Aika-ajoin optikkoliikkeeseen saapuu asiakas, jonka lasit ovat rikkoutuneet aivan itsekseen välillä jopa yöpöydällä yön aikana. Pahimmillaan kehykset saattavat kuitenkin näyttää siltä kuin niiden päältä olisi ajettu autolla.
Mikäli lasit menisivät ihan itsekseen rikki, olisi se todellinen ongelma optikkoliikkeille. Silloinhan olisi riski, että joku aamu optikkoliikkeen kehyshyllyssä löytyisi itsestään rikkoutuneita laseja:)
Yllä oleva oli lyhyt johdanto siihen, että valitettavasti aina välillä osa asiakkaista yrittää peitellä lasien rikkoontumisen todellista syytä. Tällä tavalla uudet lasit yritetään saada takuuseen valmistusvirheeseen vedoten.
Optikkoliikkeen henkilökunta on kuitenkin niin asiantuntevaa, että yleensä aina valmistusvirheen erottaa mahdollisen haaverin aiheuttamasta rikkoutumisesta.
Mielestäni yritys peitellä sattunutta vahinkoa epäonnistuu lähes aina. Tässäkin tapauksessa rehellisyydellä asiat selviäisivät varmasti molemmin puolin helpommin ilman noloja tilanteita.
Takuu ei korvaa itse aiheutettuja vahinkoja silmälaseissakaan
Välillä silmälasien takuu tuntuu olevan todella vieras käsite osalla asiakkaista. Käsittääkseni millään alalla ei korvata asiakkaan itsensä väärällä käytöllä rikkomaa tuotetta.
Toki on tuotteita, joiden luvataan kestävän kaikki mahdolliset tavat käsitellä tuotetta. Silmälasien osalta moista lupausta tuskin kukaan kuitenkaan uskaltaa antaa.
Silmälasienkin takuu siis korvaa kaikki tuotteessa olevat virheet. Jos esimerkiksi joku osa irtoaa kylmäjuotoksen heikkouden vuoksi, on se selkeästi takuuseen korjattava asia.
Mikäli silmälasit puolestaan rikkoutuvat esimerkiksi sen takia, että joku istuu niiden päälle, niin tuotetakuu ei luonnollisestikaan korjaa tätä.
Yllättävää on kuitenkin, että tällaisissa tapauksissa osa asiakkaista ihmettelee kovasti eikö laseilla ollutkaan takuuta.
Uuden autonkaan takuu ei varmasti korvaa asiakkaan kolaroinnin aiheuttamia vahinkoja.
Yhteenvetona voisin sanoa, että onneksi tämmöisiä asiakkaita on vähän. Ehdottomasti suurin osa asiakkaista kertoo rehellisesti mitä laseille on tapahtunut. Valitettavasti kuitenkin myös epärehellisiä asiakkaita löytyy. Omalla tavallaan tämmöiset tapaukset ovat valitettavan hyvin mieleen jääviä.
Kirjoitus on julkaistu 22.8.2010 ja päivitetty 12.5.2014.
Hei,
Tekisitte jotain järkevää tuolle ponnahdusikkunallenne, siitä ei ole kuin haittaa.
Ystävällisin terveisin
Osmo RAitala
Hei Osmo!
Nyt minun täytyy sanoa, että en ymmärrä mitä ponnahdusikkunaa tarkoitat?
Tosiaankin, minullakin näkyy keskellä erään piilolinssejä myyvän nettikaupan ponnahdusmainos. Tämä näkyy jokaisella selaimella ja se estää tekstin lukemista.