Ripsien pidennys ja tästä seuraavat ongelmat

Piilolinssit, aurinko- ja silmälasit kaikki saman katon alta

Nopea toimitus: 95% tilauksista lähetetään 24 tunnin sisällä.

Olen aikaisemmin harkinnut joskus ripsien pidentämistä. Asiaa miettiessäni en ole edes osannut kuvitella, että tästä voisi seurata jotain ongelmia. Aloin miettimään asiaa kuitenkin enemmän erään asiakkaani kokemuksen takia.

Minulle tuli asiakkaaksi nuori nainen aiemmin sovittuun piilolinssisovitukseen ja hänelle oli laitettu edeltävänä iltana ripsien pidennys. Asiakkaan silmä oli kuitenkin selvästä vetistävä ja se oli ollut kuulemma ripsien pidennyksestä saakka myös kipeä ja valonarka.

Tässä vaiheessa epäilin luonnollisesti, että piilolinssisovitus jää tekemättä ja joudun lähettämään asiakkaan silmälääkärille. Varmistin kuitenkin asian vielä tarkastamalla asiakkaan silmät mikroskoopilla ja löysin sarveiskalvolta selvän hankauman. Näin piilolinssisovitus jäi tekemättä ja ohjasin asiakkaan silmälääkärille.

Itse en tiedä tarkalleen miten ripsienpidennykset tehdään. Asiakkaan mukaan hänen alaripset olivat teipattuina pidennystä tehdessä. Jäinkin epäilemään, että olisiko esimerkiksi teipin reuna voinut hangata silmään ja aiheuttaa haavauman sarveiskalvolle. Toki en voi ihan varmasti sanoa juuri ripsien pidennyksen aiheuttaneen ongelman, mutta aika selvältä tämä vaikuttaisi.

Tämän asiakkaan kokemuksen pohjalta aloin etsimään tietoa siitä onko muillakin ollut ongelmia ripsien pidennysten kanssa.

Ainakin eri keskustelupalstojen perusteella yllättävän monella tuntuu olevan ongelmia ripsien pidennysten kanssa. Herkistyminen pidennysten teossa käytetylle liimalle voi aiheuttaa todella pahoja allergisia reaktioita. Myös silmän pintaan tulevista haavautumista ovat kärsineet muutkin kuin minun asiakas.

Itse jäin ihmettelemään sitä, että aika moni pidennyksen ottaneista tuntui jatkavan pidennysten käyttämistä ongelmista huolimatta. Varsin moni on kokeillut toista ripsien tekijää tai sitten liimaa on kokeiltu vaihtaa. Pahimmillaan ongelmat tuntuvat kuitenkin jatkuvan ja jopa pahenevan kerta kerran jälkeen.

Itse tyydyn omiin ripsiin

Itsekin olen tosiaan jossain vaiheessa miettinyt ripsien pidennyksiä. Näiden kokemusten perusteella päätin tyytyä kuitenkin ihan omiin ripsiini. Jos tulevaisuudessa ripsien pidennys vielä kiinnostaa, niin selvitän ainakin hyvin tarkkaan mihin menen ottamaan pidennykset. Tekijällä pitää olla ainakin oikeasti koulutus pidennysten tekemiseen ja pitkä kokemus sekä mielellään jonkin oman tuttavan suositus.

Lisäksi kysyisin myös etukäteen, että onhan tekijällä vakuutusturva kunnossa, jos jotain ikävää sattuisi ripsien laitossa.

Tiedostavathan kaikki vaarat?

Jälkeenpäin jäin vielä miettimään, että tajuavatkohan kaikki ripsien pidennyksiä tekevät henkilöt kuinka vaarallista on jos esimerkiksi liimaa lentää silmään tai silmän pintaan tulee muuten haavauma. Myös allergisen reaktion vaarat olisi syytä tiedostaa.

Samalla mietin myös sitä, että toivottavasti asiakkaille kerrotaan rehellisesti mahdolliset riskit. Lisäksi asiakkaalla pitäisi olla tieto mistä hakea apua jos ongelmia tulee. Allergisen reaktion, silmien kivun, näön sumenemisen tai muiden silmäoireiden johdosta kannattaa olla hyvin matalalla kynnyksellä yhteydessä yleislääkäriin tai silmälääkäriin.

Netin keskustelupalstojen mukaan varsin moni kärsii mahdollisista ongelmista itsekseen, eikä ole edes yhteydessä ripsien tekijään.

Mielestäni aina jos silmät reagoivat jotenkin ripsien laittamiseen, kannattaisi tästä olla yhteyksissä niiden laittajaan.

Tulevaisuudessa lisätietoa ripsien pidennykseen liittyvistä ongelmista tuo Metropolian optometrian opiskelijoiden päättötyö. Itse odotan mielenkiinnolla minkälaisen kuvan tämä päättötyö tuo ripsien pidennyksestä. Toki voi olla myös, että valtaosalle ripsien pidennys ei aiheuta minkäänlaisia ongelmia.

Piilolinssit, aurinko- ja silmälasit kaikki saman katon alta

Nopea toimitus: 95% tilauksista lähetetään 24 tunnin sisällä.

LensWay.fi

Muut kirjoitukset samasta aiheesta

Kysy optisen alan ammattilaisilta

Blogissa kerrotaan näkemiseen liittyvistä asioista ja vastataan lukijoiden kysymyksiin. Tähän mennessä olemme vastanneet noin 1 000 kysymykseen. Kysymyksesi voit lähettää täältä tai kommentoida aiheeseen liittyvää kirjoitusta.


Lähetä kysymys optikolle täältä
Piilolinssioptikko Facebookissa
Piilolinssioptikko Google+:ssa