Näkeminen

Näkeminen-kategoriasta löydät yleisesti näkemiseen liittyviä kirjoituksia eri aiheista.

Kuivasilmäisyys on yleinen vaiva

0.0 00 Kuivasilmäisyys on asia, josta olen kirjoittanut aiemmin kirjoituksessa Kuivat silmät ja piilolinssit. Monet henkilöt kärsivät kuitenkin kuivista silmistä, vaikka heillä ei olisikaan käytössä piilolinssejä. Yleensä kuivasilmäisyydestä kärsivät yli 40-vuotiaat, mutta toki vaivaa voi olla nuoremmillakin. Naisia kuivasilmäisyys kiusaa enemmän kuin miehiä. Suomen Silmälääkäriyhdistyksen mukaan noin 40 prosenttia suomalaisista kärsii kuivista silmistä jossain vaiheessa elämäänsä. […]

Kuinka nopeasti näkö voi muuttua?

0.0 00 Yksi asia mistä asiakkaat kyselevät usein, on kuinka nopeasti näkö voi muuttua ja mikä on normaali aika muutoksille. Yksinkertainen kysymys, johon on oikeastaan hyvin hankala vastata. Näön muutokset ovat hyvin yksilöllisiä, eikä muutos etene samalla tahdilla edes samalla ihmisellä. Tällä tarkoitan sitä, että asiakas voi joutua vaihtamaan lasinsa esimerkiksi vuoden sisään. Seuraavilla laseilla […]

Tällä viikolla vietetään glaukoomaviikkoa

0.0 00 Tällä viikolla eli viikolla 11 vietetään kansainvälistä glaukoomaviikkoa. Päätin itsekin kirjoittaa lyhyesti aiheesta, koska kyseessä on tärkeä asia. Glaukooma eli silmänpainetauti Glaukooma eli silmänpainetauti on sairaus, jota sairastaa noin 80 000 suomalaista. Aikaisemmin glaukoomaa kutsuttiin myös viherkaihiksi. Glaukooma on hitaasti näkökenttää kaventava silmäsairaus, joka vaurioittaa silmän näköhermoa. Alkuvaiheessa sairaus kaventaa näkökenttää. Edetessään ilman […]

Kuivan silmän omega -ravintolisä – apu kuivien silmien hoitoon?

0.0 00 Kuivan silmän Omega on optikkoliikkeille myytäväksi suunniteltu tuote. Kuten nimikin kertoo, pitäisi tämän auttaa kuivasilmäisyyteen. Kuivan silmän omega sisältää muun muassa luomutyrniöljyä, omega 7 rasvahappoa ja mustikkauutetta. Löysin tämän uutuustuotteen syksyn koulutuspäiviltä ja tuote on nyt ollut itselläni muutaman viikon koekäytössä. Sinällään esimerkiksi tyrniöljykapseleita on ollut vuosia myynnissä marketeissa ja luontaistuotekaupoissa. Itse olen […]

Värisokeus ja värinäön heikkous

0.0 00 Melko usein värisokeudesta puhuttaessa tarkoitetaan oikeasti värinäön heikkoutta. Tällä tarkoitetaan tilannetta, jossa ihmisen kyky havainnoida värejä on jollakin tavalla häiriintynyt. Tällöin ihminen ei pysty näkemään kaikki värejä oikein, mutta täysin värisokea hän ei ole. Lisäksi on olemassa täysinkin värisokeita ihmisiä, jotka eivät näe värejä ollenkaan. Tämmöinen ihminen näkee kaiken mustavalkoisena. Tällainen värisokeus on […]

Heikentääkö silmälasien käyttö tai käytön aloittaminen näköä?

0.0 00 Optikon työssä tapaa säännöllisesti asiakkaita, jotka kertovat heidän näkönsä heikentyneen silmälasien hankkimisen jälkeen niin paljon, että enää ei pärjää ilman silmälaseja. Lisäksi vastaan tulee myös asiakkaita, jotka yrittävät pärjätä ilman laseja, koska he pelkäävät näön heikentyvän enemmän lasien hankkimisen takia. Silmälasien käyttäminen tai käyttämisen aloittaminen ei kuitenkaan heikennä näkemistä tai näkökykyä millään tavalla. […]

Hämäränäkö

0.0 00 Suomessa hämärää ja pimeää aikaa riittää, kiitos pitkän talven ja syksyn. Tällöin hämäränäkö nousee usein esille keskusteluissa asiakkaiden kanssa. Hämäränäöllä tarkoitetaan ihmisen kykyä nähdä hämärässä ja sitä kuinka nopeasti silmä tottuu erilaisiin valaistusolosuhteisiin. Ihmisen hämäränäkö ja kontrastiherkkyys eli kyky havaita harmaan eri sävyjä toisistaan kulkevat käsi kädessä. Silmä tottuu erilaisiin valaistusolosuhteisiin, mutta tämä […]

Voimakkuuden tarve vain toisessa silmässä

0.0 00 Kaikilla ihmisillä ei ole taittovirhettä eli voimakkuuden tarvetta molemmissa silmissä. Sinällään tässä ei ole mitään ihmeellistä. Osa asiakkaista saattaa kuitenkin ihmetellä tilannetta sen tullessa vastaan. Tässä kirjoituksessa olen kertonut miten toimitaan silmälasien tai piilolinssien kanssa silloin kun ainoastaan toisessa silmässä tarvitaan voimakkuutta. Silmälaseihin toisen silmän kohdalle 0-voimakkuudella oleva linssi Luonnollisesti silmälaseihin laitetaan linssi […]

Voiko näön pilata väärillä voimakkuuksilla olevilla laseilla?

0.0 00 Aika monesti ihmiset miettivät voiko näön pilata väärillä voimakkuuksilla olevilla silmälaseilla. Yllättävän usein näöntarkastukseen tuleva asiakas kysyy jopa pienen paniikin vallassa, että minkälaista vauriota silmiini on tullut kun olen käyttänyt valmislaseja tai vastaavia. Tosiasia on kuitenkin se, että vaikka käytössä olisi kuinka vääränlaiset lasit tahansa, eivät ne aiheuta pysyviä muutoksia silmiin tai pilaa […]

Diabetes ja näkö

0.0 00 Noin puoli miljoonaa suomalaista sairastaa diabetesta, joten kyseessä on todella yleinen sairaus. Olisi helppo kuvitella, että diabeteksen vaikutus silmiin olisi yleisesti tiedossa. Jostain ihmeen syystä tämä tulee kuitenkin vielä nykypäivänäkin yllätyksenä monelle diabetesta sairastavalle ja heidän läheisilleen. Onneksi kuitenkin hoidon tehostuminen ja tarkempi seuranta ovat tuottaneet tulosta ja diabeteksesta johtuva sokeutuminen on vähentynyt. […]

Näöntarkastus silmien laserleikkauksen jälkeen

0.0 00 Aika monelle laserleikkauksessa eli silmien taittovirheen korjausleikkauksessa käyneelle tulee yllätyksenä, että leikkauksen jälkeen optikko ei saa itsenäisesti määrätä silmälaseja ilman lääkärin lupaa. Optikko ei tee tätä kiusallaan tai aiheuttaakseen asiakkaalle lisävaivaa, vaan laki määrittelee asian. Asetuksessa terveydenhuollon ammattihenkilöistä asia on määritelty seuraavasti. Laillistettu optikko ei saa itsenäisesti määrätä silmälaseja: Henkilölle, jolle on aikaisemmin […]

Puolustusvoimien näkövaatimukset ja silmälasit armeija-aikana

0.0 00 Puolustusvoimissa on käytössä omat näkövaatimukset, jotka vaihtelevat joukko-osastoittain ja tehtävittäin. Tarkat vaatimukset selviävät puolustusvoimien terveystarkastusohjeesta. Karkeasti ottaen voidaan sanoa, että mitä vaativampi tehtävä on, sen tarkempaa ja virheettömänpää näköä vaaditaan. Esimerkiksi lentäjien näkövaatimukset ovat todella tarkat. Vuodesta 2013 lentäjiksi voi pyrkiä henkilö jolla on silmälasit. Silmälasien voimakkuudelle ja näöntarkkuuksille on asetettu tiukat rajat. […]

Ilmeinen karsastus ja piilokarsastus sekä karsastuksen hoitaminen

0.0 00 Karsastus sekoitetaan monesti hajataitteisuuteen, mutta kyseessä on aivan eri asia. Varmasti lähes jokainen optikko on törmännyt asiakkaaseen, jolla nämä termit menevät sekaisin. Meidän optikoiden tulisikin ottaa tästä opiksemme ja kertoa asia asiakkaille selvästi mitä karsastus ja hajataitteisuus tarkoittavat. Mitä karsastus tarkoittaa? Karsastus tarkoittaa silmien asentovirhettä, jolloin silmiä liikuttavat silmälihakset eivät toimi tasavahvasti. Molempia […]

Näöntarkkuus eli visus-arvo ja silmälasien voimakkuus

0.0 00 Näöntarkkuus eli visus-arvo ja silmälasien voimakkuus ovat useimmille ihmisistä epäselviä termejä. Usein termit myös sekoitetaan keskenään. Lyhyesti sanottuna näöntarkkuus kuvaa silmän erotuskykyä. Näöntarkkuuden mittayksikkönä käytetään visus-arvoa. Näöntarkkuus voidaan mitata silmälasien tai piilolinssien kanssa tai ilman niitä. Silmälasien voimakkuus puolestaan ilmoittaa taittovirheen määrän, eli silmälasien voimakkuuden. Näöntarkkuudesta silmälasien voimakkuus ei kerro mitään. Näöntarkkuus eli visus-arvo […]

Millä voimakkuuksilla silmälasit kannattaa hankkia?

0.0 00 Ihmiset miettivät usein mikä on sellainen voimakkuus, jolloin silmälasit tulee tai kannattaa hankkia. Osa ihmisistä saattaa jopa vältellä optikolle tai silmälääkärille menoa siinä pelossa, että heidän on pakko hankkia lasit. Optikko tai silmälääkäri ei kuitenkaan pakota, eikä voikaan pakottaa ihmisiä lasien hankintaan. Pakottamisen sijaan asiakkaille suositellaan tarvittaessa lasien hankkimista ja kerrotaan miten lasien […]

Silmäjumppa ja ortoptinen hoito

0.0 00 Netissä keskustellaan ja kysellään neuvoja silmäjumppiin liittyen. Aika usein keskusteluissa sekoitetaan kaksi eri asiaa, normaali silmäjumppa ja ortoptinen hoito. Silmiä rentouttavan silmäjumpan tavoitteena on rentouttaa silmiä esimerkiksi tarkan lähityön aikana tai sen jälkeen. Ortoptisella hoidolla puolestaan tarkoitetaan silmien asentovirheitä ja niihin liittyviä ongelmia korjaavaa hoitoa. Silmiä rentouttava silmäjumppa Silmiä rentouttavaa silmäjumppaa voi ja […]

Liian moni autoilija ei täytä näkövaatimuksia

0.0 00 Optisen alan tiedotuskeskus on järjestänyt eri tahojen kanssa niin sanottuja näöntestauspäiviä. Itse olen ollut mukana ainakin huoltoasemalla ja katsastusasemalla tehdyissä kampanjoissa sekä poliisin mukana tien päällä. Viimeisin tapahtuma on tietääkseni ollut Optisen Alan Tiedotuskeskuksen ja Liikkuvan Poliisin yhteistyössä toteuttama näkökatsastus-tapahtuma. Tapahtumissa on kerätty tietoa ihmisten näkemisestä liikenteessä. Ensimmäiset näkökatsastuspäivät tapahtuivat siten, että optikot […]

Apua, minulla on taittovirhe!

0.0 00 Osa asiakkaista kokee taittovirheen jotenkin oudoksi ja ihmeelliseksi asiaksi. Toisinaan asiakkaat kyselevät esimerkiksi voiko optikko määrätä lasit taittovirheen takia. Monet myös mieltävät taittovirheen sairaudeksi. Oikeasti taittovirhe ei ole mikään ihmeellinen asia, eikä missään nimessä sairaus. Käytännössä aina kun kaukonäkö voidaan korjata silmälaseilla tai piilolinsseillä, kyse on jonkinlaisesta taittovirheestä. Mikäli näköä ei voida korjata […]

Kaukonäköisyys korjataan pluslaseilla

0.0 00 Kaukonäköisyyttä kutsutaan myös kaukotaitteisuudeksi eli hyperopiaksi. Tällä tarkoitetaan tilannetta, jossa silmä on liian lyhyt taittovoimaansa nähden tai taittovoima on liian pieni silmän pituuteen nähden. Tällöin tarkka kuva muodostuu verkkokalvon taakse eli tavallaan silmän taakse. Verkkokalvolla oleva kuva puolestaan on epätarkka. Silmä pyrkii korjaamaan kaukotaitteisuutta lisäämällä taittovoimaa akkommodoimalla. Tällöin silmä pystyy omalla lihastoiminnallaan korjaamaan […]

Likinäköisyys korjataan miinuslaseilla

0.0 00 Likinäköisyyttä kutsutaan myös likitaitteisuudeksi tai myopiaksi. Tällä tarkoitetaan tilannetta, jossa silmä on liian pitkä taittovoimaan nähden tai silmän taittovoima on liian suuri pituuteen nähden. Likinäköisellä henkilöllä kuva muodostuu verkkokalvon eteen eli ikään kuin silmän sisään. Kuva verkkokalvolla on epätarkka. Likinäköinen henkilö näkee lähelle hyvin, mutta kauas kuva on epätarkka. Se kuinka kauas likinäköinen näkee, […]

Hajataitteisuus eli astigmaattinen silmä

0.0 00 Henkilöllö voi olla pelkkää hajataitteisuutta tai se voi olla yhdistyneenä kauko- tai likitaitteisuuteen. Hajataitteisessa eli astigmaattisessa silmässä silmän etupinta on enemmän soikion kuin pallon muotoinen. Tämän johdosta valo taittuu pysty- ja vaakasuunnassa eri kohtiin verkkokalvolle. Hajataitteisessa silmässä esimerkiksi pystysuunta voi olla normaalitaitteinen ja vaakasuunta likinäköinen. Tällaisessa tilanteessa henkilö näkee katseltavan kohteen pystysuunnan viivat […]

Ripsien pidennys ja tästä seuraavat ongelmat

0.0 00 Olen aikaisemmin harkinnut joskus ripsien pidentämistä. Asiaa miettiessäni en ole edes osannut kuvitella, että tästä voisi seurata jotain ongelmia. Aloin miettimään asiaa kuitenkin enemmän erään asiakkaani kokemuksen takia. Minulle tuli asiakkaaksi nuori nainen aiemmin sovittuun piilolinssisovitukseen ja hänelle oli laitettu edeltävänä iltana ripsien pidennys. Asiakkaan silmä oli kuitenkin selvästä vetistävä ja se oli […]

Lumisokeus vaanii etenkin keväthangilla

0.0 00 Etenkin kirkkailla keväthangilla suositellaan aurinkolasien käyttämistä lumisokeuden välttämiseksi. Terminä lumisokeus on varmasti kaikille tuttu, mutta myös tietyllä tavalla hämäävä. Lumisokeuden voi saada myös muuten kuin olemalla ulkona ilman aurinkolaseja keväthangilla. Lumisokeus tarkoittaa voimakkaan UV-säteilyn aiheuttama sarveis- ja sidekalvon tulehdusta. Ehkä yleisin syy saada lumisokeus on nimenomaan lumen pinnasta heijastuva UV-säteily. Lumisokeuden voi aiheuttaa […]

Mitä aikuisnäkö tarkoittaa?

0.0 00 “Apua, en minä voi olla niin vanha, että tarvitsen lukulasit.” Yllä oleva on todella tuttu lausahdus, kun kerron näöntarkastuksen päätteeksi noin 40-vuotiaalle henkilölle hänen tarvitsevan lukulasit tai moniteholasit. Osalle ihmisistä tämä uutinen on oikeasti shokki ja tulos halutaan kaikin tavoin kumota. Osa ihmisistä ottaa asian ihan huumorilla ja vitsailee iästään. Nykypäivänä kuitenkin tietokoneiden, […]

Raskaus, piilolinssit ja näkeminen yleensä

0.0 00 Omien ja asiakkaiden kokemusten perusteella näkemisestä ja silmissä tapahtuvista muutoksista puhutaan neuvolassa todella vähän tai ei ollenkaan. Ainakaan omien lapsieni raskausaikana terveydenhoitajalla ei ollut minkäänlaista tietoa näössä mahdollisesti tapahtuvista muutoksista. Raskaudella on kuitenkin paljon vaikutuksia myös silmään ja näkemiseen. Raskauden aiheuttamat muutokset ovat yleensä väliaikaisia. Joskus harvoin muutokset voivat olla kuitenkin pysyviä. Raskauden […]

Rautateiden eli usein VR:n näkövaatimukset

0.0 00 Rautateillä työskentelevillä on tietynlaiset näkövaatimukset riippuen siitä liittyykö työhön liikkuvan kaluston kuljettamista vai koostuuko työ vaihtotyöstä, liikenteen ohjauksesta ja ratatyön turvallisuudesta vastaamisesta. Nämä vaatimukset perustuvat lakiin rautatiejärjestelmän liikenneturvallisuustehtävistä. Liikkuvan kaluston kuljettamiseen vaaditaan 1.0 näöntarkkuus molemmilla silmillä yhtä aikaa katsoen laseilla tai ilman laseja. Tämän lisäksi huonomman silmän näöntarkkuuden on oltava vähintään 0.5 laseilla […]

Lentäjän näkövaatimukset armeijassa ja siviili-ilmailussa

0.0 00 Lentäjäksi aikovan täytyy täyttää melko tiukat näkövaatimukset riippumatta siitä onko kyseessä armeijassa lentäjäksi tai liikennelentäjäksi aikova. Vaatimukset eivät kuitenkaan ole samanlaiset ja lisäksi eri lentoyhtiöillä voi myös olla omia vaatimuksia näkökyvylle. Siviili-ilmailun näkövaatimukset Siviili-ilmaisussa henkilökunta jaetaan kahteen luokkaan eli ohjaamohenkilökuntaan ja muuhun henkilökuntaan. Näillä kahdella ryhmällä on eritasoiset vaatimukset näkemiselle. Keskeisiä vaatimuksia ohjaamohenkilökunnalla […]

Poliisin näkövaatimukset – minkälainen näkö poliisikouluun pyrkivällä pitää olla

0.0 00 Poliisikouluun pyrkivien näkövaatimukset muuttuivat syksyllä 2012. Aikaisemmin hakijan värinäkö ei saanut olla oleellisesti heikentynyt ja lisäksi taittovirheen korjausleikkauksesta piti olla kulunut vähintään puoli vuotta. Nykyään näitä vaatimuksia ei kuitenkaan enää ole. Ainoa näkökykyyn liittyvä vaatimus on se, että näöntarkkuuden eli visus-arvon on oltava ilman silmälaseja tai piilolinssejä vähintään 0.2 molemmilla silmillä erikseen mitattuna. […]

Ajokortin näkövaatimukset

0.0 00 Tästä kirjoituksesta löydät ajokortin näkövaatimukset ja lisäksi kerron kuinka usein ja miten näkökyky pitää todistaa. Kirjoitus on julkaistu alun perin 15.2.2010 ja päivitetty muuttuneiden näkövaatimusten takia 21.5.2012. Ajokortin saamiseksi ja säilyttämiseksi on olemassa tietyt näkövaatimukset, jotka ovat yhteiset Euroopan unionin alueella. Nykyisin voimassa olevat näkövaatimukset määritellään Sosiaali- ja terveysministeriön asetuksessa ajoterveydestä, joka on […]