Varsin monet piilolinssien käyttäjistä kärsivät silmien kuivumisesta, mikä hankaloittaa piilolinssien käyttämistä.

Tästä olen kertonut tarkemmin kirjoituksessani Kuivat silmät ja piilolinssit.

Kuivasilmäisyys voi hankaloittaa piilolinssien käyttöä tai pahimmillaan tehdä niiden käytön mahdottomaksi. Toisilla kuivumista on koko ajan ja toisilla vain tietyissä tilanteissa, kuten voimakkaasti ilmastoidussa tilassa.

Markkinoilla on useita kuiville silmille suunniteltuja linssejä, kuten silikonihydrogeelilinssit. Tämmöistenkin linssien kanssa saattaa kuitenkin esiintyä kuivumisoireita.

Kuivasilmäisyydestä kärsivät voivatkin käyttää kostutustippoja tuomaan lisämukavuutta linssien käyttöön.

Päätin kirjoittaa tästä oman kirjoituksen, koska aiheesta liikkuu paljon vääriä käsityksiä. Osa ihmisistä on väärässä uskossa luullessaan, että piilolinssien kanssa ei voi käyttää kostutustippoja. Osa ihmisistä puolestaan uskoo kaikkien kostutustippojen sopivan piilolinssien kanssa, mikä ei tämäkään pidä paikkaansa.

Kaikki kostutustipat eivät sovellu piilolinssien kanssa

Nykypäivänä on markkinoilla kymmeniä erilaisia kostutustippoja eivätkä kaikki näistä sovellu käytettäväksi piilolinssien kanssa tai käytössä on tiettyjä rajoituksia.

Osa kostutustipoista on laitettava linssittömään silmään ja tippojen laiton jälkeen on odotettava valmisteesta riippuen 10-30 minuuttia ennen linssien silmään laittoa.

Eräät kostutustipat soveltuvat puolestaan koville linsseille, mutta eivät pehmeiden linssien kanssa käytettäväksi.

Paras kostutustippa ilman rajoituksia oleva

Mielestäni paras kostutustippa piilolinssien käyttäjälle on sellainen, jota voi käyttää pitkin päivää ilman rajoituksia myös linssin ollessa silmässä. Tietääkseni lähes kaikki optikkoliikkeissä myytävät kostutustipat ovat tällaisia.

Piilolinssien käyttäjän kannattaa suosia myös säilöntäaineettomia kostutustippoja. Mielenkiintoinen uutuus tällä saralla on Piilosetin BioDrop -kostutustippa.

Apua apteekista tai optikkoliikkeestä valintaan

Kostutustippojen erilaisten ominaisuuksien takia niiden valinnassa kannattaa käyttää aina apteekkien tai optikkoliikkeiden henkilökunnan apua.

Vähintään kostutustipan valinnassa kannattaa tiedostaa, että kaikki tipat eivät sovellu ollenkaan piilolinssien kanssa käytettäväksi. Mikäli asiasta ei ole mitään mainintaa tuoteselosteessa, niin asia kannattaa varmistaa ennen käytön aloittamista.

Kannattaa myös muistaa, että kaikki tuotteet eivät sovellu kaikille. Kostutustipoissakin on siis eroja eikä kaverilla toimiva vaihtoehto toimi välttämättä sinulla.

Oliko kirjoituksesta hyötyä? Kerro siitä ystävillesikin:
  • Facebook
  • Twitter
  • del.icio.us
  • Digg
  • MySpace
  • Google Bookmarks

Lähetä kommentti tai kysymys

Käytettävissä olevat tagit: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <strike> <strong>