Tänään minulle tulee kolme vuotta täyteen bloggaajana. Merkkipaalun kunniaksi päätin kirjoittaa tuntemuksia siitä mitä tämä kolme vuotta on opettanut ja miten olen kokenut blogin pidon.
Blogia aloittaessani olin epävarma siitä onko tämmöiselle blogille tarvetta. Näiden kolmen vuodena aikana minulle esitetyt sadat kysymykset blogin ja sähköpostin välityksellä ovat kuitenkin kertoneet siitä, että blogilleni on löytynyt oma paikkansa.
Tärkeimmäksi perusteeksi blogin olemassaololle pidänkin sitä, että olen pystynyt vastaamaan ihmisten kysymyksiin ja auttamaan heitä. Samalla olen pystynyt tarjoamaan oikeaa tietoa esimerkiksi piilolinssien turvallisesta ja vastuullisesta käyttämisestä.
Suoranaista ylpeyttä tunnen siitä, että olen pystynyt (ja jaksanut:)) vastata ainakin jotakin jokaiselle kysyjälle.
Lisäksi toivon, että olen omalta pieneltä osaltani tuonut optista alaa tutummaksi ihmisille.
[ad#piilarit]
Hyötyä myös ammatillisesti
Ammatillisesti koen oppineeni eniten miettimällä moneen kysymykseen vastatessani sitä miksi asiakas yleensä joutuu kysymään tämmöistä? Tällä tarkoitan sitä, että olen huomannut kuinka tärkeää on, että asiakas ei joudu poistumaan liikkeestä siten että joku asia jäi epäselväksi.
Aiemminkin olen puhunut ja kertonut asiakkailleni paljon asioista, mutta nykyään puhun varmasti vielä paljon enemmän.
Esimerkiksi silmälasireseptin tai piilolinssireseptin tulkitseminen on sellainen asia, jonka käyn jokaisen asiakkaan kanssa kohta kohdalta läpi.
Helppoja ja hankalia vastauksia
Helpoimpia vastata blogissani esitettyihin kysymyksiin ovat esimerkiksi erilaiset reseptin lyhenteisiin liittyvät kysymykset.
Yleensäkin suurin osa kysymyksistä on semmoisia, että vastaaminen onnistuu kohtuullisen helposti.
Osa kysymyksistä saattaa kuitenkin saada aikaan sen, että vastaus on haettava alan kirjallisuudesta ja tällöin vastaaminen voi viedä aikaa. Tällä tavalla opin kuitenkin uutta itsekin tai ainakin palautan mieleeni aikanani oppimaani.
Mieluisimpia kysymyksiä puolestaan vastata ovat alaa harkitsevien nuorten kysymykset. Alan viime vuosina kokemat muutokset ovat toki välillä saaneet paljonkin ajatuksia aikaan, mutta kyllä tätä työtä voi edelleen suositella nuorille. Lisäksi pienten lasten vanhempien kysymykset ovat myös erityisesti lähellä sydäntäni.
Hankalimpani vastata koen puolestani erilaisiin kiistatilanteisiin liittyvät kysymykset. Mikäli aihetta on, niin pystyn kyllä kritisoimaan myös omaa alaani ja alalla työskenteleviä ihmisiä, mutta blogini kautta kuulen yleensä vain toisen osa-puolen näkemyksen. Tällöin vastauksetkin jäävät pakosta aika yleiselle tasolle, koska toisen puolen näkemys jää minulta kuulematta.
Osa kysymyksistä puolestaan on valitettavasti semmoisia, että optikkona en voi enkä osaa vastata. Yleensä tällöin kyseessä on aina asia, johon vastaaminen kuuluu silmälääkärin osaamisalueeseen. Tämmöisiä ovat esimerkiksi karsastusleikkauksiin liittyvät kysymykset, joihin ainoa oikea vastaus on ohjata ihminen silmälääkärin puoleen.
Merkitys vakituisille lukijoille?
Kysymyksiin vastaajien palautteen perusteella tiedän että blogistani on iloa ainakin hetkittäiseen tiedontarpeeseen. Sen sijaan minulle on jäänyt vähän epäselvemmäksi se kuinka paljon tällä blogilla on säännöllisiä lukijoita ja miten he sen kokevat.
Jonkin verran olen kuitenkin saanut palautta alaa opiskelevilta tai alaa harkitsevilta nuorilta mikä on ollut todella mukavaa.
Tästä eteenpäin?
Jatkossakin meinaan jatkaa blogini pitämistä. Suurimmat ongelmat liittyvät jatkossa liittyvät lähinnä siihen mistä keksin uusia kirjoitusaiheita ja toisaalta aikaa kirjoittamiseen. Välillä kun tuntuu, että olen jo kirjoittanut kaiken mahdollisen:) No, onneksi minulle esitetyistä kysymyksistä saa aina hyviä ideoita.
Toivonkin, että jatkossakin pystyn auttamaan ihmisiä näkemiseen liittyvissä asioissa tämän blogin kautta ja tietenkin myymälässä!
Samalla olen toki kiitollinen jos joku haluaa antaa palautetta tai kehitysideoita vaikka kommentoimalla tätä kirjoitusta.
Muistathan että blogini löytyy myös Facebookista.
Lisäksi olen todella kiitollinen kaikille, jotka kertovat muillekin sivustostani joko linkittämällä tai tykkäämällä kirjoituksistani!
Kiitos, jatkapa samaan malliin. Valtaosa käy varmastikin vain lukemassa ja jättää kommentoinnin vähemmälle 🙂
Kehitysideoita: sisällytä tekstiin enemmän linkkejä. Jos viittaat johonkin aiempaan postaukseesi, luo siihen linkki. Jos tekstin seassa on vaikea sana, selität sen merkityksen yleensä oikein hyvin, mutta linkki vaikkapa Wikipedia-artikkeliin voisi olla kiva lisä.
Kyllähän vielä on paljon aiheita jotka ainakin itseäni askarruttavat. Esim. koko prosessi näöntarkastuksesta valmiiden silmälasien sovitukseen. Olisi aika kiva nähdä kuvia tai jopa video linssin hionnasta kehykselle sopivaksi. Tämä tosin vaatisi jo vähän isompaa työtä yksittäisen postauksen tekemiseen.
Hyvää sanottavaa minullakin! Apu tuli nopeasti ja vastaus oli selkeä. Kiitos, että jaat tietämystäsi näin avoimesti, ja jatkahan samaan tapaan. 🙂
Hei!
Kiitoksia kommenteista Mörkö ja Suvi!
Omiin, aiempiin kirjoituksiin olenkin pyrkinyt linkittämään, mutta varmasti tätä voisi harrastaa enemmän. Lisäksi Wikipediaan voisi tosiaan linkittää paljon enemmän.
Kiitoksia ideasta kirjoittaa linssien hiomisesta! Pistän tämän ylös ja kirjoitan aiheesta joskus oman kirjoituksen.
Hei Piilolinssioptikko!
Itsekin luen tätä säännöllisesti ja kuten ehkä muistatkin, olen tuolla tooristen piilolinssien luona asioista kysellytkin. Sinun ansiostasi saan nauttia piilolinssien käyttämisestä. 🙂 Kiitos! Laitan sinne lisäkysymystä lähiaikoina.
Juttuvinkkejä annan muutaman nyt, sillä on paljon aiheita, joita ei tule läheskään aina ajatelleeksi:
– Silmälasit
1. Silmälasien käyttämisen psykologiset merkitykset
Tiedän, ettet ole psykologi, mutta pystyt varmasti katsomaan asiakkaan näkökulmasta. Monille silmälasien käyttäminen on todella kova pala (kun joutuu näyttämään omia heikkouksiaan). Kuitenkin silmälaseilla on etunsa (kuten tiedätkin).
2. Kehysten väri
Mitä pitää ottaa huomioon kehyksiä valittaessa? Mikä rooli on ihmisen muulla tyylillä (hiukset, vaatteet)?
– Piilolinssit
1. Mitä hankaluuksia on tai voi olla aloittelevalla käyttäjällä?
Alussa linssin saaminen silmään voi kestää kauankin. Siinä linssi voi kuivahtaa sen verran, että silmät ja jopa nenä alkavat vuotaa, kun linssi päätyy silmään. Toisaalta piilolinssi saattaa mennä nopeastikin silmään. Kuitenkin laittamisen nopeuden kehitys varmasti askarruttaa monia.
2. Käytön esteet
Tästä olen vinkannut aikaisemminkin. 🙂 Ongelmat silmäluomissa, kuivasilmäisyys, allergiat jne. En tiedä, kuinka yleistä on, ettei optikko tai lääkäri suostu määrämään piilolinssejä(, mutta aikasemminhan näin esim. minulla oli).
3. Löysin netistä kiinnostavan linssityypin, mutta oma optikkoliike ei sitä myy.
Monilla optikkoliikkeillä on vain rajallinen määrä tuotteita. Kuitenkin jossakin on oltava optikko, joka pystyy tilaamaan sopivat linssit sovitusta ja kokeilua varten. Miten voisin löytää se, joka juuri tätä merkkiä myy ja toimittaa?
Näkö yleensä
1. Harvinaisemmat voimakkuudet
Välillä puhutaan harvinaisemmista voimakkuuksista. Miten näitä luokitellaan? Onko olemassa tilastoja yleisimmistä ja harvinaisemmista voimakkuuksista?
Toivottavasti näistä vinkeistä olisi jotakin hyötyä. 🙂
t. Kauan odottanut
Hei kauan odottanut!
Kiitoksia vinkeistä. Pistän nämä ideasi ylös ja kirjoitan aiheista jossakin vaiheessa.
Onnittelut merkkipäivän johdosta ja suuret kiitokset asiantuntevista kirjoituksista! 🙂 Löysin sivuston vasta tänään, mutta aion vierailla täällä jatkossakin ja suositella myös tutuille.
Vaikka on käyttänyt laseja koko ikänsä, moni asia on jäänyt epäselväksi – aina kun ei muista tai osaa kysyä eikä optikko ehkä tajua kertoa. Nyt löytyi hyvä käsikirjasto tulevien pulmien varalle!
Hei Silmälasikäärme!
Todella mukavaa, että koet blogini hyödylliseksi:) Ja jos joku asia jää kuitenkin mietityttämään, niin kysy ihmeessä lisää.