Olen aikaisemmin piilolinssinesteistä kirjoittaessani kertonut myös piilolinssien puhdistukseen ja hoitamiseen liittyvistä asioista. Päätin kuitenkin vielä palata aiheeseen, koska suurin osa piilolinssien käyttöön liittyvistä ongelmista johtuu huolimattomasta hoidosta.

Piilolinssien hoitamisesta ja käyttöohjeiden noudattamisesta on tehty useita tutkimuksia. Tutkimusten mukaan vain todella harva noudattaa täysin saamiaan käyttö- ja puhdistusohjeita. Tämä on mielestäni todella mielenkiintoinen asia, koska piilolinssit ja hoitomenetelmät ovat kehittyneet valtavasti. Näin piilolinssien oikean käytön ei pitäisi olla enää kovin hankalaa.

Miten piilolinssien puhdistus tapahtuu?

Omille asiakkailleni, joilla on käytössä yksi-nestejärjestelmään perustuva hoitosysteemi, neuvon seuraavanlaisen hoitokäytännön.

  • Kun piilolinssi poistetaan silmästä asetetaan linssi kämmenelle ja sen päälle kaadetaan reilusti piilolinssinestettä. Linssiä hangataan 10-15 sekuntia molemmilta puolilta eli tehdään pintapuhdistus.
  • Tämän jälkeen linssi huuhdellaan puhtaalla nesteellä.
  • Linssi laitetaan piilolinssikoteloon ja linssin päälle kaadetaan reilusti nestettä.

Samat puhdistusvaiheet toistetaan toiselle linssille.

Nestekohtaisen desinfioitumisajan jälkeen linssit voidaan ottaa taas käyttöön. Ennen silmään laittamista linssi huuhdellaan uudella piilolinssinesteellä tai piilolinssien huuhteluun tarkoitetulla suolaliuoksella. Kotelossa ollut neste kaadetaan pois. Kotelo huuhdellaan piilolinssinesteellä ja jätetään kuivumaan.

Mitä jokaisen piilolinssien käyttäjän tulisi muistaa linssien hoitamisesta

  • Ennen linssien käsittelyä kädet pestään huolellisesti saippualla ja kädet kuivataan.
  • Hoitonestettä käytetään ohjeen mukaan. Ohjeissa ei saa oikaista!
  • Linsseille annettuja käyttöaikoja sekä vaihtoväliä tulee noudattaa.
  • Piilolinsseille käytetään vain tarkoitukseen suunniteltuja hoitonesteitä.
  • Vanhentuneita nesteitä ei saa käyttää.
  • Piilolinssikoteloon tulee vaihtaa jokaisen käyttökerran jälkeen uusi puhdas neste.
  • Piilolinssikotelo tulee vaihtaa säännöllisesti ja puhdistaa jokaisen käyttökerran jälkeen puhtaalla hoitonesteellä huuhtelemalla.

Miten hoito-ohjeita laiminlyödään?

Eri tutkimusten mukaan lähteestä riippuen jopa 50-90% pilolinssien käyttäjistä ei noudata saamian käyttö- tai hoito-ohjeita. Huolimattomuus linssien käytössä ilmenee monella tapaa.

Todella yleistä on, että linssejä käsitellään epähygienisissä olosuhteissa, eikä käsiä pestä lainkaan tai ne pestään huolimattomasti. Monet eivät noudata linsseille annettuja puhdistus- ja hoitoohjeita eikä annettuja käyttöaikoja noudateta.

Myös hoitonesteen käytön kanssa säästetään liian monesti. Nestettä käytetään joko liian vähän tai jo kertaalleen käytettyä nestettä käytetään uudelleen.

Yllättävän yleistä on myös vanhentuneiden nesteiden, suolaliuoksen ja vesijohtoveden käyttäminen linssin puhdistukseen. Osa ihmisistä käyttää jopa sylkeä linssin huuhteluun ja kostuttamiseen.

Myös koteloiden puhdistaminen ja vaihtaminen unohtuu monelta.

Aiheesta lisää muun muassa Piiloset-sivustolla.

Mikäli oma hoitosysteemisi tuntuu liian hankalalta ja työläältä kannattaa jutella oman optikon kanssa. Tällöin voidaan miettiä kannattaisiko valita joku toinen hoitosysteemi tai toisenlaiset piilolinssit.

Kaikki kirjoitukset piilolinssien käsittelemisestä

Piilolinssien käsitteleminen
Piilolinssien laittaminen silmiin
Piilolinssien poistaminen silmistä
Mistä piilolinssin tietää olevan oikein päin?
Voiko piilolinssejä säilyttää vesijohtovedessä?
Piilolinssien puhdistus ja hoito laiminlyödään liian usein

Oliko kirjoituksesta hyötyä? Kerro siitä ystävillesikin:
  • Facebook
  • Twitter
  • del.icio.us
  • Digg
  • MySpace
  • Google Bookmarks

20 kommenttia

  1. hiu says:

    Hei!

    Olen tilanteessa, jossa minun on pakko käyttää piilolinssejä työni puolesta. Työaikana ne on siis pakko olla silmissä. Olen nyt huomannut silmissäni paksuuntuneita verisuonia ja iiriksen ympärillä on melkein kuin punertava rengas. Ei kai tämä ole hyvin vaarallista? Myös piilareit asetettaessa silmät tuntuvat hyvin aroilta, mutta tottuvat päivän mittaa.

    Olen laiminlyönyt piilolinssien puhdistusta pahasti ja huomasin piilarieni olevan myös hyvin paljon vanhentuneet. Voinko kuitenkin hankkia uudet piilolinssit ja hoitaa niitä paremmin saamatta silmiin sen pahempia vaurioita? Lepuuttaisin silmiäni siis työajan ulkopuolella täysin, mutta työajalla minun on kertakaikkiaan PAKKO käyttää piilareita.

    Kiitos jo etukäteen :)

  2. Hei Hiu!
    Silmien tuntuminen aroilta piilolinssien kanssa ei ole koskaan hyvä juttu.

    Suosittelen ehdottomasti, että varaat optikolle ajan piilolinssikontrolliin. Optikko pystyy valitsemaan sinulle mahdollisimman hyvin sopivan linssin. Samalla tulee tarkistettua onko linssien puhdistuksen laiminlyönti ja vanhentuneiden linssien käyttö aiheuttanut silmääsi pysyviä muutoksia.

    Jatkossa on todella tärkeää, että noudatat optikon antamia käyttöaikasuosituksia, puhdistat linssit huolellisesti ja muistat pitää riittävästi välipäiviä piilolinssien kanssa.

  3. Anonymous says:

    Minulla on keratoconuksen vuoksi käytössä kovat piilolinssit, joita olen hoitanut all-in-one-hoitonesteellä. Linssejä puhdistettaessa saa kuitenkin olla jatkuvasti varuillaan, ettei naarmuta linssejä kynsillä. Lisäksi ainakin kyseinen puhdistusneste on kohtalaisen arvokasta.

    Netissä olen nähnyt myynnissä ultraäänellä toimivia piilolinssien puhdistuslaitteita noin 20 euron hintaan. Valmistajan mukaan laite puhdistaa linssit 150 kHz ultraäänellä kahdessa minuutissa ja nesteenä voi käyttää suolaliuosta tai tislattua vettä. Mitä mieltä olet tuollaisten laitteiden toimivuudesta ja sopivatko ne kovien piilolinssien puhdistamiseen?

  4. Henkilökohtaisesti olen epäilevällä kannalla tuommoisen puhdistuslaitteen suhteen.

    Ultraääni varmasti irroittaa linssin pinnasta lian, mutta ongelmaksi muodostuu esimerkiksi linssien säilytys. Myös puhdistukseen käytetty suolaliuos tai tislattu vesi arveluttavat. Kyseiset liuokset eivät sisällä säilyttäviä aineita, eikä linssejä voi säilyttää kyseisessä nesteessä.

    En kuitenkaan osaa tarkasti sanoa miten tuo käytännössä toimisi ja kuinka se soveltuisi kovien linssien puhdistukseen. En ole tavannut kyseisiä laitteita optikkoliikkeissä, eikä yksikään piilolinssifirma ole niitä markkinoinut ainakaan niihin liikkeisiin, joissa olen työskennellyt.

    Itse en lähtisi hankkimaan tuommoista puhdistuslaitetta.

    Sinuna kysyisin optikoltasi soveltuisiko käyttämillesi linsseille jokin vetyperoksidipohjainen neste kuten Aosept. Tämän kanssa sinun ei tarvitsisi tehdä erillistä pintapuhdistusta ja näin välttäisit linssin naarmuuntumisen riskin.

  5. Mirka says:

    Hei,

    Ajattelin kysyä seuraavanlaista asiaa. Linssien puhdituksesta vieraasa maassa. Itselläni on käytössä acuvue oasys, hydraclear plus- piilarit (ne 2vkon välein vaihdettavat, eiks juu?).

    Olen menossa Englantiin muutamaksi päiväksi. Riittääkö, että puhdistan käteni paikallisessa vesijohtovedessä saippualla ja kuivatan kädet “tuulettamalla”, en siis kuivaa pyyhkeeseen hygienia syistä. Ja sitten vasta puhdistan linssini kädessä. Kuinka paljon vieraan maan bakteerikanta vaikuttaa puhdistukseen? olen myös miettinyt, että jos menisin Intiaan, niin siellä ei varmaan suositella käytettäväksi piilareita? Ainakin olen kuullut, ettei Venäjän joissakin kaupungeissa kannata edes pestä hampaitaan vedellä, kun siitä voi saada tyyliin jonkin lapamadon?

    Tämän haluaisin tietää. Roudaanko mukaan desifiointiainetta käsille?

    Kiitos sivustasi!

  6. Mirka says:

    ai niin sellainen juttu kuin… olin laittanut piilolinssit yöksi koteloon ja aamulla laitoin ne silmiini, kunnes tajusin, että ne oli olleet ehkä ei niin steriilissä, tai sanotaanko vanhassa piilolinssikotelossa (mutta se ei ole varmaa, oliko sitä joskus edes käytetty). Otin heti pois ja laitoin kertakäyttölinssit. edelliset linssit laitoin uusiin koteloihin ne, ja aion ne kohta puhdistaa ja laittaa yöksi siihen lillumaan… aamulla en ehtinyt tehdä sitä.

    eli siis… ehtikö nyt silmäni saada jonkin pöpön noista, ne ehti olla ehkä n 1min ajan silmillä ja laitoin heti uudet. ja onko turvallista käyttää noita vanhoja vielä, jos pesen ne normaalisti ja laitan yöksi desinfioitumaan?

  7. Hei!
    Acuvue Oasys Hydraclear Plus -linssiä voi käyttää viikon tai kahden ajan käyttötavasta riippuen.

    Englannissa voit käsitellä piilolinssejä pestyäsi kädet saippualla vesijohtovedessä. Kädet voit kuivata esimerkiksi paperilla.

    Käsidesien kanssa olisin varovainen, koska käsistä linssiin tarttuva käsidesi voi kirvellä todella voimakkaasti silmään joutuessaan.

    Intiassa huuhtelisin käteni vielä pullotetulla vedellä ennen linssien käsittelyä.

    Isoissa kaupungeissa ilmansaasteet saattavat aiheuttaa ongelmien piilolinssien käytössä, koska silmämme eivät ole niihin tottuneet. Silmät saattavat esimerkiksi kuivua helpommin ja linssit voivat likaantua.

    Ja toiseen kysymykseen. Mielestäni voit käyttää linssejä huoleti, kunhan puhdistat ne ensin hyvin ja laitat yön yli nesteeseen desinfioitumaan.

  8. Mirka says:

    Kiitoksia vastauksesta!

    Jätänkin käsidesin toistaiseksi pois sitten. Eli saippua ja vesi :) Halusinkin kuulla juuri näitä asioita. Olen miettinyt Intiaan matkaamista, mutta juuri tuo hygienia…ehkä parempi silloin käyttää kertakäyttölinssejä.

    Kiitos paljon sivustasi, on hienoa, että kysymyksiä voi esittää täällä mitä unohtui optikolta kysyä.

    Muuten.. kaverini ei täytä linssikotelossa olevaan rajaan saakka hoitonestettä, koska hän sanoo ettei usko millin tai parin puutteen vaikuttavan asiaan. Hän säästää sillä tavalla nestettä. En osaa sanoa, mutta itse ainakin täytän rajaan saakka, ellen jopa enemmänkin.

    Hyvää kevättä!

  9. Hei Mirka!

    Henkilökohtaisesti käyttäisin Intiassa kertakäyttölinssejä.

    Mitä vähemmän kotelossa on nestettä, sitä suurempi on riski, että linssi pääsee nousemaan nesteestä ja kuivahtaa. Mielestäni nesteen vähentäminen kotelossa ei tuo niin suurta säästöä nesteen kulutuksessa että tämä kannattaisi. Muutenkin suosittelen, että esimerkiksi linssien pintapuhdistusta tehdessä nestettä ei kannata säästellä. Puhdistus kannattaa aina tehdä reilulla määrällä nestettä.

    Mukavaa, että sivuistani on ollut hyötyä. Hyvää kevättä!

  10. henry says:

    tervehdys
    sellanen asia jäi vaivaamaan uutena piilolinsien käyttäjänä.
    optikolta saamani ohjelappusessa lukee että matkakotelon voi pestä kuumalla vesijohto vedellä ja jättää kuivumaan/ kuivata puhtaalla paperilla.
    ja oletettavasti tuon jälkeen käsitellä hoitonesteellä kun laittaa linssit koteloon.

    mutta solo care aqua hoitoneste pakkauksessa olevan lappusessa varoitetaan käyttämästä vesijohto vettä milläänlailla piilolinsien kanssa (lukuunottamatta käsien pesua) ja kotelo pitäisi käsitellä vain kyseisellä nesteellä ja heittää pois uuden pullon ja kotelon saatua.

    antoiko optikko vääränlaisen ohjeen?

  11. Hei Henry!

    Kotelo voidaan puhdistaa myös juoksevalla vedellä ja sitten sen annetaan kuivua tai kuivataan niin että kotelo on täysin kuiva kun linssit laitetaan sinne.

    Henkilökohtaisesti suosittelen kuitenkin aina piilolinssinesteellä tapahtuvaa kotelon huuhtelua. Mielestäni se on turvallisempi ja hygieenisempi vaihtoehto.

  12. henry says:

    kiitoksia vastauksesta.

  13. Mikko says:

    Hei!

    Hankin piilolinssit viikko sitten. Pari päiväää käytin piilolinssejä kuten optikko oli määrännyt, eli 4-5tuntia päivässä aluksi.

    Piilolinssit tuntuivat hyvältä, eikä laittamisessa ja pois ottamisessa ollut sen suurempia vaikeuksia. Silmät tuntuivat hyvältä myös piilolinssien pois ottamisenkin jälkeen.

    Parin päivän käytön jälkeen alkoi kuitenkin oikeassa silmässä tuntumaan erikoiselta. Ihankuin silmä olisi ollut kiinni, mutta ei kuitenkaan ole, todella vaikea selittää. Silmää liikuttamalla tuntuu välillä erikoiselta, vähän niinkuin “raskaalta”. Olen huomannut myös että sivusta tuleva valo suurentaa tätä oiretta.

    Olen nyt pari kertaa laittanut silmään Bepanthenin kosteuttavia/rauhoittavia/jne silmätippoja. Näistä on ollut ehkä hieman apua, mutta ei kuitenkaan kovin merkittävästi.

    Silmää kevyesti painamalla luomen päältä ja vertaamalla toiseen silmään on mielestäni pieni ero. Tämä oikea silmä on hieman “pullollaan”. Silmämääräisesti ei sitä kuitenkaan erota, joten voi olla vaan harhaluuloa. Silmä ei punoita eikä rähmi.

    Mistäköhän tämä voisi johtua? En ole uskaltanut laittaa piilolinssejä vielä uudestaan silmään, mutta ajattelin kokeilla että pahentaako se tuota oiretta, mitä mieltä?

    Kontrollikäynti minulla on maanantaina, joten siellähän se varmaan viimeistään selviää, mutta olisi kiva saada nyt jo mielipidettä tähän vaivaan.

    Kiitos!

  14. Hei Mikko!

    Näin silmääsi näkemättä minun on valitettavasti varsin hankala ottaa kantaa siihen mikä voi aiheuttaa kuvailemiasi tuntemuksia silmässäsi.

    Joskus normaali totuttautuminen piilolinssien käyttöön saattaa saada aikaan varsin erikoisia tuntemuksia. Toki ongelmaa voi olla myös linssien istuvuuden kanssa.

    Piilolinssikontrollissa asiaan saadaan varmasti selitys.

    Suosittelisin sinua pitämään linssejä silmässä maanantaina ennen kuin menet kontrolliin, jos suinkin pystyt. Näin optikko näkee mistä toisen silmän ongelma voi johtua.

    Sinun kannattaa siis laittaa linssit silmään vähintään muutamaa tuntia ennen kontrollia ja menemään linssit päässä kontrolliin.

    Toki voit soittaa myös optikollesi ja kertoa ongelmasta jo tässä vaiheessa.

  15. Lolly says:

    Hei!

    Miten tarkalleen ottaen suolaliuoksella huuhdellaan piilolinssi?

  16. Hei Lolly!
    Piilolinssien huuhtelu steriilillä keittosuolaliuoksella ei nykyään ole enää kovinkaan yleistä. Tämä sen takia, että valtaosa käytössä olevista nesteistä on niin sanottuja yksinestesysteemin nesteitä, eli samalla nesteellä voidaan tehdä kaikki puhdistusvaiheet.

    Ennen kuin aloitat huuhtelemaan linssejäsi suolaliuoksella kannattaa sinun kysyä asiasta omalta optikoltasi. Itse en osaa sanoa tarkempia suosituksia, koska en tiedä tarkemmin minkälaisia linssejä tai nesteitä käytät.

    Yleensä suolaliuoksella linssiä huuhdellessa linssi laitetaan kämmenelle ja linssin päälle kaadetaan reilusti suolaliuosta. Sitten linssiä huljutellaan tässä nesteessä ja lopuksi neste kaadetaan pois ja linssi laitetaan silmään.

    Suolaliuoksesta pitää muistaa se, että mikä tahansa suolaliuos ei käy.

    Suolaliuosta ei missään tapauksessa saa tehdä itse ja esimerkiksi apteekissa myytävä säilöntäaineeton steriili keittosuolaliuos pitää käyttää kerralla.

    Joskus vuosia sitten kun keittosuolaliuosta käytettiin enemmän, muutama asiakas kertoi ostaneensa apteekista litran pullon säilöntäaineetonta keittosuolaliuosta ja huuhdelleensa sillä linssejä monia viikkoja. Kyseinen neste ei kuitenkaan missään tapauksessa ollut enää ensimmäisen kerran jälkeen käyttökelpoista.

    Suolaliuosta käytettäessä kannattaa pitäytyä optikkoliikkeiden piilolinsseille valmistetuissa keittosuolaliuoksissa.

    Toinen muistettava asia on että piilolinssejä ei saa säilyttää tai desinfioida keittosuolaliuoksella, koska siinä ei ole säilyttäviä tai puhdistavia aineosia.

  17. Marika says:

    Hei, minulla olisi kysymys!

    Nimittäin, kun minulla on käytössä Acuvue-linssit (jatkuvakäyttöiset, 2vko), ja olen huomannut niiden reunuksen menevän helposti rikki, vaikka yritän hellästi pestä. Ehdin käyttää linssejä n. 2pv, ja oik puolen linssin reunus oli vioittunut – siis just ja just silmällä näki että reuna ei ole eheä. Otin uuden tilalle. kysymys kuuluu, että kannattaako käyttää samaa piilolinssikoteloa tälle uudelle (kotelo korkattu 2pv sitten)? olen lähes neuroottinen silmien hygienian suhteen :) Uuden kotelon otan kun molemmat linssit vanhenee, eli sen 2vkoa. Hyvin hankalalta tuntuu löytää piilolinssikoteloita, kun aina saa ostaa uuden pullon, jotta sellaisen kotelon saisi.

    kiitos sivustostasi!

  18. Hei Marika!

    Mielestäni voit käyttää kaksi päivää aikaisemmin käyttöön ottamaasi koteloa nyt käytössä olevien linssien vaihtoon asti.

    Mikäli sinulla on tarvetta lisäkoteloille, kannattaa kysäistä omalta optikolta onko hänellä myynnissä irtokoteloita. Yleensä niitä löytyy optikkoliikkeistä, vaikka niitä ei välttämättä olisikaan esillä hyllyssä piilolinssinesteiden kanssa.

  19. Marika says:

    Kiitos paljon vastauksestasi!

    Haluaisin kysyä piilolinssien puhdistuksesta vielä… puhdistuuko linssi, jos sitä pesee kevyesti? vaikea määrittää mikä on kevyesti… kun huomaan niiden hajoavan niin helposti ja yritän hellästi pestä vaan tuntuu ettei ne puhdistuisi kuin höyhenen lailla koskettaa :) Molempia puolia pesen 30sek.

  20. Hei Marika!
    Linssin pintapuhdistusta tehdessä linssiä ei tarvitse painaa voimakkaasti, eli linssi kyllä puhdistuu kevyestikin hankaamalla. Valitettavasti näin netin kautta tätä on kuitenkin hankala selittää tarkemmin, koska eri ihmisille ”voimakkaasti” ja ”kevyesti” voivat tarkoittaa kovin eri asiaa:)

    Yleensä linssien reunan rikkoutumisen syynä on se, että linssiä painaa vahingossa esimerkiksi kynnellä.

Lähetä kommentti tai kysymys

Käytettävissä olevat tagit: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <strike> <strong>