Miksi miinuslaseja ei löydy valmislaseina esimerkiksi huoltoasemilta?

Johannes kysyi 27.10.2015 Miksi miinusdiopterisiä silmälaseja ei ole myynnissä missään niissä paikoissa missä pluslaseja on? esim. marketeissa, huoltoasemilla jne. Johtuuko vähäisestä kysynnästä vai mistä lie? Piilolinssioptikon ... (lue koko artikkeli)

Piilolinssit Halloween-juhlaan silmien laserleikkauksen jälkeen?

Inka kysyi 27.10.2015 Hei! Silmieni laserleikkauksesta on kulunut kaksi vuotta, eikä kuivuusongelma ole häirinnyt enää pitkään aikaan. Mietinkin, että voiko silmät mennä "pilalle", jos ostan Halloweenia varten piilolinssit ja sovitan niitä ... (lue koko artikkeli)

Monitehoilla eroa silmien välillä ja hämärässä näkeminen hankalaa?

Nimimerkki Kisu kysyi 20.10.2015 Hei, minulla on ensimmäiset monitehot ja olen totutellut niihin nyt kaksi kuukautta. Onko normaalia, että näen toisella linssillä paremmin kuin toisella. Testasin tätä kun peitän toisen silmän ja katson vain ... (lue koko artikkeli)

Googlen patentoimat valumattomat silmälasit – mitä muuta uutta silmälaseihin voi tulla?

Luin jokin aika sitten artikkelin Googlen patentoimasta valumattomista silmälaseista. Valumattomien silmälasien idea perustuu siihen, että silmälasien sankoja kiristetään tai löysennetään sen mukaan mitä käyttäjä tekee. Esimerkiksi juostessa lasit ... (lue koko artikkeli)

Monitehoissa ongelmia – onnistuuko kaupan purkaminen?

Nimimerkki Kirki kysyi 16.10.2015 Hei! Olen taistellut erään optikko firman kanssa moniteholasieni takia. kahdet ensimmäiset linssit olivat vääränlaiset. Nykyiset lasini ovat +2,75 ja lukualue on sitten enemmän. Tämän säädön takia jouduin ... (lue koko artikkeli)

Pystyykö silmien kokoeroa tasoittamaan piilolinsseillä?

Nimimerkki SuuriJaPieni kysyi 13.10.2015 Moikka, Mulla on synnynnäisesti erikokoiset silmät, jotka ovat häirinneet minua pian 17 vuotta. Silmäni ovat erittäin tumman ruskeat, sanottaisiinko mustan väriset. Pystynkö mitenkään tasaamaan ... (lue koko artikkeli)

Piiloset BioDrop MD –kostutustippa sopii myös piilolinssien käyttäjille

BioDrop MD on kohtuullisen uusi tuttavuuteni kostutustippojen saralla. Kyseessä on Turun kupeessa Liedossa Piilosetin tehtaalla valmistettu säilöntäaineeton silmien kostutustippa, jolla on Suomalainen avainlipputunnus. Lisäksi kostutustipalla on ... (lue koko artikkeli)

Harmaakaihi ja silmälasiresepti

Maria-Leena kysyi 5.10.2015 Voisitko selittää minulle saamani reseptin. Omalta silmälääkäriltäni en saanut ymmärrettävää vastausta, liian ammattimaisen. Oikea 0.9 = V =0,8 KAUAS sf +1,25 cyl +0,50 ax 0 Lähelle sf +3.50 cyl+0.50 ax ... (lue koko artikkeli)

Saako optikolta lähetteen julkisen puolen silmälääkärille?

Nimimerkki E.L kysyi 2.10.2015 Saako optikon kautta lähetteen julkisen puolen silmäpolille? Näin minulle väitti terveyskeskuksen sairaanhoitaja, pitääkö asia paikkansa? Kiitos Piilolinssioptikon vastaus Hei E.L! Tietääkseni optikko ... (lue koko artikkeli)

Ray-Ban Wayfarer aurinkolasien taivuttaminen?

Nimimerkki Mikaat kysyi 29.9.2015 Hei. Minulla on Ray-Ban Wayfare aurinkolasit muovisankaiset jotka on liian jyrkässä kulmassa eteenpäin. Miten helposti niitä saa taivutettua joutuuko saranoita taivuttamaan ja sankojen kulmaa ... (lue koko artikkeli)

Vääränlaiset linssit silmälaseissa?

Nimimerkki Nainen alle 40-v. kysyi 25.9.2015 Hankin uudet linssit mutta silmäni eivät meinanneet tottua niihin kunnolla. Aina käyttäessäni samanvahvuisia vain hiukan vanhempia aurinkolasejani, huomasin eron, muutamankin vuoden päästä. Aina kun ... (lue koko artikkeli)

Määritetäänkö piilolinssien vahvuudet aiempien vahvuuksien pohjalta?

Nimimerkki Piilolinssinen kysyi 19.9.2015 Määrittääkö optikko näön lisäämällä vahvuuksia oletetun lähtötilanteen päälle, vai aloitetaanko tarvittavan vahvuuden määritys aina alusta? Minulla oli käytössä piilolinssit -2,75 ja -3,50. Optikko ... (lue koko artikkeli)

Miten pitkälle toimistomoniteholinsseillä kuuluisi nähdä?

Hanna kysyi 17.9.2015 Hei, Iän myötä yksiteho-kaukolaseilla lukeminen meni vaikeaksi, joten hankin moniteholasit (-2,25 add 1,25). Työssäni joudun kuitenkin lukemaan hyvin pienikokoista tekstiä, olemaan tietokoneella ja vielä pitäisi nähdä ... (lue koko artikkeli)

Plus- ja miinussylinteri aiheuttavat sekaannuksia silmälasireseptissä

Aika usein tässäkin blogissa on kysytty esimerkiksi sitä miksi silmälasireseptin arvot voivat olla ihan erilaisia, vaikka näöntarkastusten välillä olisi ollut lyhyt aika. Melko usein tämä johtuu siitä, että toisessa reseptissä hajataitteisuus on ... (lue koko artikkeli)

Silmälasien kehykset harmaantuneet 1,5 vuoden käytön jälkeen – onko tämä normaalia?

Eve kysyi 9.9.2015 Hei! Ostin noin 1,5 vuotta sitten silmälasit muovikehyksillä ja noin vuoden käytön jälkeen aloin huomaamaan pieniä pintavaurioita kehyksissä. Tämän jälkeen vauriot on pahentuneet kiihtyvällä tahdilla niin, että nykyään ... (lue koko artikkeli)

Kissat syynä ongelmiin piilolinssien käytössä?

Marko kysyi 6.9.2015 Moi, Olen käyttänyt Biofinity Toric kuukausilinssejä 2013 vuoden alusta lähtien. Sitä ennen käytin vähän aikaa Acuvuen Moist linssejä, jotka eivät istuneet hyvin silmääni. Joka tapauksessa pystyin käyttämään ... (lue koko artikkeli)

Karsastus ja piilolinssit?

Miia kysyi 5.9.2015 Silmäni karsastaa ja lisäksi minulla on huono näkö. Auttaako piilolinssit samalla tavalla kuin lasit, jotka auttaa ettei karsasta? Eli jos laitan kieroihin silmiini piilolinssit niin auttaako se karsastukseen ... (lue koko artikkeli)

Onko fresnel-kalvo asennettu oikein?

Nimimerkki Make71 kysyi 2.9.2015 Hei 1. Minulla todettiin oikean silmän karsastus ulospäin, ja jouduin hankkimaan väliaikaiset silmälasit johon prismakalvo asennettiin. Prisman harja, eli korkeat kohdat osoittavat nenän suuntaan eli itsestä ... (lue koko artikkeli)

Taululle katsomisen jälkeen lähelle katsoessa näkeminen sumeaa?

Nimimerkki Aansku kysyi 1.9.2015 Hei! Sain eilen (maanantaina 31.8) ensimmäiset lasit. Minulla on kaukolasit ( - 3.25 ). Olen kokeillut niitä pari päivää, kun katson taululle, näen hyvin, mutta kun alan kirjoittamaan muistiinpanoja tai lukemaan ... (lue koko artikkeli)

Värilliset kertakäyttöpiilolinssit plusvoimakkuudella?

Pauliina kysyi 30.8.2015 Hei! Tiedustelisin seuraavaa; onko niin että markkinoilla ei ole muita otsikon tyyppisiä piilareita kuin FreshLook OneDayColor merkkisiä? Noita ei nimittäin saa kuin miinus tai nolla vahvuisina ja plussaa ... (lue koko artikkeli)

Piilolinsseissä enemmän miinusta kuin silmälaseissa?

Miia kysyi 27.8.2015 Hei! Hankin itselleni juuri lasit ja kävin pari viikkoa sitten hakemassa optikon kautta piilarit. Silmälaseissani on vahvuuksina O: -1,00 V: -0,75. Piilareihin optikko määräsi O: -1,25 ja V: -1,00. Samalla kuulin ... (lue koko artikkeli)