Optiikkahiojan työ

Tilaa piilolinssit tai aurinkolasit Lensonilta

Nopea toimitus - Aina edulliset hinnat - Ilmainen palautus

Tilaa nyt Lensonilta

Optiikkahiojan työ on hyvin perinteinen optisen alan työtehtävä. Optiikkahiojan työtehtäviin kuuluu silmälasien valmistaminen ja korjaaminen optikkoliikkeissä tai erillisillä keskushiomoilla.

Optikkohioja tekee siis niin sanotun muotoonhionnan linsseille, joihin on ensin linssitehtaassa hiottu tarvittava voimakkuus ja tehty halutut pinnoitteet. Optiikkahioja hioo linssit asiakkaan kehyksen muotoiseksi siten, että linssit ovat asennettu optisesti oikein eli silmäteräväli ja rajankorkeus ovat oikeat.

Mielestäni optiikkahiojan työ vaatii hyvää käden ja silmän yhteistyötä ja pikkutarkkuutta sekä kykyä itsenäiseen työskentelyyn.

Optikkohiojien työ optikkoliikkeissä vähentynyt

Aikaisemmin monissa liikkeissä saattoi olla oma hioja tekemässä liikkeen myymien silmälasien muotoon hionnan. Viimeisen vuosien aikana ala on kuitenkin muuttunut niin, että monessa liikkeessä ei ole enää edes omia hiontalaitteita. Nykyään linssit hiotaan usein isoilla keskuspajoilla. Isoilla ketjuilla nämä keskuspajat eivät ole edes enää Suomessa.

Jonkin verran vielä löytyy kuitenkin pieniä optikkoliikkeitä, joissa on henkilöitä jotka toimivat samanaikaisesti sekä optisena myyjänä ja hiojana.

Optiikkahiojan työ katoamassa?

Valitettavasti nykyinen kehitys on aiheuttanut sen, että optiikkahiojan ammatti on pikku hiljaa katoamassa Suomesta. Mielestäni hiojan ammattiin ei kannata lähteä opiskelemaan ainakaan ellei työpaikkaa ole tiedossa.

Suurin osa hiojista on saanut koulutuksen työhönsä oppisopimuksella. Aikaisemmin myös Optiikka Media on järjestänyt optiikkahiojan ammattitutkintoon johtavaa koulutusta. Nykyistä tilannetta en tiedä varmasti, mutta käsittääkseni koulutusta ei ole enää järjestetty muutamaan vuoteen.

Optiikkahiojan palkkauksesta en osaa valitettavasti sanoa mitään tarkkaa.

Kirjoitus on julkaistu 2.5.2010 ja päivitetty 11.6.2014.

Tilaa piilolinssit tai aurinkolasit Lensonilta

Nopea toimitus - Aina edulliset hinnat - Ilmainen palautus

Tilaa nyt Lensonilta

Muut kirjoitukset samasta aiheesta

Kysy optisen alan ammattilaisilta

Blogissa kerrotaan näkemiseen liittyvistä asioista ja vastataan lukijoiden kysymyksiin. Tähän mennessä olemme vastanneet noin 1 000 kysymykseen. Kysymyksesi voit lähettää täältä tai kommentoida aiheeseen liittyvää kirjoitusta.


Lähetä kysymys optikolle täältä
Piilolinssioptikko Facebookissa