Optikon työpaikka avoinna Helsingin Yliopistollisessa sairaalassa

Piilolinssit, aurinko- ja silmälasit kaikki saman katon alta

Nopea toimitus: 95% tilauksista lähetetään 24 tunnin sisällä.

Tällä hetkellä HUS:ssa on avoinna mielenkiintoinen optikon työpaikka.

Optikkoa haetaan silmätautien kuntoutuspoliklinikalle, jossa tarjotaan erilaisia palveluita näkövammaisille potilaille. Ilmoituksen mukaan työhön kuuluu seuraavat tehtävät.

” Optikon työhön kuuluu näöntarkastukset, silmälasisovitukset, apuvälinesovitukset ja niiden opastus sekä neuvonta. Optikko osallistuu asiakkaiden hoitopolun suunnitteluun ja kuntoutussuunnitelmiin.”

Niin sanottuja sairaalaoptikoita löytyy isoimmista sairaaloista eli yliopistollisista sairaaloista ja keskussairaaloista. Tarkkaa sairaalassa toimivien optikoiden lukumäärää en tiedä, mutta veikkaisin heitä olevan enimmillään 10-20.

Nykyaikana kun optikoita on työttömänä, uskoisin että moni päättää hakea kyseistä paikkaa vaikka ei aikaisemmin olisikaan miettinyt sairaalassa työskentelyä.

Sairaalassa optikon työ poikkeaa paljon siitä mitä se on optikkoliikkeessä.

Liikkeessä työskentelevät optikot tekevät tutkimuksia henkilöille, joiden silmät ovat terveet. Silmätautien kuntoutuspoliklinikalle potilailla on taustalla jokin silmäsairaus tai silmävamma.

Käsitykseni ja kuulemani mukaan tämmöinen työ on varsin haastavaa mutta samalla myös palkitsevaa. Uskoisin HUS:n potilaiden olevan todella kiitollisia jos heidän näkemistään saadaan jollakin keinolla parannettua tai helpotettua.

Hakuilmoituksesta ei selvinnyt työaika, mutta kuvittelisin kyseessä olevan päivätyö. Tämäkin houkuttaa varmasti montaa optikkoa, joiden työ on muuttunut kokoajan enemmän ilta- ja viikonloppupainotteiseksi.

Muistaakseni edellisen kerran sairaalaoptikon paikka oli avoinna melkein puolitoista vuotta sitten Kuopiossa.

Tämmöisiä paikkoja on siis aika harvoin tarjolla.

Piilolinssit, aurinko- ja silmälasit kaikki saman katon alta

Nopea toimitus: 95% tilauksista lähetetään 24 tunnin sisällä.

LensWay.fi

Muut kirjoitukset samasta aiheesta

Kysy optisen alan ammattilaisilta

Blogissa kerrotaan näkemiseen liittyvistä asioista ja vastataan lukijoiden kysymyksiin. Tähän mennessä olemme vastanneet noin 1 000 kysymykseen. Kysymyksesi voit lähettää täältä tai kommentoida aiheeseen liittyvää kirjoitusta.


Lähetä kysymys optikolle täältä
Piilolinssioptikko Facebookissa
Piilolinssioptikko Google+:ssa

Kysymykset, vastaukset ja kommentit

  1. Tuo HUS in optikon paikka kiinnostaisi itseäni valtavasti, jollen olisi pienen optikkotukun vetäjä. Olen parikymmentä vuotta seurannut läheltä vastaavaa vakanssia ja sanoisin seuraavaa:
    – olet aidosti kiinnostunut ihmisistä
    – olet halukas toimimaan näöntarkkuuksissa, joissa monesti ei tehdä ihmeitä
    – olet valmis oppimaan ja kehittymään hyväksi ihmiseksi
    – haluat olla osana Stadin terveydenhuollon palveluita

  2. En tiedä kuka kollega tätä palstaa pitää, mutta näyttää todella hyvältä, kiitos ja hymiö,
    T, Timo