Optikkoliikkeeseen tulee säännöllisesti henkilöitä, jotka haluavat piilolinssit yksittäistä tapahtumaa varten. Melko usein kyseessä on omat häät, mutta välillä piilolinssejä kysellään myös muihin juhliin tai mainoskuvauksiin.
Myös yksittäistä käyttökertaa varten linssit tulee sovittaa, jolloin varmistetaan linssin sopivuus silmään.
Tärkeää on olla myös riittävän ajoissa liikkeellä. Välttämättä linssejä ei löydy suoraan varastosta, vaan linssit on tilattava.
Piilolinssit häitä tai muita juhlia varten
Omiin häihin piilolinssit haluavalle suosittelen linssien käyttämistä muutamina päivinä ennen häitä. Tämä on tärkeää, jotta silmät tottuisivat linsseihin.
Häissä on mahdollista, että piilolinssit ovat kerralla melkein koko vuorokauden silmissä. Tälläinen pitkä käyttörupeama saattaa aiheuttaa esimerkiksi niin voimakasta kuivumisen ja hankauksen tunnetta silmissä, että linssit on poistettava silmästä kesken juhlahumun. Linssit voivat myös aiheuttaa silmien punotusta, mikä ei luonnollisestikaan ole kivaa omissa häissä.
Linssien käsittelemistä, kuten silmään laittamista ja pois ottamista kannattaa harjoitella etukäteen.
Yksi mietittävä asia on myös se näyttääkö hääkuvissa omalta itseltään. Normaalisti aina silmälaseja käyttävä henkilö saattaa näyttää hääkuvassa “oudolta” piilolinssit silmässä.
Käyttöä ei voi opastaa puhelimessa
Mainoskuvausten kohdalla minulla on tullut joskus vastaan tapauksia, jossa ohjaaja on keksinyt, että tähän kuvaukseen mallille tarvitaan esimerkiksi crazy-linssit. Idean jälkeen avustaja saatetaan laittaa ostamaan linssejä optikkoliikkeestä ja vasta tällöin hoksataan, että linssit pitäisi sovittaa mallin silmään. Välttämättä malli ei edes osaa laittaa niitä silmiin ilman opastusta.
Huimimmassa tapauksessa minulle soitettiin erääseen optikkoliikkeeseen ja kysyttiin miten piilolinssit laitetaan silmään. Jotain mainoskuvausta varten oli tilattu netistä linssit ja sitten oli selvinnyt, että malli ei ollut koskaan käyttänyt piilolinssejä. Käytönopastukselle ei ollut kuulemma aikaa, kun oltiin liikkeellä todella tiukalla aikataululla. Kuvaukset olivat toisella puolella Suomea seuraavana päivänä ja malli oli tulossa suoraan kuvaksiin.
Tässä tapauksessa suosittelin kuvauspaikkakunnan optikkoliikkeen puoleen kääntymistä.
Kysy optisen alan ammattilaiselta - vastaan jokaiseen kysymykseen
Tähän mennessä olen vastannut noin 500 kysymykseen ja kysymyksistä ja vastauksista on ollut varmasti iloa muillekin kuin kysyjille.
Kysy siis rohkeasti oma kysymyksesi!

hei. olen menossa naimisiin ja haluaisi kovasti käyttää piilolinssejä hääpäivänä. ongelma onkin onko se mahdollista? minulla on diabeettinen retinopatia ja silmäni on leikattu ja laitettu silikonia pitämään verkkokalvoa paikallaan. toinen silmäni on jo sokea ja toista varten käytän kaksiteholaseja joissa todella paksut linssit. visus +0,4. joten onko minun mahdollista käyttää piilolinssejä ja millaiset niiden pitäisi olla?
Hei Jenni!
Kun toisessa silmässäsi ei ole näköä ja toisen silmän näkö ei ole normaali pitää sinun jo lainkin mukaan hankkia silmälääkäriltä lupa piilolinssisovitukseen.
Optikko ei saa ilman silmälääkärin lupaa sovittaa linssejä, jos asiakkaalla on jokin silmäsairaus, muuten näköön vaikuttava sairaus tai silmää on operoitu.
Diabeetikoilla silmän sarveiskalvon tuntoherkkyys voi olla alentunut ja tämä altistaa silmää tulehduksille ja vaurioille.
Eli sinun kannattaa varata aika silmälääkärille, niin hän pystyy kertomaan voidaanko sinulle sovittaa piilolinssejä.
mutta jos lupa tulee niin piilolinssejäkö löytyy näin huonollekin näölle? ei ole ideana siis täysin mahdoton?
Hei Jenni!
Kysymyksessäsi ei ole mainittu voimakkuuksiasi ja tuon visus-arvon perusteella niitä ei voi päätellä.
Asiakkaalla on kuitenkin harvoin niin paljon voimakkuutta, että hänelle ei olisi mahdollista sovittaa minkäänlaisia piilolinssejä.