Suurin osa laskettelulaseista ostetaan urheiluliikkeistä ja internetistä. Näin optikkona tämä on mielestäni hieman outoa, koska optikot olisivat varmasti näiden tuotteiden parhaita asiantuntijoita. Kärjistäen voisi ajatella, että ei kait kukaan ostaisi optikoltakaan laskettelusuksia. Sen sijaan urheiluliikkeestä ostetaan kuitenkin laseja.
Valitettavasti tilanne on kuitenkin se, että vain todella harvassa optikkoliikkeessä on myynnissä laskettelulaseja. Ihmiset ovat oppineet ostamaan lasinsa urheiluliikkeestä, eikä niitä edes juuri kysellä optikkoliikkeistä. Tilanteen muuttuminen vaatisi siis ison muutoksen ajatteluun niin asiakkailla kuin liikkeiden henkilökunnallakin. Toki optikkoliikkeet ottaisivat myös laskettelulaseja valikoimiin, jos niitä kyseltäisiin paljon.
Varmasti kuitenkin suurimmassa osassa urheiluliikkeistäkin saa asiantuntevaa palvelua. Valitettavasti olen kuitenkin henkilökohtaisestikin törmännyt myyjiin, joilta puuttuu tieto ihan perusasioista. Pahimmillaan myyjä ei ole osannut kertoa varmasti onko linsseissä UV-suoja vai ei.
Omaa luottamustani ei nostanut myöskään myyjä, jonka mukaan linssien värin valinta on ihan siitä kiinni minkä värin asiakas kokee mieluisaksi. Syystä tai toisesta myyjä ei antanut minkäänlaisia suosituksia siitä, mikä väri sopisi mihinkin olosuhteisiin.
Mitä laskettelulaseja ostaessa kannattaa huomioida
Luonnollisesti laskettelulasien tulee istua hyvin ja tukevasti kasvoilla kypärän kanssa. Lisäksi lasit eivät saa painaa tai puristaa mistään.
Mikäli käytät laskiessa silmälaseja laskettelulasien kanssa, kannattaa varmistaa silmälasien mahtuvan hyvin laskettelulasien alle. Etenkin silmälasien kanssa myös laskettulasien hyvän tuuletuksen tarve korostuu entisestään. Mikäli molemmat lasit tahtovat mennä huuruun laskiessa, ei laskemisesta tahdo tulla mitään.
Luonnollisesti tuuletus ja ilman kiertäminen laseissa on tärkeää myös ilman silmälaseja laskiessa.
Lisäksi laskettelulasien linssien tulee kestää kulutusta. Esimerkiksi metsässä laskiessa risut eivät saa naarmuttaa tai rikkoa linssejä liian helposti. Muutenkin laskettelulaseja käsitellään paljon hanskat kädessä, mikä korostaa kestävyyden tarvetta. Paljon käytetty materiaali laskettelulaseissa onkin hyvin iskuja kestävä polykarbonaatti.
Laskettelulaseja valittaessa kannatta ottaa oma kypärä liikkeeseen mukaan siten että kypärän kanssa voi varmistaa lasien hyvän istuvuuden kasvoille.
Laskettelulasin linssien värin valinta
Valitettavasti laskettelulaseihinkaan ei ole olemassa yhden väristä linssiä, joka toimisi jokaisella säällä. Kirkkaassa auringonpaisteessa tarvitaan siis erilaiset lasit kuin lumisateessa tai pilvisenä päivänä saati sitten iltamäessä laskiessa.
Mielestäni parhaiten linssien värin merkitys tulee esille erilaisissa oloissa nopeasti laskiessa. Mikäli linssien värin takia vallitsevassa sääolossa ei erota maaston muotoja, ei laskeminen ole mukavaa tai turvallista.
Jokaisella laskijalla on toki omat suosikkinsa eri keleihin, mutta joitakin periaatteessa kaikilla sopivia yleisohjeita on helppo sanoa sään mukaan.
- Kirkkaaseen, aurinkoiseen säähän sopii parhaiten melko tummat linssit kuten tummanruskea linssi peilipinnalla tai ilman. Linssin tummuus voi olla luokkaa 70-90 %.
- Pilviseen tai hieman sumuiseen säähän kannattaa valita linssiksi kontrastia parantava linssi. Sopivia värejä ovat oranssi, punainen tai punertavan ruskea. Linssin ei tarvitse olla kovin tumma. Mielestäni sopiva tummuus on 50-70 % luokkaa.
- Lumisateessa, kovassa sumussa tai iltamäessä parhaiten toimivat mahdollisimman vaaleat linssit. Esimerkiksi vaalean oranssi tai keltainen toimivat hyvin, koska ne parantavat myös kontrastia. Sopiva tummuusaste on 30-50%. Ei kannata myöskään unohtaa aivan kirkkaita linssejä, jotka monet kokevatkin toimiviksi tällaisessa kelissä.
Jos pitäisi valita vain yhdet linssit
Käytännön realiteetti lienee kuitenkin laskettelulaseissakin se, että usein ihmiset haluavat löytää yhdet laskettelulasit, jotka toimisivat mahdollisimman monessa eri tilanteessa.
Itse valitsisin ainoiden laskettelulasien linssiksi noin 70 % tummuudella olevan väriltään punertavanruskean linssin. Tämä toimisi varsin hyvin kirkkaana päivänä ja pilviselläkin ilmalla sillä olisi kontrastia parantava vaikutus. Itse en koe lumisadetta niin ongelmaksi, koska silloin jäisin mökin tai hotellini lämpöön rinteiden sijaan.
Vaihtolinssit voivat olla toimiva vaihtoehto
Itselläni ja perheelläni on erivärisillä linsseillä varustettuja laseja eri tilanteisiin. Tämän takia en ole henkilökohtaisesti tutustunut laskettelulaseihin, joihin on saatavissa erivärisiä vaihtolinssejä. Ajatuksena nämä kuulostavat toki houkuttelevalta, mutta itseä epäilyttää aavistuksen miten vaihtolinssi asettuu kehykseen.
Tämmöistä vaihtoehtoa miettiessä linssin istuvuuteen kannattaa kiinnittää joka tapauksessa huomiota. Löysästi kehyksessä heiluva linssi ei varmasti ole hyvä vaihtoehto. Varaosien saatavuus kannattaa varmistaa laseja hankkiessa sekä myyjän opastuksella kokeilla kuinka helppoa linssien vaihtaminen oikeasti on.
UV-suoja
Aina laseja ostettaessa kannattaa varmista, että laseissa on varmasti UV-suoja. Tunnetuimmissa merkeissä tämän pitäisi olla itsestään selvyys.
Lasien mukana pitäisi aina tulla tuoteseloste, jossa kerrotaan UV-suojasta sekä linssien tummuusasteesta. Usein nämä tiedot löytyvät myös lasien myyntipakkauksesta.
Tässäkin kohtaa pätee mielestäni se, että tunnettujen merkkien laatuun voi pääsääntöisesti luottaa.
Toki asiantuntevan myyjän pitäisi mielestäni kertoa aina linssin UV-suojaus ja se minkälaisiin valaistusolosuhteisiin valmistaja linssiä suosittelee.
Lasten laskettelulasit
Lasten kohdalla olen huomannut sen, että hyvin istuvan maskin löytäminen voi olla haastavaa. Eri malleja kannattaa varsinkin lapsilla kokeilla rauhassa oman kypärän kanssa. Todella harmillista on se, että lasten laseissa linssien värivaihtoehdot ovat yleensä todella vähäiset. Mikäli urheiluliikkeestä ei löydy sopivaa mallia tai värivalikoima ei miellytä, aina voi kysyä onko muita värejä tai malleja tilattavissa.
Laskettelulasien hinta
Laskettelulasien hintahaitari on varsin suuri alkaen muutamasta kympistä jopa 300 euroon tai ylikin. Hintaan vaikuttaa muun muassa linssien laadukkuus ja toki brändistäkin saa maksaa joissakin tapauksissa.
Kirjoitus on julkaistu 24.10.2010 ja päivitetty 17.12.2013.
Hei,
Tarkoituksenani olisi hankkia uimalasit vahvuuksilla. Silmälasireseptini on:
OD
Sf -5.50
Cyl +1.00
Ax 175
OS
Sf -7.25
Cyl +0.75
Ax 175
Minkähän vahvuisena uimalasit olisi hyvä hankkia?
Hei Tiina!
Oletko tietoinen, että uimalaseja on saatavissa myös täysin samoilla voimakkuuksilla kuin silmälaseja?
Toki nämä niin sanotut hiomo- eli Rx-uimalasit ovat hinnaltaan jonkin verran arvokkaampia kuin “tavalliset” voimakkuudella olevat uimalasit.
Näitä Rx-uimalaseja on saatavissa hyvin varustetuista optikkoliikkeistä ja ne ovat aina tilaustavaraa.
Näihin uimalaseihin saa myös hajataiton korjauksen, joka on merkattu reseptiisi Cyl-arvolla.
Tällä valinnalla näkisit varmasti hyvin.
Mikäli päädyt kuitenkin tavallisiin, vahvuuksilla oleviin uimalaseihin, niin suosittelisin sinua valitsemaan mallin, johon saa molempiin silmiin omat voimakkuudet.
Alla annan sinulle semmoiset arvot reseptisi pohjalta, joita lähtisin itse kokeilemaan asiakkaalleni ensimmäiseksi myymälässä. En voi kuitenkaan suositella sinua tilaamaan uimalaseja näillä voimakkuuksilla ilman että pääsisit kokeilemaan miten näet laseilla.
Eli jos valitset mallin, jossa molemmille silmille saadaan omat voimakkuudet, niin arvot voisivat olla oikeassa silmässä -4,50 tai -5,00 ja vasemmassa -6.00 tai -6.50.
Mikäli taas valitset mallin, jossa molempiin silmiin tulee sama voimakkuus, kokeilisin voimakkuudella -5,00 tai -5.50.
Mutta kuten sanoin, nuo ovat vain arvioituja arvoja ja voi olla että eri voimakkuuksia sovittaessasi huomaisit jonkun toisen voimakkuuden toimivan paremmin.
Täytyypä harkita tuollaisia Rx-uimalasejakin, uutta tietoa minulle. Suuret kiitokset avusta ja arvioista!
Älysinkö väärin, vai pitääkö laskettelulaseja käyttää silmlasien kanssa, ettei niitä oo vahvuuksilla?
Hei!
Laskettelulaseja eli niin sanottuja laskettelumaskeja ei ole saatavissa omilla voimakkuuksilla.
Laskettelulasien alla on siis pidettävä piilolinssejä tai omia silmälaseja.
Lisäksi saatavilla on myös niin sanottuja adapterilaseja, johon asennetaan omat voimakkuudet. Esimerkiksi Bollelta löytyy adapterilasi, joka soveltuu useimpiin laskettelumaskeihin. Kuvia laseista löytyy Googlesta haulla Bolle Butterfly.
Miksi sitten, jos kirjoittaa googleen “laskettelulasit”, tulee ehdotettuihin hakuihin siihen alapuolelle “laskettelulasit vahvuuksilla”?
Hei!
Huomasin itsekin, että osassa mainoksista puhuttiin laskettelulaseista vahvuuksilla.
Katselin noita sivuja tarkemmin ja kaikki niillä myytävät laskettelulasit olivat kuitenkin niin sanottuja adapterilaseja.
Varsinaisesti omilla vahvuuksilla olevia laskettelulaseja ei siis mielestäni ole olemassa.