Piilolinssioptikko on jälleen avattu:)

Tilaa piilolinssit tai aurinkolasit Lensonilta

Nopea toimitus - Aina edulliset hinnat - Ilmainen palautus

Tilaa nyt Lensonilta

Reilun kahden vuoden tauon jälkeen on aika avata Piilolinssioptikko uudestaan ja alkaa kirjoittamaan teille näkemisestä ja siihen liittyvistä asioista entiseen tapaan.

Vaikka blogi onkin ollut kaksi vuotta tauolla, olemme kuitenkin miettineet uusia, aiheita jotka saattaisivat kiinnostaa blogin lukijoita. Jatkossa tulemme julkaisemaan uusia kirjoituksia säännöllisesti ja ennen kaikkea tulemme vastaamaan teidän kysymyksiin. Kysymyksiä optikolle voi jättää entiseen tapaan lomakkeen kautta tai kommentoimalla kirjoituksia.

Alun perin tauon ei todellakaan pitänyt olla näin pitkä, mutta elämä ei mene aina niin kuin suunnittelee.

Kahdessa vuodessa tapahtunut paljon

Optisella alalla on viimeisen kahden vuoden aikana tapahtunut muutamia isompia asioita, joihin tulemme palaamaan jatkossa blogikirjoituksissa. Yksi esimerkki muutoksista on optikko/optometristi -nimikkeen käyttö perustuen koulutukseen. Aiemmin kaikkien työnimike oli optikko koulutuksesta riippumatta.

Alan sisällä keskustelua aiheuttaa edelleen optikoiden/optometristien tekemät silmien terveystarkastukset ja silmänpohjakuvaukset.

Kaiken kaikkiaan optometristin ammattia viedään optisen toimalan järjestöjen sekä koulujen toimesta enemmän eurooppalaisen optometristin toimenkuvaa kohden. Tästäkin tulemme kirjoittamaan jatkossa.

Lisäksi sote vaikuttaa jo nyt ja tulee vaikuttamaan jatkossakin silmien terveydenhoitoon.

Näiden muutosten lisäksi yhä useampi liike kuuluu johonkin isoon ketjuun. Tästä minulla ei ole mitään lukuja olemassa, mutta optikkotuttujen kuulumisia seuratessa suuntauksen näkee selvästi. Yhä useampi meistä työskentelee siis Instrumentariumissa, Silmäasemalla tai Specsaversillä.

Kysymyksiin vastaamisen ja uusien kirjoitusten lisäksi tulemme myös päivittämään vanhoja kirjoituksia.

Tervetuloa jälleen Piilolinssioptikon mukaan!

Tilaa piilolinssit tai aurinkolasit Lensonilta

Nopea toimitus - Aina edulliset hinnat - Ilmainen palautus

Tilaa nyt Lensonilta

Muut kirjoitukset samasta aiheesta

Kysy optisen alan ammattilaisilta

Blogissa kerrotaan näkemiseen liittyvistä asioista ja vastataan lukijoiden kysymyksiin. Tähän mennessä olemme vastanneet noin 1 000 kysymykseen. Kysymyksesi voit lähettää täältä tai kommentoida aiheeseen liittyvää kirjoitusta.


Lähetä kysymys optikolle täältä
Piilolinssioptikko Facebookissa