Yllättävän monet etenkin noin 40-vuotiaat ovat siinä uskossa, että piilolinssien käytön aloittaminen vaatii silmälääkärissä käynnin.
Näin ei kuitenkaan enää ole, vaan piilolinssien käytön aloittamiseen riittää optikolla käynti. Aikaisemmin silmälääkärillä piti käydä, mutta käytäntö on muuttunut jo lähes 20 vuotta sitten.
Tietenkin on tilanteita, joissa optikko saattaa lähettää asiakkaan silmälääkärin vastaanotolle saadakseen silmälääkärin mielipiteen silmän terveyden tilasta. Tälläisiä tilanteita on esimerkiksi jokin lääkitys tai sairaus, joka voi vaikuttaa näkemiseen.
Mikäli optikko havaitsee omassa tutkimuksessaan jotain normaalista poikkeavaa lähetetään henkilö jatkotutkimuksiin silmälääkäriin. Tällöin silmälääkäri antaa tai ei anna lupaa piilolinssisovitukselle.
Mitä optikolla tehdään?
Ensimmäiseksi optikko haastattelee asiakasta ja selvittää milloin ja kuinka paljon asiakas haluaa käyttää piilolinssejä. Samalla selvitetään myös onko asiakkaalla toiveita linssityyppien suhteen.
Seuraavaksi tutkitaan näkö piilolinssejä varten ja mikroskoopilla tutkitaan silmän ulkoiset osat sekä mitataan silmän pinnan kaarevuus.
Näiden tietojen pohjalta optikko suosittelee asiakkaalle parhaiten käyttötottumuksiin ja silmään sopivat piilolinssit.
Mikäli sovituslinssit löytyvät suoraan varastosta jatkuu piilolinssisovitus linssin silmään laittamisella. Mikäli asiakas ei ole käyttänyt aikaisemmin piilolinssejä optikko asettaa linssit silmään.
Sitten arvioidaan linssin istuvuus silmässä ja näkeminen linssillä. Mikäli nämä ovat kunnossa siirrytään piilolinssien käytönopastukseen.
Monesti käytönopastukseen varataan uusi käyntiaika. Käytönopastuksessa harjoitellaan linssin käsittelyä, silmään laittamista ja poisottamista sekä puhdistusta. Kun asiakas osaa isenäisesti käsitellä linssejä hän saa koelinssit mukaansa.
Linssityypistä riippuen varataan vielä kontrollikäynti noin viikon – kuukauden päähän. Kontrollissa varmistetaan, että linssit soveltuvat asiakkaan käyttöön ja kirjoitetaan asiakkaalle piilolinssimääräys.
Lue myös kirjoitus Minkä ikäisenä piilolinssien käyttämisen voi aloittaa?
Pääpalkintona Lapponian 2800€ arvoinen kaulakoru!
Kysy optisen alan ammattilaiselta - vastaan jokaiseen kysymykseen
Tähän mennessä olen vastannut noin 500 kysymykseen ja kysymyksistä ja vastauksista on ollut varmasti iloa muillekin kuin kysyjille.
Kysy siis rohkeasti oma kysymyksesi!

Hei! Kuinka moni silmälasien käyttäjä käyttää myös piilolinssejä joko säännöllisesti tai satunnaisesti jos laskuista jätetään pois heikkoja laseja käyttävät asiakkaat, jotka voivat muutenkin edes tilapäisesti olla myös ilman laseja (jos ei tarvitse erityisen tarkkaa näköä kuten esim. autoa ajaessa)? Itselläni on lasit noin -5 enkä pärjää edes kävelylenkillä ilman silmälaseja / piilolinssejä joten hankin ekat piilarini silmälasien rinnalle kun sain tarpeekseni huurtuvista laseista. Ihan mielenkiinnosta uutena käyttäjänä kysyn että kuinka paljon meitä piilarien käyttäjiä on prosentteina silmälasien käyttäjistä?
ps. Oli mukava lukea juttusi piilolinssisovituksesta ja todeta että juuri noin optikkoni menetteli:-)
Hei!
Anteeksi, että vastaaminen on kestänyt. Blogini vaihtui uudelle alustalle(?) ja tämä on aiheuttanut väliaikaisia päivitysongelmia.
Optisen alan tiedotuskeskuksen teettämien tutkimusten mukaan säännöllisesti piilolinssejä käyttää noin kaksi prosenttia silmälasien käyttäjistä ja satunnaisesti noin kolme prosenttia.
Yleisintä piilolinssien käyttäminen yhdessä silmälasien kanssa on naisten ja nuorten sekä nuorten aikuisten ryhmissä.
Mukava kuulla, että sinulle on tehty piilolinssisovitus huolellisesti!