Johannes kysyi 27.10.2015
Miksi miinusdiopterisiä silmälaseja ei ole myynnissä missään niissä paikoissa missä pluslaseja on? esim. marketeissa, huoltoasemilla jne.
Johtuuko vähäisestä kysynnästä vai mistä lie?
Piilolinssioptikon vastaus
Hei Johannes!
Valmislaseina miinuslaseja ei tosiaan ole myynnissä käsittääkseni ainakaan Suomessa. En muista myöskään, että niitä olisi ikinä ollut myynnissä.
Yksi syy tähän on ainakin se, että miinuslasit ja pluslasit ovat hyvin erilainen tuote.
Plusvalmislasit ovat karkeasti määriteltynä suurennuslasi silmälasikehyksessä, joita käytetään yleensä tekstin suurentamiseen. Vaikka voimakkuudet eivät olisikaan oikeanlaiset, ei tästä seuraa pysyvää haittaa. Silmät voivat korkeintaan väsyä normaalia nopeammin.
Miinuslinssien kohdalla olisi sen sijaan suuri riski, että asiakas valitsisi itselleen liian vahvat miinuslinssit, jos kyseessä olisi valmislasit. Tämä johtuu siitä, että yleensä likinäköiset kokevat liian suuren voimakkuuden eli ylikorjauksen hetkellisesti mukavampana ja tarkempana.
Liiallinen voimakkuus eli ylikorjaus laseissa voi kuitenkin aiheuttaa silmän sädelihakseen eräänlaisen kramppitilan. Tämä puolestaan voi aiheuttaa esimerkiksi näönhämärtymistä, silmien väsymistä, silmäsärkyä ja päänsärkyä.
Itse asiassa en edes osaa sanoa onko miinusvoimakkuudella olevien valmislasien myyminen laillista vai katsottaisiinko sen olevan laitonta optikon toimen harjoittamista
Yleisesti ottaen valmislasien optiikka ei yllä optisesti hiottujen silmälasien tasolle. Niiden linssit voivat esimerkiksi vääristää kuvaa.
Valmislaseista puhuttaessa kannattaa muistaa, että tänä päivänä myös optikkoliikkeistä saa hyvin edullisia silmälaseja.
Aiheeseen liittyviä kirjoituksia blogissani
Kysyttävää optikolta? Tässä osiossa vastaan lukijoiden lähettämiin näkemiseen liittyviin kysymyksiin. Jätä oma kysymyksesi tai katso kaikki kysymykset ja vastaukset Optikolta kysyttyä -osiosta.