Ohennetut linssit ovat usein asiakkaille tavallaan tuttu termi. Asiakkaat tiedostavat, että mikäli voimakkuutta on enemmän, kannattaa valita ohennetut linssit. Näin linsseistä ei tule niin sanotut “pullonpohjat”. Jostain syystä ihmiset kuvittelevat ohennettujen linssien olevan normaaleja linssejä, jotka on jotenkin hiottu ohuemmiksi.
Ohennettuja linssejä ei kuitenkaan hiota millään tavalla reunasta ohuemmaksi, vaan ne ovat valmistettu kokonaan eri materiaalista kuin peruslinssit.
Miten ohennettu linssi eroaa perinteisestä?
Ohennetun linssin taitekerroin on suurempi kuin perinteisen linssin. Suurempi taitekerroin tekee linssistä tiiviimmän ja sitä kautta linssistä tulee ohuempi ja kevyempi kuin perinteisestä linssistä. Ohennuksen määrä ilmoitetaan siis taitekertoimella. Mitä suurempi on taitekertoimen luku, sitä ohuempi linssi on kyseessä.
Perusmuovilinssin taitekerroin on 1.5 ja ohuimman muovilinssin taitekerroin taitaa olla tänä päivänä 1.74.
Pelkkää taitekerrointa ei kuitenkaan kannata katsoa sokeasti. Myös kehysvalinta ja käyttötarkoitus ratkaisevat minkälainen linssi kannattaa valita.
Omien kokemuksieni pohjalta koen, että 1.74 taitekertoimen linssit eivät ole kovin hyviä pinnoiltaan valmistajasta riippumatta.
Milloin kannattaa valita ohennettu linssi?
Ohennettuja linssejä valmistetaan muovista ja lasista ja niissä on lähes aina vakiona mukana kovapinta ja heijastamaton pinta. Luonnollisesti ohennettu linssi on ohuempi ja kevyempi kuin perusmateriaalista valmistettu. Lisäksi niiden murtolujuus on todella hyvä. Murtolujuuden takia ohennettuja linssejä suositellaan kehyksettömiin silmälaseihin sekä nylor-laseihin, joissa linssi on kiinnitetty kehykseen nailonsiimalla.
Monesti ajatellaan, että ohennetut linssit kannattaa valita laseihin silloin kun voimakkuutta on yli +/- 3 dioptriaa. Mielestäni tälläistä rajaa ei kuitenkaan kannata tehdä, koska jo hyvinkin pienissä voimakkuuksissa ohennetuilla linsseillä silmälaseista saadaan kauniimmat.
Hinnaltaan ohennetut linssit ovat jonkin verran ohentamattomia kalliimpia.
Katso koko valikoima ja tilaa!
Kysy optisen alan ammattilaiselta - vastaan jokaiseen kysymykseen
Tähän mennessä olen vastannut noin 500 kysymykseen ja kysymyksistä ja vastauksista on ollut varmasti iloa muillekin kuin kysyjille.
Kysy siis rohkeasti oma kysymyksesi!

Hei! Tilasin eräästä silmälasiliikkeestä itselleni s.lasit, joihin tulee siima linssin alaosaan. Lisäksi aurinkolasit, joissa linssin reuna reilun sentin verran sivulta siimalla. Myyjä ei puhunut minulle mitään, että ohennetut linssit on ehdottomasti oltava, jotta siimalle tehtävän uran vuoksi linssi kestää. Vahvuudet ovat -1.5 ja -2. Mitä olet mieltä olenko tehnyt huonot kaupat??? Minulle ei siis tule hiottuja linssejä…
terv. woman -79
p.s. Kävin eilen ihan uteliaisuuden vuoksi toisessa liikkeessä, jossa optikko sanoi ehdottomasta ohennettujen linssien valinnasta siimalinssien kanssa… Siksi nyt olen huolestunut…
Hei!
Ensimmäiseksi kannattaa muistaa, että perusmuovista tehtyjä linssejä on käytetty nylor-laseissa jo vuosikymmeniä.
Huolellisella käytöllä perusmuovilinssit siis kestävät luultavasti ihan hyvin. Kolhuja tai vääntymistä ne eivät kuitenkaan kestä samalla tavalla kuin ohennetut linssit.
Myös linssin reunan rispaaminen on vähentynyt selvästi nylor-laseissa, kun niissä on siirrytty ohennettuihin linsseihin.
Ensimmäiseksi kannattaa vielä varmistaa liikkeestä minkälaiset linssit laseihisi on tulossa. Toki on mahdollista, että sinulle on automaattisesti myyty ohennetut lasit, vaikka niistä ei olisikaan erikseen mainittu.
Ja kysymykseesi huonoista kaupoista vastaan (ympäripyöreästi), että itse en suosittele asiakkaalle nylor-kehyksiin mitään muita kuin ohennettuja linssejä. Asiakas tämän kuitenkin päättää ja olen kyllä joutunut myymään nylor-kehyksiä myös normaaleilla linsseillä. Joskus näiden kanssa tulee kuitenkin ongelmia.
Mieltäni askarruttaa onko ohentamaton linssi optisesti parempilaatuinen kuin ohennettu?
Yksiteholinssien vahvuudeksi tulee ainakin -5 d, joten paksuutta löytyy. Myyjä luonnollisesti suositteli ainakin kahteen kertaan ohennettuja (1.67) linssejä. En ole niin pikkumainen, että välittäisin pullonpohjaisuudesta ja valitut kehyksetkin ovat melko paksut itsessään. Ratkaisevaksi tekijäksi muodostuukin optinen laatu. Aikaisemmat 6-7 vuotta vanhat lasini tekevät aivan järkyttävää geometrista virhettä, niillä harvemmin mitään suoraa näkee (insinöörin painajainen, suora viiva, joka näyttää kierolta). En todellakaan halua uusia vastaavia, vaan pidättäydyn geometrisesti mainioissa piilolinsseissä.
Paraneeko laatu paksummilla linsseillä vai onko ainoa ero hinnassa? Jos hakee parasta optista laatua, mistä sen löytää?
Hei Jari!
Silmälasien linsseissä on aina jonkin verran niin sanottua linssivirhettä. Etenkin linssin reuna-alueen kautta katsottaessa kuva ei ole virheetön ja esimerkiksi suorat viivat voivat olla hieman vinoja niin kuin sanoitkin.
Pienet virheet aivot osaavat kuitenkin korjata, eli välttämättä emme edes huomaa kuvautumisvirhettä.
Minkäänlaisella silmälasilinssillä, olipa kyseessä ohennetut tai ohentamattomat, ei siis saada yhtä virheetöntä kuvaa kuin piilolinsseillä.
Ohennetuissa linsseissä ongelmia saattaa aiheuttaa linssivirhe nimeltään värihajonta. Värihajonnan määrä ilmoitetaan Abben luvulla ja mitä suurempi kyseinen luku on, sitä vähemmän linssissä on värihajontaa.
Yleissääntönä tässä on, että mitä ohuempaan linssiin mennään, sen pienemmäksi Abben luku menee. Kuitenkin eri valmistajien samaa taitekerrointa olevissa linsseissä voi olla eroja Abben luvun suhteen.
Yleensä monet asiakkaista arvostavat kuitenkin laseissa enemmän ulkonäköä ja valitsevat linssivirheiden uhallakin ohuimman mahdollisen linssin. Kuitenkin silloin kun linssien ohuus ja sitä kautta keveys eivät ole määrääviä kriteereitä voidaan valita paksumpikin linssi, jossa on vähemmän värivirhettä.
Itse valitsisin kuitenkin jonkin verran ohennetun linssin, kuten esimerkiksi taitekertoimella 1,6 olevan linssin perusmuovin sijaan. Ilman ohennusta sinun voimakkuuksilla linsseistä tulee muuten jo melko paksut ja sitä kautta painavat.
Tällä ohennuksella ja voimakkuuksillasi sinulle pitäisi löytyä kuitenkin optisesti laadukkaat linssit.
Hei!
Haluaisin laskea kuinka paljon ohuemmat miinuslinssieni reunoista tulisi korkeamman taitekertoimen materiaalilla verrattuna “tavalliseen” muoviin. Tarvittavan laskukaavan tiedän, mutta tarvitsen vielä tiedot eri linssimateriaalien minimipaksuuksista. Eli kuinka ohueksi eri materiaaleista valmistetut linssit voidaan hioa keskeltä (miinuslinssin tapauksessa)? Vai onko minimipaksuus sama kaikilla materiaaleilla?
Toinen asiaan vaikuttava seikka on vielä linssin etupinnan kaarevuussäde. Sekin ilmeisesti riippuu materiaalista? Mitkä olisivat tyypilliset kaarevuussäteen arvot esim. taitekertoimilla 1.5 ja 1.6, kun linssin taittovoimakkuus on -2.00?
P.S. Kiitokset mainiosta blogista. Sivuilta on löytynyt paljon hyödyllistä tietoa.
Hei Lasse!
Mukavaa, jos blogistani on ollut hyötyä. Täytyy kuitenkin sanoa, että kysyit aika hankalan kysymyksen:)
Linssin minimipaksuudessa on eroa muovilinssin ja lasilinssien kesken, mutta en valitettavasti muista tarkkoja arvoja.
Myös linssien etupinnan kaarevuudessa on eroja muun muassa linssin materiaalista ja voimakkuudesta riippuen.
Itse olen tottunut käyttämään linssien paksuuslaskentaan linssivalmistajien ohjelmistoja. Näin minun ei ole tarvinnut miettiä esimerkiksi etupinnan kaarevuuksia, koska ohjelma valitsee aina ideaalin saatavissa olevan kaarevuuden.
Näiden ohjelmien avulla saadaan selville todella tarkasti minkä paksuinen linssistä tulee.
Esimerkiksi Hoyan versiossa pystytään vertailemaan eri linssimateriaalien paksuuksia hyvinkin tarkasti. Ohjelma näyttää linssin ohuimman ja paksuimman kohdan ja paksuuden millimetreissä kyseisissä kohdissa.
Ohjelmaan kirjataan asiakkaan tarkat näköarvot, silmäteräväli sekä monitehoissa rajankorkeus. Lisäksi ohjelmaan piirretään asiakkaalle tulevan kehyksen muoto erillisellä piirturilla.
Valitettavasti kaikissa liikkeissä ei ole kyseisiä ohjelmia tai ne eivät ole aktiivisessa käytössä.
Mikäli haluat ehdottomasti laskea itse linssin paksuuden, kannattaa sinun ottaa yhteyttä suoraan linssivalmistajien asiakaspalveluun. He pystyvät antamaan heidän tuotteidensa tarkat tiedot.
Kiitos hyvästä blogista! Saan täältä paljon asiallista tietoa.
“Omien kokemuksieni pohjalta koen, että 1.74 taitekertoimen linssit eivät ole kovin hyviä pinnoiltaan valmistajasta riippumatta”, sinä kirjoitat. Mutta suosittelet ohennusta: “…laseista saadaan kauniimmat.” Eli ohennusta kuitenkin jonkin verran, aina?
Olen huomenna menossa valitsemaan kehyksiä ja mahdollisesti samantien optikolle. Oletanko, että osaavat automaattisesti ratkaista ohennuskysymyksen, siis ilman, että otetaan edes puheeksi? Minulla on vasta toiset rillini käytössä. Näitä ja ensimmäisiä hankkiessani koko ohennusasiasta ei ollut lainkaan puhetta.
Hei Saila!
Mukavaa kun blogistani on ollut iloa.
Asiantuntevan optikon pitäisi osata esitellä sinulle kaikki voimakkuuksillesi sopivat linssivaihtoehdot sekä kertoa niiden hyvät ja huonot puolet. Näiden tietojen pohjalta voit sitten valita minkälaiset linssit laseihisi haluat. Mikäli sinulla on todella pienet voimakkuudet ei sinulle ole välttämättä nähty tarpeelliseksi kertoa ohennetusta linssistä.
Mikäli optikko ei kuitenkaan ota ohennusta puheeksi voit toki kysyä itsekin asiasta.
Aivan sattumalta löysin tämän todella mielenkiint. ja tärkeän blogin… Itselläni KAUHEA ONGELMA voimakkaiden linssien takia, 3v. asti ollut rillt, siis 59 vuotta ollut… (olispa kaikki tallessa =”( ;D ) Taas on uusi resepti, jo viidessä liikkeessä käynyt, kaikki kehuvat omia linssejään maailman parhaiksi… Kysymykseni, voisitko asiantuntijana antaa PUOLUEETONTA tietoa, minkä firman linssit olisivat ohuimmat, siis siisteimmät ja optiset ominaisuudet myös hyvät…?? Pentax, Essilor, Rodenstock ym. Sen jo tiijän että 1,74 muovi ja kehykset olen jo ostanut, ainoat koko kaupungissa joista TYKKÄSIN ja peräti SOPIVAN malliset ja kokoiset näihin linsseihin. Resepti: +6,5 +0,25 15 ja +7,5 +0,25 0 add+2,5 vasen amblyooppi. Sovittiin lääk. kans että kokeilen ottaa nyt kummankin linssin 6,5 ??? On tässä sentään yx hyväkin puoli, onneksi on suht` pienet silmät, hih… terv. Katariina
Hei Katariina!
Sinulla on varmasti ehtinyt olemaan silmälasiurasi aikana monenlaisia kehyksiä.
Asiakkaille linssien tarkempi vertaileminen on varmasti hankalaa. Yksi keino arvottaa erilaisia linssejä on se miten ne ovat pärjänneet erilaisissa kilpailuissa ja mitä tunnustuksia ne ovat saaneet.
Esimerkiksi Hoyan yksilöllinen moniteholinssi Hoyalux iD MyStyle on palkittu vuoden optisena tuotteena Englannissa tämän vuoden huhtikuussa.
Itselläni on hyviä kokemuksia Essilorin ja Hoyan linsseistä isoissakin voimakkuuksissa. Itse pidän näiden kahden merkin yksilöllisiä monitehoja laadukkaina tuotteina.
Tuosta mainitsemastasi 1.74:n taitekertoimesta sen verran että periaatteessa tällä taitekertoimella olevien linssien pitäisi olla yhtä ohuita, mutta tämä ei ole kuitenkaan ihan yksiselitteinen asia. Myös linssin valmistustekniikka vaikuttaa paksuuteen. Tämän johdosta taitekertoimella 1,74 ja 1,7 valmistetut linssit voivat näyttää yhtä kauniilta ja ohuilta.
Eri linssien paksuutta voit vertailla siten, että pyydät optikkoliikkeessä laskemaan kuinka paksu heidän tarjoamastaan linssistä tulisi kehyksiisi. Ainakin osalla linssivalmistajista on olemassa ohjelmat, joilla voidaan laskea varsin tarkasti asiakkaan linssien paksuudet.
Näin saat tarkan arvot erimerkkisten linssien paksuudesta.
Valitettavasti kaikilla valmistajilla tällaisia ohjelmia ei kuitenkaan ole, tai vaikka olisikin, kaikki liikkeet eivät hyödynnä ohjelmien kaikkia ominaisuuksia.
Itse pitäisin kuitenkin linssin valinnassa tärkeimpänä asiana optista laatua. Paksuudessa tuskin tulee merkittäviä eroja.
Moikka, linssimestari!
Päädyin lopulta hankkimaan monitehojen ja työtehojen sijaan “syväterävät työlasit” eli ne, jotka silmillä onnistuu lukeminen, tietokonetyöskentely ja kotihommat. Kaksia laseja en voinut yhdellä kerralla tilata (money issue) ja nykymonareilla näen vielä hyvin matkata maailmassa.
Optikon kanssa jutellessa mulle selvisi, että ohennus lisää linssien kestävyyttä (“sitkeyttä”). Koska uusin tarvitsemiani vempeleitä vain pakon edessä, valitsin huomattavasti kalliimmat ohennetut (näköni numeeriset arvot eivät olisi tätä edellyttäneet), joiden toivon kestävän vähintään viisi vuotta.
Tilasin puheena olevat linssit omiin ensimmäisiin kehyksiini, jotka ovat hyvin kevyet (titaania) ja huomaamattomat ja joihin muun muassa näistä syistä olen kovasti mieltynyt. Omiin teettäminen olikin kalliimpaa kuin halpoihin kaupan malleihin. Ostin nuo ensimmäiset kehykseni aikanaan juuri sillä ajatuksella, että voin varaosittaa niitä tarpeen tullen.
Optiset testit kertoivat sen, minkä käytännössä olin havainnut: kauas näkeminen on nykylaseillani ok, mutta lähinäkeminen ei. Lähinäön arvoissa olikin 50 prosentin muutos liki kolmen vuoden takaisiin näkötesteihin. Oletan siksi, että luen nyt tilatuilla laseilla ainakin tuon kolme vuotta ellen pidempään (mikäli näköni ei äkkiä ala vauhdilla heiketä).
Nyt uusi kysymys.
Optikko kehui ensimmäisten kehysteni kuntoa ja totesi, että “tyynytkin ovat ihan kunnossa”. Keskustelun aikana selvisi – etten tiedä mitään! -, että tyynyjä joudutaan aika ajoin vaihtamaan, ja että mun kehykseni ovat mallia, joihin tyynynvaihto ei ihan polikliinisesti kävisikään, tarvittaisiin erikoisliikettä. Hmm. Nyt pyytäisinkin sulta pientä tyynypuhetta.
Kiitos taas kerran hyvistä neuvoista ja kovin tarpeellisesta blogista!
Ja kiitokset myös Nissenin Paula-optikolle, josko sattuu tätä joskus silmäilemään.
Hyvää ja kirkasta joulua kaikkille!
Hei Saila!
Mukava kuulla, että olette löytäneet optikkosi kanssa sinulle sopivan linssiratkaisun.
Osa ihmisistä joutuu tosiaan vaihdattamaan silmälasinsa nenätyynyt jopa parikin kertaa vuodessa.
Esimerkiksi voimakkaat ihon rasvat ja hiki voivat haurastuttaa ja liata tyynyt niin, että ne joudutaan uusimaan näin usein.
Valitettavasti en kertomasi perusteella keksi minkälaiset erikoisnenätyynyt laseissasi on, jos niiden vaihto ei onnistuisi optikolla.
Periaatteessa kaikki tyynyt ovat vaihdettavissa optikkoliikkeissä. Joskus kehyksissä on kuitenkin erikoiskiinnityksellä olevia nenätyynyjä, joita ei välttämättä ole suoraan liikkeen varastossa.
Tällä tarkoitan sitä, että jonkun valmistajan kehyksissä on yksilöllinen nenätyyny, jota ei ole muissa kehyksissä eikä kyseiseen kehykseen käy kuin samanlaiset tyynyt.
Suurin osa silmälasien nenätyynyistä on vakiokokoisella kannalla olevia ruuvikiinnitteisiä tai painettavia nenätyynyjä, jotka sopivat kehykseen kuin kehykseen. Tietenkin tyynyjen muodossa ja materiaalissa on eroja, mutta kiinnitystapa on yleensä aina jompikumpi kahdesta edellä mainitusta.
Oikein hyvää joulua myös sinulle!
Hei taas!
Kunhan saan lasini takaisin linssityksestä, palaan kuvailemaan tyynyjen kiinnitystä.
Tuosta likaantumisesta tuli mieleen: Ostin myös linssinpuhdistusainetta (koska olin lukenut puhdistamista käsitelleen tekstisi). Onko linssinpuhdistusneste ainetta, jolla voi pyyhkäellä myös tyynyjä? Vai onko siitä mitään apua?
Kiitos, kun poistit kummittelevan kuvani
Poistathan tästäkin? (Olen jo jyvällä kuvaneston suhteen, mutta asia on kesken.)
Hei Saila!
Mielestäni paras keino nenätyynyjen ja metallisten nenätyynynvarsien puhdistukseen on haalealla vedellä peseminen.
Varsinkin silikoniset nenätyynyt ovat niin huokoista materiaalia, että ne imevät lian sisäänsä. Likaantumisen estämiseen ei ole oikein mitään keinoa olemassa.
Hei!
Vahvuuteni silmälaseissani ovat oikea -2,75 ja vasen -3,oo. Nykyisiin laseihini otin sekä heijastuksen eston, etttä myös suositellun korkeamman taitekertoimen 1,61. Ajattelin tilata uudet lasit, mutta rahapulassa kysynkin onko perus taitekerroin 1,56 (tässä kyseisessä nettikaupassa perustaitekerroin 1,56 sisältyy hintaan) ihan ok, vaikka minun vahvuuksilleni suositellaan ottamaan taitekerroin 1,61…tarkoitan lähinnä linssien ulkonäön kannalta. Onko siis 1,56 siedettävän kaunis linssi eikä siis mikään selkeästi erottuva pullonpohja vai täytyykö minun sijoittaa pieni, mutta tällähetkellä elintärkeä rahasumma kauniimpien lasien puolesta?:) Kiitos vastauksesta vaikka olisi varmaan löytynyt tietoa paremmin tutkimalla blogiasi, mutta nyt kaipasin vain nopeasti tietoa! Mukavaa syksyn jatkoa!
Hei Ella!
Automaattisesti lasiesi hintaan kuuluvien linssien ohennuskerroin 1.56 on jonkin verran perusmuovilinssin taitekerrointa ohuempi. Näissä ihan perusmuovilinsseissä taitekerroin on 1.5.
Se kuinka paljon uudet linssisi olisivat vanhoja linssejä paksummat, riippuu esimerkiksi siitä minkä kokoinen uusi kehys on vanhaan verrattuna. Miinuslinssi on keskeltä ohut ja reunalta paksu, eli mitä isomman kehyksen valitset sen paksumpi linssi laseihin tulee.
Lisäksi on todella yksilöllistä miten ihmiset kokevat linssien paksuuden. Osa asiakkaista on esimerkiksi sitä mieltä että ohennetut -3 vahvuuksiset linssit ovat jo todella paksut ja osan mielestä taas -5 vahvuuksiset linssitkään eivät kaipaa ohennusta.
Näiden syiden takia minun on hankala sanoa mitään varmaa, mutta voisin kuvitella lasiesi olevan ihan siistin näköiset tuolla 1.56 taitekertoimen linsseilläkin.
Kiitos vastauksestasi!:)
Tämä info auttoi enemmän eteenpäin tekemään isojapieniä päätöksiä lasien ostossa!