Vintage silmälasit tai aurinkolasit kiinnostavat ihmisiä tällä hetkellä aika paljon. Näitä kysellään jonkin verran liikkeistä, mutta enimmäkseen niitä etsitään kirpputoreilta ja netistä.
Termi vintage lienee jo useimmille tuttu ja jos ei, niin Wikipedian mukaan sillä tarkoitetaan menneiden vuosikymmenten vaatteita ja esineitä. Suomennoksena vintagella tarjotaan “hyvää vuosikertaa”.
Oman kokemukseni mukaan asiakkaat kokevat vintage-laseiksi varsinkin isot 60-70-lukujen kehykset. Lisäksi naiset etsivät usein niin sanottuja kissamaisia kehysmalleja.
Mistä vintage-kehyksiä löytää
Enimmäkseen vintage-kehyksiä etsitään varmasti kirpputoreilta ja nettihuutokaupoista. Netistä löytyy myös kauppoja, joiden valikoimiin kuuluu erilaisia vintage-malleja.
Lisäksi osa ihmisistä saattaa löytää mieluisat vintage-kehykset esimerkiksi mummolan ullakolta.
Näiden lisäksi kannattaa muistaa, että myös osasta optikkoliikkeistä saattaa löytyä varastoista vielä ihan tehtaan pakkauksissa olevia kehyksiä vuosikymmenten takaa. Tämmöisiä kannattaa etsiä etenkin liikkeistä, jotka ovat toimineet jo vuosikymmeniä samalla liikepaikalla.
Välttämättä kehyksien arvoa ja kiinnostusta ei edes ymmärretä kaikissa liikkeissä. Pahimmillaan ne koetaan vanhoiksi romuiksi, joita ei ole tullut heitettyä pois.
Itse työskentelin vuosia sitten liikkeessä, jossa oli varmasti satoja vanhoja kehyksiä varaston uumenissa. Vietinkin joskus hauskoja hetkiä käymällä niitä läpi, mutta valitettavasti en itsekään ymmärtänyt silloin niiden arvoa.
Mitä kannattaa huomioida ennen vintage-kehysten ostamista
Jos kehyksen ostaa kirpputorilta tai muualta käytettynä kannattaa kehyksen kuntoa arvioida kriittisesti.
Mikäli lasit ovat vääntyneet tai esimerkiksi muovikehys on alkanut harmaantua, ei laseista kannata maksaa paljon. Tällöin on aina mahdollista, että niihin ei saa asennettua uusia linssejä.
Vaikka kyseessä olisikin käyttämättömät lasit, kannattaa muistaa, että välttämättä laseihin ei ole enää saatavissa varaosia.
Linssien vaihtaminen vintage-kehyksiin
Osa ihmisistä ei tarvitse vahvuuksia vintage-laseihinsa, jolloin kyseessä ovat niin sanotut feikkilasit.
Osa puolestaan ei pysty käyttämään kehyksiä, ellei niihin saa omilla vahvuuksilla olevia linssejä.
Periaatteessa vanhoihin kehyksiin voidaan vaihtaa vahvuuksettomat tai omilla vahvuuksilla olevat linssit, kunhan kehykset ovat tarpeeksi hyvässä kunnossa.
Kaikki optikkoliikkeet eivät välttämättä kuitenkaan suostu tai pysty hiomaan laseihin uusia linssejä. Yleensä tämä johtuu siitä, että liikkeellä ei ole omaa työpajaa.
Lisäksi lasien uudelleen linssittäminen tapahtuu valtaosassa paikoista asiakkaan omalla vastuulla, koska ei ole takeita siitä miten vanha kehys käyttäytyy hionnassa.
Parhaiten asiaan saa vastauksen kiertämällä kehysten kanssa eri optikkoliikkeissä. Näin optikkoliikkeen henkilökunta näkee samalla kehysten kunnon.
Suomen laajin valikoima superfoodeja, tarjoushinnoin Hyvinvoinnin Tavaratalosta!

Kysy optisen alan ammattilaiselta - vastaan jokaiseen kysymykseen
Tähän mennessä olen vastannut noin 500 kysymykseen ja kysymyksistä ja vastauksista on ollut varmasti iloa muillekin kuin kysyjille.
Kysy siis rohkeasti oma kysymyksesi!
Löydät blogini myös Facebookista ja Twitteristä