyesti sanottuna näöntarkkuus kuvaa silmän erotuskykyä. Näöntarkkuuden mittayksikkönä käytetään visus-arvoa. Näöntarkkuus voidaan mitata silmälasien tai piilolinssien kanssa tai ilman niitä.
Silmälasien voimakkuus puolestaan ilmoittaa taittovirheen määrän, eli silmälasien voimakkuuden. Näöntarkkuudesta silmälasien voimakkuus ei kerro mitään.
Näöntarkkuus eli visus-arvo
Näöntarkkuus kuvaa silmän erotuskykyä, eli sitä kuinka pieniä yksityiskohtia henkilön on mahdollista nähdä. Näöntarkkuus on sovittu arvo. Ihmisen erottaessa kaksi pistettä toisistaan yhden kulmaminuutin kulmassa on visus-arvo 1.0. Tämä tarkoittaa sitä, että henkilö näkee kaksi pistettä erillisinä metrin etäisyydeltä pisteiden välimatkan ollessa 0,29 mm.
Visus-arvon asteikko on välillä 0-2.5. Visus-arvon ollessa 0 tarkoittaa se sitä, että kyseisen henkilön silmä on sokea. 2.5 puolestaan tarkoittaa erinomaista näöntarkkuutta. Välttämättä näin pieniä merkkejä ei edes löydy kaikista tutkimustauluista.
Hyvänä ja niin sanottuna normaalina näöntarkkuutena pidetään arvoja 0.8-1.25. Välttävä tai alentunut näöntarkkuus on kyseessä silloin kun visus-arvo on 0.4-0.63:n välillä. Huonona näöntarkkuutena pidetään arvoa 0.1-0.32.
Huomionarvoista on, että henkilöauton näkövaatimukset täyttää, kun näöntarkkuus on laseilla tai ilman molemmat silmät avoinna vähintään 0.5. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että lain mukaan liikenteessä saa ajaa välttävällä näölla.
Yleislääkärin ja terveydenhoitajan terveystarkastuksissa mitataan juuri näöntarkkuutta. Mikäli tutkimuksessa saadaan alentunut arvo lähetetään henkilö jatkotutkimuksiin optikolle tai silmälääkärille.
Alentunut visus antaa viitteitä siitä minkä verran voimakkuutta laseihin tarvitaan. Esimerkiksi kun henkilön vapaa visus on 0.25 on voimakkuuden tarve noin 1 dioptrian luokkaa.
Vapaa visus (Vv) ja visus (V)
Kun näöntarkkuus mitataan ilman laseja puhutaan yleensä vapaasta visuksesta, joka lyhennetään Vv. Lasien kanssa mitatun visus-arvon lyhenteenä käytetään puolestaan V-kirjainta.
Yleensä visusarvo mitataan erikseen molemmista silmistä. Mikäli visus on merkitty asiakaskorttiin voi kortissa lukea esimerkiksi V 1.0/1.2. Tämä tarkoittaa, että oikean silmän visus-arvo lasien kanssa on 1.0 ja vasemman 1.2.
Oikea silmä siis ilmoitetaan aina ensimmäisenä lukuna.
Silmälasivoimakkuus
Silmälasivoimakkuus ilmoitetaan neljänneksen välein olevalla desimaaliluvulla eli diopteri-arvona. Luvun edessä on plus- tai miinusmerkki, joka kertoo onko asiakas liki- vai kaukotaitteinen.
Tämä siis kertoo minkälaiset lasit asiakas tarvitsee, ei sitä kuinka tarkasti kyseinen asiakas näkee.
Käytännössä ei ole mitään maksimivoimakkuutta minkälainen taittovirhe henkilöllä voi olla. Suurimmat taittovirheenmäärät omilla asiakkaillani ovat olleet +-15 luokkaa. Tällaiset arvot ovat käytännössä varsin harvinaisia.
Visus-arvon ja silmälasien voimakkuuden suhde
Yleensä ihmiset kuvittelevat että mitä vahvemmat lasit ihmisellä on sitä heikommin hän näkee lasien kanssa. Asia ei kuitenkaan ole automaattisesti näin.
Esimerkiksi henkilölle A, jonka lasien voimakkuus on -1.00, voidaan saada näöntarkkuudeksi parhaimmillaan esimerkiksi 0.5 (visus-arvo). Henkilöllä voi olla vaikka silmäsairaus, joka alentaa näöntarkkuutta tai silmän optiikka on muuten heikko. Näin parempaa näöntarkkuutta ei saada aikaan millään linsseillä.
Henkilöllä B puolestaan voi olla laseissa voimakkuutta vaikka -6.00 ja silti hänen visus-arvokseen saadaan vaivatta esimerkiksi 1.0.
Ilman laseja tutkittaessa vapaa visus olisi mitä ilmeisemmin parempi henkilöllä A, mutta tässä tapauksessa laseilla saadaan parempi näkö henkilölle B.
Näöntarkkuudesta on muistettava myös se, että ihmisellä voi olla hyvä näöntarkkuus, vaikka hän tarvitsisikin lasit. Esimerkiksi kaukotaitteisuus voi aiheuttaa silmien väsymistä, päänsärkyä ja muuta vastaavaa, mutta näöntarkkuus on aivan normaali.
Kysy optisen alan ammattilaiselta - vastaan jokaiseen kysymykseen
Tähän mennessä olen vastannut noin 500 kysymykseen ja kysymyksistä ja vastauksista on ollut varmasti iloa muillekin kuin kysyjille.
Kysy siis rohkeasti oma kysymyksesi!

Moikka! Kyselin neuvojasi ekojen lasien hankintaan noin vuosi sitten vahvuus +2.75 ja +2.5. Minusta on tänä aikana tullut ihan vakikäyttäjä enkä käytännössä osaa olla ilman laseja hetkeäkään.
Nyt alkoi tulla lukiessa taas oireita ja kävin silmälääkärillä, joka laittoi niitä laajennustippoja.
Lopputulos oli, että kaksiteholasit, joissa kumpaankin kauaksi +3.0 ja lukuosaan +4.0.
Oon nyt ihan ymmälläni, oon luullut että kaksitehot on vanhemmille ihmisille. Kannattaako nämä hankkia vai pelkästään erilliset lukulasit +4.0 vaikka halpakaupasta.
Hei Miia!
Periaatteessa kaksitehot tai monitehot ovat vanhempien ihmisten juttu, mutta yhä useammin myös nuorille määrätään kaksitehot. Tai oikeammin kyseessä on monitehot tai silmien mukautumista helpottavat linssit, jotka ovat ulospäin yksiteholinssien näköiset. Kaksitehoissahan on näkyvillä niin sanottu lukuluukku. Tällaisia lukuluukullisia laseja ei oikeastaan käytetä enää ollenkaan.
Monitehot tai silmän mukautumista helpottavat linssit tuovat apua henkilöille, jotka joutuvat tekemään paljon tarkkaa lähityöskentelyä, päätetyötä tai joutuvat katsomaan paljon vuorottelevasti kauas ja lähelle kuten opiskelijat.
Sinun tilanteessa silmälääkäri on luultavasti tutkinut näön laajennustippojen kanssa ja todennut että kaukotaitteisuutta on oikeasti enemmän kuin kaukonäön puolelle määrätty +3. Sitä ei ole voitu kuitenkaan laseihin määrätä, koska silloin et olisi nähnyt laseilla tarkasti kauas.
Mielestäni yllä oleva on todennäköisin vaihtoehto, mutta varmasti tätä en voi sanoa näillä tiedoilla.
Sinun tilanteessa voidaan miettiä seuraavia vaihtoehtoja.
- Erilliset lukulasit voimakkuudella +4,00. Tällöin kannattaa miettiä tuleeko laseja vaihdettua aina kun alkaa lukea vai jäävätkö lasit käyttämättä? Tämä olisi edullisin versio.
- Moniteholasit, joita voi pitää jatkuvasti kasvoilla. Nämä ovat aika arvokas vaihtoehto etenkin jos valitset laajalla näkökentällä olevan linssin.
- Kolmas vaihtoehto on silmien mukautumista helpottavat linssit, joista puhutaan myös opettelu- tai totuttelumonitehoina. Näitäkin voi pitää jatkuvasti päässä ja ne helpottavat lähelle katsomista.
Henkilökohtaisesti uskoisin tämän olevan paras vaihtoehto.
Kannattaa käydä kysymässä optikkoliikkeessä tällaisista laseista ja pyytää saada kokeilla koekehyksessä miltä laseihisi tulevat voimakkuudet tuntuisivat.
Nämä linssit asettuvat perusyksitehojen ja monitehojen väliin hinnan suhteen.
Kiitos taas vastauksesta!
Lääkäri laittoi tosiaan minulle niitä tippoja ja soviteltiin sitten linssejä. Kyllä hän totesi jotkin sellaista ettei yksitehoihin voisi laittaa liikaa jottei kaukonäkö häiriinny.
Kokeilin tiimarissa tuollaisia +4.0 valmislaseja ja näin niillä hyvin lähelle. Eikä kauaksikaan ihan mahdotonta ollut. Hieman kyllä epätarkkaa.
Kertoisitko hieman lisää noista opettelumonitehoista. Millaiset ne on millaisin vahvuuksin ja tuleeko sitten opettelun jälkeen jotkut toiset monitehot?
Saako monitehoja myös ohennettuina, sillä nämä varmaan pitää jo ottaa ohennetteuina.
Hei Miia!
Opettelumonitehot eli silmän mukautumista helpottavat linssit ovat vähän kuin oikeat monitehot. Linssin yläreunassa on reseptin mukainen kaukovoimakkuus ja linssin voimakkuus muuttuu portaattomasti siten, että linssin alareunassa on lähelle katsomista helpottava voimakkuus.
Silmän mukautumista helpottavissa linsseissä voimakkuuden muutos kaukovoimakkuudesta niin sanottuun lukuvoimakkuuteen on vakio, valmistajasta riippuen 0,5-0,85 dioptrian välillä. Monitehoissa lukualueen voimakkuus voidaan määrittää jokaiselle yksilöllisesti.
Sinun tapauksessa tällaisissa laseissa kaukovoimakkuus olisi +3,00 ja lukuvoimakkuus valitusta linssistä riippuen +3,5-+3,84. Lukupuoli on siis hieman miedompi kuin lääkärin reseptissä, mutta uskoisin sinun tulevan linssin kanssa loistavasti toimeen.
Oman kokemuksen mukaan samanlaisista ongelmista kärsivät ovat selvinneet tällaisella ratkaisulla aikuisnäköikään eli noin 40 ikävuoteen saakka. Tietenkään kaikilla tämä ei päde.
Niin monitehoja kuin silmän mukautumista helpottavia linssejä valmistetaan ohennettuina.
Sinun voimakkuuksissa tosiaan kannattaa valita ohennetut linssit.
Hei!
Kiitos opastuksesta! Uusi tieto on tuo että minullekin tulee aikuisnäköä. Olen ajatellut jotenkin että nämä mun nykyiset lähi- ja kaukonäköongelmat ovat sama asia kuin nelikymppisille tulevat vastaavat jutut ja että mulle ei sit enää tulis mitään lisäongelmia.
Mitä toi aikuisnäkö siis mulle käytännössä aikanaan merkitsee?
Miia
Hei Miia!
Valitettavasti aikuisnäkö tulee ihan kaikille jossain vaiheessa. Aikuisnäkö johtuu siitä, että silmän sisäisen linssin eli mykiön elastisuus vähenee, eli silmän kyky tarkentua heikkenee.
Oireet ja ongelmat, joita koet aikuisnäön ilmaantuessa, ovat varsin samanlaisia kuin nykyiset ongelmasi. Siinä vaiheessa sinulle luultavasti määrätään monitehot ja vahvemmat linssit, eli mitenkään poikkeuksellisesta asiasta ei ole kyse.
Olen kirjoittanut oman kirjoituksen aikuisnäöstä.
Hei!
Vielä yksi kysymys. Vaikuttaako tuleva aikuisnäkö vain lukuosaan vai myös kauko-osaan linssiä?
miia
Hei Mia!
Aikuisnäkö vaikuttaa lähinäköön, mutta samaan aikaan myös kaukonäkö voi muuttua.
Kaukotaitteisilla ihmisillä kuten sinulla, silmän linssin menettäessä elastisuuttaan saattaa kaukopuolen voimakkuutta tulla esille lisää.
Tarkemmin näitä muutoksia ja niiden nopeutta ei kukaan pysty tarkasti ennustamaan.
Hei!
Olen 15-vuotias tyttö ja vielä yläasteella.
Istun luokassa yleensä aika edessä ja näen siitä hyvin,koska istun ensimmäisessä tai toisessa rivissä.
Kun menen hiukan kauemmas,en näe kalvoista mitään muuta paitsi sumeaa tekstiä.
Olen miettinyt tarvitsisinko minä silmälasit ?
En kuitenkaan istu yleensä kaukana ja nään yleensä, telkkarin ja elokuvateattereiden tekstin, bussien numeroita on välillä vaikeaa erottaa,mutta muuten se ei oikeastaan ole välttämätöntä.
Meillä ei ollut viime vuonna lääkärintarkastusta,terveydenhoitajamme kiireen vuoksi ja se pitäisi olla tänä lukukautena myöhemmin. Monet ystäväni ehdottaa,että pitäisi mennä terveydenhoitajan luokse puhumaan asiasta. En tiedä mitä tehdä,koska ei se haittaa elämääni oikeastaan yhtään.
7.luokalla eli kaksi vuotta sitten,minulle sanottiin,että näköni on luultavasti huonontumassa,koska se oli silloin jo laskusuunnassa. Myös toisessa silmässä on hiukan huonompi näkö kuin toisessa.
Pitäisikö käydä terveydenhoitajalla ennen lääkärintarkastuskutsuja vai onko tämä jo mielestäsi kiireellinen tapaus ?
Kiitos vastauksesta !
Hei Emmi!
Kertomasi oireet viittaavat siihen, että näössäsi voisi olla pientä korjauksen tarvetta.
Minä suosittelisin sinua käväisemään terveydenhoitajalla jo ennen varsinaista terveystarkastusta. Voihan vaikka olla, että tarkastukset ovat vasta keväällä ja joutuisit olemaan epätietoinen näöstäsi koko pitkän talven.
Terveydenhoitaja pystyy arvioimaan onko näkösi muuttunut edellisestä käynnistä. Tämän pohjalta saat ohjeet siihen olisiko nyt jo optikolla tai silmälääkärillä käynnin aika.
Mikäli ajatus laseista tai piilolinsseistä tuntuu pelottavalta, niin kannattaa muistaa, että terveydenhoitaja, optikko tai silmälääkäri eivät voi määrätä sinua käyttämään laseja, vaikka näkösi olisikin huonontunut. He kuitenkin kertovat sinulle mitä näössäsi on tapahtunut ja osaavat kertoa mitä hyötyisit laseista. Sen jälkeen päätöksen tekeminen on paljon helpompaa ja voitte yhdessä keskustella asiasta.
Koetko muuten, että silmäsi väsyvät helposti tai onko sinulla päänsärkyjä? Myös ne voivat kertoa näön heikentymisestä.
Moi,
Näköni on toisessa silmässä 1.0 ja toisessa 0.16. Yhteisnäkö 1.1. Tuosta toisesta silmästä näkö alkoi yhtäkiä huonontua 5 vuotta sitten. Ennen näköni oli siis 1.6 ja molemissa silmissä yhtä hyvä. Näkö alkoi huonontua kun kaverini sormi tökkäsi silmääni aika pahasti ja jouduin käyttään sen jälkeen jotain silmälappua&käymään lääkärissä ja näin. Silmälääkäri on tutkinut sen silmän, mut kunnossa on ja sen silmän näkö myös paranee laseilla, joten kunnossa pitäisi olla. Ajattelin nyt vain mainita tästäkin.
Asiani oli siis se, että olen ajatellut hankkia lasit, joita käyttäisin vain katsoessani telkkaria, ajaessa autoa (sit ku kortin saan, olen nyt siis koht 17) tms. Mutta tuleeko siitä jotain päänsärkyä, jos ottaa koko ajan laseja pois ja takaisin? Kun tuohon toiseen silmään kuitenkin tulisi kunnon tehot. Kävin optikolla täs pari viikkoa sitten ja tämän silmän, jolla näen hyvin, näköä voisi parantaa 2.5:n. Yhteisnäkökin olisi siis sitä luokkaa. En ole kuitenkaan koskaan käyttänyt laseja, joten optikko sanoikin, että tuossa vois olla liikaa tehoa. Mutta kannattaisiko mulla ottaa nuo tehot/hommata rillit ja sitten vaan totutella? Ja onnistuuko se niin, että mun ei tarvi pitää niitä koko ajan?
Hei Elle!
Valitettavasti minun on hiukan hankala vastata kysymyksiisi, koska en ole tutkinut näköäsi.
Tässä kuitenkin jotain mietteitä kertomasi pohjalta.
Uskoisin, että totut laseihin normaalisti, vaikka aluksi ne saattavat tuntuakin hieman oudoilta. Sinun kannattaa tosiaan miettiä optikkosi kanssa kannattaako laseihin laittaa täyttä korjausta.
Näet ilman lasejakin mukavasti, mutta laseilla näkösi saadaan vielä tarkemmaksi.
Siihen kuinka paljon tulisit jatkossa käyttämään laseja en valitettavasti osaa vastata. Osa ihmisistä voi käyttää laseja vain tarkassa katselussa ja he tottuvat siihen hyvin. Osa taas tottuu vaivattomaan ja tarkkaan näkemiseen lasien kanssa niin, että he eivät enää halua olla ilman laseja. Tähän vaikuttaa toki sekin kuinka vastenmieliseksi ihminen kokee lasit. Osa meistä on (valitettavasti) valmis kestämään huonoa näköä, kunhan ei vaan tarvitse pitää laseja.
Olin tulkitsevinani, että et haluaisi mielellään silmälaseja?
Kannattaa muistaa kuitenkin, että nykyään on saatavissa todella hyvännäköisiä silmälaseja. Toki voit jutella optikkosi kanssa myös mahdollisuudesta käyttää lasien rinnalla piilolinssejä.
Hei, olen sama Emmi,kun tuo äskeinenkin “Emmi-kirjoittaja”.
Minulla tuli vain mieleen kysymys,että mikä on lievin näkö mikä korjataan laseilla esim. jos on likinäkö ?
Oon kuullu,että laseja ei saa nykyään kovin helpostikkaan, ja pitää olla aika paljon miinuksen/ja/tai plussan puolella.
Kiinnostaisi tämmönen tietää !
Hei Emmi!
Silmälasien voimakkuuksissa arvot menevät 0,25 välein. Kun henkilöllä ei ole minkäänlaista taittovirhettä, ilmoitetaan silmälasien voimakkuudeksi 0. Pienin mahdollinen korjaus on 0,25 eli likinäköisellä se on -0,25 ja kaukonäköisellä +0,25. Jossain tapauksissa laseja tehdään näilläkin voimakkuuksilla etenkin jos mukana on pientä hajataittoa.
Mitään tiettyä voimakkuutta ei voi kuitenkaan sanoa milloin lasit täytyisi hankkia, koska näön korjaamisen tarve on hyvin yksilöllistä.
Tästä olen kirjoittanut aiemmin oman kirjoituksen Millä voimakkuuksilla silmälasit kannattaa hankkia?
Hei!
Kävin tänään optikolla, koska minulla on ollut päänsärkyä ja silmät ovat olleet kipeänä ja “väsyneet”. Minulle ei laitettu mitään laajennustippoja mitä olen kuullut käytettävän ja optikko oli jotenkin häslääjä joten en oikein ymmärtänyt mitä hän sanoi. Olikohan tarkastus edes kunnollinen? Sen verran ymmärsin, että minulle voisi laittaa +1 lasit koska en näe hyvin lähelle. En nyt siis tiedä, että kannattaako minun hankkia laseja vai ei, koska en saanut optikosta selvää. Onko +1 huono arvo? En tosiaan ymmärrä näistä asioista yhtään mitään.
Hei Jonna!
Optikko ei laita tarkastusta tehdessä silmiin laajennustippoja, koska lain mukaan optikot eivät saa käyttää tippoja.
Lakiin on kuitenkin tulossa muutos ja minun on tarkoitus kirjoittaa aiheesta jossain vaiheessa oma kirjoitus.
On harmillista, että optikkosi ei ole kertonut sinulle selvästi minkälaisissa tilanteissa laseista olisi sinulle hyötyä.
Voimakkuus +1,00 on ihan normaali arvo ensimmäisiin lähilaseihin. Valitettavasti en oikein pysty auttamaan sinua tarkemmilla ohjeilla, koska en ole tehnyt tarkastustasi.
Mielestäni sinun kannattaa ottaa vielä yhteys liikkeeseen ja kertoa, että sinulle jäi muutama asia epäselväksi. Lisäksi voit pyytää, että saisit vielä verrata miten näkisit laseilla ja ilman laseja.
Tämän avulla sinun on helpompi päättää lasien hankkimisesta.
Itse toivoisin, että asiakas kertoisi minulle heti tarkastuksen yhteydessä, jos hän ei ymmärrä mitä hänelle kerron. Luonnollisesti kummankaan osapuolen etu ei ole, jos asiasta puhutaan siten että toinen osapuoli ei ymmärrä mistä on kyse.
Tällä en kuitenkaan halua mitenkään moittia sinun toimintaasi, koska toki optikon käytös vaikuttaa siihen mitä asiakas uskaltaa tai haluaa kysyä.
Näkemiseen liittyvät asiat ovat monelle outoja ja varsinkin ensimmäisiä laseja hankkivien kanssa asiat kannattaa käydä mahdollisimman yksiselitteisesti läpi.
Taas sama Emmi kirjoittelee. Olin tänään terveydenhoitajalla ja hän antoi minulle lähetteen optikolle.
Silmissä olevat visus arvot olivat ; 0.8 ja toisessa 0.7
Kuitenkin sinun kirjoittamassa yläpuolella olevassa tekstissä, se määräytyi normaalinäöksi. Miksi kuitenkaan mä en nää kauas kunnolla ja joudun siristelemään ? Se oli huonontunut jo jonkin verran viime kerrasta.Koen,että silmälasit olisivat hyvät ja hyödylliset mulle,mutta onko ne ?
Haluaisin tähän kysymykseen vastauksen.
Taas sama Emmi kirjoittaa,mun paperiin oli kirjoitettu,että näkö 0,7/0,8 ja sit lähinäkö 0,6 (siis tarkoittaako toi lähinäkö,että en näe lähelle kunnolla ?)
Vaikka mulla on ongelmia nimenomaan kauasnäkemisen kannalta.
Hei Emmi!
Visus-arvosi luetaan tosiaan hyväksi näöntarkkuudeksi, mutta silti tämä ei kerro suoraan sitä onko silmälasit tarpeelliset vai ei. Voi olla esimerkiksi että aikaisemmin näöntarkkuutesi on ollut selvästi parempi ja nyt alentunut tarkkuus aiheuttaa ongelmia, vaikka arvona tuo onkin normaali.
Mielestäni sinun kannattaa varata nyt aika optikolle, jolloin optikko pystyy tutkimaan kuinka paljon taittovirhettä sinulla on ja minkälainen visus-arvo sinulle saadaan laseilla.
Optikolla pääset myös kokeilemaan miten näkisit laseilla, jolloin päätös lasien hankkimisesta on helpompi tehdä. Sinulle siis laitetaan koekehyksiin silmälasivoimakkuudet ja pystyt vertaamaan näkemistä lasien kanssa ja ilman.
Lähinäössä tuo 0,6 voi tarkoittaa lähivisusta, eli olet nähnyt normaalit pienet tekstit. Terveydenhoitajan merkitsemänä tuo voi kuitenkin tarkoittaa myös hänen käyttämän tutkimustaulun tiettyä tekstikokoa. Uskoisin, että sinulla ei ole lähinäössä ongelmia, mutta sekin selviää optikon tarkastuksessa varmasti.
Ajattelin hankkia monitehojen rinnalle erilliset lukulasit. Kumpi on optisesti ja käyttömukavuudeltaan ja tottumisen kannalta parempi vaihtoehto. Pelkät lukulasit, joilla minun voimakkuuksilla (lähilisä +2.25) näkee noin 40 cm päähän vai syväterävät linssit joilla näkee vähän pitemmälle.
Onko 40 cm sopiva etäisyys kirjan ja sanomalehden lukemiselle? Eli näkeekö perinteisillä lukulaseilla normaalin lähilukemisen kuten kirja, sanomalehti yms.
Onko syväterävät tarkoitettu päätetyöskentelyyn? Tuleeko niissä häiriöalueita, yläosahan on hieman miedompi kuin alaosa eli voiko tulla samoja ongelmia kuin monitehoissa?
Hei Kristiina!
Peruslukulaseissa ja syväterävissä laseissa on molemmissa omat hyvät puolensa.
Se kummat lasit kannattaa hankkia, riippuu siitä mihin käyttötarkoitukseen lasit tulevat.
Peruslukulasilla sinun lukulisäykselläsi näet tosiaan noin 40 sentin etäisyydelle saakka. Tällöin esimerkiksi kirjan lukeminen onnistuu hyvin samoin kuin vaikkapa käsitöiden tekeminen.
Sanomalehden lukeminen on puolestaan jo haastavaa, koska lehden yläreunaan tulee helposti etäisyyttä yli 40 senttiä.
Syväterävät lasit eivät ole tarkoitettu pelkästään näyttöpäätetyöskentelyyn, vaan niitä voidaan käyttää perinteisten lukulasien tapaan. Syväterävissä oleva voimakkuuden muutos voi aiheuttaa linssiin pieniä vääristymäalueita, jotka vaativat totuttelua.
Syväterävät lasit toimivat laajemman syvyysnäön johdosta mielestäni hyvin esimerkiksi sanomalehden lukemisessa, kaikenlaisessa lähietäisyydellä tehtävässä toiminnassa ja esimerkiksi ruuanlaitossa.
Antamiesi tietojen perusteella en valitettavasti voi sanoa kummat lasit olisivat sinulle paremmat. Toivottavasti vastauksestani oli kuitenkin apua lasien valintaan.
Optikkoliikkeessä on muuten mahdollista laittaa sinun voimakkuudet koekehykseen, jolloin pystyt vertaamaan katselualueen syvyyttä peruslukulaseilla ja syväterävillä. Valitettavasti linssin optiikan aiheuttamia vääristymäalueita ei kuitenkaan pystytä demonstroimaan etukäteen.
Lasien tehot:
Vasen oikea
+ 6.00 + 3.75 sekä cyl + 0.5
Lukulisä + 2.25 + 2.25
Tässä olisi tarkemmat tiedot voimakkuksista
Eli ainakin monitehoissaa ongelmia on tullut etenkin lähelle katsoessa
Eli kumpi ehkä olisi parempi syväterävä vai peruslukulasi
Miten muuten kaksiteholasit? Tottuuko niihin kasien moniteholasien jälkeen? Onko niissä rajattomia vaihtoehtoja vai onko niissä ns. luukku?
Hei Kristiina!
Lasien käyttötarkoitus ratkaisee sen kummat sopivat sinulle paremmin.
Mikäli tarkoituksenasi on käyttää laseja vain kirjojen lukemiseen, on tällöin parempi valinta peruslukulasit.
Jos haluat nähdä kauemmaksi esimerkiksi tietokoneella, kannattaa sinun valita syväterävät lasit.
Kaksiteholaseilla tarkoitetaan tosiaan laseja, joissa on lähikatselua varten pieni luukku. Rajattomat lasit ovat sitten monitehoja.
Rajallisten kaksitehojen hyvä puoli on laaja näkökenttä kauas ja lähelle ja niihin tottuu yleensä helposti monitehojen jälkeen. Ongelmaksi voi kuitenkin muodostua noin 50-80 senttimetrien etäisyydelle tuleva katvealue, johon ei näy tarkasti kaukovoimakkuudella tai lukuvoimakkuudella.
Eli esimerkiksi tietokoneella työskentely on monesti todella hankalaa kaksitehoilla.
Voiko näkökykyä ja lasien vahvuuksia mitenkään verrannollistaa, kun näköni on toisessa -1 ja toisessa -1.5. Mietityttää vaan kun haluaisin hakea joskus mahdollisesi poliisikouluun ja sinne vaaditaan 0.2 näkökyky.
Hei!
Kävin tänään tarkistuttamassa näköni paikallisella optikolla, koska viime aikoina silmäni ovat antaneet mielestöni signaaleja, jotta näkökyky ei enää vastaa esim. työn aiheuttamaa rasitusta. Silmät vaikuttavat ja tuntuvat väsyneiltä. Silmiä joutuu siristelemään ajoittain. Varsinkin nyt keväällä on ollut jonkinverran valoarkuutta sekä ulkona, että sisällä loisteputkivalaistuksessa. Silmien “vetistelyä” ilmenee ajoittain, mutta ei usein.
Aikaisemmin opiskeluaikana olen saanut optikon suosituksesta lasit lähityöskentelyyn n. vuonna 2000. Oireet olivat kutakuinkin samankaltaiset. Voimakkuudet olivat molemmissa silmissä +1,0. Olivat varmasti hyvät näyttötyöskentelyyn ja lukemiseen. Jatkuvaan käyttöön niistä ei ollut kaukonäön puutteiden vuoksi. Tänään optikko piti kyseisiä ehkä liian voimakkaina, ja olisi valmis myymään (kaupassa myydään tuotteita) minulle lasit, joiden voimakkuus olisi +0,5. Tällöin kaukonäkö olisi vielä hyvä, ja apu löytyisi lähityöskentelyssä aikaisemmin kuvaamiini vaivoihin. Nyt olen reilu kolmikymppinen mies, ja ymmärrän kyllä näkökyvyssä tapahtuvat muutokset ja siihen liittyvät mahdollisuudet.
Nyt haluaisin mielipiteesi siihen, onko tuollaiset +0,5 -voimakkuudella olevat lasit todella oikeat omaan käyttööni. Olen jossain määrin epäileväinen. Lasit eivät juurikaan korjaa näköni ominaisuuksia. Kysyn suoraan, onko tämä liki turha hankinta?
Kiitos jo etukäteen.
Hei Julia!
Visusarvo ja lasien voimakkuus ovat joissain tapauksissa verrannollisia keskenään.
Arviot pätevät yleensä silloin kun kyseessä on terve silmä. Mikäli henkilöllä on todettu näöntarkkuutta alentava silmäsairaus, ei näihin arvioihin voida luottaa.
Sinun silmälasivoimakkuuksilla visusarvo ilman laseja asettuu karkeasti 0,1-0,3 väliin.
Tämä on tosiaan kuitenkin vain arvio. Tarkat arvot saat optikon, lääkärin tai terveydenhoitajan tarkastuksesta.
Hei Mikko!
Valitettavasti minun on mahdoton sanoa kannattaako sinun hankkia lasit noilla arvoilla, koska en ole tutkinut näköäsi. On hyvin yksilöllistä kuinka ihmiset kokevat laseista saamansa avun.
Kaukotaitteisuus voi aiheuttaa tosiaan kuvailemiasi oireita kuten silmien väsymistä. Lasien kanssa et välttämättä näe sen tarkemmin kuin omalla silmällä, mutta lasien kanssa silmiesi ei tarvitse tehdä niin paljon töitä näkemisen eteen.
Se onko lasien hankinta turhaa vai ei on sinun itse mietittävä. Oman kokemukseni perusteella noilla arvoilla toiset saavat laseista apua ja toiset eivät huomaa eroa tilanteeseen ilman laseja. Tässä ei siis valitettavasti ole olemassa mitään varmaa vastausta suuntaan tai toiseen.
Toki jos oireet tuntuvat hankalilta, niin jotainhan silloin kannattaa tehdä.
Hei !
Kävin näöntarkastuksessa,
o = sf +1 cyl-025 ax 10 ja lopussa arvo 1.0
v = sf +0,75 cyl-025 ax 0 ja 1.0 ja lopussa arvo 1.0 sekä add 150 eli ilmeisesti +1,50 kysyisin tarvitsenko näillä arvoilla moniteholasit? Optikko niitä suositteli mutta pärjään hyvin +1.00 ns,tiimarin laseilla lukea ja olla tietokoneellakin. En koe näkeväni huonosti kauas. Noin puolivuotta sitten tehdyssä tarkastuksessa arvot olivat v= molemmissa 1.0 od = sf +1.00 cyl -0,50 ax 10
os = sf +0,50 cyl -0,25 ax 180 ja add +1,50 ja silloin optikko sanoi ettei monitehoille ole välttämättä tarvetta.
Hei Anne!
Sinulla on voimakkuuksien perusteella todettu kaukotaitteisuutta ja pientä hajataitteisuutta. Ilman laseja silmäsi joutuvat tekemään koko ajan jonkin verran tarkennustyötä. Tällöin silmäsi voivat rasittua ilman laseja katselussa, vaikka ihan tarkasti näkisitkin.
Toki voit kuitenkin jatkaa pelkillä lukulaseilla jos koet pärjääväsi hyvin tällä tavalla.
Monet kuitenkin haluavat sinun voimakkuuksillasi jo monitehot, jolloin voit käyttää halutessasi laseja jatkuvasti.
Hei !
Olen miettinyt vielä noita syväteräviä ts,toimistolaseja, olisiko ne järkevät minulle koska työssäni olen noin 1 tunnin vuoron aikana tietokoneella. Riittääkö tuo resepti niiden hankkimiseen vai tarvitaanko jotain lisää. Pitää vielä miettiä siirrynkö jo monitehoihin, tuntuu vaan että jos ne ottaa käyttöön ei ollenkaan pärjää ilman laseja kun silmät tottuu niihin. Entä piilolasit, olisiko ne mahdolliset kohdallani?
Kiitos nopeasta vastauksesta
Hei Anne!
Syväterävät lukulasit voisivat olla sinulle ihan hyvä vaihtoehto mikäli päätät jatkaa lukulasien kanssa monitehojen sijaan.
Syväterävillä laseilla näet hieman kauemmas kuin pelkillä lukulaseilla, eli ne toimivat paremmin näyttöpäätteellä. Tietenkin syväterävien lasien laajemmasta syvyysnäöstä on apua myös esimerkiksi sanomalehteä lukiessa.
Tuolla reseptillä voit mielestäni hankkia syväterävät lukulasit ilman ongelmia.
On toki mahdollista, että hankkiessasi moniteholasit huomaat kuinka helppoa ja mukavaa lasien kanssa on katsella, josta seuraa tunne siitä että ilman laseja ei enää pärjää.
Piilolinssit ovat myös yksi mahdollisuus näönkorjaukseen, mutta ne eivät voi olla ainoa korjausvaihtoehto.
Piilolinsseistä sinulle voitaisiin kokeilla monitehopiilolinssejä tai niin sanottua monovision-tekniikkaa, jossa toinen silmä korjataan katsomaan kauas ja toinen lähelle.
Piilariasioissa sinun kannattaa varata aika optikolle, jolloin pystytte keskustelemaan mikä olisi sinulle järkevin korjausvaihtoehto.
Hei!
Minulla on vasemmassa silmässä -2,5 ja oikeassa -0,5. Sain ekat lasini 11-vuotiaana, ja mielestäni minä näin ihan hyvin mutta silloin kun peitin oikean puolen silmäni en mielestäni nähnyt aivan kunnolla, pientä parannusta oli mutta ei niin paljoa. Ajattelin että silmällä kestää tottua siihen, mutta ei se niin ollut. Käytin sitten niitä laseja pari vuotta kunnes minulle tuli hirveitä migreenikohtauksia. Menin sitten uudelleen lääkäriin ja silloin todettiin että näköni on parantunut, ja että minulla on liian vahvat silmälasit. Hän sanoi ettei minun enää tarvitse laseja käyttää. Vuoden päästä minusta silti tuntui että tarvitsen lasit niin menin uudelleen lääkäriin ja sain samat arvot (-2,5 ja -0,5) vaikka minun näkönihän olisi pitänyt parantua? Päätin sitten taas hankkia uudet silmälasit ihan samoilla arvoilla kuin edelliset. Pidin niitä jonkun kuukauden mutta en silti nähnyt kunnolla vasemmalla silmälläni. Minulla oli hirveä päänsärky joka päivä ja päätin lopettaa silmälasien käytön. Nyt siis olen ilman laseja, mutta tunnen silti että tarvitsisin lasit. Mutta kun minulle aina tulee ne samat arvot kun lääkärillä käyn niin eihän se mikskään muutu. Mikä siinä on kun silmäni ei näe laseilla kunnolla vaikka pitäisi olla juuri se arvo siinä? Saan heti päänsärkyä kun olen pitänyt laseja.
Käytän melkein vain oikeata silmääni nykyään ja vasempani jää melkein ihan “käyttämättä”. heti jos peitän oikean puolimmaisen silmäni minulle tulee todella ahdistava olo ja joudun ponnistelemaan että näkisin edes jotain. En oikeasti tiedä mitä tehdä kun silmäni ei näköjään hyväksy silmälaseja.
Hei Katariina!
Valitettavasti en pysty auttamaan sinua ongelmassasi näin netin välityksellä, koska en pääse tutkimaan näköäsi.
Suosittelisin sinua kuitenkin ottamaan yhteyttä silmälääkäriin ja kuvailemaan oireet mahdollisimman tarkasti.
Toivottavasti löydätte sinulle toimivan ratkaisun!
Heips
Esitän nyt tyhmiä kysymyksiä visuksesta. Kävin eilen optikolla näöntarkastuksessa, edellisistä laseista 2.5 vuotta ja lukeminen vanhoilla laseilla surkeaa sekä TV:n tekstityskin hieman epätarkkaa.
Reseptissäni suositellaan monitehoja ja lukemat ovat seuraavat (oikea ensin):
Sf +0.75/+1.25
Cyl -0.75/-0.75
Ax 165/175
Vapaa vis 0.00/0.00
Visus 1.00/1.00
Add 1.75/1.75
Itseäni hämmentää tuo vapaa visus, eikös tuon pitäisi tarkoittaa sokeaa?? Aikomukseni oli tilata lasit Lenswaylta (taloudellinen pakko…), mutta jos laitan kaavakkeeseen tuon lukeman niin saanko paluupostissa valkoisen kepin?? Entäs jos haluan tilata erilliset lukulasit niin mitä lukemia niihin laitetaan kun tämä kerran monitehoresepti?
Kiitän kovasti jos viitsit vastata, ei voi itse olla joka alan asiantuntija mutta ärsyttää kun ei ymmärrä.
Hei Satu!
Eivät kysymyksesi ole millään muotoa tyhmiä.
Vapaa visus kertoo kuinka pienet merkit olet nähnyt tutkimustaulusta ilman laseja. Visus kertoo puolestaan kuinka pienet merkit olet nähnyt uusilla voimakkuuksilla.
Näitä arvoja ei ilmoiteta linssitilauksessa ollenkaan.
Epäilisin, että optikko ei ole merkinnyt tuohon Vapaa visus -kohtaan mitään arvoa. 0 tarkoittaisi tosiaan sitä, että ilman laseja et näkisi yhtään mitään.
Lukulasireseptiksi resepti saadaan muunnettua siten että Add-arvo lisätään Sf-arvoon.
Lukulasien voimakkuus olisi siis +2,50 -0,75 165 ja +3,00 -0,75 175.
terve olisin kysynyt sellaista että mitä nämä merkinnät tarkoittavat…kyseessä on 5vuotias tyttö…….oikea silmä sf +2.25 ,cyl +2.50 ,ax95 ,add +3.0 ja sitten vasen silmä sf +2.25 ,cyl +2.50 ,ax80 ,add +3.0 lapsella on sisäänpäinkarsastus ja hajataittoa………… sain sen käsityksen että näkee samalla tavalla kauas ja lähelle….onkohan lapsellani siis mikä näkö….vähän huonosti selitin mutta toivottavasti osaat neuvoa..
Hei Jari!
Kertomasi perusteella tyttärelläsi on hajataittoa sekä kaukotaitteisuutta.
Valitettavasti en pysty kertomaan antamiesi tietojen pohjalta 100% varmuudella miksi tyttärellesi on määritelty lähilisä eli add. Uskoisin kyseessä olevan jollain tavalla karsastuksen hoitoon liittyvä asia.
Tästä ei tainnut olla kovin paljon iloa, mutta nuo arvot ovat kohtuullisen harvinainen yhdistelmä, enkä halua arvailla mitään tietämättä tarkemmin tyttäresi näöstä.
Parhaiten tämän osaisi varmasti selittää silmälääkäri, jolta tyttösi on saanut tuon reseptin.