Silmälääkärin todistus mopokorttia varten?

Piilolinssit, aurinko- ja silmälasit kaikki saman katon alta

Nopea toimitus: 95% tilauksista lähetetään 24 tunnin sisällä.

Nimimerkki Hämmentynyt kysyi 16.12.2015

Moi, osaatko sanoa kuinka kauan silmälääkärin todistus on voimassa? 

Käyn vuosikontrollissa lähinnä sen takia, että omaan riskin sairastua silmänpainetautiin. Viime helmikuussa lääkäri oli ilmeisesti kirjoittanut johonkin nettiin, ettei näköni riitä mopokorttiin.

Nyt joulukuussa kävin koululääkärillä, jotta saisin nuorisonterveystodistuksen. Sain molemmila silmillä 0,5 ja risat. Hän ei kuitenkaan suostunut kirjottamaan sitä, sillä ei kuulemma voi kävellä erikoislääkärin yli!

Ensin hän ei suostunut mittaamaan näköäni ollenkaan sen jälkeen kertoi syyks ettei näkökenttää voi mitata silmien värveen takia ja yht äkkiä taas siihen ettei voi kävellä toisen lääkärin yli.

Vaatii silmälääkärin todistusta eikä minulla ole varaa siihen, eikä se ole reilua. Seuraava kontrolli vuoden päästä. Mitä tehdä?

Piilolinssioptikon vastaus

Hei!

Silmälääkärin todistuksen voimassaoloaika riippuu todistuksesta tai siitä mihin tarkoitukseen se on kirjoitettu.

Silmälasiresepti on voimassa kuusi kuukautta todistuksen kirjoittamisesta. Ajokorttia varten kirjoitettu todistus ei muistaakseni saa olla kolmea kuukautta vanhempi.

Koska yleislääkäri ei ole pystynyt tutkimaan kaikkia ajoterveysvaatimuksen osa-alueita silmävärveen vuoksi, on hän toiminut oikein lähettäessäsi sinut silmälääkärille jatkotutkimuksiin. Kun yleislääkärillä ei täyty ajoterveydelle asetetut näkövaatimukset tai niitä ei saada tutkittua, täytyy yleislääkärin lähettää potilas jatkotutkimuksiin.

Puhuitteko muuten yleislääkärin kanssa siitä riittääkö optikon lausunto näkökyvystä ajokortti-asiassa? Mopokorttia, kuten muitakin ajokortteja varten myös optikko voi tarkastaa näkökyvyn ja tämä todistus toimitetaan yleislääkärille.

Entä puhuitteko siitä, että saisit lähetteen julkiselle puolelle silmälääkäriin? Tällöin käynti olisi huomattavasti edullisempi kuin yksityisellä silmälääkärillä.

Aiheeseen liittyviä kirjoituksia blogissani

Kysyttävää optikolta? Tässä osiossa vastaan lukijoiden lähettämiin näkemiseen liittyviin kysymyksiin. Jätä oma kysymyksesi tai katso kaikki kysymykset ja vastaukset Optikolta kysyttyä -osiosta.

Piilolinssit, aurinko- ja silmälasit kaikki saman katon alta

Nopea toimitus: 95% tilauksista lähetetään 24 tunnin sisällä.

LensWay.fi

Muut kirjoitukset samasta aiheesta

Kysy optisen alan ammattilaisilta

Blogissa kerrotaan näkemiseen liittyvistä asioista ja vastataan lukijoiden kysymyksiin. Tähän mennessä olemme vastanneet noin 1 000 kysymykseen. Kysymyksesi voit lähettää täältä tai kommentoida aiheeseen liittyvää kirjoitusta.


Lähetä kysymys optikolle täältä
Piilolinssioptikko Facebookissa
Piilolinssioptikko Google+:ssa