Olen kuullut joidenkin optikkoliikkeiden vaativan silmälasien maksamista kokonaisuudessaan lasien tilausvaiheessa. Mielestäni tämä ei ole kuitenkaan asiakkaan kannalta kohtuullinen vaatimus, enkä itse suostuisi tähän kuluttajana.

Eyenin konkurssi

Silmälasien maksaminen etukäteen nousi tällä viikolla otsikoihin Eyenin konkurssin myötä. Uutisten perusteella Eyenillä on jopa tuhansia asiakkaita, jotka ovat maksaneet lasinsa niitä tilatessa.

Eyenin sivuilla olevan tiedotteen perusteella lasinsa jo maksaneen asiakkaan tilanne ei ole mukava.

Lainaus tiedotteesta.

Konkurssipesän pesänhoitajana ilmoitan, että konkurssipesä ei voi toimittaa ennen konkurssin alkua ennakkomaksun maksaneille asiakkaille silmälaseja, elleivät silmälasit ole jo valmiina ja konkurssiin menneen yhtiön konkurssipesän hallussa. Konkurssipesä ei voi myöskään konkurssilain säännösten mukaan palauttaa jo maksettua ennakkomaksua asiakkaalle, vaikka asiakas ei ole saanut vastiketta maksamalleen kauppahinnalle.

Eyenin tilannetta tarkemmin tuntematta voisi epäillä, että ilman laseja jääneiden asiakkaiden on vähintään hankalaa saada rahoja takaisin.

Mahdollista kuitenkin on vielä Eyenin konkurssin peruuntuminen. Konkurssilain mukaan tämä on mahdollista kahdeksan päivän sisällä konkurssin asettamisesta.

Miksi liikkeet vaativat maksamista tilauksen yhteydessä?

Etukäteismaksun perusteena on varmasti yleensä se, että tällä tavalla halutaan varmistaa asiakkaan myös hakevan valmiit silmälasit liikkeestä. Omien kokemuksieni perusteella asiakkaat jättävät kuitenkin vähän laseja noutamatta liikkeestä.

Tietenkin nämä muutamatkin lasit jäävät liikkeen tappioksi, koska lasit ovat valmistettu yksilöllisesti kyseiselle asiakkaalle. Niitä ei siis voi enää myydä toiselle asiakkaalle.

Kuluttajaviraston näkökanta

Kuluttajaviraston sivujen mukaan pääsääntönä voidaan pitää tuotteen maksamista luovutushetkellä, koska ostajalla on oikeus tarkastaa tavara ennen maksamista.

Etukäteen maksamista pidetään aina riskinä kuluttajille, koska heikoimmillaan liike voi lopettaa toimintansa ennen tuotteen toimittamista.

Ongelmia voi tulla myös mahdollisessa viivästystilanteessa tai kun tuotteessa on virhe, koska tällöin kuluttaja ei voi pitää maksunpidätystä keinona saada tuote myjältä.

Kuluttajaviraston mukaan ennakkomaksua voidaankin vaatia vain poikkeustilanteessa. Maksua ei voida siis vaatia etukäteen vain varmuuden vuoksi, vaan siihen on oltava aina peruste.

Käsiraha järkevämpi vaihtoehto

Mielestäni järkevämpi vaihtoehto on kohtuullisen käsirahan maksaminen tilausvaiheessa. En kuitenkaan löytänyt mistään tietoa siitä mikä olisi kohtuulinen käsiraha silmälasikaupassa. Omasta mielestäni se voisi olla noin 20 prosenttia kauppasummasta.

Käytä luottokorttia etukäteen maksaessasi

Mikäli kuitenkin maksat jostain syystä silmälasit etukäteen kannattaa maksu suorittaa luottokortilla. Tällöin asiakas voi vaatia rahojaan takaisin luottokorttiyhtiöltä, mikäli liike ei toimita tuotetta asiakkaalle.

Lopuksi täytyy sanoa kuitenkin, että käsittääkseni etukäteismaksamisesta johtuvat ongelmat ja riitapaukset ovat olleet harvinaisia Suomessa.

Alalla vallitsevan jonkinlaisen pudotuspelin ja yleisen laman takia kannattaa kuitenkin olla tarkkana tänä päivänä etukäteismaksamisen suhteen.

Tämä kirjoitus kuuluu Onko asiakas aina oikeassa -sarjaan.

Kaikki kirjoitukset aiheesta

Asiakkaan oikeudet silmälasien toimituksen viivästyessä

Milloin silmälaseissa on virhe ja mikä on liikkeen virhevastuu?

Mitä tehdä mikäli myyjä ja kuluttaja eivät pääse sopimukseen ongelmatilanteessa?

Mitä tehdä mikäli silmälasikauppa alkaa kaduttaa?

Piilolinssien ja silmälasien nettikauppojen toimitusehdot

Silmälasien maksaminen jo tilausvaiheessa?

Kysy optisen alan ammattilaiselta - vastaan jokaiseen kysymykseen

Tähän mennessä olen vastannut noin 500 kysymykseen ja kysymyksistä ja vastauksista on ollut varmasti iloa muillekin kuin kysyjille.

Kysy siis rohkeasti oma kysymyksesi!

Löydät blogini myös Facebookista ja Twitteristä

Follow optikko on Twitter

Lähetä kommentti tai kysymys

Käytettävissä olevat tagit: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <strike> <strong>