Värillisiä piilolinssejä on saatavissa vahvuuksilla ja ilman vahvuuksia. Tässä kirjoituksessa olen kertonut perustiedot optikon silmin värillisistä linsseistä sekä siitä miten ne vaikuttavat eri värisiin silmiin.
Värilliset piilolinssit kiinnostavat omien asiakkaideni perusteella etenkin nuoria naisia.
Selvästi eniten värillisiä piilolinssejä kysellään pikkujouluja varten, mutta muitakin käyttötarkoituksia löytyy.
Ihanimpia ovat asiakkaat, jotka ovat hankkimassa erivärisiä silmiä ensimmäisiä treffejä varten:)
Värillisillä linsseillä silmät saadaan muutettua kokonaan erivärisiksi. Linssejä käytetäänkin usein asusteena, vaikka tarvetta ei olisikaan näönkorjaukselle.
Silmän oma väri vaikuttaa siihen minkälainen vaikutus värillisellä linssillä saadaan.

Vaaleanvihreän silmän saa helposti muutettua tummanruskeaksi. Kuva: Custom Contacts
Läpikuultavina ja peittävinä
Värilliset linssit voidaan jakaa karkeasti kahteen luokkaan, eli läpikuultaviin ja peittäviin linsseihin. Yleensä peittävät linssit ovat valmistettu niin sanotulla opaque-värjäyksellä.
Läpikuultavalla linssillä korostetaan silmän omaa väriä. Näitä käytetään silloin kun tarkoituksena on korostaa silmän omaa väriä värin vaihtamisen sijaan. Tällaisilla linsseillä muutos on yleensä hillitty ja luonnollinen. Tällöin asiakas ei yleensä halua, että hänen piilolinssit huomataan.
Peittävillä linsseillä puolestaan halutaan saavuttaa voimakkaampi muutos, eli tällöin kyseessä on yleensä silmän oman värin muuttaminen jonkin toisen väriseksi. Peittävä linssi pyrkii jäljittelemään normaalia värikalvon väritystä, jotta silmä näyttäisi edelleen luonnolliselta.
Peittävillä linsseillä saadaan muutettua jopa ruskeasilmäisen silmien väri.
Vahvuuksilla ja ilman vahvuuksia
Värillisiä piilolinssejä on saatavissa vahvuuksilla ja ilman vahvuuksia. Useat nettikaupat myyvät vain ilman vahvuuksia olevia linssejä. Uskoakseni nettikaupan lisääntyminen on kasvattanut myös ilman vahvuuksia olevien värillisten linssien myyntiä.
Värillisiä linssejä on saatavilla kertakäyttölinsseinä, lyhyen vaihtovälin eli kuukauden linsseinä sekä pitkän vaihtovälin linsseinä.
Hinnaltaan värilliset linssit ovat jonkin verran kirkkaita kalliimmat.
Saat 5€ kokeilualennusta!
Eri värejä ja värisävyjä löytyy lukuisia
Erilaisia värejä on lukuisia kuten sininen, vihreä, turkoosi, ruskea ja niin edelleen. Suomessa suosittuja ovat etenkin kaikki ruskean sävyiset linssit. Valmistajien välillä on myös eroa siinä mitä värisävyä linssit ovat. Markkinoilla on siis todella monen värisiä linssejä ja sävyjäkin löytyy lukuisia.
Mikäli valmiiksi värjätyistä linsseistä ei löydy sopivaa linssiä tai väriä apu löytyy suomalaiselta Novalensilta. Novalens värjää lähes kaikkia Suomessa myytäviä CE-merkittyjä pehmeitä piilolaseja ja eri värejä löytyy parikymmentä. Osasta väreistä on saatavissa myös eri tummuusasteita.
Hauskoja efektejä saadaan esimerkiksi keltaisella, oranssilla tai punaisella linssillä.
Värillisten piilolinssien vaikutusta hankala arvioida ilman piilolinssisovitusta
Netin keskustelupalstoilla kysellään aika paljon värillisistä linsseistä ja siitä miten ne muuttavat silmän väriä. Ihmisiltä jää kuitenkin helposti huomaamatta, että silmän omalla värillä on erittäin suuri vaikutus siihen minkä väriset silmät linsseillä saadaan aikaan.

Hyvin luonnollisen näköinen vihreäksi muutettu silmä. Kuva: 9mm SFX
Esimerkiksi vaalean siniset silmät saa näyttämään lähes aina ruskeilta ruskeilla linsseillä. Samat linssit eivät kuitenkaan muuta tummansinisiä silmiä läheskään yhtä ruskeiksi.
Mielestäni on todella hankalaa sanoa ilman piilolinssisovitusta miten linssit vaikuttavat erivärisiin silmiin. Työssäni tulee vastaan aina välillä tilanteita, jolloin uskon asiakkaan silmän muuttuvan halutun väriseksi tietyn värisellä linssillä. Kuitenkin linssiä sovitettaessa muutoksen huomaakin olevan odotetusta poikkeava.
Tämän takia ei siis kannata odottaa varmaa vastausta, jos kysyy vaikkapa keskustelupalstalla suosituksia linssien väreistä omaan silmänväriin pohjautuen.
Vaikutus erivärisiin silmiin
Jotain peruslainalaisuuksia värillisten linssien vaikutuksesta erivärisiin silmiin voi kuitenkin sanoa. On kuitenkin muistettava, että silmän oma värin lisäksi myös tummuusaste vaikuttaa lopputulokseen.
Vaaleasilmäisen väri muuttuu helpoiten
Mitä vaaleampi silmän oma väri on, sen helpommin sen väriä saa muutettua. Vaaleansininen, vaaleanvihreä tai harmahtava silmä saadaan muutettua piilolinsseillä yleensä lähes minkä väriseksi tahansa. Värillisellä linssillä voidaan helposti korostaa myös silmien omaa väriä.
Tummempien silmien väri hankalampi
Tummansiniset, tummanvihreät, harmaat sekä vaalean ruskeat silmät ovat jo hankalampi muuttaa toisen värisiksi. Tummasilmäisen kannattaa ehdottomasti valita iirisväritekniikalla, eli niin sanotulla opaque-värjäyksellä valmistettuja linssejä. Valitettavasti kyseiselläkään tekniikalla tummasilmäinen ei saa itselleen aivan vaaleita silmiä. Muutos ei myöskään ole koskaan yhtä suuri tai luonnollisen näköinen niin kuin vaaleasilmäisellä.
Monesti ongelmaksi tummien silmien värin muuttamisessa tulee asiakkaan odotukset. Joskus tummasilmäiset saattavat haluta esimerkiksi samanväriset silmät kuin sinisilmäisellä blondiystävällä on. Valitettavasti tämä ei kuitenkaan ole mahdollista ainakaan yleisesti myynnissä olevilla linsseillä.
Tummanruskeat silmät

Näin iso muutos saadaan aikaan vain erikoislinsseillä. Kuva: Custom Contacts
Suomessa aika harvalla on todella tummanruskeita silmiä. Varmasti osaksi tämän takia monet haluavatkin muuttaa silmiensä värin tummanruskeiksi.
Osa tummanruskeat silmät omistavista haluaa kuitenkin muuttaa silmiensä väriä, mutta mielestäni niitä on lähes mahdotonta muuttaa yleisesti myynnissä olevilla linsseillä.
Iirisväritekniikalla värjätyillä linsseillä silmään saadaan aavistus toista sävyä, mutta väri on todella harvoin luonnollinen. Yksi vaihtoehto on niin sanotut crazy-linssit, mutta niissä olevat värit eivät ole kovin luonnollisia. Parhaiten tummanruskeat silmät saadaan muuttumaan erikoisvärjätyillä linsseillä, mutta näitä en ole nähnyt myynnissä Suomessa.
Mustuaisen kohta yleensä värjäämätön
Värillisten linssien kanssa tulee muistaa, että suurimmassa osassa linssejä mustuaisen kohta on värjäämätön. Oman mustuaisen koko ratkaisee tuleeko tästä värjäämättömästä kohdasta silmien oma väri esille.
Joistakin linsseistä on saatavissa myös läpivärjättyjä linssejä, eli myös mustuaisen kohdalla on väri. Tällaisten linssien kanssa kannattaa muistaa, että linssi värjää jonkin verran maailmaa ja näin ollen heikentää kontrastia. Esimerkiksi vaateostoksilla kannattaa muistaa läpivärjättyjen linssien kanssa, että linssi saattaa muuttaa aavistuksen vaatteiden värisävyä.
Olen kirjoittanut oman kirjoituksen värillisten piilolinssien hankkimisesta: Värillisten piilolinssien hankkiminen – netistä vai optikolta?
Saat 5€ kokeilualennusta!
mistä sais värilliset one day plussalinssit? jos ei oo ni miks ei
Hei Fia!
Valitettavasti en tiedä valmistajaa, joka tekisi värillisiä kertakäyttölinssejä plusvoimakkuudella. Tämä johtunee siitä, että yleisesti pluspuolen piilolinsseille on vähemmän kysyntää.
Kuukauden vaihtovälin linssejä on saatavilla värillisinä plusvoimakkuudella, mikäli niistä on sinulle apua.
Kuinka suurilla voimakkuuksilla värillisä linssejä on saatavilla? Voimakkuuksia minulla on -10.75 ja -9.50.
Hei Sweety!
Varsin monella valmistajalla värillisiä linssejä on saatavissa ainoastaan -6,00 tai -8,00 dioptriaan asti.
Itselleni tulee mieleen ainoastaan Novalensin valikoimasta löytyvät lyhyen ja pitkän vaihtovälin linssit, joista löytyy voimakkuuksia -10 asti.
Ovatko kertomasi voimakkuudet silmälasi- vai piilolinssivoimakkuudet?
Jos kyseessä on silmälasivoimakkuudet, on erittäin todennäköistä, että piilolinssien voimakkuudet ovat miedommat. Tällöin piilolinssien voimakkuudeksesi voisi tulla -10 tai vähemmänkin.
Mikäli arvosi ovat piilolinssivoimakkuudet voit silti kokeilla -10 voimakkuudella olevia linssejä.
Näilläkin näöstäsi voidaan saada riittävän tarkka toki käyttötarkoituksestakin riippuen. Ampuharrastukseen näöntarkkuus tuskin riittää, mutta illanviettoon ravintolaan tarkkuus voisi olla ihan sopiva:)
Mikäli piilolinssireseptin ja silmälasireseptin eroavaisuudet eivät ole ennestään tuttu asia, olen kirjoittanut siitä oman kirjoituksen Piilolinssiresepti ja silmälasiresepti
Paljonko suurinpiirtein tulisi hintaa:
ruskeat piilarit (siniset silmät, jotka eivät vaaleat, mutteivät älyttömän tummatkaan) vahvuuksilla -2.25 ?
Saisiko myös kk-linssien / pitemmän aikavälin tms. linssien ~hinnat?
Kiitos !
Ai niin joo mainitsin epähuomiossa lasieni voimakkuudet, piilareissa ei siis tosiaan ole mulla noin paljoa (heh, vaikka paljonhan niissäkin on…).
Kiitos vastauksesta, kiva tietää että värillset ei ole poissuljettu juttu!
Hei Unelma!
Minun on erittäin hankala sanoa kovin tarkkoja hintoja näin, koska hinnat vaihtelevat linssien merkistä ja ostopaikasta riippuen.
Kuukauden vaihtovälin ruskeat linssit maksavat noin 30-60 euroa parilta ja pidemmän vaihtovälin linssit asettuvat varmasti hintahaarukkaan 80-160 euroa.
Hei!
Ostin vuosi sitten värilliset ruskeat piilolinssit ilman käymistä missään piilolinssitarkastuksessa ensin. Linssit eivät tietenkään tuntuneet kovin hyviltä, joten niiden käyttö jäi erittäin vähäiseksi. Nyt haluaisin taas kovasti värilliset piilolinssit, ja kysyisinkin, voiko optikolle mennä piilolinssitarkastukseen jos aikoo käyttää vain vahvuuksettomia linssejä? Ja, kun menee piilolinssitarkastukseen, pitääkö olla ne “omat” piilolinssit siellä mukana? Mitä luultavimmin tilaisin piilolinssit netistä, joten en viitsisi tilata mitään ennenkuin tiedän että piilolinssit varmasti sopii silmilleni.
Mitä kaikkea tälläisessa piilolinssitarkastuksessa sitten tehtäisiin? Näköni on hyvä, eli en tarvi piilolinssejä vahvuuksilla.
Hei Sofia!
Ilman muuta voi ja pitääkin käydä piilolinssisovituksessa, vaikka aikoisi käyttää vain ilman vahvuuksia olevia piilolinssejä.
Piilolinssisovituksessa tarkastetaan muun muassa näkösi, tutkitaan mikroskoopilla silmän etuosat, mitataan silmän pinnan kaarevuus ja sovitetaan silmääsi sopiva piilolinssi sekä opastetaan piilolinssien käyttämisessä.
Tästä olen kirjoittanut tarkemmin kirjoituksessa Hyvä piilolinssisovitus.
Kannattaa myös muistaa, että voit tilata vain ja ainoastaan sen linssin netistä mikä sinulle on sovitettu optikolla. Et siis voi muuttaa itsenäisesti linssiä toiseksi, vaikka linssin mitat olisivatkin samat. Mittojen lisäksi myös linssin materiaali ja valmistustekniikka vaikuttavat linssin istuvuuteen.
Sinun kannattaa varata aika optikolle ja kertoa olevasi kiinnostunut värillisistä piilolinsseistä ilman vahvuuksia. Tällöin optikko pystyy kertomaan minkälaisia linssejä heiltä on saatavissa jne.
Kannattaa myös huomioida, että optikkoliikkeistä ei ole saatavissa kaikkia nettikauppojen linssejä ja vastaavasti kaikkia optikoiden myymiä linssejä ei saa nettikaupoista. Eli mikäli haluat jonkin tietyn värisen linssin jota optikkoliikkeestä ei saa, mutta haluat varmistua linssin sopivuudesta, joudut tilaamaan linssin omalla riskillä ja menemään sen kanssa optikolle varmistamaan linssin sopivuuden silmiin.
Mikäli sinulla on näistä vuosi sitten netistä ostetuista linsseistä tietoja (esim paketti), kannattaa ne ottaa optikolle mukaan.
Hei!
Kävin joskus vuosia sitten sovittamassa piilareita optikolla tarkoituksenani hankkia värilliset piilarit. Silloin idea painui unohduksiin, mutta nyt innostuin uudestaan ja tilasin netistä värilliset piilarit tuoreilla vahvuuksillani. Oikean silmän piilarin saan ongelmitta silmään eikä se tunnu yhtään, mutta vasemmassa silmässä piilari ei ole koskaan hyvin. (Silmissä on eri vahvuudet). Vasemmassa silmässä ei tunnu pelkästään roskan tunne vaan piilari myös liikkuu silmän mukana. Esimerkiksi silmänräpäyksen jälkeen näen, kuinka piilari “palaa” oikealle paikalleen. Paremmin en osaa asiaa selittää…Näen piilarin kanssa normaalisti, paitsi välillä linssin väärä sijainti sumentaa näköä.
Keksitkö mitään, mikä voisi aiheuttaa tällaista?
Kiitos ja lumista vuodenloppua!
Hei Maya!
Mitä tarkoitit tarkalleen noilla “tuoreilla vahvuuksillasi”? Eli kävitkö optikon tekemässä piilolinssisovituksessa näitä uusimpia värillisiä piilolinssejä varten vai tilasitko linssit silmälasien vahvuuksien perusteella?
Kuvailemasi perusteella vasemman silmän linssi ei luultavasti istu kunnolla. Välttämättä myöskään se, että oikean silmän linssi ei tunnu silmässä miltään, ei kerro sitä onko linssi silmääsi sopiva. Esimerkiksi liian tiukka linssi voi tuntua silmässä ihan hyvältä, vaikka se estääkin samalla veren kulkemisen silmän pintaverisuonissa.
Hei
Löysin tällaiset linssit netistä.
Haluaisin tilata ne, mutta en tiedä onko se turvallista.
Onko ns.pitkäkäyttöisten linssejen käyttäminen turvallista?
Käytän itse kertakäyttölinssejä ja niiden kanssa ei ole ollut ongelmia.
Olisi kiva jos auttaisit!
http://www.pinkyparadise.com/w.....uctItem=50
Hei Saara!
En voi missään nimessä suositella sinua tilamaan linssejä ilman asianmukaista piilolinssisovitusta.
Vaikka sinulle olisikin sovitettu kertakäyttölinssit, niin jokainen linssityyppi tulee sovittaa erikseen silmään ja varmistua sen sopivuudesta.
Sinällään pidemmän vaihtovälin linssien käyttö on turvallista, jos kyseinen linssi on todettu optikon tai silmälääkärin toimesta silmillesi sopivaksi.
Sinun kannattaa siis käydä optikolla keskustelemassa erilaisista linssivaihtoehdoista.
minulla on keski vihreät silmät ja haluaisin ruskeat piilolinssit, mutta minun optikko sanoi että en voi ottaa värillisiä koska minulla on hajataitetta vai miten se nyt sanotaan
mutta eikö muka värillisiä piilareita ole tehty hajataitteisille silmille? o:
Hei Jezba!
Hajataitteisuutta korjaavia piilolinssejä kutsutaan toorisiksi piilolinsseiksi, eikä niitä tosiaan tietääkseni löydy värillisinä normaalivalikoimista.
Uskoakseni kuitenkin Novalens värjää myös toorisia linssejä.
Yleensä ainakin yksityiset, ketjuihin kuulumattomat liikkeet myyvät Novalensin linssejä. Yksityisten liikkeiden lisäksi myös osa ketjuihin kuuluvista myy heidän tuotteitaan.
Sinun kannattaa siis kysyä asiaa kotipaikkasi optikkoliikkeistä.
Heips
Olen tänään menossa kysymään optikkoliikkeestä ensimmäisten piilarien ostosta. Olen kohta 13, joten uskoisin että pystyisin niitä hyvin jo käyttämään. Innostuin tästä ajatuksesta oikeastaan kaveriltani, jolla on myös piilolinssit ja hän on saman ikäinen.
Miten niitä ns. hoidetaan? Serkullani oli ennen silmäleikkausta piilolinssit (muistaakseni kertakäyttöiset) ja hän laittoi niihin aina sellaisia tippoja. Liittyivätköhän nämä kostuttavat tipat piilareihin vai yleiseen silmien kuivuuteen? Käytetäänkö piilarien kanssa yleensä kosteuttavia tippoja?
Ja sitten: Tekeekö optikko piilarit, vai otetaanko ne suoraan jostain kaupan hyllyltä? Minulla on miinusta silmissä 1,50 viimeisen käynnin mukaan mikä tapahtui tänä vuonna.
Entä jos haluisinkin värilliset piilolinssit? Tehdäänkö nekin sitten erikseen? Jos näin on, niin onko optikkoliikkeissä laaja valikoima värien suhteen? Minulla ei ole oikein käsitystä, miten se menee…
Kiitos jo etukäteen vastauksesta ♥
Moi taas kerran
Kävin siis tänään optikolla. Hän sanoi, että piilarit saadaan suoraan hyllystä, myös värilliset. Kuulemma kertakäyttöiset normaalit maksavat 30-50e riippuen monta piilariparia ottaa.
Sitten hän sanoi myös, että jopa 7-vuotias voi käyttää piilolinsseja ja heillä se on ns. se ikäraja. Omasta mielestäni 7v. on ehdottomasti liian nuori! Mikä sinun näkemyksesi on?
Hei Dimma!
Moni asia sai varmasti selvityksen kun kävit optikolla.
Optikko ei tosiaan valmista itse piilolinssejä, vaan ne tulevat tehtaalta valmiina liikkeeseen.
Eri liikkeiden valikoimissa on eroja. Kaikista liikkeistä ei välttämättä löydy suoraan piilolinssejä varastosta vaan ne tilataan muutaman päivän toimitusajalla liikkeeseen. Tämä johtuu esimerkiksi siitä, että pienellä paikkakunnalla piilolinssien myynti on vähäisempää eikä ole kannattavaa varastoida kaikkia mahdollisia tuotteita omassa varastossa.
Värillisten piilolinssien valikoimakin riippuu hyvin pitkälti liikkeestä. Osassa liikkeissä on laajakin valikoima värillisiä linssejä ja kaikissa liikkeissä niitä ei ole ollenkaan.
Linssien hoito riippuu siitä minkälaisia linssejä käytetään.
Kertakäyttölinssi ei vaadi puhdistusta, kun taas kuukauden vaihtovälin linssi vaatii.
Optikko opastaa sinulle tämänkin asian piilolinssisovituksessa.
Kostutustippojen tarve ei liity sinällään piilolinsseihin vaan kuiviin silmiin. Tietenkin piilolinssit voivat lisätä silmän kuivuutta, jolloin tarvitaan kostuttavia tippoja. Kaikki eivät kuitenkaan tarvitse niitä vaikka käyttäisivätkin piilolinssejä.
Piilolinssien hankintaan ei ole mitään tarkkaa ikärajaa milloin linssejä voisi alkaa käyttämään. Oman kokemukseni mukaan monet aloittavat linssien käytön 12-15-vuotiaana.
Seitsemänvuotiaalle en suosittelisi missään tapauksessa piilolinssejä jatkuvaan käyttöön. Joissain harrastuksissa piilolinssit voisivat kuitenkin tulla kysymykseen mikäli sankalasien käyttö olisi kerta kaikkiaan mahdotonta.
Olen kirjoittanut oman kirjoituksen aiheesta: Minkä ikäisenä piilolinssien käyttämisen voi aloittaa?
Lisäksi olen kirjoittanut paljon eri kirjoituksia piilolinsseistä. Kirjoitukset löytyvät helpoiten sisällysluettelosta Piilolinssit-otsikon alta.
Kysy ihmeessä lisää jos joku asia jäi mietityttämään!
Hei,
löysin netistä juuri haluamani värilinssit mutta sitä linssiä oli vain vahvuudella olevia. Minä en kuitenkaan tarvi vahvuuksia mutta voinko tilata miedoimmilla vahvuuksilla olevat ja käyttää niitä satunnaisesti?
Hei Jonna!
Väärän voimakkuuden käyttäminen silmälaseissa tai piilolaseissa saattaa rasittaa silmää ja aiheuttaa silmien väsymystä tai päänsärkyä.
Lisäksi pienikin voimakkuus sumentaa näköä aiheuttaen pientä epätarkkuutta silloin kun et tarvitse vahvuuksia.
Kirjoituksestasi ymmärsin, että optikko ei ole sovittanut sinulle löytämääsi linssiä. Myös ilman vahvuuksia olevat linssit tulisi sovittaa optikon toimesta silmään.
Itse et pysty arvioimaan linssin istuvuutta silmässä, koska esimerkiksi liian tiukka linssi voi tuntua hyvältä, mutta se voi estää verenkiertoa silmän pinnan pienissä verisuonissa.
Suosittelisin ehdottomasti piilolinssisovitusta optikon luona, jotta saisit linssit jotka varmasti sopivat silmiisi.
Hei ! Haluaisin tietää, mistä tämän artikkelin toisen kuvan vihreät piilolinssit on saatavissa ? väri on täydellinen ja haluaisin ostaa tuollaiset, kaikenlaisista piilolinsseistä on kokemusta. Eli osaako kukaan kertoa kyseisten piilolinssien ostopaikkaa ? Kiitos etukäteen
Hei Minna-Maria!
Kyseissä kuvassa olevan vihreän linssin valmistaja on 9mm SFX. 9mm SFX:ltä löytyy erilaisia erikoisefekti piilolinssejä ja tällöin yksittäisetkin linssit voivat olla melko kalliita.
Tietääkseni kuitenkaan mikään taho ei tuo kyseisiä linssejä Suomeen. En voi myöskään suositella värillistenkään linssien tilaamista suoraan ulkomailta, kosta tällöin joutuisit tilaaman linssit ilman sovitusta. Tällöin on suuri riski, että linssit eivät soveltuisikaan silmillesi.
Hei
haluaisin hankkia itselleni värilliset piilolinssit koulujen loppumista varten. Minulla on varattu aika ensi viikolle optikolle mutta aloin huolestua että ehdinkö saada piilarit varmasti ennen 2.6?
Hei Vilma!
Sinun kannattaa vielä varmistaa optikoltasi ennen tarkastusta onko heidän kautta saatavissa linssit tällaisella aikataululla.
Uskoisin sinun kuitenkin saavan linssit käyttöösi ennen koulujen loppumista, vaikka ne pitäisi tilatakin jostakin. Osasta liikkeistä värillisiä linssejä löytyy myös suoraan hyllystä.