Olen sivunnut tätä asiaa monessakin kirjoituksessa, mutta tässä tapauksessa kertaus on aina paikallaan.
Valitettavasti varsin moni ihminen tuntuu olevan siinä käsityksessä, että käytyään kerran piilolinssisovituksessa voi tämän jälkeen käyttää kaikenlaisia piilolinssejä huoleti.
Piilolinssisovituksen tarkoituksena ei kuitenkaan ole antaa mitään yleistä lupaa piilolinssien käyttöön, vaan sovituksessa sovitetaan yksi tietty linssi, jota asiakas voi käyttää turvallisesti.
Optikon antama piilolinssimääräys on siis voimassa vain ja ainoastaan siinä mainitulle linssille, eikä siihen saa tehdä itse mitään muutoksia.
Mikäli asiakas haluaa vaihtaa jossain vaiheessa vaikka eri vaihtovälillä olevan linssiin tai erimerkkisen linssin, niin tällöin kyseinen linssi on sovitettava aina uudestaan.
Yhteinen nimi ei tarkoita linssien samanlaisuutta
Joidenkin tuoteperheen linsseillä saattaa olla samankaltaiset nimet ja osassa asiakkaissa tämä aiheuttaa sekaannuksia. Esimerkiksi Acuvue tuoteperhe koostuu useista linsseistä, joiden kaikkien nimessä on maininta Acuvue. Esimerkiksi Acuvue TruEye, Acuvue Oasys ja Acuvue Advance ovat kuitenkaan kaikki keskenään erilaisia linssejä, eikä yhden noista käyttäminen mahdollista siirtymistä toiseen ilman uutta piilolinssisovitusta.
Eri linssi mutta (lähes) samat mitat
Varsin usein asiakkaat miettivät voivatko he vaihtaa johonkin toisen nimiseen linssiin, jonka mitat ovat samat tai ainakin lähes samat kuin nykyisessä linssissä.
Näinkään ei voi kuitenkaan tehdä, koska linssin mittojen lisäksi myös erilaiset linssimateriaalit ja valmistustekniikat vaikuttavat linssien istuvuuteen.
Esimerkiksi Ciba Visionin Focus Monthlyssä ja Airoptix Aquassa on sama kaarevuus 8.6 ja halkaisijassa on 0,2 mm ero, eli mitoiltaan linssit vaikuttavat hyvin samanlaisilta.
Kyseessä on kuitenkin täysin erilaiset linssit eli Focus Monthly on perinteinen kuukauden vaihtovälin linssi ja Air Optix Aqua silikonihydrogeelilinssi.
Private label -linssit hankaloittavat osaltaan tilannetta
Isot linssivalmistajat tekevät eri ketjuille niin sanottuja Private label -tuotteita. Käytännössä tällä tarkoitetaan sitä, että esimerkiksi Dailies-linssiä myydään monessa eri ketjussa ketjun omalla tuotemerkillä.
Sinällään brändituotteesta voidaan siirtyä Private Label -tuotteeseen ja päinvastoin kun ollaan 100% varmoja siitä että kyseessä on sama tuote.
Ongelmana tässä on kuitenkin se että välillä tuotteiden nimet vaihtelevat hyvin nopeasti ja ainakaan itse en muista ulkoa kaikkia vaihtoehtoisia tuotenimiä, joita brändituotteilla on.
Netissä on erilaisia taulukoita eri tuotenimien vastaavuuksista, mutta henkilökohtaisesti en uskaltaisi pitää tämmöistä omalla sivullani. En ole myöskään törmännyt yhteenkään taulukkoon, jossa ei olisi ollut käsitykseni mukaan jonkinlaisia virheitä.
Piilolinssisovituksessa vuosittain vaikka käyttäisikin samaa linssiä
Kannattaa muistaa myös se että piilolinssimääräys ei ole voimassa ikuisesti, vaan piilolinssitarkastuksessa tulee käydä vähintään kerran vuodessa. Tämä sen takia, koska silmien pinnan kaarevuudessa voi tapahtua muutoksia tai silmät voivat reagoida muuten piilolinssien käyttämiseen.
Joissain tapauksissa optikko voi myös määrittää että piilolinssiresepti on voimassa lyhyemmänkin ajan.
Olen kirjoittanut aiemmin myös oman kirjoituksen Silmälasi- tai piilolinssireseptin voimassaoloajasta.
Klikkaa verkkokauppaan ja katso koko valikoima!
Kysy optisen alan ammattilaiselta - vastaan jokaiseen kysymykseen
Tähän mennessä olen vastannut noin 500 kysymykseen ja kysymyksistä ja vastauksista on ollut varmasti iloa muillekin kuin kysyjille.
Kysy siis rohkeasti oma kysymyksesi!

Hei! Olen käyttänyt samaa piilolinssi merkkiä vuoden ja viime marraskuussa piilolinssi ei enää tuntunutkaan hyvältä oikeassa silmässä. Sitä ei voi pitää paria tuntia kauempaa kun se alkaa hankaamaan ja tuntuu erittäin ikävältä. Kävin silmälääkärissä joka totesi että näkö on pysynyt samana ja silmät ovat ok:t. Mistä ihmeestä siis johtuu ettei oikeassa silmässä piilari tunnu enää hyvältä? Onko siinä voinut yhtäkkiä tapahtua jotain kaarevuus muutoksia vai miksi silmä ikään kuin hylkii piilolinssiä? Vasemman silmän kanssa ei ole mitään ongelmia. Ihan kuin piilaria ei edes silmässä olisi ja siltähän sen pitäisikin tuntua.
Hei Karamelli!
Silmän kaarevuudessa on voinut tapahtua muutoksia vuodenkin aikana.
Sinun kannattaa varata aika optikolle piilolinssikontrolliin, jossa selviää pitääkö linssin mittoihin tai linssimateriaaliin tehdä muutoksia.
Muutenkin piilolinssikontrollissa on hyvä käydä ainakin vuoden välein.