Piilolinssit netistä vai omalta optikolta?

Alkuperäiset piilolinssit edulliseen hintaan

Nopea toimitus: Lähes 97% tilauksista lähetetään tilauspäivän aikana.

Alensa.fi

Piilolinssien tilaaminen netistä on yleistynyt viime vuosina ja sama trendi näyttää jatkuvan koko ajan.

Optikkona olen erittäin huolissani tästä silloin kun piilolinssejä tilataan netistä ilman asianmukaista piilolinssimääräystä. Pahimmillaan olen kuullut ihmisistä, jotka eivät ole koskaan käyneet optikolla, mutta tilaavat silti linssejä ilman että optikko olisi ikinä tutkinut silmiä tai opastanut piilolinssien käytössä.

Yksi ongelmallinen ryhmä ovat etenkin nuoret tytöt ja värilliset piilolinssit tai crazy-linssit. Aivan liian moni nuori käyttää kyseisiä linssejä tietämättä sitä, että niidenkin käyttö vaatisi piilolinssisovituksen. Tässä asiassa toivoisinkin edes vanhempien tiedostavan asiaan liittyvät riskit.

Mielestäni näkö ei ole kuitenkaan niin vähäpätöinen aisti, jotta sen kanssa kannattaisi leikkiä ja riskeerata.

Netin keskustelupalstoja seuraamalla huomaa kuitenkin valitettavan hyvin, että kaikki ihmiset eivät selvästikään tiedosta minkälaisia riskejä vääränlaiseen piilolinssien käyttämiseen liittyy. Kaikista eniten ihmettelen niitä ihmisiä, jotka vastailevat netissä piilolinsseihin liittyviin kysymyksiin ilman että heillä olisi minkäänlaista tietoa piilolinssien käyttämisestä.

Myös optikkoliikkeessä asiakkaat kyselevät usein onko piilolinssien tilaaminen netistä turvallista. Osa asiakkaista kysyy asiaa aivan suoraan ja toiset kierrellen ja kaarrellen rivien välistä.

Jos tilaat piilolinssit netistä, niin mitä sinun tulee tietää?

Sinällään piilolinssien tilaaminen netistä ei ole vaarallista, mutta tällöin on tärkeää tietää seuraavat asiat.

  • Ennen tilaamista käy optikon tekemässä piilolinssisovituksessa, jossa selviää juuri sinulle sopiva piilolinssi.
  • Tilaa jatkossa vain ja ainoastaan tätä juuri sinulle sovitettua piilolinssiä.
  • Muista käydä säännöllisesti piilolinssikontrollissa.
  • Muista myös, että linssimerkkiä, linssien voimakkuutta tai mittoja ei kannata vaihtaa omatoimisesti. Jokainen linssimerkki on sovitettava erikseen silmään, vaikka linssin halkaisija ja kaarevuus olisivat samat tai lähes samat kuin entisissä piilolinsseissäsi. Myös piilolinssin valmistustekniikka ja materiaali vaikuttavat siihen miten linssi asettuu silmään.
  • Lopuksi on vielä hyvä muistuttaa, että vaikka joku piilolinssi olisi sopinut kaverillesi hyvin, niin tämä ei kerro millään tavalla sitä, että sama linssi toimisi myös sinulla.

Miksi optikolla kannattaa käydä säännöllisesti?

Paras tilanne piilolinssiasiakkaan kannalta on se, että hänen silmiänsä tutkivalla henkilöllä on historiatietoa pidemmältä ajalta asiakkaan silmistä. Tällöin nähdään mitkä muutokset silmissä ovat piilolinsseistä johtuvia ja mitkä jotain muuta. Samoin tarkistuksessa selviää miten erilaiset piilolinssit ovat toimineet asiakkaan silmässä ja onko nesteiden kanssa ollut ongelmia. Tällöin optikko pystyy etsimään asiakkaalle parhaan mahdollisen ratkaisun.

Piilolinssikontrollissa optikko pystyy varmistamaan, että käytössä oleva piilolinssi on turvallinen. Vaikka piilolinssi tuntuisi hyvältä silmässä, ei se kerro välttämättä yhtään mitään. Esimerkiksi liian tiukka piilolasi tuntuu voi tuntua oikein mukavalta, mutta samalla se saattaa estää verenkulkua silmän pintaosan pienissä verisuonissa.

Liiallinen piilolinssien käyttö aiheuttaa silmään hapenpuutetta. Hapenpuute puolestaan voi aiheuttaa pysyviä rakenteellisia muutoksia silmään.

Mitä aikaisemmassa vaiheessa pienetkin muutokset silmässä tai laiminlyönnit käyttöohjeiden noudattamisesta huomataan, sitä helpompi niihin on puuttua.

Tosiasia on, että liiallinen piilolinssien käyttö, vääränlaisten linssien käyttö tai käyttöohjeiden noudattamatta jättäminen voivat aiheuttaa silmään pysyviä muutoksia. Pahimmillaan nämä muutokset voivat olla jatkossa este piilolinssien käytölle. Valitettavasti kuitenkin vain kaksi prosenttia piilolinssien käyttäjistä noudattaa kaikkia saamiaan käyttöohjeita.

Omille asiakkailleni suosittelen kontrollia 6-12 kuukauden välein riippuen silmän kunnosta ja piilolinssien käytön määrästä.

Optikolla kuulet myös tuoteuutuuksista ja voit vertailla hintaa

Samalla kun käyt optikolla tarkastuksessa, kuulet onko markkinoille tullut uutuuksia, jotka voisivat olla parempia kuin käytössä olevat linssit.

Myös linssien hinta selviää optikkokäynnillä ja halutessasi voit vertailla sitä piilolinssien nettikauppojen hintoihin. Osa ihmisistä tekee valintansa ainoastaan halvimman hinnan perusteella ja tämä on toki ymmärrettävää.

Osa asiakkaista puolestaan arvostaa esimerkiksi osassa optikkoliikkeissä käytössä olevaa kestotilausjärjestelmää, jolloin asiakkaalle tulee sovittuna aikavälinä sovittu määrä linssejä postitse suoraan kotiisi.

Lisäksi osa liikkeistä tarjoaa maksuttomat piilolinssikontrollit asiakkaan ostaessa piilolinssit ketjun kautta joko myymälästä tai netistä. Toki liikkeellä saattaa olla jokin euromääräinen minimiostos, jolloin kontrollit tulee maksutta.

Olen myös kuullut, että joissain liikkeissä asiakas maksaa tietyn vuosimaksun, johon sisältyy kaikki mahdolliset piilolinssitarkastukset vuoden aikana.

Joka tapauksessa asiakkaalle itselleen jää valinta onko linssien hankkiminen helpompaa netistä vai omalta optikoltasi.

Piilolinssinesteen valinnasta

Myöskään piilolinssinestettä ei kannata vaihtaa omin päin. Henkilökohtaisesti mietin itse hyvin tarkkaan asiakkaan käyttötottumuksiin, linssin puhdistustarpeeseen ja valittuun linssiin sopivan piilolinssinesteen.

Mikäli muutat oma-aloitteisesti yhdistelmää, saattaa tämä mennä pieleen. Kaikki nesteet eivät sovi kaikille linssimerkeille.

Jos käytössä oleva neste ei mielestäsi sovi sinulle, käy reippaasti optikon puheilla. Tällöin hän vaihtaa sinulle uuden nesteen, joka soveltuu silmillesi ja linsseillesi.

Piilolinssisovitus samalla tavalla linssien ostopaikasta riippumatta

Osa asiakkaista tuntuu tavallaan häpeävän optikolla käyntiä silloin kun tarkoituksena on tilata piilolinssit netistä. Osa asiakkaista saattaa myös epäillä optikon tekevän työnsä huonommin, jos asiakas kertoo optikolle tilaavansa piilolinssit netistä.

Ainakin henkilökohtaisesti teen kuitenkin piilolinssisovituksen aina yhtä huolellisesti ja korkealla moraalilla, vaikka asiakas kertoisi reilusti haluavansa pelkän sovituksen. Tällä alalla työskentelevät ihmiset ovat kuitenkin myös terveydenhuollon ammattilaisia. Tähän ammatti-etiikkaan ei mielestäni sovi mitenkään työn tekeminen huonommin, jos asiakas ei tee ostosta omasta liikkeestä.

Optikon kannalta ärsyttäviä ovat kuitenkin asiakkaat jotka yrittävät saada piilolinssikontrollin veloituksetta ja sitten tilaavat linssit netistä. Lisäksi tässä työssä tulee vastaan myös asiakkaita, jotka haluaisivat saada muutaman piilolinssiparin ilmaiseksi, koska he eivät ole muistaneet tilata linssejä ajoissa. Valitettavasti tätä tapahtuu varsin usein. Linssit eivät ole kuitenkaan ilmaisia liikkeelle ja optikkokin haluaa palkan tehdystä työstä.

Aikaa varatessa kannattaa muistaa kertoa, että haluat nimenomaan piilolinssitarkastuksen. Jos asiakas on varannut ajan näöntarkastukseen, niin tällöin hänet saattaa ottaa vastaan optikko, jolla ei ole piilolinssien sovittamiseen tarvittavaa lisäkoulutusta. Toki myös optikkoliikkeessä pitää muistaa aina varmistaa tämä asia asiakkaan tilatessa aikaa.

Näin loppuun voisin sanoa, että optikon veloittama tarkastusmaksu on mielestäni pieni hinta silmien terveydestä.

Nähdään piilolinssisovituksessa!

Kirjoitus on julkaistu 25.1.2009 ja päivitetty 8.11.2013.

Alkuperäiset piilolinssit edulliseen hintaan

Nopea toimitus: Lähes 97% tilauksista lähetetään tilauspäivän aikana.

Alensa.fi

Muut kirjoitukset samasta aiheesta

Kysy optisen alan ammattilaisilta

Blogissa kerrotaan näkemiseen liittyvistä asioista ja vastataan lukijoiden kysymyksiin. Tähän mennessä olemme vastanneet noin 1 000 kysymykseen. Kysymyksesi voit lähettää täältä tai kommentoida aiheeseen liittyvää kirjoitusta.


Lähetä kysymys optikolle täältä
Piilolinssioptikko Facebookissa
Piilolinssioptikko Google+:ssa

Kysymykset, vastaukset ja kommentit

  1. Anonymous says:

    Kävin tänään optikolla piilarikontrollissa ja sain aika tylyä palvelua sen jälkeen kun kieltäydyin ostamasta linssejä heiltä ja sanoin tilaavani netistä. Optikko väitti ettei netistä saa samoja piilareita vaan väärennöksiä ja ne voi aiheuttaa vaikka mitä silmille. Tokaisi vielä ykskantaan että itse päätät mistä linnssis hommaat mutta älä tuu sitte meille valittaan jos ongelmia tulee.
    Oon jo kolmatta vuotta tilannu linssit netistä ja säännöllisesti käyny kontrollissa ja aina on kaikki ollu ok. Tosin aiemmin mua on ollu palvelemasa eri optikko joka ei tuominnut nettitilaamista. Ei ottanu oikeastaan mitään kantaa mutta ei siis loukkaantunutkaan vaikka en heiltä ostanut.Ei myöskään veloittanut tarkastuksesta ylimääräistä “sakkomaksua” niinkuin tänään kävi. Jouduin maksamaan tänään 40 euroa 20 euron sijaan siksi kun en heiltä ostanut. Jäi paskan maku suuhun.. ilmeiseti tämä on ihan optikkokohtaista miten nettitilaamisiin suhtaudutaan. Mutta mitä mieltä olet, oliko optikolla oma lehmä ojassa?

  2. Piilolinssioptikko says:

    Hienoa, että käyt säännöllisesti piilolinssikontrollissa, etkä tilaa ominpäin linssejä netistä.

    Valitettavasti et ole saanut optikoltasi kovin ammattimaista ja asiallista palvelua.

    Mielestäni missään tilanteessa ei ole oikein mollata kilpailijaa tai hänen myymiään tuotteitaan oli sitten kyseessä toinen optikkolikke tai nettikauppa.

    Varmasti optikoiden suhtautumisessa nettitilaamiseen on erilaisia kantoja.

    Oma kantani on, että jos hankit piilolinssisi tunnetusta nettikaupasta, etkä muuta itse piilolinssireseptiäsi, saat lähes varmasti samat linssit jotka sinulle on sovitettu.

    Kuitenkin joidenkin ketjujen Private label -linssien nimissä saattaa tulla sekaannuksia. Esimerkiksi Specsavers myy Easyvision One Day-linssiä, joka on eräiden nettikauppojen mukaan sama linssi kuin Focus Dailies. Oikeasti linssi voi olla Focus Dailies tai sitten kyseessä on SofLens One Day -linssi. Kyseinen ketju markkinoi siis kahta eri linssiä samalla nimellä.

    Optikko voi siis määrätä Easyvision One Day linssit tarkoittaen SofLens One Day -linssiä, mutta asiakas tilaakin netistä Focus Dailies -linssit.

    Oliko sinulle sanottu, että tarkastus maksaa 20 euroa, mutta se maksoikin 40 euroa?

    Monissa optikkoliikkeissä on niin sanottuja piilolinssisopimuksia tai kanta-asiakas jäsenyyksiä, jolloin asiakkaat saavat tarkastuksen ja piilolinssit tiettyyn pakettihintaan. Tällöin tarkastushinta saattaa olla edullisempi silloin kun linssit ostetaan samasta liikkeestä verrattuna pelkkään piilolinssikontrolliin.

    Luonnollisesti hinnoittelusta pitäisi kertoa asiakkaalle selkeästi hänen varatessaan aikaa.

  3. Anonymous says:

    Kiitos vastauksesta.
    Ei mulle sanottu etukäteen mitään että tarkastus maksaa 40 euroa jos en ota heiltä. Ei se ole ennenkään maksanut kuin sen 20 euroa, vaikka olen netistä tilannut. Mulle kävi kuitenkin ihan hyvin tässä, pistin nimittäin palautetta sinne tästä jutusta ja parin päivän päästä sieltä tuli anteeksipyyntökirje jossa oli 20 euron seteli mukana. Kirjettä ei tosin ollut kirjottanut tämä töykeä optikko vaan joku toinen. Olivat pahoillaan.

  4. Anonymous says:

    Hei,

    Olen itse tilannut netistä piilareita vajaan vuoden ajan, niin että olen laittanut samoja mittoja kun optikon määräämissä papereissa. Linssien kanssa ei ole ollut mitään ongelmia, ne ovat tuntuneet hyvältä silmässä. Luettuani juttusi netistä tilaamisesta säikähdin, että jos silmiini on kyseisistä linsseistä tullut jotain muutoksia. Minkälaisia tällaiset muutokset ovat ja voiko niitä itse huomata? Varasin juuri äsken ajan tarkastukseen, että katsovat silmäni läpi.=(

  5. Piilolinssioptikko says:

    Hei!
    Käsitinhän oikein, että olet tilannut linssejä reseptissä mainituilla mitoilla, mutta olet vaihtanut linssimerkkiä?

    Vaikka olisitkin näin tehnyt, niin tuskin vajaassa vuodessa on ehtinyt tapahtua mitään pysyvää. Joka tapauksessa on erittäin hyvä, että olet menossa vuosikontrolliin. Siellä selviää silmiesi tilanne ja nähdään soveltuvatko netistä tilaamasi linssit silmillesi.

    Vääränlainen linssi voi aiheuttaa esimerkiksi sarveiskalvon turvotusta, koska hapensaanti sarveiskalvolle voi estyä. Liian paljon liikkuva linssi voi aiheuttaa mekaanista hankausta silmän side- tai sarveiskalvolle. Liian tiukka linssi puolestaan voi painaa silmän verisuonia ja estää tai heikentää silmän pintasuonten verenkiertoa.

    Linssi voi olla silmällesi liian tiukka tai löysä, vaikka mitat olisivatkin täsmälleen reseptissä annetut. Myös piilolinssien valmistustekniikka ja materiaali vaikuttavat linssin silmään asettumiseen.

    Osan näistä ongelmista voi huomata itse. Silmissä saattaa tuntua esimerkiksi hankauksen tunnetta ja ne punoittavat. Osaa ongelmista ei puolestaan pysty huomaamaan millään itse. Esimerkiksi sarveiskalvon turvotuksen näkee vain mikroskoopilla katsomalla.

  6. Anonymous says:

    Olisinpa tiennyt tuon aikaisemmin, niin en nettilinssejä olisi koskaan enää tilannut… Ja siis olen tilannut juuri omille mitoilla eri linssejä. Netissä monilla palstoilla on henkilöitä, jotka kysyvät, mistä saada hyvät linssit. Useimmat eivät ole edes optikolla käyneet. En usko, että kovin moni tilaisi linssejä, jos tietäisi, mitä riskejä siihen sisältyy.

  7. Piilolinssioptikko says:

    Hei!
    Olisi mukavaa kuulla mitä optikolla sanottiin sinulle, oliko kaikki kunnossa?

    Ei netissä tilaamisessa ole kuitenkaan mitään pahaa tai väärää silloin kun pysytään täysin optikon määräämässä tuotteessa ja käydään säännöllisesti piilolinssikontrollissa. Suurin ongelman liittyykin juuri siihen, että ihmiset eivät tiedosta näitä asioita.

    Toki minusta olisi kuitenkin mukavaa, jos kaikki ihmiset ostaisivat piilarit liikkeistä, esimerkiksi meiltä:)

    Erilaiset piilolinsseihin liittyvät ongelmat vähenisivät selvästi, mikäli nettikaupastakin ostaessa joutuisi esittämään reseptin. Käytännössä tämä ei kuitenkaan toimi, koska reseptin todentamiseen ja lähettämiseen ei ole mitään tapaa olemassa.

    Ketjujen omissa nettikaupoissa tämänkaltainen systeemi on jo käytössä.

    Ehkä tulevaisuudessa piilareiden nettitilaamisessa voisi olla käytössä jonkinlainen sähköinen resepti.

  8. Piilolinssit netistä? says:

    Ilmeisesti jos tilaa piilolinssit netistä niin tulisi aina tilata täysin samat kuin mitä optikko on reseptiin kirjoittanut? Eli kuinka suuri merkitys on esimerkiksi eroavaisuuksilla linssin halkaisijassa – jos muuten linssit vastaavat reseptissä kuvattuja? Olen juuri vasta siirtynyt piilolinssien käyttöön, ja tilasin kyllä optikkoni ohjeistamat linssit… Mutta esimerkiksi myöhemmin olisin kiinnostunut kokeilemaan yötä-päivää linssejä. Tulisiko tällöin käydä taas optikolla kyselemässä ja tarkastuttamassa ja sitten vasta tilata piilolinssit netistä, jos optikko tähän antaa “siunauksensa”? 🙂

  9. Uusi linssimerkki on aina ehdottomasti sovitettava. Pienetkin muutokset linssin halkaisijassa, materiaalissa tai valmistustekniikassa vaikuttavat linssien sopivuuteen.

    Yötä-päivää linssejä ei missään tapauksessa kannata lähteä kokeilemaan itsenäisesti, koska kaikille kyseiset linssit eivät sovi.

    Optikolla yötä-päivää linssien sovituksessa varmistetaan, että linssien käyttö ei esimerkiksi aiheuta hapenpuutetta silmään. Tätä et voi itse huomata millään tavalla.

    Itse pyydän aina yötä-päivää linsseihin siirtyvän piilolinssiasiakkaan ensimmäiseen kontrolliin 3-4 nukutun yön jälkeen ja vielä uudelleen 2-3 viikon käytön jälkeen. Näin varmistetaan, että jatkuva käyttö ei aiheuta muutoksia silmiin.

    On todella tärkeää käydä säännöllisesti vähintään kerran vuodessa piilolinssitarkastuksessa optikolla, vaikka käyttäisikin optikon määräämiä linssejä.

  10. Mikke says:

    “joidenkin ketjujen Private label -linssien nimissä saattaa tulla sekaannuksia. Esimerkiksi Specsavers myy Easyvision One Day-linssiä, joka on eräiden nettikauppojen mukaan sama linssi kuin Focus Dailies. Oikeasti linssi voi olla Focus Dailies tai sitten kyseessä on SofLens One Day -linssi. Kyseinen ketju markkinoi siis kahta eri linssiä samalla nimellä.

    Optikko voi siis määrätä Easyvision One Day linssit tarkoittaen SofLens One Day -linssiä, mutta asiakas tilaakin netistä Focus Dailies -linssit.”

    Ööh.. Voiko tästä siis tehdä sen tulkinnan, että ainakin Specsaversin asiantuntijoiden mielestä linssin merkillä ei ole niin väliä kunhan vaan arvot on oikein?

    Minkähän takia muuten kaikissa(?) toorisissa kertakäyttölinsseissä on samat BC 8,6 ja diam. 14,2 arvot oletuksena? Nykyisessä kk-linssien reseptissäni BC 8,5 ja diam. 14,5. Tarkoittaako tämä nyt sitä, etten voi alkaa käyttää kertakäyttölinssejä? Ainakaan niitä edullisimpia merkkejä? Nykyisten kk-linssien valmistajankin kertalinsseissä arvot on 8,6 ja 14,2, vaikka kauppanimi on one day lisäystä lukuunottamatta sama. Hassua.

    Yleisesti kommenttina piilarit liikkeestä/netistä aiheeseen väittäisin minulle aikanaan määrätyn liikkeessä ne kaikkein kalleimmat linssit. Eikä yhtäkään ko. liikkeen optikkoa kiinnostanut onko kontrrolitarkastuksia tehty, niin kauan kun tilasin uudet linssit aina ko. liikkeestä.

    Tämän blogin kirjoittajan kanta vaikuttaisi muodostuvan vähän niin, että linssit voi tilata netistä kunhan käy ensin liikkeessä teettämässä optikolla tarkastuksen jokaisen pienenkin muutoksen yhteydessä – ja ostaa sitten linssit tämän sivuston mainoslinkkien kautta. 🙂

  11. Rakas ystävä,
    tämän perusteella et voi tehdä tulkintaa siitä, että Specsaversin asiantuntijoiden mielestä linssin merkillä ei olisi väliä, mikäli arvot ovat samat. Kyllä ne siellä Specsaversilla tietävät kummat linssit esimerkiksi Easyvison OneDay perheestä asiakkaalle on sovitettu, Dailies- vai Soflens-linssit.

    Ja itseasiassa kyseisissä linsseissä kaarevuudet ja halkaisijat eivät ole samat (Dailies 8,6 13,8 ja Soflens 8,6 14,2.)

    Nythän Specsaversillakin on tullut muutoksia linssien nimiin, eli varmasti tästäkin ongelmasta päästään.

    Kertakäyttölinssissä ja kuukauden vaihtovälin linssissä on erilainen materiaali, linssin paksuus sekä valmistustekniikka. Tämän takia en pysty sanomaan ilman tarkastusta sopiiko sinulle saman valmistajan kertakäyttölinssi.

    Etenkin toorisissä hajataitteisuuden korjaavissa linsseissä linssin valmistustekniikka vaikuttaa todella paljon siihen miten linssi istuu ja toimii asiakkaan silmässä.
    Monen asiakkaan kohdalla esimerkiksi Dailies Toric toimii hyvin, mutta SofLens Daily Disposable for Astigmatism ei toimi tai toisin päin.

    Näin meitä optikkoja ja optikkoliikkeitä on moneen junaan. En tiedä miksi optikkosi ei ole välittänyt onko kontrollit tehty. Itse olen aina ollut todella tarkka kontrolleista ja yrittänyt saada asiakkaat ymmärtämään niiden tärkeys.

    Ja tuosta optikolla käymisestä pienienkin muutosten takia. Niin se vaan on, että turvallinen piilolinssien käyttö edellyttää kontrolleja, kun linssiin tehdään pieniäkin muutoksia. Itsekin optikkona joudun pyytämään kollegaa arvioimaan omien, uusien piilolinssien istuvuuden ja sopivuuden silmääni. Itse en pysty sitä tekemään.

    Toki on joitain pieniä muutoksia, jonka takia optikolla ei kuitenkaan tarvitsisi käydä. Ongelmana on vain, että harva asiakas pystyy itse erottamaan pienen ja suuren muutoksen toisistaan. Tämänkin asian optikko kyllä kertoo asiakkaalle, kunhan asiakas vaikka soittamalla varmistaa muutoksen merkityksen.

    Minulle kyllä sopisi, että asiakkaat ostaisivat linssinsä aina optikkoliikkeestäni. Se ei vaan kuitenkaan auta, koska maailma on muuttunut ja varsinkin nuorille netti on tullut tärkeimmäksi paikaksi piilolinssien hankintaan. Mielestäni asiakkaat saavat tilata linssinsä mistä tahansa. Omalta osaltani haluan kuitenkin olla kertomassa minkä vuoksi optikolla tulisi käydä säännöllisesti ja mitä piilolinssien käytöstä tulee tietää vaikka ne tilaisikin netistä.

    Omalta osaltani voin sanoa omaavani erittäin vahvan ammattietiikan ja koen työni tärkeäksi ja merkitykselliseksi. Minusta tuntuu oikeasti pahalta kun keskustelupalstoilla esimerkiksi väitetään aina välillä, että “totta kai värillisten linssien tilaaminen netistä on mahdollista ilman optikolla käyntiä silloin kun niissä ei ole vahvuutta”.

  12. Mikke says:

    Ok, kiitos tästä! 🙂
    Ihmettelin vaan, että hitostakos sitä uutta satsia Specsaversilta tilatessa tietää kumpaa linssiä on aiemmin ollut, jos nimi ja arvot on täysin samat, mutta jos arvot on eri niin sittenhän se jo toki on helppoa.

    Kaipa se täytyy sinne optikkoliikkeeseen varata aikaa tarkastukseen. Olisihan tuo varmaan muutenkin jo korkea aika..

  13. työmies says:

    Hei
    netistä tilatessa ei aina saa kaikkia arvoja kohdalle

    eli kun minulla on:
    Ax 165 / 0
    Add 0.75 / 0

    tuon Ax:n oikean silmän 0-arvoa ei voi jättää netistä tilatessa nollaksi, vaan lomake vaahtii siihen suuremman luvun.
    Add 0.75 arvoakaan ei tunnneta vaan asteikko alkaa 1.00:sta

    Eli kysymykseni on voiko noilla arvoilla kikkailla paljonkin?
    jos syötän Ax 165/1 ja Add 1.00/0 niin kuinka pieleen menee jos vertaa reseptini arvoihin?

  14. Hei!
    Kaikki ohjelmat eivät välttämättä hyväksy akselinsuunnaksi nollaa astetta. Sinun kannattaa kokeilla meneekö tilaus läpi, jos laitat AX-kohtaan arvon 180. Tässä tapauksessa 0 ja 180 tarkoittavat samaa.

    Hajataitteisuuden korjauksen akselisuunta merkitään asteluvulla, joka on 0 ja 180 asteen välillä. Eli 0 ja 180 tarkoittavat molemmat vaakasuuntaa.

    Osassa linsseistä pienin lukulisäys eli add on +1.00. Jos siis valitset sen, vaikka reseptissäsi on arvo +0.75, on tilaamasi tuote 0.25 dpt voimakkaampi kuin reseptin arvo.

    En suosittele, että arvoja lähdetään itsenäisesti muuttamaan, koska silloin ne eivät vastaa tarkastuksessa todettua taittovirhettä.

    Tässä tapauksessa ehdottamasi muutokset ovat kuitenkin pienimmät mahdolliset, joita linssiiin voidaan tehdä. Mielestäni niiden ei pitäisi aiheuttaa ongelmia.

  15. Miettijä says:

    Optikollani linssien hinnat ovat kalliita ja valikoima
    esim. värillisille suppea. Onko mahdollista esim.
    tilata netistä mieleiset ja käydä kysymyssä sopivatko
    silmääni jos tiedän jo vahvuudet ja muut?

    En siis tarkoita juosta sisään ja vaan kysyä 😀 ihan
    varata sovitukseen ajan jne.

    Tarvitsen värilliset koska kerran tappelinn 2 tuntia että sain
    värittömät silmään ja tunnin pois. Ja ihan mitä vaan
    väriä en halua.

    Optikkoni tarjosi minulle vaihtoehdoiksi
    van yhtä värillistä linssi mallia (ennen tarkastusta jo) ja
    ne olivat tasaisesti värjättyjä ja vaaleille silmille.
    Ja minun omani valitettavasti ovat tummat. Niistä
    minulle sopivat vain ruskeat ja en pidä ruskeasta 😀

  16. Miettijä says:

    “Kuitenkin joidenkin ketjujen Private label -linssien nimissä saattaa tulla sekaannuksia. Esimerkiksi Specsavers myy Easyvision One Day-linssiä, joka on eräiden nettikauppojen mukaan sama linssi kuin Focus Dailies. Oikeasti linssi voi olla Focus Dailies tai sitten kyseessä on SofLens One Day -linssi. Kyseinen ketju markkinoi siis kahta eri linssiä samalla nimellä.”

    Löysin(kö?) apua tuohon 😀

    http://www.nettilinssit.fi/piilolinssien-merkkiopas.asp

  17. Juho says:

    Specsaversin asiantuntemusta saa kyllä epäillä, jos näihin tarinoihin on uskomista. Minulle itselleni kävi näin. Menin ostamaan piilarinestettä ja siellä oli kaksi käytännössä samanhintaista nestepurkkia. Toinen mahtoi olla Ciba Visionin tekema ja Toinen B&L. Kysyin sitten myyjältä, että kun käytän näitä piilareita niin kumpi noista nesteistä olisi parempi. Myyjä vain sanoi, että ota kumman haluat, ne on ihan samanlaisia. Ja minä sitten kysyin että varmastiko, entä jos vaihtaa merkkiä. Ja myyjä vain jatkoi että ei haittaa, niitä kyllä voi käyttää ristiin… Outoa tämän sivun perusteella ainakin.

  18. Miettijä says:

    Samassa paikassa minä kävin 😀 Ei haittaa mikään omat ovat
    silmäsi joilla leikit x) Kysy ensi kerralla toimiiko fairy 😀
    Sit jos vastaus on ei haittaa vaihda liikettä.

  19. Hei!
    Vastailen tässä kerralla useampaan asiaan.

    Periaatteessa voit tilata piilolinssit netistä ja varata optikolle ajan piilolinssisovitukseen. Tällaisessa tavassa on kuitenkin riskinä se, että tilaamasi linssi ei sovellukaan silmääsi. Siinä tapauksessa rahasi menevät hukkaan.

    Valitettavasti olet oikeassa siinä, että värillisten linssien valikoima on monessa liikkeessä varsin rajallinen. Monissa isoissa ketjuissa on myynnissä vain tietyn sopimustoimittajan linssejä ja tällöin toiselta valmistajalta ei ole mahdollista tilata linssejä. Oman kokemukseni perusteella pienistä yksityisistä liikkeistä on mahdollisuus saada enemmän eri valmistajien tuotteita.

    Ja tuosta lähettämästäsi linkistä. Useammalle sivustolle on kerätty näitä Private label -tuotteiden oikeita nimiä. Tässäkin taulukossa oli kuitenkin nopealla silmäyksellä ainakin muutamia epäloogisuuksia.

    Periaatteessa molemmat piilolinssinesteet ovat voineet olla linsseillesi sopivia niin sanottuja perusnesteitä. B&l ja Ciba Vision valmistavat molemmat erilaisia piilolinssinesteitä. Mikäli asiakas ei muista mitä nestettä hän on käyttänyt, yritän saada selville asiakkaan linssimerkin ja suosittelen sen perusteella sopivaa nestettä.

    Mikäli asiakas ei tiedä linsseistään muuta kuin, että ne ovat pehmeät, on suosittelu paljon hankalampaa. Periaatteessa tällöin voidaan käyttää mitä tahansa pehmeiden linssien nestettä tai voidaan valita perusneste tai kostuttava neste. Lisäksi useammaltakin valmistajalta löytyy toistensa kanssa samankaltaisia nesteitä. Eli joissain tilanteissa voi joutua sanomaan asiakkaalle, että kumpi tahansa kahdesta nesteestä soveltuu.

    Ihmettelen kovasti mikäli sinulle on kerrottu, että nesteitä voi käyttää miten sattuu ristiin. Sitä ei missään tapauksessa suositella.

  20. Miettijä says:

    Ok. Kiitos! Jos siis haluan tilata netistä ja mennä sovitukseen
    ensin varmaan kannattaa kysyä optikolta haluamastaan merkistä
    jos hän vaikka tietäisi samalta istumalta että se ei tule
    missään tapauksessa sopimaan? 🙂 Onko tietyn liikkeen optikoilla
    tietoja muista kuin kyseisen liikkeen suosimista merkeistä?

    Ja vähän aiheen vierestä mutta.. Voinko huoletta ostaa apteekista
    silmätippoja joissa sanotaan että sopii piilolinssien kanssa?
    Silmäni tuppaavat kuivumaan töissä enemmän kuin normaalisti.

    Ja kuuluisiko optikon antaa se resepti automaattisesti kun käy
    sovituksessa? Kävin 7 vuotta sitten eri optikolla hakemassa
    silmälaseja ja sain “reseptin?” muoviläpyskä nimen ja vahvuuksin
    sun muun kanssa. Ja muutama vuosi sitten vaihdoin optikkoa
    ja hain uudet silmälasit ja vuosi sitten piilarit. Kummallakaan
    kerralla en saanut muuta kuin käyntikortin. Joka tavallaan
    pakottaa minut aina samaan liikkeeseen. Enkä tajunnut siitä
    edes kysyä koska olin niin innoissani uusista piilareista.

  21. Hei!
    Huomasin, että olin unohtanut vastata tähän.

    Periaatteessa, mikäli optikolla on tiedossa silmäsi kaarevuudet yms voi hän sanoa suoraan, että joku linssi ei ainakaan sovi sinulle.
    Tietenkin ilman silmään laitettavaa linssiä on todella hankala / mahdoton sanoa soveltuuko joku linssi vai ei.

    Se kuinka paljon optikko tietää muista kuin liikkeen myymistä linsseistä riippuu ihan optikon omasta aktiivisuudesta ja kiinnostuksesta piilolinsseihin. Uskoisin suurimman osan optikoista omaavan jonkinlaisen tiedon isompien valmistajien linsseistä.

    Voit ostaa apteekista kostuttavia tippoja kun paketissa ilmoitetaan, että niitä voi käyttää piilolinssien kanssa. Mikäli epäilet tippojen sopivuutta piilolinssien kanssa, kannattaa asia varmistaa vielä apteekin henkilökunnalta.

    Mikäli sinulla on voimakasta silmien kuivumista, kannattaa tämän takia käydä silmälääkärillä. Tällöin tutkitaan onko asialle tehtävissä jotakin.

    Näöntarkastuksessa ja piilolinssisovituksessa käydessä pitäisi aina saada kirjallinen resepti. Mikäli sitä ei automaattisesti anneta, kannattaa resepti pyytää erikseen.

  22. Piilolinssit netistä says:

    Mitä eroja noilla linssien halkaisijoilla siis on? Eli jos on ihan vaan muutamasta millistä kysymys niin kuinka paljon se voi vaikuttaa piilolinssin sopivuuteen? Netistä tekis mieli tilata linssit, kun optikolla ovat sen verran kalliimmat… Eli jos on muuten aivan samanlaiset piilolinssit tietojen valossa, mutta halkaisijassa pieni ero, niin kuinka suuriin ongelmiin voi joutua ton takia?

  23. Hei!
    Sinun kannattaa ehdottomasti pitäytyä optikon määräämissä linsseissä.

    Mielestäni tuo kyllä kuulostaa vähän oudolta, jos linssin merkki, materiaali ja kaarevuus ovat samat kuin piilolinssimääräyksessä, mutta vain halkaisijassa on eroa.

    Tällöin tulee mieleen olisiko reseptissä tullut kirjoitusvirhe.

    Joka tapauksessa pienikin ero halkaisijassa saattaa vaikuttaa linssin sopivuuteen. Linssin kuuluu liikkua silmän räpäytysten mukana, mutta jos halkaisija on esimerkiksi liian pieni, saattaa linssi nousta räpäytysten mukana sarveiskalvolle ja aiheuttaa hankausta.

  24. pikku rillipää says:

    Kiva blogi 🙂

    …kävin Specsaversissa piilaritarkastuksessa heinäkuussa kyllästyttyäni silmälaseihin, sain mukaan (tai siis silmiin) sovitetut kuukausilinssit + ostin mukaan pienen pullon huuhtelunestettä linsseille = 41e johon sisältyi myös parin viikon päähän sijoittuva kontrolliaika. Resepteistä optikko ei puhunut mitään, merkkasi vaan tiedot asiakaskorttiin ja totesi vinosti hymyillen että tulet sitten kontrolliin parin viikon päästä niin voidaan sitten samalla tilata sinulle lisää linssejä.

    Kontrollitarkastuksessa totesin, ettei kuukausilinssi sittenkään tainnut olla minun juttu ja että kertakäyttöiset voisivat soveltua paremmin. Olin myös miettinyt tilaavani netin kautta piilarit jatkossa. Soviteltiin Dailies-linssit silmiin, kahdelle laatikolle olisi tullut hintaa 51e joten sanoin katsovani ensin saanko netistä halvemmalla tilattua. Optikko koetti vängätä pariin kertaan että tuskin siinä mitään eroa taitaa olla, sanoin kuitenkin edelleen että tarkistan ensin netistä itse… Pyysin reseptiä ja optikko (oli tällä kertaa eri kuin näöntark. tehnyt) laittoi vahvuudet, cylinterit ja akselit lapulle ylös (käyttämiäni linssin merkin tietoja ei, mainitsi vain että tuo Dailies) Kuulemma muita arvoja ei tarvitse.

    ..ennen kuin tähän blogiin törmäsin tilasin netistä Dailies toric one day -linssejä LensStoren kautta, mutta pakkaukset avattuani eivät näytä samalta kuin optikolla sovittamani linssit, linsseissä lukee vihreällä alareunassa OK ja reunoissa on kaksi vaakasuuntaista lyhyttä vihreää viivaa. Onko tietoa kuuluuko linssien näyttää sellaisilta? Nyt luettuani että Specsillä tosiaan saatetaan myydä eri nimillä “Easyvision One Day-linssiä, joka on eräiden nettikauppojen mukaan sama linssi kuin Focus Dailies. Oikeasti linssi voi olla Focus Dailies tai sitten kyseessä on SofLens One Day -linssi”….

    Mietin nyt olenko saanut “piraatti”linssit nettikaupasta, vai olenko sittenkin sovittanut optikolla “samalla nimellä” eri linssiä mikä selittäisi eriävän ulkonäön linssissä. Harmittaa koska en taida uskaltaa käyttää tilaamiani linssejä…

  25. Hei Pikku rillipää!

    Mukavaa, jos blogistani on iloa sinulle.

    Valitettavasti et ole mielestäni saanut asiallista palvelua.

    Yhä vieläkin on liikkeitä, joissa suhtaudutaan varsin nihkeästi siihen, että asiakas haluaa piilolinssireseptin mukaansa.

    Minun kantani on se, että liikkeen tulisi hinnoitella tarkastukset ja tuotteet selkeästi erikseen. Nykypäivänä on kuitenkin ymmärrettävää, että kaikki asiakkaat eivät hanki linssejä liikkeestä.

    Silloin kun asiakas maksaa liikkeeseen sovituksesta, tulisi hänen saada asianmukainen resepti, jossa on mainittu sovitettu linssi voimakkuuksineen ja mittoineen ja seuraavan tarkastuksen ajankohta.

    Sen ymmärrän, että ennen parin viikon käytön jälkeen tapahtuvaa kontrollia ei asiakkaalle anneta linssin tietoja, koska vasta kontrollissa varmistetaan linssin sopivuus asiakkaan silmään. Vasta tämän kontrollin jälkeen voidaan kirjoittaa piilolinssiresepti.

    Focus Dailies Toric linssiin on tullut reilu vuosi sitten lisää parametreja ja samalla linssiin tuli käsittelyä helpottava OK-merkintä sekä vaakatasossa olevat viivat jotka ovat sovitusta varten. Näistä viivoista optikko varmistaa minkä verran ja mihin suuntaan linssi pyörähtää silmässä.

    On siis mahdollista että optikkoliikkeen sovituslinsseissä ei ole vielä ollut näitä merkkejä. Avaamattomien linssien säilytysaikahan on useampi vuosi, eikä liikkeen ei ole ollut tarvetta uusia tämän muutoksen takia sovituslinssejään. Linssien halkaisijassa tai kaarevuudessa kun ei ole tapahtunut muutoksia.

    Uskoisin kyseessä olevan saman linssin, jos optikko on kerran sanonut että sinulle on sovitettu Dailies linssi.

    Esimerkiksi SofLens Daily Disposable for Astigmatism -linssissä on vain yksi linssin istuvuuden tarkastukseen suunniteltu merkki ja se on kello kuudessa.

    Sataprosenttisen varmuuden asiaan saat ottamalla yhteyttä optikkoosi ja pyytämällä häneltä kirjallisen reseptin, jossa näkyy myös linssin nimi mittojen ja voimakkuuksien lisäksi.

    Ketjujen Private label tuotteet ovat joskus asiakkaille hankalia, koska alkuperäisellä nimellä myytäessä myös linssien rasia saattaa olla aivan erinäköinen kuin ketjujen omissa merkeissä, vaikka kyseessä olisi aivan sama tuote.

    Alan ammattilaisenkin on välillä todella hankala pysyä mukana siinä mikä tuote jonkin ketjun oma merkki on alkuperäiseltä nimeltään, koska linssejä on nykypäivänä niin paljon markkinoilla.

  26. Halkaisijasta says:

    Netistä en ole löytänyt aivan omankokoisijani piilolinssejä.Haittaako jos piilolinssijen halkaisija on 2mm suurempi?

  27. Halkaisijasta says:

    Tai siis omankokoisijani kuukausilinssejä korjaan.Kertakäyttölinssejä kyllä löytyy jonkunverran,mutta ne tulisivat pidemmänpäälle aika paljon kalliimmaksi…

  28. Hei!
    Kaksi millimetriä halkaisijassa kuulosta pieneltä, mutta se on itse asiassa merkittävä ero. En siis voi missään nimessä suositella käyttämään halkaisijaltaan noin paljon isompaa linssiä.

    Lisäksi käsittäisin kertomasi perusteella, että sinulle on nimenomaan sovitettu kertakäyttölinssiä. Tällöin et voi vaihtaa pidemmän vaihtovälin linssiin ilman uutta sovitusta. Näin siis, vaikka mitat olisivatkin täsmälleen samat.

    Tämä johtuu siitä, että linssin sopivuuteen silmiin vaikuttaa mittojen lisäksi myös linssin materiaali ja valmistustekniikka, joka on lähes aina erilainen eri tuotemerkeillä ja vaihtoväleillä.

    Optikolta saatu piilolinssiresepti on voimassa siis ainoastaan reseptissä mainitulle linssimerkille ja mitoille.

    Suosittelen sinua käymään optikolla sovittamassa pidemmän vaihtovälin linssejä.

  29. Vilma says:

    Väittelimme ystäväni kanssa piilolinssireseptistä, voitko auttaa kumpi
    meistä oli oikeassa. Ystäväni oli sitä mieltä että kun on kerran käynyt optikolla sen
    jälkeen voi tilata mitä tahansa linssejä netistä. Itse olin sitä mieltä että vain sitä linssiä voi tilata mikä mainitaan reseptissä.
    Siis kaveri oli sitä mieltä että jos on käytössä on kertakäyttölinssi
    voi tilata samaa voimakkuutta olevat kuukausilinssit. Minun mielestä
    näin ei voi tehdä. Kumpihan meistä on oikeassa?

  30. Hei Vilma!
    Kyllä sinä olet oikeassa.

    Piilolinssimääräys koskee vain ja ainoastaan määräyksessä kerrottua linssiä.

    Piilolinssimääräys ei ole voimassa mikäli esimerkiksi linssityyppiä vaihdetaan kertakäyttölinssistä lyhyen vaihtovälin linssiin tai jos
    linssin mittoja muutellaan.

    Jokainen linssityyppi ja materiaali pitää sovittaa erikseen asiakkaan silmään, koska niiden istuvuus voi poiketa toisistaan.

  31. Piilolinssimies says:

    Tervehdys,

    Osaisitko sanoa, missä olisi tällä hetkellä hyviä piilarialoituspaketteja? Joku firma mainostaa radiossa jotain 25 euron pakettia millä sais tarkastuksen ja päälle vielä piilolinssien alotuspaketin. Mikäköhän firma tämä on?

  32. Hei Piilolinssimies!
    Valitettavasti en tiedä missä liikkeessä / ketjussa tuommoinen tarjous olisi menossa.

    Monesti näin kesäaikaan eri ketjuilla on erilaisia tarjouskampanjoita piilolinssien kokeilusta. Kannattaa siis kysellä asiaa paikallisesta optikkoliikkeestä.

  33. taina says:

    Hei, minulla olisi seuraavanlainen kysymys.MInulle on tehty silmien laserleikkaus muistaakseni Lasik vuosina 1997-1998 ja lääkärini Tampereella leikkauksen yhteydessä kerto,että en voisi leikkauksen jälkeen käyttää piilolaseja.Myöhemmin näköni on huonontunut,emkä käytä laseja enkä piilolinssejä.Autoa en aja,joten siksi näöllä ei väliä.Joskus myöhemmin olin näöntarkastuksessa silmälääkärillä ja kyselin mahdollista piilolinssin käyttöä värinvaihdos mielessäni,mutta mies silmälääkäri vain tuhahti sen olevan mahdotonta.
    KYSYMYKSENI: Tilaisinko nyt tarvitsimallani vahvuuksilla ja haluamallani värillä piilarit netistä vai onko optikkoliikkeessä velvollisuus auttaa minua valitsemaan sopivimmat linssit?Ja eikö voi pitää edes muutamaa tuntia piilolinssejä ,jos on laserleikkauksen käynyt läpi????Netistä niitä kuiteskin saa!!

  34. Hei Taina!
    Neuvoisin sinua kääntymään vielä silmälääkärin puoleen ja selvittämään olisiko piilolinssejä mahdollisuus käyttää.

    Optikko ei saa lain mukaan sovittaa sinulle piilolinssejä tai määrittää silmälaseja ilman silmälääkärin kirjallista lupaa, koska sinulle on suoritettu silmään kohdistunut leikkaus.

    Sinuna en lähtisi missään tapauksessa tilaamaan linssejä netistä omin päin.

    Osa laserleikkauksessa käyneistä pystyy leikkauksen jälkeen käyttämään linssejä ja osa ei. Eli tähänkään ei ole olemassa mitään yleispätevää ohjetta.

    Varaa aika silmälääkärille niin asian pitäisi selvitä sitä kautta.

  35. Wilma says:

    Saako piilolinssit heti kun menee niitä ostamaan vai pitääkö niihinkin laittaa niitä vahvuuksia ja odottaa muutama päivä samalla tavalla kuin tavallisiin laseihin?

    • Hei Wilma!
      Piilolinssien saatavuus riippuu siitä minkälaiset linssit ja voimakkuudet sinulle tarvitaan.

      Optikkoliikkeistä löytyy yleensä varsin kattavat valikoimat niin sanottuja sovituslinssejä, joilla päästään aloittamaan piilolinssisovitusta. Kaikenlaisia piilolinssejä ei kuitenkaan aina löydy suoraan liikkeestä, vaan ne joudutaan tilaamaan.

      Piilolinssisovitus menee yleensä niin, että siinä vaiheessa kun asiakas kykenee itse laittamaan piilolinssit silmään ja poistamaan linssit silmistä, hän saa niin sanotun koeparin tai koepareja linssejä mukaan kotiin.

      Varsinaisia myyntipakkauksia eli isompia paketteja on vaihtelevasti liikkeen varastossa.

      Isoissa myymälöissä saattaa olla useampaa linssityyppiä saatavilla varastosta, mutta pienemmissä liikkeissä kaikki linssit ovat tilattava tehtaan varastolta.

      Yhteenvetona siis voisi sanoa, että kun menet piilolinssisovitukseen optikolle ja opit siellä käsittelemään linssejä, niin yleensä saat joksikin aikaa riittävät piilolinssit mukaasi saman tien.

  36. Tyttönen says:

    Hei!

    Minulla olisi kysyttävää toorisista piilolinsseistä. Olen käyttänyt yli kaksi vuotta tavallisia miinuslinssejä korjaamaan näköäni, mutta nyt sain näöntarkastuksessa arvot joiden mukaan silmissä olisi hajataittoa. Jouduin hajataiton takia käymään uudestaan piilolinssisovituksessa testaamassa toorisia linssejä, mutten saanut reseptiä minkä vahvuiset linssini ovat. Ainoa saamani resepti on silmälaseihin ja optikko laski erilliselle paperille piilolinssien vahvuuksia. Haluaisin nyt tilata toorisia piilolinssejä netistä, koska optikkoliikkeen hinnat eivät todellakaan kestä opiskelijan budjettiani, mutta en tiedä vahvuuksiani. Olen katsellut netistä toorisia linssejä mutta niiden vahvuudet eivät täsmää silmälasireseptin voimakkuuksiin.

    Silmälasiresepti sanoo näin:

    Oikea: -2.50, cyl -0,75, ax 5
    Vasen: -3.00, cyl -0,50, ax 165

    Näin kun optikkoni laski jotenkin, että piilolinssien reseptissä molempien silmien vahvuuksista tulisi -3.00. Hän myös puhui jotain että vain oikeassa silmässä olisi korjattavaa hajataittoa. Muuttaako siis tuo sylinteri arvo silmän vahvuuksia jotenkin?

    • Hei!
      Toorisiin piilolinsseihin ei ole saatavissa yhtä paljon vaihtoehtoja hajataiton suhteen kuin silmälaseihin.

      Silmälaseissa hajataitto voidaan määrittää 0,25 dioptrian välein ja akselisuunta asteen tarkkuudella. Toorisissa piilolinsseissä hajataitteisuuden korjaus alkaa voimakkuudesta 0,75 ja linssejä on saatavissa puolikkaan välein. Akselisuunnat ovat 10 asteen välein.

      Valitettavasti en voi sanoa varmasti minkälaisia voimakkuuksia piilolinsseihisi on mietitty. Voi olla, että vasempaan silmääsi, jossa on vähemmän hajataittoa, tulisi ilman hajataiton korjausta oleva linssi ja oikeaan hajataittokorjaava linssi.

      Silloin jos sinulle on tehty täydellinen piilolinssisovitus, pitäisi sinun saada viimeistään jälkitarkastuksessa itsellesi niin sanottu piilolinssimääräys. Määräyksestä ilmenee voimakkuuden lisäksi sinulle sovitettu piilolinssi optisine mittoineen.

      Pelkällä piilolinssien voimakkuudella et tee mitään, koska jokainen piilolinssimerkki tulee sovittaa erikseen silmään. Näin saadaan varmistettua linssien istuvuus silmissä.

      Sinun kannattaa olla yhteydessä optikkoliikkeeseen, jossa kävit ja pyytää piilolinssimääräystä. Samalla kannattaa kuitenkin myös kysyä mitä linssit maksaisivat optikkoliikkeessä. Linssien hintoja vertaillessa kannattaa muistaa, että monet optikkoliikkeet tarjoavat piilolinssitarkastukset veloituksetta asiakkaalle joka hankkii linssit optikkoliikkeestä.

  37. Tomi says:

    Hei!
    Käytössäni on nyt kertakäyttölinssi ja haluaisin kokeilla kk-linssiä. Minulla siis toorinen linssi käytössä. Olen koittanut etsiä samoilla arvoilla olevia kuukausilinssejä mutta aina sylinteri skippaa arvoni mitä nyt käytän. Käyttämäni kertakäyttölinssit ovat todella hyvät.

    Käytössäni nyt: Dailies All Day Comfort Toric, vas. (-5.25, -1.50×70, BC 8.6, DIA 14.2)
    oik. (–5.25, -1.50×90, BC 8.6, DIA 14.2)

    Voisitteko suositella jotain tiettyä toorista kuukausilinssiä noilla arvoilla?

    • Hei Tomi!
      Valitettavasti et voi turvallisesti siirtyä linssityypistä toiseen ilman uutta piilolinssisovitusta.

      Jokainen linssityyppi on sovitettava silmään. Näin voidaan varmistua linssin oikeanlaisesta istuvuudesta.

      Vaikka linssin halkaisija ja kaarevuus olisivat samanlaiset kuin kertakäyttölinsseissä, ei välttämättä saatavilla ole samoja voimakkuuksia. Lisäksi linssin istuvuuteen silmässä vaikuttavat halkaisijan ja kaarevuuden lisäksi linssi materiaali, linssin paksuus sekä valmistustekniikka.

      Jos siis haluat kokeilla eri vaihtovälin linssiä, suosittelen sinua varaaman ajan optikolle piilolinssisovitukseen. Näin saat mahdollisimman hyvin toimivat linssit, joita on turvallista käyttää.