Aika monelle asiakkaalle tulee yllätyksenä, se että silmälasiresepti tai piilolinssiresepti ovat voimassa enintään kuusi kuukautta tarkastuspäivästä. Aika usein reseptin kuvitellaan olevan vuoden voimassa samalla tavalla kuin lääkereseptikin yleensä on.
Onpa vastaan sattunut asiakas, joka on ihmetellyt, kun en suostunut tekemään laseja “aika hiljattain” (5 vuotta sitten) hankitulla reseptillä.
Reseptiin on voitu merkitä myös lyhyempi voimassaoloaika, jos kyseessä on esimerkiksi kasvava lapsi tai kyseessä on henkilö, jolla on etenevä silmäsairaus.
Ohjeet reseptin voimassaoloajaksi on annettu vuonna 2009 Suomen Optikkoliikkeiden Liiton ja Optisen Alan Tiedotuskeskuksen järjestämällä Optikkoalan kuluttajaoikeudelliset asiat ja eettiset käytännöt -koulutuskiertueella.
Myös kuluttajaviranomaiset ovat samaa mieltä siitä, että resepti on voimassa enintään puoli vuotta.
Miksi tällainen voimassaoloaika?
Puolen vuoden voimassaoloaika on olemassa, koska ihmisen näkö voi muuttua hyvin nopeastikin. Mikäli lasit tai piilolinssit hankitaan vasta yli puolen vuoden päästä tutkimuksesta, ei mahdollisissa ongelmatapauksissa voida enää tietää varmasti onko tarkastuksessa tapahtunut virhe vai onko henkilön näkö muuttunut jo tässä ajassa.
Optikkoliikkeen on aina informoitava asiakasta reseptin voimassaoloajasta. Mikäli asiakas kuitenkin haluaa hankkia lasit vanhentuneella reseptillä, on vastuu lasien voimakkuuksien oikeellisuudesta aina asiakkaalla.
Vanhan reseptin käyttämiseen ei ole mitään syytä
Mielestäni asiakkaan ei kannata missään tilanteessa hankkia silmälaseja tai piilolinssejä vanhalla reseptillä. Vanhaa reseptiä käyttämällä on aina se vaara, että uusilla laseilla tai piilolinsseillä ei näekään kunnolla.
Näöntarkastuksen osuus lasien tai piilolinssien kokonaishinnasta on kuitenkin yleensä niin pieni, että vanhaa reseptiä käytettäessä säästetään todellakin väärästä paikasta.
Lisäksi nykyään moni optikkoliike tarjoaa ilmaisia näöntarkastuksia ainakin silloin kun lasit ostetaan kyseisestä liikkeestä.
Saat 5€ kokeilualennusta!
Kysy optisen alan ammattilaiselta - vastaan jokaiseen kysymykseen
Tähän mennessä olen vastannut noin 700 kysymykseen ja kysymyksistä ja vastauksista on ollut varmasti iloa muillekin kuin kysyjille.
Hei!
Mietin tuossa silmälasireseptiäni, ja seuraavaa kohtaa siitä mitä en aiemmin huomannutkaan, kuin vasta nyt kun toisia lasia lähdin hankkimaan. Eli miksi “kauas” näön kohdalle on merkitty molemmille silmille + 0,75? Eikö plussanäkö olekaan aina sitä “lähelle” näköä? Tai siis sen vaikeutta..? Vai miten?
Hei Kaija!
Plussanäkö ei aina tarkoita ongelmia lähelle näkemisessä.
Kertomasi perusteella sinulla on kaukotaitteisuutta, jota korjataan plusvoimakkuudella.
Tarkemmin kaukotaitteisuudesta eli hyperopiasta olen kirjoittanut kirjoitukseen taittovirheestä.
Hei!
Menin silmälasiliikkeeseen ja tilasin lasit 8 kuukautta vanhalla reseptillä.
Minulle ehdotettiin kyllä silmien tarkistamista liikkeen optikolla, mutta kieltäydyin en nimittäin osannut ajatella, että silmälasit eivät mahdollisesti olisikaan sopivat. Näinhän anhoilla laseillanikin vielä kohtuuhyvin. Asiaa selvittelin ja yritin vedota siihen, että miksi suostuttu vanhentuneen reseptin perusteella tekemän laseja vaikka kyseessä on moniteholasit. Nimittäin vasemmassa silmässä oli sen verran eroa siihen vanhentuneeseen reseptiin että lähinäköasetusten kanssa aiheutti sen etten nähnyt sillä kunnolla valmistuneilla laseilla. Optikko on vaan sitä mieltä etteivät he ole voineet puuttua asiakkaan päätökseen – toki jos minua olisi valistettu olisin näköni tarkistanut. Nyt joudun ostamaan linssit uudelleen…. minua harmittaaniin vietävästi. Tiedän kyllä nyt miten silmälasit pitää hankkia se on selvä. Näinkö nyt todella on täysin minun syykseni laskettava asia?
Hei Arja!
En kovin mielelläni ota kantaa tämmöisiin ongelmatilanteisiin joihin on päädytty asiakkaan ja optikkoliikkeen välisen keskustelun tai sen puutteen takia.
Näin yleisellä tasolla voin sanoa, että valitettavasti optikolla ei ole oikein mitään tehtävissä mikäli asiakas haluaa hankkia lasit yli puoli vuotta vanhalla reseptillä.
Optikon pitäisi kuitenkin kertoa selvästi miksi uusi tarkastus olisi paikallaan sekä varoittaa asiakasta siitä että vanhentuneella reseptillä hankittujen lasien hankinta tapahtuu asiakkaan omalla vastuulla.
Jos asiakas ei kuitenkaan suostu uusintatarkastukseen ei optikko voi pakottaa asiakasta tähän, vaan lasit myydään asiakkaan niin halutessa yli puoli vuotta vanhalla reseptillä.
Todella harmillisia ovat tilanteet joissa vanhalla reseptillä hankituiden lasien kanssa on ongelmaa. Mikäli ongelmat johtuvat muuttuneista voimakkuuksista, ei liike ole niistä vastuussa.
Osa liikkeistä saattaa kuitenkin tulla vastaan uusien linssien hinnassa.
Valitettavasti en osaa siis neuvoa muuta kuin että sinun kannattaa vielä keskustella asiasta liikkeen kanssa josta olet ostanut lasit.
Lisäksi hyvä yleisohje kaikille on se että lasit kannattaa aina hankkia mahdollisimman uudella reseptillä.