Silmälasien silmiä pienentävä vaikutus

Tilaa piilolinssit tai aurinkolasit Lensonilta

Nopea toimitus - Aina edulliset hinnat - Ilmainen palautus

Tilaa nyt Lensonilta

Osiossa vastaan lukijoiden lähettämiin näkemiseen liittyviin kysymyksiin.

Nimimerkki Jenni kysyi

Moikka!

Olen 30-vuotias nainen, ja saanut lasit jo kolmannella luokalla, ja näköni huonontui muutamassa vuodessa nykyisiin lukemiin, jotka ovat vasen silmä -7.25 ja oikea silmä -6. Huonontuminen pysähtyi siinä 15-vuoden tietämillä ja sen jälkeen resepti on pysynyt samana.

Olen käyttänyt piilareita lähestulkoon jo 12 vuotta, ja viimeisimpinä vuosina en ole edes omistanut laseja. Viime kuukausina olen huomannut, etteivät silmäni enää kestä pelkkiä piilolinssejä, ja oli aika taas marssia silmälasiostoksille.

No, innostuin valtavasti, ja haluaisin hankkia “juhlapokat”, mutta minua ärsyttää suunnattomasti se, että silmälasit pienentävät silmiäni suunnattomasti, ja varsinkin vasen silmäni, joka on jo muutenkin pienempi kuin oikea, kutistuu laseja käytettäessä paljon pienemmäksi kuin toinen silmäni. Kysymykseni siis kuuluu, voinko hankkia ns. juhlapokat vähäiseen käyttöön pienemmällä erolla, eli esim. vasen silmä -6.5 ja oikea -6?

Se tasoittaisi vähän silmien kokoeroa, ja saisin käytettyä rillejä myös juhlatilaisuuksissa, joissa muutenkin haluaa näyttää hyvältä? Voiko tälläisestä olla haittaa silmille, jos lasit olisivat käytössä kuitenkin suhteellisen harvoin, maks. kerran kuukaudessa? Ymmärrän kyllä sen, että näkökykyni ei tälläisillä juhlakäytössä olevilla rilleillä olisi hyvä, mutta ehkä tarpeeksi hyvä kuitenkin illan tilaisuuksiin?

Kiitos vastauksestasi 🙂

Piilolinssioptikon vastaus

Hei Jenni!

Toki voit periaatteessa halutessasi hankkia juhlalasit, joiden linssien voimakkuus on sama tai lähempänä samaa.

Kuten itsekin totesit, tällöin et kuitenkaan näkisi toisella silmällä niin tarkasti kauas kuin toisella. Tämä silmien epätasapaino voi aiheuttaa laseja käyttäessä silmien väsymistä tai päänsärkyä. Sitä kuinka todennäköistä tämä on, on mahdoton arvioida. Myöskään oireiden voimakkuutta on hankala arvioida etukäteen.

Pahimmillaan tässä voi kuitenkin käydä niin, että et pysty käyttämään laseja ollenkaan.

Näin optikkona koko ajatus, eli väärien voimakkuuksien valitseminen tarkoituksella, kuulostaakin ei niin kovin viisaalta.

Itse lähtisin ratkaisemaan ongelmaa siten, että huomioisin silmälasien pienentävän vaikutuksen silmäkohtaisesti ihan meikillä. Oletko kokeillut tätä?

Tarvittaessa ammattitaitoinen kosmetologi osaa antaa varmasti hyviä neuvoja meikkaukseen.

Yleensä me olemme itse itseämme kohtaan todella kriittisiä silmien kokoeron suhteen, mutta muut eivät välttämättä edes huomaa kokoeroa.

Aiheeseen liittyviä kirjoituksia blogissani

Kysyttävää optikolta? Jätä oma kysymyksesi  tai katso kaikki kysymykset ja vastaukset Optikolta kysyttyä -osiosta.

Tilaa piilolinssit tai aurinkolasit Lensonilta

Nopea toimitus - Aina edulliset hinnat - Ilmainen palautus

Tilaa nyt Lensonilta

Muut kirjoitukset samasta aiheesta

Kysy optisen alan ammattilaisilta

Blogissa kerrotaan näkemiseen liittyvistä asioista ja vastataan lukijoiden kysymyksiin. Tähän mennessä olemme vastanneet noin 1 000 kysymykseen. Kysymyksesi voit lähettää täältä tai kommentoida aiheeseen liittyvää kirjoitusta.


Lähetä kysymys optikolle täältä
Piilolinssioptikko Facebookissa