Piilolinssien käytön aloittaminen raskaana ollessa?

Tilaa piilolinssit tai aurinkolasit Lensonilta

Nopea toimitus - Aina edulliset hinnat - Ilmainen palautus

Tilaa nyt Lensonilta

Nimimerkki Lissu kysyi 1.4.2015

Hei,

voiko piilolinssien käytön aloittaa raskaana?

Mitä riskejä tähän voisi liittyä ja pitääkö raskaana ollessa muistaa piilareiden käytössä jotain erityistä?

Tarkoitus olisi käyttää niitä erityisesti parin kuukauden päässä vietettävissä juhlissa ja muuten hyvin satunnaisesti, jos ollenkaan.

Raskaus on vasta alussa. Minulla ei ole aiempaa kokemusta piilolinsseistä, näkö on noin -0,75 molemmissa silmissä, ellei hieman huonontunut.

Edellisessä raskaudessa näkö heikentyi jonkin verran.

Piilolinssioptikon vastaus

Hei Lissu!

Ihan ensimmäiseksi onnittelut raskauden johdosta!

Olen kirjoittanut aiheesta aiemmin kirjoituksen Raskaus, piilolinssit ja näkeminen yleensä. Sinun kannattaa ehdottomasti lukea tämä kirjoitus.

Sitten kysymyksiisi.

Piilolinssien käyttö voidaan aloittaa myös raskausaikana. Tällöin ei välttämättä kuitenkaan löydetä parhaimmalla mahdollisella tavalla istuvaa piilolinssiä. Tähän on syynä se, että raskaus voi aiheuttaa sarveiskalvon kaarevuuteen muutoksia. Lisäksi myös kyynelnesteessä tapahtuu muutoksia.

Osa naisista ei kuitenkaan pysty käyttämään mitään piilolinssejä raskaana ollessaan silmän kuivuuden johdosta.

Sinun tapauksessa, kun käyttö olisi satunnaista, suosittelisin sinulle kertakäyttöinssejä. Yleensä nämä toimivat mahdollisimman hyvin kuivassakin silmässä. Piilolinssisovituksessa sinulle valitaan parhaiten silmääsi sopivat linssit ja samalla optikko opastaa linssien turvalliseen käyttöön.

Piilolasisovitukseen kannattaa varata aika ajoissa. Näin ehdit opetella linssien käyttöä rauhassa ennen juhlia, joissa linssejä on tarkoitus pitää.

Kannattaa siis varata aika optikolle piilolinssisovitukseen mahdollisimman pian. Muista kertoa optikolle raskaudestasi. Tämä on optikolle tärkeä tieto, koska raskaus tosiaan vaikuttaa näkemiseen. Jos et halua yleisesti vielä puhua asiasta, niin tämä tieto ei varmasti leviä optikkosi kautta. Optikoillakin on vaitiolovelvollisuus eli kaikki terveyteesi liittyvät asiat pysyvät vain hänen tiedossaan.

Hyvää loppuraskautta ja toivottavasti löydätte hyvin toimivat piilolinssit!

Aiheeseen liittyviä kirjoituksia blogissani

Kysyttävää optikolta? Tässä osiossa vastaan lukijoiden lähettämiin näkemiseen liittyviin kysymyksiin. Jätä oma kysymyksesi tai katso kaikki kysymykset ja vastaukset Optikolta kysyttyä -osiosta.

Tilaa piilolinssit tai aurinkolasit Lensonilta

Nopea toimitus - Aina edulliset hinnat - Ilmainen palautus

Tilaa nyt Lensonilta

Muut kirjoitukset samasta aiheesta

Kysy optisen alan ammattilaisilta

Blogissa kerrotaan näkemiseen liittyvistä asioista ja vastataan lukijoiden kysymyksiin. Tähän mennessä olemme vastanneet noin 1 000 kysymykseen. Kysymyksesi voit lähettää täältä tai kommentoida aiheeseen liittyvää kirjoitusta.


Lähetä kysymys optikolle täältä
Piilolinssioptikko Facebookissa