Vääränlaiset linssit silmälaseissa?

Tilaa piilolinssit tai aurinkolasit Lensonilta

Nopea toimitus - Aina edulliset hinnat - Ilmainen palautus

Tilaa nyt Lensonilta

Nimimerkki Nainen alle 40-v. kysyi 25.9.2015

Hankin uudet linssit mutta silmäni eivät meinanneet tottua niihin kunnolla.

Aina käyttäessäni samanvahvuisia vain hiukan vanhempia aurinkolasejani, huomasin eron, muutamankin vuoden päästä. Aina kun laitoin aurinkolasit päähän, tuntui kuin silmät olisivat “päässeet kotiin”.

Kun vaihdoin takaisin normaalilaseihin, linsseissä tuntui jonkinlaista “vääristymää”, johon silmät eivät tottuneet samantien. Oli aina silmille lepoa laittaa aurinkolasit. Jokin uusissa linsseissäni ei ollut mielestäni kohdallaan, silti tyydyin tilanteeseen. Linssieni vahvuus on noin -7.

Piilolinssioptikon vastaus

Hei nainen alle 40-v!

Siihen, että aurinkolasit ovat tuntuneet paremmalta kuin kirkkaat silmälasit, voi vaikuttaa monikin tekijä.

Linsseissä voi olla käytössä esimerkiksi erilainen materiaali sekä etupinnan hiontatekniikka, jonka johdosta aurinkolasien ja silmälasien linssin kuvautuminen on ollut erilaista. Silmäsi ovat ehkä kokeneet aurinkolasien kuvautumisen mukavampana.

Toisaalta voi myös olla niin että silmälasien optisissa mitoissa tai voimakkuudessa on ollut heittoa, jolloin aurinkolasit ovat tuntuneet mukavammalta käytössä.

En oikein osaa sanoa tähän muuta kuin sen, että seuraavia laseja hankkiessa sinun kannattaa kertoa nykyisestä tilanteesta ja ongelmista. Mikäli sinulla on tallessa molempien lasien silmälasikortit, kannattaa ne ottaa mukaan liikkeeseen. Tällöin pystytään miettimään minkälainen linssi toimisi sinulla parhaiten jatkossa.

Näin yleisesti tämmöisissä tilanteissa kannattaa aina olla yhteydessä liikkeeseen, jotta asia saataisiin kuntoon. Toki nyt vuosien jälkeen asialle ei enää pystytä tekemään mitään. Tämmöisen asiat kannattaisikin hoitaa mahdollisimman nopeasti lasien hankinnan jälkeen.

Kukaan optikko ei varmasti pahoita mieltänsä, kun ongelma kerrotaan heille. Päinvastoin, optikollekin on aina mukavinta, että asiakas kokee näkevänsä uusilla silmälaseilla hyvin.

Aiheeseen liittyviä kirjoituksia blogissani

Kysyttävää optikolta? Tässä osiossa vastaan lukijoiden lähettämiin näkemiseen liittyviin kysymyksiin. Jätä oma kysymyksesi tai katso kaikki kysymykset ja vastaukset Optikolta kysyttyä -osiosta.

Tilaa piilolinssit tai aurinkolasit Lensonilta

Nopea toimitus - Aina edulliset hinnat - Ilmainen palautus

Tilaa nyt Lensonilta

Muut kirjoitukset samasta aiheesta

Kysy optisen alan ammattilaisilta

Blogissa kerrotaan näkemiseen liittyvistä asioista ja vastataan lukijoiden kysymyksiin. Tähän mennessä olemme vastanneet noin 1 000 kysymykseen. Kysymyksesi voit lähettää täältä tai kommentoida aiheeseen liittyvää kirjoitusta.


Lähetä kysymys optikolle täältä
Piilolinssioptikko Facebookissa