Voivatko liian vahvat silmälasit aiheuttaa huimausta?

Piilolinssit, aurinko- ja silmälasit kaikki saman katon alta

Nopea toimitus: 95% tilauksista lähetetään 24 tunnin sisällä.

Osiossa vastaan lukijoiden lähettämiin näkemiseen liittyviin kysymyksiin.

Maija kysyi 29.4.2014

Hei,
Kävin silmälääkärissä tänään ja siellä todettiin, että näköni on parantunut: -5,75 – -5.25 ja -4,5- -4,25.

Olen kärsinyt huimauksesta, valonarkuudesta ja eräänlaisesta “pökkyrästä olosta”jonka takia halusinkin tarkistuttaa näön. Voiko tuon verran liian vahvat lasit aiheuttaa moista?

Piilolinssioptikon vastaus

Hei Maija!

Liian vahvat lasit voivat aiheuttaa kertomasi kaltaisia oireita. Toki tämmöisiä oireita voi aiheuttaa moni muukin asia, mutta näistä keskustelit varmasti silmälääkärin kanssa.

Voimakkuutesi ovat muuttuneet toisessa silmässä 0,5 dioptriaa ja toisessa silmässä 0,25. Tämä 0,25 dioptriaa on pienin mahdollinen muutos.

Lopullisesti uusien silmälasien vaikutuksen näkee valitettavasti vasta sitten kun lasit ovat jo olleet käytössä jonkin aikaa.

Uusiin laseihin totutella kannattaa muistaa, että tottumiseen voi mennä jonkin verran aikaa. Aluksi voi jopa tuntua siltä, että vanhoilla laseilla näkee tarkemmin kauas.

Aiheeseen liittyviä kirjoituksia blogissani

Kysyttävää optikolta? Jätä oma kysymyksesi  tai katso kaikki kysymykset ja vastaukset Optikolta kysyttyä -osiosta.

Piilolinssit, aurinko- ja silmälasit kaikki saman katon alta

Nopea toimitus: 95% tilauksista lähetetään 24 tunnin sisällä.

LensWay.fi

Muut kirjoitukset samasta aiheesta

Kysy optisen alan ammattilaisilta

Blogissa kerrotaan näkemiseen liittyvistä asioista ja vastataan lukijoiden kysymyksiin. Tähän mennessä olemme vastanneet noin 1 000 kysymykseen. Kysymyksesi voit lähettää täältä tai kommentoida aiheeseen liittyvää kirjoitusta.


Lähetä kysymys optikolle täältä
Piilolinssioptikko Facebookissa
Piilolinssioptikko Google+:ssa