Sopimattomat silmälasit?

Nimimerkki Rosa91 kysyi

Hei,

Näköni ennen uusia laseja oli kummassakin silmässä -2.00. Ei hajataittoa. Kävin näöntarkastuksessa 14.9.2017 ja sain uuden silmälasireseptin: s: -2.25 c: 0.25 a: 165. Toinen silmä: s: -2.00 c: 0.25 a: 180.

Uusia laseja olen sitkeästi käyttänyt aina tähän päivään asti vaikka näkemisessä tuntuu tapahtuvan tosi kummia juttuja. Silmät tuntuvat “eriparisilta” ja esim. kaupoissa liikkuessa ja katsellessa silmät eivät tunnu pysyvän perässä. Läheltä kauas katsottaessa ja kaukaa läheltä katsottaessa tulee tunne kuin olisi “pää puolittunut” oudosti.

Tähän asti olen pistänyt vaivat venlafaksiini lääkityksen piikkiin, kun optikon mukaan voi vaikuttaa näkemiseen, mutta askarruttaa yhä ovatko lasit sittenkään täysin sopivat. Miltä kuulostaa

Piilolinssioptikon vastaus

Hei Rosa!

Näössäsi on tapahtunut hyvin pieni muutos uusien ja vanhojen lasien välillä. Molempiin silmiin on tullut pienin mahdollinen hajataitonkorjaus.

Olet käyttänyt uusia silmälaseja jo vuoden, joten sinun olisi pitänyt tottua uusiin voimakkuuksiin eikä muutos tosiaan ollut alun perinkään iso.

Toisaalta vuoden aikana näkemisessä on voinut tapahtua jo muutoksia.

Jäin miettimään vielä alkoivatko näköoireet samanaikaisesti silmälasien vaihtamisen kanssa vai lääkityksen aloittamisen kanssa?

Jos oireet alkoivat samaan aikaan kun sait uudet lasit, niin tämä kertoo siitä, että uudet lasit ja voimakkuudet kannattaisi tarkistuttaa.

Jos siis näköoireet alkoivat samanaikaisesti uusien lasien vaihtumisen kanssa, kannattaa sinun varata aika näöntutkimukseen, niin saadaan selville tämän hetken voimakkuuden tarve.

Entä oletko keskustellut oireista Venlafaksiini-lääkityksen määränneen lääkärin kanssa?

Lääkkeen tuoteselosteen mukaan enintään 1 käyttäjällä 10:stä voi esiintyä seuraavia oireita.

  • Näköhäiriöt sisältäen näön hämärtyminen
  • Mustuaisten laajeneminen
  • Silmän kyvyttömyys tarkentaa automaattisesti kaukana olevista kohteista lähellä oleviin

Itsellänikin on ollut tätä lääkitystä käyttäviä asiakkaita ja he ovat kertoneet erilaisista näkemisen ongelmista. Optikkosi on ollut siis siinä oikeassa, että venlafaksiini voi vaikuttaa näkemiseen.

Aiheeseen liittyviä kirjoituksia blogissani

Kysyttävää optikolta? Tässä osiossa vastaan lukijoiden lähettämiin näkemiseen liittyviin kysymyksiin. Jätä oma kysymyksesi tai katso kaikki kysymykset ja vastaukset Optikolta kysyttyä -osiosta.