Uusi optikkomatrikkeli on tekeillä – ilmoitathan tietosi!

Piilolinssit, aurinko- ja silmälasit kaikki saman katon alta

Nopea toimitus: 95% tilauksista lähetetään 24 tunnin sisällä.

Kuulin uuden optikkomatrikkelin olevan tekeillä ja tämä onkin kauan odotettu uutinen. Edellinen matrikkelin ilmestymisestä on kulunut jo pitkä aika sen ilmestyessä muistaakseni 1990-luvun loppupuolella.

Päätin kirjoittaa blogiini uudesta matrikkelista siinä toivossa, että jotkut optikot saisivat tätäkin kautta tiedon matrikkelista ja lähettäisivät omat tietonsa matrikkelin tekijöille.

Edellisen matrikkelin valmistumisen jälkeen on kuitenkin optikoita ehtinyt valmistua paljon ja heidänkin on korkea aika päästä kirjoihin ja kansiin.

Mikä optikkomatrikkeli on?

Optikkomatrikkelissa on lueteltuna periaatteessa kaikki suomalaiset optikot. Ainakin aikaisemmissa matrikkeleissa on kerrottu kaikista optikoista vähintään nimi, kotikunta ja syntymävuosi.

Halutessaan optikko voi ilmoittaa itsestään tarkempiakin tietoja kuten valmistumisvuoden, valmistumispaikan, lisäkoulutukset, työnantajan sekä lähettää valokuvan.

Ainakin aiemmissa matrikkeleissa on ollut mukana vain valmistuneiden optikoiden tiedot ja opiskelijat ovat ilmoitettu nimilistalla.

Optikkomatrikkelia tekevät Helsingistä 2012 jouluna valmistuvat optometristiopiskelijat. Uskoisin opiskelijoiden keräävän matrikkelin mainosmyynnillä sekä matrikkelin myynnillä varoja opintomatkaan.

Mitä matrikkelilla tekee?

Muille kuin optikoille optikkomatrikkelista ei ole varmasti juurikaan iloa, mutta alalla työskenteleville se on mielestäni hyödyllinen kirja.

Monet optikoista käyttävät matrikkelia esimerkiksi hakiessaan uutta työpaikkaa. Sieltä on hyvä varmistaa vaikkapa mahdollisen uuden työnantajan tiedot.

Samoin matrikkelia käytettiin ainakin ennen työpaikan hakijoiden tietojen katseluun.

Itse ainakin odotan juuri tämmöistä perinteistä kirjamuotoista matrikkelia suuresti. On mukava päästä katsomaan tuttujen tietoja eli eräänlaista tirkistelyä tämäkin taitaa olla:)

Nyt kaikki optikot ilmoittamaan tietojaan matrikkeliin, jotta matrikkelista saadaan mahdollisimman kattava!

Kiitoksia myös opiskelijoille siitä että olette ottaneet ison urakan hoitaaksenne.

Matrikkeliin tulevat tiedot voi ilmoittaa jollain alla mainituista tavoista 30.6.2011 mennessä.

– Verkon kautta lomakkeella.

– Sähköpostilla osoitteeseen optikkomatrikkeli(at)gmail.com

– Postitse erillisellä lomakkeella, joka on toimitettu ainakin SOA:n jäsenille jäsenpostin mukana.

Lomakkeen voi lähettää osoitteeseen
Suomen optikoiden ammattiliitto / Matrikkeli
Laivastonkatu 1 B A
00160 Helsinki

Piilolinssit, aurinko- ja silmälasit kaikki saman katon alta

Nopea toimitus: 95% tilauksista lähetetään 24 tunnin sisällä.

LensWay.fi

Muut kirjoitukset samasta aiheesta

Kysy optisen alan ammattilaisilta

Blogissa kerrotaan näkemiseen liittyvistä asioista ja vastataan lukijoiden kysymyksiin. Tähän mennessä olemme vastanneet noin 1 000 kysymykseen. Kysymyksesi voit lähettää täältä tai kommentoida aiheeseen liittyvää kirjoitusta.


Lähetä kysymys optikolle täältä
Piilolinssioptikko Facebookissa
Piilolinssioptikko Google+:ssa