Nimimerkki Make71 kysyi 2.9.2015
Hei
1. Minulla todettiin oikean silmän karsastus ulospäin, ja jouduin hankkimaan väliaikaiset silmälasit johon prismakalvo asennettiin. Prisman harja, eli korkeat kohdat osoittavat nenän suuntaan eli itsestä katsottuna vasemmalle päin. Toisin sanoen jos sormen laittaa kalvon päälle ja siirtää kevyesti oikealta vasemmalle niin harjat on vastakarvaan. Onko kalvo asennettu oikein.
2. Toinen johon haluaisin vastauksen. Vasemmasta silmästäni irtosi lasiainen ja silmälääkäri totesi että mitään repeämiä ei ole. Silmässä näkyy kauttaaltaan pientä pistettä ja isompi musteläiskä joka siirtyy katseen mukana ja haittaa huomattavasti näköä. Voiko lasiaista puhdistaa jollain puhdistus leikkauksella tms.
Piilolinssioptikon vastaus
Hei Make!
Ymmärsinkö oikein, että prismakalvo on oikean linssin takapinnalla siten, että prisman kanta eli suora reuna on nenän puolella ja prisman terävä kärki osoittaa ohimon suuntaan?
Jos ymmärsin oikein, niin silloin linssi on asennettu oikein. Prisma asennetaan linssiin aina siten, että kannan suunta eli prisman suorasivu tulee vastakkaiseen suuntaan kuin mihin silmä karsastaa. Sinulla oli kyseessä ulospäin katsastus, joten kannansuunta on sisäänpäin.
Toki jos epäilet, että onkohan kalvo varmasti oikein, voit käydä varmistamassa asian optikkoliikkeessä. Jos kuitenkin prisman kanta olisi väärässä suunnassa, olisi myös lasien käyttäminen vähintäänkin hankalaa.
Itselläni on kalvoa asentaessa tapana miettiä monta kertaa, että meneehän kannan suunta varmasti oikeaan suuntaan.
Opiskeluaikanani meille annettiin hyvä muistisääntö prisman suunnan määrittämiseen, jossa omat jalkaterät kuvitellaan asiakkaan silmiksi. Tällöin varpaat käännetään siihen suuntaan mihin silmä karsastaa ja kantapää kertoo mihin suuntaan kannansuunta tulee:) Ei kannata siis ihmetellä näöntarkastuksessa jos optikon jalat alkavat liikkumaan karsastustestejä tehdessä.
Valitettavasti en osaa ottaa kantaa tuohon lasiaisen irtoamiseen jälkeiseen puhdistusleikkaukseen. Tämä on selvästi silmälääkärin osaamisalueeseen kuuluva asia. Tästä sinun kannattaa jutella oman silmälääkärin kanssa.
Aiheeseen liittyviä kirjoituksia blogissani
Kysyttävää optikolta? Tässä osiossa vastaan lukijoiden lähettämiin näkemiseen liittyviin kysymyksiin. Jätä oma kysymyksesi tai katso kaikki kysymykset ja vastaukset Optikolta kysyttyä -osiosta.