Silmälasien tilaaminen netistä on yksi aihe mistä keskustellaan jonkin verran eri keskustelupalstoilla. Myös asiakkaat kyselevät aina välillä netistä tilaamisesta ja siihen liittyvistä ongelmista optikolla asioidessa.
Aihe sinällään on aika mielenkiintoinen optikon työn näkökulmasta. Päätin kirjoittaa aiheesta yhden asiakkaan kommenttien innostamana. “Totta kai lasit kannattaa tilata halvalla netistä”.
Itse suhtaudun kuitenkin epäilevästi silmälasien nettimyyntiin. Olen koonnut tähän postiin omat mielipiteeni ja kokemukseni aiheesta.
Silmälasien nettikauppojen valikoima
Nettikaupojen valikoima linssien ja kehysten suhteen on varsin suppea. Mikäli kuitenkin niin sanotut peruskehykset riittävät, niin silloin mallistosta löytyy varmasti mieluisa kehys. Persoonallisempia kehyksiä mallistoista ei kuitenkaan juuri löydy.
Aina välillä ihmiset käyvät taivututtamassa nettikaupoista ostettuja laseja. Osa nettikehyksistä tuntuu ihan hyvälaatuisilta laseja taivuteltaessa. Osa kehyksistä puolestaan on täysin ala-arvoisia ja niiden muotoilu on todella hankalaa, koska kehys antaa joka suuntaan periksi.
Linssivalikoimasta löytyy yleisesti pelkästään muovista valmistettuja linssejä. Nettikauppojen sivujen perusteella moniteholinssejä löytyy vain yhtä tyyppiä.
Normaalisti optikkoliikkeistä löytyy eritasoisia moniteholinssejä, jotka ovat suunniteltu esimerkiksi eri korkuisiin kehyksiin.
Netistä tilaamiseen liittyvät riskit
Suurin netistä tilaamiseen liittyvä riski on mielestäni silmälasien mitoituksen onnistuminen ilman optikon tai optisen myyjän sovitusta. Lisäksi silmälasien taivuttelu sopiviksi omin voimin voi aiheuttaa pahimmillaan lasien rikkoontumisen.
Silmäterävälin eli PD-arvon mittaaminen
Silmäteräväli tarkoittaa silmän pupillien eli mustuaisten välistä etäisyyttä. Arvoa tarvitaan silmälaseja tilatessa, koska sen avulla linssien optinen keskipiste asetetaan oikealle kohdalle.
Silmäterävälin mittaaminen tapahtuu optikkoliikkeessä mittaamiseen tarkoitetun pupillometrin tai PD-tikun avulla. Yleensä silmäterävälin arvo merkitään silmälasikorttiin tai silmälasireseptiin.
Periaatteessa silmäterävälin voi mitata itsekin viivoittimen avulla tai piirtämällä silmien paikka testikehyksen mukana tuleviin linsseihin.
Itse suosittelen kuitenkin PD-arvon mittauttamista optikkoliikkeessä, mikäli tietoa ei löydy silmälasikortista tai reseptistä. Mikäli asiakas haluaa mittauttaa pelkästään PD-arvon, maksaa mittaaminen jonkin verran.
Rajankorkeuden mittaaminen
Rajankorkeus tarkoittaa tietoa siitä millä kohdalla linssiä silmä on korkeussuunnassa. Tätä tietoa tarvitaan moniteho-, kaksiteho- ja syväterävien linssien oikeanlaiseen asennukseen.
Rajankorkeuden oikea määrittäminen on erittäin tärkeää, koska jo muutaman millin heitto saattaa tehdä laseista täysin käyttökelvottamat. Liian ylhäällä oleva raja aiheuttaa sen, että asiakas katselee niin sanotun välialueen kautta kauas eikä näe tarkasti. Vastaavasti liian matalalla oleva raja saattaa aiheuttaa tunteen siitä, että lukualue on todella pieni.
Rajakorkeus on siis silmälasikohtainen arvo, eli sitä ei voi käydä mittauttamassa optikolla netistä tilattaviin laseihin, ellei käytössä ole täsmälleen tilattavia laseja.
Osa nettikaupoista pyrkii selvittämään rajankorkeuden pyytämällä asiakasta merkitsemään silmän paikan tussilla testikehyksen linsseihin. Ongelmaksi itse mittaamisessa voi tulla kuitenkin esimerkiksi se osaako ihminen pitää päätä luonnollisessa asennossa mittaustilanteessa.
Omasta mielestäni etenkin rajakorkeuden mittaaminen on siis “maallikolle” turhan haastavaa.
Optikolle rajankorkeuden mittaaminen ei ole vaikeaa, mutta se vaatii kuitenkin aina huolellisuutta. Itse mittaan aina rajankorkeuden asiakkaan istuessa ja tämän jälkeen pyydän vielä asiakasta seisomaan ja varmistan rajankorkeuden.
Osa nettifirmoista ei kysy lainkaan rajankorkeusarvoa ainakaan sivujen perusteella. Ihmettelen todella suuresti miten he asettavat linssit oikealla kohdalle. Itse en suostuisi tekemään asiakkaalle laseja, mikäli rajankorkeuden mittaaminen ei olisi mahdollista.
Netistä ostettujen lasien taivuttelu omatoimisesti
Yksi riski netistä ostettujen lasian kanssa on niiden taivuttelu sopiviksi. Pahimmillaan ihmiset saattavata rikkoa lasinsa niitä taivutellessaan tai sitten laseja ei saada istumaan hyvin omin voimin.
Itse siis suosittelen käymään optikkoliikkeessä taivuttelemassa lasit sopiviksi, vaikka ne olisikin tilattu nettikaupoista. Käsittääkseni osa liikkeistä veloittaa tästä pienen hinnan ja osa tekee ilmaiseksi.
Silmälasien taivuttelu ei tunnu ihmeelliseltä taidolta, mutta ammattitaitoa ja kokemusta sekin vaatii. Liikkeessä on olemassa taivuttelua varten tehtyjä pihtejä ja lisäksi siellä osataan tarvittaessa lämmittää laseja taivuttelun onnistumiseksi.
Mitenkään mieltä ylentävää netistä tilattujen lasien taivuttelu ei toki ole, mutta senkin teen niin hyvin kuin osaan:)
Kuinka yleistä silmälasien netistä tilaaminen on?
Silmälasien käyttö 2007 -tutkimus on uusin näkemäni lähde silmälasien nettitilaamisen yleisyydestä. Kyseisen tutkimuksen on tehnyt Taloustutkimus Oy Optisen alan tiedotuskeskuksen toimeksiannosta.
Tutkimuksessa 4% vastaajista ilmoitti ostaneensa silmälaseja internetin kautta. Mielenkiintoisin seikka tutkimuksessa oli se, että kolmasosa silmälaseja tilanneista ilmoitti, ettei ollut tyytyväinen tilaamiinsa silmälaseihin. Otos on kuitenkin aika pieni, koska vastaajamäärä oli niin pieni internetistätilattujen silmälasien kohdalla (n=23).
Kysy optisen alan ammattilaiselta - vastaan jokaiseen kysymykseen
Tähän mennessä olen vastannut noin 500 kysymykseen ja kysymyksistä ja vastauksista on ollut varmasti iloa muillekin kuin kysyjille.
Kysy siis rohkeasti oma kysymyksesi!

Heippa!
Varoituksen sanoistasi huolimatta päätin kuitenkin tilata silmälasit netistä, koska ne saa niin halvalla verrattuna ainakin meidän kylän optikkoliikkeen hintaan. Näin pienituloisena on vaan pakko yrittää säästää jokaisesta mahdollisesta paikasta ja olen tilaamassa ihan yksinkertaisia yksiteholaseja.
Osaisitko sanoa tarkemmin kuinka paljon tuo PD-arvon mittaaminen voi maksaa?
Hei!
Silmäterävälin eli Pd:n mittaus on maksanut 0-20 euroa niissä liikkeissä joissa olen työskennellyt.
Sinun kannattaa kysäistä oman paikkakunnan liikkeestä mitä mittaus heillä maksaa.
Moi, ostin kohtalaisen kalliit merkkikehykset merkkiliikkeestä. En oikein ole ostokseeni tyytyväinen, sillä kehykset ovat tätä uudempaa tyyliä ja paljon entisiä isommat. Olisin halunnut liukuvärjäyksen linsseihin, siis nyt jälkikäteen tajusin vasta sen, sillä silmänympäryksen ihon kaikki virheet oikein pomppaa esiin ja korostuu suurten kirkkaiden linssien läpi…kamalaa..Voikohan linssejä liukuvärjätä jälkikäteen ja jos voi, onko se kallista? Kyseessä yksiteholinssit, pinnoitukset: heijastamaton+kova.
Hei Sari!
Valitettavasti pinnoitettuja linssejä ei voida enää jälkikäteen värjätä. Tämä ei ole mahdollista, koska väri tulee aina linssin pintaan ja vasta sen päälle tulee halutut pinnoitteet.
Tietenkin linssiä voidaan yrittää värjätä, muta väri ei mitä luultavimmin tartu linssin pintaan ja myös pinnoitteet voivat vaurioitua.
Luonnollisesti tällaiseen operaatioon ryhdytään vain asiakkaan omalla riskillä.
Hei!
Voisiko sinulle laittaa sähköpostilla kysymyksiä?
Hei Heidi!
Mieluiten vastaan kysymyksiin tässä blogissa, jolloin niistä voi olla iloa muillekin.
Mutta toki voit laittaa minulle myös postia. Olen kyllä vastaillut niihinkin.
Osoite on: piilolinssioptikko(at)windowslive.com
Moi,
miten mitataan “silmien keskiöväli” ?
Hei Annika!
Silmien keskiövälillä eli silmäterävälillä tarkoitetaan silmän mustuaisten eli pupillien välistä etäisyyttä.
Optikkoliikkeessä kyseinen arvo mitataan pupillometrillä (tarkoitukseen suunniteltu mittari) tai PD-tikulla.
Mikäli arvon haluaa mitata itse, voi sen tehdä mittaamalla viivoittimen avulla mustuaisten välisen etäisyyden. Arvo mitataan mustuaisen keskeltä toisen mustuaisen keskelle.
Arvoa mitatessa kannattaa olla tarkkana, koska väärillä mitoilla lasit eivät välttämättä toimi kunnolla.
Ja kuten jo kirjoitinkin tähän kirjoitukseen, arvon voi myös mittauttaa optikkoliikkeessä, jolloin se tulee varmasti oikein.
Kiitos hyvästä blogista – kuten olet todennut, saattaa optisen alan markkinointi olla aikamoista hepreaa, ja monet jutut ovat selventyneet täältä.
Tätä en kuitenkaan ihan ymmärrä:
“Nettikaupojen valikoima linssien ja kehysten suhteen on varsin suppea.” Kehyksiä ainakin tuntuu löytyvän kaikkia keksimiäni merkkejä kohtalaisen helposti, joten ilmeisesti tarkoitit tässä jotain tiettyjä nettikauppoja?
Oma ongelmani on se, ettei Suomesta tunnu löytyvän makuuni sopivia laseja, ja voisin tilata netistä – esimerkiksi http://www.retrospecs.co.uk kiinnostaa. Onko jotain syytä, miksi tämän tyyppisistä kaupoista ei kannattaisi tilata? Entä kannattaisiko harkita pelkkien kehysten tilaamista ja linssien hankkimista Suomesta, jos nyt ei hintaa mietitä vaan ainoastaan laatua?
Linsseistä sitten eivät optikot eivätkä nettikaupat paljon kerro. Ilmeisesti on muutamia eri merkkejä linsseille, ja liikkeestä riippuu mitä käytetään, ja pinnoitteet tulevat sitten linssimerkin mukaan, vai? Onko nettiliikkeiltä järkevää kysellä esimerkiksi mitä linssimerkkejä käyttävät?
Hei Arho!
Kehysmalliston suppeudesta moitin muutamia pääasiassa halvalla hinnalla itseään markkinoivia sivustoja, joista lasinsa netistä tilaavat suomalaiset uskoakseni pääasiassa tekevät tilauksensa.
Toki netistä löytyy myös sivustoja, joissa on valtavat valikoimat laadukkaitakin kehyksiä. Osa ihmisistä ei kuitenkaan mielellään tilaa lasejakaan englanninkielisiltä, entuudestaan tuntemattomilta sivuilta.
Esimerkiksi tuolta mainitsemaltasi sivustolta näyttää löytyvän laaja valikoima laadukkaiden valmistajien kehyksiä. Valitettavasti en osaa sanoa kuitenkaan sen tarkemmin tuosta sivustosta mitään.
Yleisesti brändituotteita myyvillä sivustoilla myös hinnat nousevat. Tällöin ei enää puhuta muutaman kympin laseista, vaan hinnat voivat olla lähellä Suomen hintoja. Tällöin asiakkaan pitää olla todella varma ostopäätöstä tehdessä siitä, että uskaltaa laittaa laseihin useamman satasen rahaa kiinni ilman että laseja pääsee kokeilemaan etukäteen. Ainakin palautusmahdollisuus kannattaa selvittää ennen lasien tilaamista.
Linsseissä valikoiman suppeudella tarkoitan sitä, että halvempien nettikauppojen linssit eivät yleensä ole maailman laajuisesti tunnettujen valmistajien brändilinssejä. Asiakkailta kuulemani perusteella kaikki nettikaupat eivät myöskään suostu kertomaan kenen linssejä he käyttävät. Tällöin olisin varovainen laseja tilatessa. Toisaalta varmasti löytyy myös nettikauppoja, jotka myyvät myös tunnettuja, hyvälaatuisia linssejä.
Pelkkä kehyksen linssittäminen onnistuu toki Suomessa, mutta tällöin se tapahtuu asiakkaan vastuulla. Yleensähän näissä ei tule ongelmia, mutta mahdollista se kuitenkin on. Se miksi vastuu on asiakkaalla, johtuu siitä, että optikko ei välttämättä tunne kyseisen kehyksen ominaisuuksia. Vahingon sattuessa vastaavaa kehystä ei ole myöskään saatavissa liikkeeseen normaalien reittien kautta.
Toki jos sinulla on mielessä joku erityinen kehys jollakin sivustolla, niin voit käydä optikkoliikkeessä kysymässä saisiko samanlaisen kehyksen tilattua heidän kauttaan. Tällöin voit vertailla hintoja ja miettiä kumpi tuntuu sinusta turvallisemmalta vaihtoehdolta.
Mukavaa jos blogistani on ollut iloa:)
Hei, kiitos vastauksesta!
Halvalla saa tietysti mitä saa, mutta linssien vertailu on tosi vaikeaa vaikka merkit avoimesti kerrottaisiinkin. Miten verrata vaikkapa Rodenstockin, Pentaxin ja Allopticin linssejä? Netistä ei tunnu löytyvän minkäänlaisia vertailutietoja, joten on vaikea miettiä paljonko oikeasti kannattaa maksaa.
Hei Arho!
Asiakkaalle linssien vertaileminen on tosiaan valitettavan hankalaa. Itsekään en ole törmännyt yhteenkään luotettavan oloiseen vertailuun linsseistä.
Linssien vertaaminen ei ole myöskään ihan yksiselitteistä, koska linssin hyvyyteen vaikuttaa monta tekijää.
Yksi linssi voi olla hyvä tiettyyn käyttötarkoitukseen, voimakkuuteen ja kehykseen ja toinen taas toisenlaiseen.
Esimerkiksi monitehoista on olemassa kaukopainotteisia linssejä, lähipainotteisia linssejä, yleislinssejä, matalaan kehykseen suunniteltuja linssejä jne.
Netistä tilatessa asiakas joutuu monesti valitsemaan linssin hieman summassa kun taas optikkoliikkeessä tähän saa apua henkilökunnalta.
Yksi tapa saada tietoa linssien hyvyydestä on selvittää onko se saanut jotakin optisen alan palkintoa. Yksi esimerkki tämmöisestä palkinnosta on arvostettu Silmo d’Or Awards, joka jaetaan kerran vuodessa.
Toisaalta taas palkittu linssi väärään käyttötarkoitukseen voi olla huonompi kuin palkitsematon linssi oikeaan käyttötarkoitukseen.
Omien kokemusteni perusteella nettikauppojen asiakaspalvelukaan ei juuri pysty näissä asioissa auttamaan laadukkaasti. Kommentoida toki saa jos jollakin on toisenlaisia kokemuksia:)
Hei!
Päätin kirjoittaa kokemuksistani tänne, sillä luulen että tästä voisivat hyötyä muut jotka ovat aikeissa tilata silmälasit netistä. Innostuin valtavasti halpojen lasien mahdollisuudesta kesällä ja etsin netistä suuren määrän sivustoja ja nettikauppoja asiaan liittyen.
Mielestäni on käsittämätöntä että nettikaupat antavat asiasta hyvin yksinkertaisen ja suorasukaisen kuvan, mittaat vain silmäterävälin viivoittimella ja tai merkitset tussilla pupillien paikat sovituslinsseihin ja asia on selvä. Suoritin mittauksia useana päivänä peräkkäin, sekä viivoittimella ja nettikaupan sovituskehyksillä ja sain seuraavanlaisia arvoja omasta silmäterävälistäni: 57mm, 57,5mm, 58mm, 58,5mm, 59mm, 59,5mm, 60,5mm, 61mm, 61,5mm, 62mm, 63mm. Mittauksia suoritin n.30 käyttäen erilaisia peilejä ja tukia. Koska minulla on toisessa silmässä -6,5 ja toisessa -7,0, sanoi silmälääkäri että jo millin heitto vaikuttaa huomattavasti. Lisäksi sovituskehysten laatu oli todella alhainen, kehykset eivät olleet kestäneet edes sovittamista, vaan yhdestä puuttui sanka ja toisesta tassu ja kaikki osat heiluivat ja nitisivät ja natisivat. Koska silmälasit ovat välttämätön osa elämääni, päätin jättää nettikaupat.
Tulin juuri optikolta, josta tilasin itselleni lasit. Silmäterävälini oli 61,5mm. Olin siis osunut jopa kaksi kertaa oikeaan arvoon. Mittaukseni heittivät pahimmillaan jopa 6mm. Olen nyt sitä mieltä että kotikonstein (viivoittimella ja tussilla) varman oikean arvon saaminen on lähes mahdotonta. Huomasin että arvot ovat aamuisin ja iltaisin pienempiä. Otaksun että tämä johtuu valaistuserosta. Aamuisin ja iltaisin on hämärämpää ja pupilli on isompi. Jos viivoitin ei ole absoluuttisen suorassa on lukema heti erilainen. Jos pää liikahtaa vähäisenkin, lukema muuttuu.
Mutta asia ei ole edes näin yksinkertainen vaan lisäksi nettilähteessä todetaan:
“When you enter your Pupillary Distance (PD) details on the glasses prescription form, enter the number you have just measured – this is your ‘distance PD.’ You then need to enter your ‘near PD’ which is calculated as 3mm less than the distance PD.
e.g. Distance PD = 60
Near PD= 60 – 3 = 57″
Tästä eivät monet nettikaupat mainitse mitään. Ymmärrän tuon siten että merkkaamalla tussilla ei koskaan voi saada oikeaa arvoa. Jos vielä olisin saamistani arvoista lähtenyt vähentelemään olisi lopputulos ollut vielä enemmän sattumankauppaa.
Epäilen että nettikauppoja hehkuttavilla yksilöillä ei voi olla kovin pahaa taittovirhettä, jolloin väärä PD ei heidän laseissaan aiheuta sellaista vääristymää että huomaisivat sitä. Heidän levittämänsä halpojen silmälasien evankeliumi on hyvin edesvastuuton, sillä heille itselleen lasit eivät edes ole välttämättömyys ja he tekevät suuren karhunpalveluksen kaikille niille jotka eivät pärjää ilman laseja hetkeäkään levittämällä heidän eteensä unelmia kenkäparin hintaisista silmälaseista.
Mutta, nythän minulla on se oikea PD ja voisin halpoja laseja tilata! Siltikään sitä en tee, sillä lasien on kestettävä jokapäiväistä käyttöä ja aktiivista urheiluelämää ja ainakin noista sovituskehyksistä voi varmaksi sanoa että ne eivät sitä olisi kestäneet.
Hei Samuel!
Kiitos kommentistasi.
Silmäterävälin mittaaminen ei tosiaan ole ihan helppo juttu, vaikka siltä se tuntuisikin nettikauppojen sivuja lukiessa. Omilta opiskeluajoilta muistan, että mittausta harjoiteltiin kerta jos toinenkin.
Esimerkiksi sinun kohdalla kuuden millimetrin heitto mitassa olisi aiheuttanut aikamoisen prismavaikutuksen linsseihin ja näkeminen olisi varmasti ollut hankalaa.
Tuo englanninkielinen kohta, jota siteeraat, on ohje lähilasien PD-arvoa varten. Lähelle katsoessa silmät kääntyvät sisäänpäin ja näin ollen PD-arvon pitää olla pienempi kuin kauko-PD.
Sekään ei ole ihan yksiselitteinen ohje, että kolmen millimetrin vähennys kauko-PD:stä on riittävä. Mikäli henkilöllä on suuri lukulisäys voi vähennys olla enemmänkin kuin kolme millimetriä.
Mikäli netistä on tarkoitus hankkia vielä monitehotkin pitäisi PD:n lisäksi pystyä mittaaman vielä rajankorkeuskin.
Hei
Kiitos tarpeellisesta blogistasi. Haluaisin tietää vaikuttaako ikääntyminen aikuisten PD-arvoihin? Kiitos.
Hei Jarkko!
Mukavaa jos blogistani on ollut hyötyä.
Mielestäni ikääntyminen ei pitäisi vaikuttaa PD-arvoon. Ikääntyessähän mustuainen pienenee jonkin verran, mutta koska arvo mitataan mustuaisen keskeltä, pitäisi sen pysyä ennallaan.
Toki jos edellisestä mittaamisesta on kulunut useampi vuosi, kannattaa mitta varmistaa ennen uusien lasien hankkimista.
Hei!
Kysyisin mistä silmälasilinssien suuri hintaero johtuu? Liikkeissä näytetään kuvaa jossa monitehojen lukuosan terävävän näön alue on halvoissa linsseissä pieni ja kalleissa iso. Tulee mieleen että onko niissä halvoissa linsseissä jätetty hionta kesken? Ja keskihintaisissa viety vähän pitemmälle ja kalleissa hiottu kunnolla. Vertaan vain ns. tiimarin laseihin jotka ovat halvat, mutta terävän näön osuus on suuri.
Toki monitehoissa lukualue on pienempi. Eräässä liikkeessä sanottiin että halvoissa linsseissä käytetään vanhanaikaista hionta systeemiä, mutta miksi? Käsittääkseni tietokone hioo linssin ja raakalinssin hinta on uskoakseni vain muutamia euroja. Esim. Ostan halvan zoom objektiivin kameraani jossa on 10 optisesti hiottua muovilinssiä. Sen hinta on halvimmillaan 100,00 euroa, joten linssihinnaksi tulee 10,00 euroa kappale + muu tekniikka päälle. Totuuden nimessä täytyy tietysti sanoa että laadukkaat objektiivit maksavatkin enemmän.
Mutta tällä laskulla silmälasien linssit maksaisivat 20,00 euroa/pari. Oli miten oli linsseissä on ilmaa rajusti.
Hajotin omat lasini ja tilasin netistä yksiteholasit hintaan 45,00 euroa kun piti saada nopeasti lasit tilalle. Näin siksi että minulla on tarve monitehoihin, enkä ollut vuosiin käynyt silmälääkärissä enkä siinä kiireessä alkanut sitä tilaamaan. Tulivat kotiin 2 päivässä ja olen ollut niihin todella tyytyväinen. Kehykset ovat laadukkaan oloiset eivätkä nitise eivätkä natise. Ja sankojen taivuttelukin on onnistunut optikkoliikkeessä ilman kommentteja.
Mutta, monitehojen tilaaminen onkin sitten eri juttu. Juuri noiden yllämainittujen mittojen takia.
Mutta ne linssihinnat vaan närästää.
Ei niinkään kehysten hinta. Tarjouksistakin saa laadukkaita kehyksiä edullisesti. Kyselin eräästä liikkestä moniteholinssien hintoja ja hintahaarukka 90-290,00 euroa. En kuuna päivänä usko että noiden kalliimpien linssien materiaali ja hionta todella maksaa tuon erotuksen verran. Pinnoitteethan käsittääkseni ovat samat. Toki voi pinnoitteissa olla laatuerojakin, mutta ei se silti selitä hintaeroa.
Toiset vannoo hoyan nimeen ja haukkuu pentaxin linssit, ja päinvastoin. Uskon että molemmat ovat sen laatuisia linsejä että niistä näkee läpi ja sehän on kai pääasia.
Hei Pile!
Moniteholinssien hintahaitari on tosiaan todella suuri johtuen juuri erilaisista materiaaleista ja hiontatekniikoista.
Se miksi vanhanaikaisella ja uudenaikaisella hiontasysteemillä hiottujen linssien hintaero on niin suuri, johtuu juuri hiontatekniikan kehittämisen kustannuksista.
Tällaisen uuden tekniikan kehittäminen maksaa paljon ja näin ollen linssit ovat kalliimpia kuin vanhemmalla eli halvemmalla tekniikalla tehdyt linssit.
Esimerkiksi kalliimmissa niin sanotuissa yksilöllisissä monitehoissa pystytään huomioiman enemmän tekijöitä ja pystytään valmistamaan asiakkaalle yksilölliset lasit. Vanhemman tekniikan linsseissä esimerkiksi tällainen ei ole mahdollista.
Moniteholaseja ja Tiimarin laseja ei voi oikein verrata näköalueen leveydessä.
Tiimarin lasithan ovat yksitehoiset eli ikään kuin suurennuslasi silmälasikehyksessä. Tällöin linssi on yhtä samaa voimakkuutta koko pinta-alalta. Monitehoissa voimakkuus muuttuu portaattomasti kaukovoimakkuudesta lukuvoimakkuuteen eli linssissä on useita eri voimakkuuksia eri kohdissa linssiä. Tämä aiheuttaa linssin reuna-alueelle vääristymää.
Tämän reuna-alueen vääristymän määrä riippuu asiakkaan voimakkuudesta ja moniteholinssin valmistustekniikasta.
Me kaikki arvostamme eri asioita ja olemme valmiit maksamaan eri asioista. Toki näillä halvemmillakin moniteholinsseillä näkee, mutta uudemmalla tekniikalla näkemisestä saadaan paljon mukavampaa kuin halvemmilla. Itse olen myynyt läheisille sukulaisille ja ystäville 700 – 800 euron moniteholaseja ihan sen takia, että mielestäni näkeminen niillä on huomattavasti parempaa.
Heippa!
Kävin juuri näöntarkastuksessa ja ajattelin tilata netistä lasit, mutta reseptiini ei merkitty tuota silmäteräväliä ollenkaan. Kuinka suuri merkitys sillä on pienillä vahvuuksilla? Esim. omani:
sf -0,50 syl -0,25 ax 170
sf -0,25 syl -0,50 ax 70
Eli uskallanko tilata lasit oletusarvolla, mikä taisi olla 31mm?
Hei Satu!
Itse en lähtisi tilaamaan laseja ilman oikeaa PD-arvoa, vaikka voimakkuutesi ovatkin varsin pienet. Näin pienestä heitosta ei pitäisi olla suurta haittaa, mutta parhaimman tulokset tässäkin tapauksessa saa oikealla mitalla.
Suosittelisin sinua käymään mittauttamassa silmäterävälisi optikolla. Toinen vaihtoehto on tietenkin mitata PD viivoittimella kaverin avustuksella, mutta varmimman mitan saat optikoltasi.
Hei!
Mua mietityttää mun kaukolasien silmälasimääräyksessä, kun siihen on laitettu erikseen pd- ja kv-arvot. Kun jostain ymmärsin että ne tarkoittavat molemmat silmäteräväliä. Eli mulla lukee OD: pd=31,3 ja kv=31,5 ja OS: pd=31,3 ja kv=31,0. Mitä nämä siis tarkoittavat?
Hei Niina!
Pd- ja kv-arvot eivät ole aina välttämättä samat.
Pd tarkoittaa mustuaisten etäisyyttä toisista ja se saadaan mittaamalla. Kv eli keskiöväli tarkoittaa linssien optisten keskipisteiden etäisyyttä toistaan.
Yleensä kaukolaseissa pd ja kv ovat samat, mutta lukulaseissa kv on pienempi kuin pd.
Lukulaseissa pienempi kv johtuu siitä että lukiessa silmät kääntyvät sisäänpäin ja näin ollen optisen keskipisteenkin on oltava sisempänä.
Pd:n ja kv:n välillä voi olla eroja myös silloin kun laseihin halutaan tehdä prismakorjausta niin sanotulla dessaustekniikalla.
Sinun arvoissa erikoista on se että toisessa silmässä kv on suurempi kuin pd ja toisessa pienempi.
Hei!
Mitä mieltä olet, jos tilaan pelkät kehykset netistä ja linssit sitten ostan optikolta?
Minulla on nimittäin tiedossa jo kehykset mitä sovitin optikolla (ovat siis varmasti sopivat ja hyvät), Chanelin uunituore kehys CHANEL 3221Q C819 (Kuva näkyy esim. täällä: http://www.opticabassol.com/gl.....Qc819_1267).
Optikolla kehykset kuitenkin maksavat reilusti yli 300€ (olikohan 345€), ja netistä ne saisi tilattua vähän päälle 200€:lla.
Tässä tapauksessa kun kehykset kuitenkin ovat identtiset sekä netissä että optikolla, miten luulet että siihen suhtaudutaan optikolla? Onko tässä sama tilanne kuin mitä aikaisemmin jo vastasit, että optikkoliike ei ota mitään vastuuta kehysten linsittämisen aikana kehyksille tapahtuvista vaurioista, koska ”ei välttämättä tunne kyseisen kehyksen ominaisuuksia”, vaikka kehykset ovatkin heillä valikoimassaan?
Ja vielä yksi kysymys: onko sinulla tietoa, että voiko piilolinssien jatkuvasta käytöstä olla haittaa silmille? Minulla on herkästi kuivuvat silmät, joten käytän yötäpäivää kuukausilinssejä normaalien kuukausilinssien tapaan. Käytän piilareita päivittäin aamusta iltaan, kotona illemmalla vaihdan sitten lasit päähän. Onko tästä siis haittaa silmille, jos käytän näin piilareita vaikkapa useampia vuosikymmeniä?
Kiitos paljon vastauksistasi jo etukäteen!
Hei Kaisa!
Oman kokemukseni perusteella asiakkaan omaan kehykseen hiominen tapahtuu aina asiakkaan omalla vastuulla, vaikka liike samaa kehystä myisikin. Todennäköisyys sille on toki pieni, että hiontavaiheessa kehykselle tapahtuisi jotakin.
Kannattaa myös varautua siihen, että joudut maksamaan linssien hionnasta erikseen. Yleensä linssien muotoonhionta sisältyy hintaan vain silloin, kun asiakas ostaa linssit ja kehykset samasta paikasta.
Mielestäni sinun kannattaa kysyä asiaa etukäteen liikkeestä, josta ajattelit tilata linssit. Näin saat kulut selville ennen päätöstä.
Piilolinssien käyttäminen voi aiheuttaa pysyviä muutoksia silmiin. Esimerkiksi liiallinen piilolinssien käyttö voi johtaa hapenpuutokseen silmissä, joka ilmenee niin sanottuina uudissuonina tai vaikka sarveiskalvon turvotuksena.
Tämän takia onkin todella tärkeää käydä säännöllisesti optikon suositusten mukaan piilolinssikontrollissa, jotta piilolinssien käyttäminen olisi turvallista pidemmän päälle. Yleensä tämä tarkastusväli on 6-12 kuukautta.
Kontrollissa pystytään seuraamaan juuri sitä, että linssien käyttö ei aiheuta muutoksia silmiin. Mikäli silmiin tulee muutoksia, niin niihin voidaan puuttua välittömästi esimerkiksi käyttöaikasuosituksia tai linssityyppiä muuttamalla.