Yleensä asiakkaat tiedostavat jo ennen piilolinssien kokeilua, että piilolinssit tuntuvat jonkin verran silmissä.
Yllätyksenä monelle tulee sen sijaan se, että piilolinsseillä myös näkee eri tavalla kuin silmälaseilla. Silmälle tuleva kuva voi olla erikokoinen ja myös näkökenttä voi olla erilainen kuin silmälaseilla.
Piilolinsseillä näkee kaiken oikeamman kokoisena
Likinäköisillä eli miinussilmälaseja käyttävillä silmälasit pienentävät kuvaa. Tällöin piilolinssien kanssa kaikki katsottavat kohteet näyttävät isommalta kuin silmälaseilla.
Varsinkin voimakkaasti likinäköiset kokevat näkevänsä piilolinsseillä paremmin kuin silmälaseilla. Tämä johtuu juuri tästä. Piilolinssien kanssa kuva ei pienene niin paljon kuin silmälaseilla.
Pluslaseja käyttävillä eli kaukonäköisillä silmälasit vastaavasti suurentavat kuvaa. Näin piilolinsseillä kaikki näkyy pienempänä.
Molemmissa tapauksissa tämä tarkoittaa sitä, että piilolinsseillä näkee kaiken oikeamman kokoisena kuin silmälaseilla.
Kuvakoon ero silmälasien ja piilolinssien kanssa korostuu isoissa voimakkuuksissa. Jos voimakkuutta on vähän, ei eroa edes huomaa.
Piilolinssit laajentavat näkökenttää silmälaseihin verrattuna
Toinen asia, jonka silmälasien käyttäjät huomaavat siirtyessään piilolinsseihin, on laajempi näkökenttä.
Silmälasikehys kaventaa aina näkökenttää verrattuna piilolinsseihin. Todella usein ihmiset hämmästyvät kuinka hyvin he näkevät joka puolelle piilolinssien kanssa. Tästä on etua esimerkiksi liikenteessä ja vaikka nopeissa pallopeleissä.
Aikuisnäön lähestyessä piilolinsseille ei näe yhtä hyvin lähelle
Aikuisnäkö-ikää lähestyvä likinäköinen piilolinssien käyttäjä voi huomata, että piilolinsseillä ei näe enää yhtä hyvin lähelle kuin aikaisemmin. Kun sama ihminen käyttää silmälaseja, niin saattaa hän osin tiedostamatta ottaa silmälasit pois lähelle katsoessaan. Piilolinssien poisottaminen ei ole kuitenkaan niin helppoa ja tämän takia asiaan tulee kiinnitettyä varmasti huomiota.
Tämä johtuu siitä, että aikuisnäön alkaessa vaikuttaa näkemiseen, näkee ilman laseja paremmin lähelle kuin lasien kanssa kun katsottava kohde on sopivalla etäisyydellä. Esimerkiksi, jos henkilöllä on voimakkuutta -2,00, hän näkee ilman laseja hyvin 50 senttimetrin etäisyydelle.
Yllä olevia näkemisen eroavaisuuksia esiintyy aina, vaikka piilolinsseillä ja silmälaseilla olisi pyritty korjaamaan näkö mahdollisimman samanlaiseksi.
Joissain tapauksissa näkeminen voi olla erilaista myös sen takia, että piilolinssit ja silmälasit eivät vastaa ihan toisiaan. Piilolinsseistä voidaan jättää esimerkiksi tietoisesti pois pienehkö hajataitteisuuden korjaus. Mielestäni tämä on kuitenkin harvoin perusteltua.
Tästä olen kirjoittanut kirjoituksessani Tooriset eli hajataitteisuutta korjaavat piilolinssit.
Joillekkin ihmisille tulee verisuonet pintaan silmään piilareiden käytössä IKUISESTI. Mistä tää johtuu ja miten sitä estetään tapahtumasta?
Hei McDuck!
Tarkoitat varmasti silmien punoitukselle ulospäin näkyvää sidekalvon punoitusta. Tätä punoitusta esiintyy piilolinssien käyttäjillä, mutta myös ihmisillä, jotka eivät käytä piilolinssejä.
Piilolinssit voivat aiheuttaa punoitusta esimerkiksi sen takia että silmä kuivuu piilolinssien kanssa enemmän tai linssit aiheuttavat pientä mekaanista hankausta. Pysyvää tämän punoituksen ei kuitenkaan pitäisi olla.
Esimerkiksi allergisilla ihmisillä punoitusta voi olla kuitenkin luontaisesti enemmän kuin ei allergisilla.
Parhaiten punoitusta estää käyttämällä hyvin happea läpäiseviä ja hyvin silmään istuvia piilolinssejä. Luonnollisesti myös käyttöaikojen ja hoito-ohjeiden noudattaminen on tärkeää.
Lisäksi esimerkiksi liiallisen piilolinssien käytön johdosta silmän sarveiskalvon reuna-alueelle saattaa tulla niin sanottuja uudissuonia. Nämä ovat pysyvä rakenteellinen muutos silmässä. Ulospäin ilman mikroskooppia näitä muutoksia ei kuitenkaan huomaa.
Silmälaseissa vahvuutta +2 ja hain piilarit koekäyttöön, jotka vahvuutta +1,75. Lukeminen hankalaa, paljon mielekkäämpää pistää lasit piilareiden lisäksi lähityöhön. Huomaan myös kauas katsomisessa työläyttä, sinne lasit kuitenkin liian vahvat.
Näkö tutkittu vajaa 2 vuotta sitten. Jossain luki, että plussan puolella piilarit pitäisi olla vahvemmat kuin lasit, onko näin?
Hei Lotta!
Yleensä piilolinssit ovat hieman vahvemmat kuin silmälasit plussan puolella. Vastaavat miinuksen puolella piilolinssit ovat yleensä hieman miedommat.
Toki silloin jos henkilöllä on hajataitteisuutta ja käytössä on perinteiset piilolinssit ilman hajataitteisuuden korjausta, voidaan tätä perusohjeistusta joutua soveltamaan. Näin näkemisestä saadaan mahdollisimman tarkkaa.
Oletko menossa optikolle vielä niin sanottuun jälkitarkastukseen?
Tässä vaiheessa kannattaa kertoa, että näkemisessä on ongelmaa. Näin optikko pystyy hienosäätämään voimakkuutta siten, että näkisit kauas ja lähelle mahdollisimman hyvin myös piilolinsseillä.